..nimittäin päiväkoti. 🙁 Voi itku! Maanantaina illalla Emman nukkumaan mentyä alkoi hiipimään haikeus hitain ja varmoin askelin syvälle sydämeen. Tietysti osasin sitä vauhdittaa ja vahvistaa selailemalla kuvia Emmasta ihan pikkuvauvana.

Emma 3,5kk

Jotenkin nyt se vasta iski tajuntaan, että tästä se alkaa meidän pienen Emman matka kohti itsenäistä pikkutyyppiä. Että nyt ei enää tulee sitä aikaa, kun Emma ei oo hoidossa. Tästä eteenpäin hän on päiväkodissa joka viikko kolme päivää, lukuunottamatta lomat. Siitä suoraan alkaa ala-aste ja kohta se muuttaa kotoa pois.

En kestä!!! Itkuhan tässä tuli. Kyllähän mä samaan aikaan tiedän, että Emma tottuu päiväkotiin ja tulee tykkäämään siitä, kun siellä on kavereita ja mielekästä tekemistä. Samaan aikaan tajuan myös sen, että tää on super hyvä juttu kun tulee arkeen säännöllisyyttä ja mä saan kolme kokonaista työpäivää. Ehkä ehin treenaamaankin tästä lähtien. 😉

Emma 1v4kk

Eniten mua tässä säälittää ja itkettää se, että kun Emma pieni siellä päiväkodissa itkee ja on ehkä vähän peloissaan ja ajattelee missä on äiti ja iskä, ja sitten me ei olla siellä ottamassa syliin ja kertomassa, että kaikki on hyvin. 🙁 🙁 🙁

Onneks Tuukka lupasi viedä Emman nyt parina ekana päivänä, koska mä oon täällä kotona jo ihan sydän murtuneena. Olihan se pieni alkanut itkemään, kun iskä oli lähtenyt pois. Mutta toisaalta mä tiedän, että tottakai Emma tottuu. Niinhän kaikki muutkin lapset tottuu. Sitä vaan tulee sellainen olo, että haluais perua koko päiväkodin ja olla vaan kotona pienen kanssa. Vaikka sitten toisaalta, on ihana kun on oikeasti aikaa tehdä töitä päivisin ja iltaisin voi keskittyä vaan ihan 100% Emmaan ja perheeseen.

Päiväkodista luvattiin laittaa päivän aikana viestiä, että miten siellä menee. <3 Ihanaa on se, että päiväkoti on pieni. Siellä on niin monta hoitajaa, että ihan 100% varmasti Emma saa syliä ja turvaa. Ihanaa on myös se, että Tuukan työpaikka on viereinen rakennus. 😀 Vaikkei Tuukka tietysti siellä Emman päiväkodissa istu vieressä, niin se että hän on siinä ihan lähellä tuo mulle jotenkin hyvän olon.

Emma P. – ekaa päivää tarhassa. <3

***

Mua rasittaa koko hiton BMI. Se on mittari, joka joutais mun mielestä jo roskakoriin!! Ihan tosi! Miten kukaan voi käyttää sitä enää millään tapaa oikeanlaisena mittarina painolle? Sehän on vain matemaattinen kaava. Se ei kerro kehonkoostumuksesta, siitä mistä kroppa on tehty. Siinä ei lasketa rasvamassan suhdetta lihasmassaan, eikä katsota rasvaprosenttia tai viskeraalisen rasvan osuutta.

Nää yllä olevat kuvat on otettu vuosina 2014-2015, jolloin mulla oli kroppa ns. ”parhaimmassa kunnossa”. Silloin mun rasvaprosentti huiteli 20%:n tietämillä, välillä himpan alle ja välillä himpan päälle. Mulla oli koko ajan BMI:n mukaan ylipainoa. Mun painoindeksi oli 25,4 tai 25,6 eli sen mukaan lievän ylipainon puolella. Mulla oli kehossa rasvamassaa 14 kiloa! Siis neljätoista kiloa!! Ja lihasmassaa reilut 30 kiloa.

