Olenko mä hyvä ystävä?

Joskus mä mietin, että oonko mä hyvä ystävä? Mietin, että kun oon oppinut kantapään kautta omat rajani ja kestävyyden, oon joutunut myös opettelemaan sanomaan ei mun ystäville. Se tuntuu joka kerta yhtä pahalta. Jos ystävä kysyy, että koska nähdään ja mä sanon, että mulle sopii kahden viikon päästä – oonko mä huono ystävä jos mulla ei oo aikaa heti huomenna? Mutta sitten mä kuitenkin mietin, että käyhän muutkin ihmiset töissä arkisin 8-16 tai 9-17 tai vuorotöissä, eikä muutkaan ehdi kahvitella tai lounastella työpäivän aikana. Se tuntuu silti joka kerta pahalta ja itsekkäältä, jos sanon etten pysty tulemaan nyt tai että mun kalenterissa olis vapaata vasta kolmen viikon päästä.

Mistä se johtuu, että tuntuu pahalta? Siitä, että vähättelen oman työaikani tärkeyttä? Tai siitä, että haluan olla mieliksi omille ystävilleni ja jättää vaikka sen työnteon vähemmälle, jotta kukaan ei loukkaantuisi? Tai siitä, että mulle on joskus sanottu ”no sulla ei varmaan oo aikaa” ja ”sä elät kalenterin kanssa”..?

Anna ja Sara ❤

Emman kummit, mun rakkaimpia ystäviä. ❤

Nana, Laura ja Emmi ❤

Laura ja Hilla ❤

Kuvissa olevien lisäks vielä muutamia ystäviä, joista en löytänyt kuvia. ❤ Mutta te, jotka ootte tiedätte kyllä vaikken kuvia löytänytkään. 😉 ❤

Jotenkin oon kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kyllä mä oon hyvä ystävä. 🙂 Loppujen lopuks nään aika paljon ystäviä ja ainakin jos ei joka viikko tai kuukausi ehdi kaikkia nähdä, voin laittaa viestiä. Mun mielestä on ihanaa, että on sellaisia ystäviä joita ei välttämättä nää kolmeen kuukauteen, mutta tietää niiden olevan siellä ja ne tietää mun olevan täällä. Nää on sellaisia ystäviä, joille voi soittaa tai laittaa viestiä koska vaan ja ne voi laittaa mulle. Kertoa ilosta, surusta tai jostain siltä väliltä. ❤

Mä monesti mietin mun ystäviä päivien aikana. Saatan esim. blogipostauksiin kuvia etsiessäni selata vanhoja kuvia, joissa on mun hyviä ystäviä ja miettiä kuinka on ikävä ja olis ihana nähdä. Silti mun on pitänyt oppia etten voi laittaa kalenteria täyteen kahvi, lounas, treeni, ym. treffejä, koska työnteolle on pakko jättää aikaa. Oon myös oppinut jättämään sitä ”ei mitään tekemistä” -aikaa tarpeeksi. Sitä aikaa, että saan olla Tuukan ja Emman kanssa. Sitä aikaa mä haluan mun kalenterissa (ja elämässä!) olevan kuitenkin eniten. Vaikken ystäviä haluakaan unohtaa. ❤

Luen parhaillaan kirjaa ”You are a badass – lopeta itsesi vähättely ja elä täysillä”. Se on ensimmäinen tällainen ns. self-help-kirja, jota luen. Sain siihen suosituksen ja jotenkin se kuulosti siltä, että se vois kolahtaa mulle. Oon nyt lukenut sitä vasta ehkä 10%, mutta nyt jo saanut sellaisia ahaa-elämyksiä ja vahvistusta omille ajatuksille monista asioista. Kirjassa mm. sanotaan näin:

Pointti on siinä, että teet itsellesi selväksi, mikä tekee sinut onnelliseksi ja saa sinut tuntemaan olevasi elossa – ja että luot itsellesi sellaisen elämän, etkä vain haikaile sen perään tai kuvittele sen olevan mahdotonta. Tai ettet ansaitse sitä. Tai että olet vain ahne ja itsekeskeinen paskiainen, joka haluaa aina vain enemmän ja enemmän. Tai että sinun pitäis tehdä asioita isäsi tai Mary-tätisi mieliksi.

Se on fakta juttu, että meissä ihmisissä asuu miellyttämisen tarve aika syvällä. Ja siis onneksi asuu! 🙂 Sehän olis kamalaa, jos ihmiset ei haluaisi olla mieliksi esimerkiksi läheisilleen. Mutta osassa meissä asuu se mielyttämisen tarve vähän liiankin syvällä. Kuten mussa. Joskus musta olis ihana elää viikko sellaisen ihmisen kehossa, jolla on rautainen itseluottamus ja joka tekee kaikki asiat tasan just kuin itse haluaa. Ei mieti yhtään, miellyttääkö tää muita – kunhan miellyttää itseään. Tiedättekö? Mun mielestä olis mielenkiintoista tuntea miltä se tuntuu, kun ei joka käänteessä mieti ensin muita ja vasta sitten itseään.

Mutta mä opettelen tätä asiaa koko ajan. 🙂 Enää en ihan samalla tavalla mieti koko ajan ja aina ensin muita ja sitten vasta itseäni. Nykyään osaan jo antaa itselleni ykköspaikan joissain asioissa. 😉 Silti mä haluan antaa sen ykköspaikan myös Emmalle ja Tuukalle ja mun perheelle ja ystäville. Ehkä sitä ykköspaikkaa voi jakaa, eikö vaan? 🙂

***