Mun mielestä mä olin tosi normaalin kokoinen, treenattu nainen. Söin terveellisesti, mutta myös karkkia ja kävin salilla 3 kertaa viikossa. Toki treenasin myös tanssia ja ”temppuilua” pari kertaa viikossa. Mun silmään mun kroppa ei ollut ylipainoinen, vaikka BMI niin kertoikin. Mä voin hyvin, olin energinen ja kroppa toimi.

2014-2015
Rasvamassa: 13-14kg
Lihasmassa: 30-31kg
Rasvaprosentti: 19-21%
BMI: 25,2 – 25,6

2017-2018
Rasvamassa: 22-24kg
Lihasmassa: 28-29kg
Rasvaprosentti: 27-28%
BMI: 25,6 – 25,8

Nyt mulla on suurin piirtein sama BMI kuin ennen raskautta, edelleen lievästi ylipainoinen. Mutta mun kropan koostumus on muuttunut. Koska mulla oli vaikea ja hidas raskaudesta palautuminen, en oo päässyt treenin pariin kunnolla kuin vasta nyt reilu vuosi synnytyksestä. Lihasmassaa on kadonnut ja rasvaa on tullut tilalle. Kertooko BMI nyt miten mun kroppa voi? Ei, ei kerro tässäkään tapauksessa. Mulla on edelleen lihasmassaa kropassa enemmän kuin rasvaa. Mun rasvaprosentti on edelleen viitearvojen sisällä (naisilla 28%).

Mä en käsitä miksi siitä painoindeksistä jauhetaan edelleenkin? Jos ihminen on sairaalloisen ylipainoinen, kyllä sen tietää ilman BMI:täkin. Mun mielestä pitäisi keskittyä esim. siihen, että tutkittaisiin viskeraalisen rasvan arvo. Se voi olla korkea on sitten yli- tai alipainoinen. Sisäelimiä ympäröivä rasvakerros, viskeraalinen rasva on vaarallista jos sitä on liikaa. Sen korkean määrän tiedetään lisäävän mm. riskiä sairastua diabetekseen, sepelvaltimotautiin ja rasvamaksaan.

Mun mielestä pitäisi myös miettiä sitä miten ihminen voi. Jos aina väsyttää, sattuu päähän, aineenvaihdunta ei toimi ja kaikki kenkuttaa – on varmasti jossain jotain vikana. Näistä olotiloista ja vaivoista mikään ei suoraan kerro onko henkilö minkä kokoinen. Toisaalta painoindeksien mukaan ylipainoinen ihminen voi taas vastapainoisesti olla elämänsä kunnossa. Hän on virkeä, harvoin kipeänä, aineenvaihdunta toimii ja elämä kukoistaa. Nää painoasiat ei oo mitään mustavalkoisia juttuja, että jos on näin niin sitten on noin.

Kuva: Petri Mast

Mun mielestä on hassua, että vaikka on olemassa ihan yleinen tieto siitä ettei viskeraalisen rasvan aiheuttamat riskit ole vain BMI:n mukaisesti ylipainoisten ongelma. Silti mm. lääkärit, työterveyshoitajat, kouluterveydenhoitajat jne puhuu aina ja ikuisesti vain siitä pirun BMI:stä!

Vaikka mä kirjoitin postauksessa Onko normaali vartalo nykyään ”se isompikokoinen”? siitä, että minkä kokoisia vaatteita mä käytän – ei vaatekoko todella kerro kaikkea. Kyllä normaalikokoisia on yhtä lailla S-kokoa tai 40-kokoa käyttävät ihmiset! 🙂 Kyllä mullakin löytyy kaapista vaatteita niin S-kokoa kuin L-kokoakin.

Kun mä kirjoitin ”normaalikoosta” en tarkoittanut yleistää kokoa M ainoaksi sellaiseksi. 😉 Tarkoitin lähinnä sitä, että kuinka vääristynyttä kuvaa some antaa vartaloista. Kun osataan vääntää ja kääntää lantiota ja peppua juuri oikeassa kulmassa peiliä kohti, näyttää se vyötärökin kapeammalta kuin oikeasti on. Myös unohdetaan se, että vaaka ei kerro koko totuutta. Eikä tosiaan ainakaan se BMI!! 😀

***

UGH! Olen puhunut! 😉