Oivalsin ja onnistuin!

Mulla oli suunnitteilla tehdä yksi iso projekti tänä keväänä. Uusi juttu, josta olin innoissani. Se oli jo sovittu juttu ja päivämäärät oli lyöty lukkoon jne… Työ sen toteutumisen eteen oli aloitettu ja olin fiiliksissä. Reilu viikko sitten väsyneenä istuin alas, otin käteen kynää ja paperia ja kirjoitin ylös kaikki mun tän hetkiset työjutut ja pohdin rehellisesti mikä on + ja mikä on – .

Oli aika karua laittaa miinus joidenkin juttujen kohdalle. Mutta halusin olla rehellinen itelleni. Mikä juttu on sellainen mitä teen joka kerta innolla ja mikä juttu taas sellainen, johon ryhtyminenkin jo ihan vähän ahdistaa. Mikään asia ei ollut sellainen, josta en pitäisi. Mikään työasia mitä tällä hetkellä teen ei tuottanut mulle tuossa kynä kädessä istuessani sellaista fiilistä, että ehdottomasti iso miinus ja hyi hitto en halua tehdä tuota juttua enää ollenkaan.

Mutta parin asian kohdalla tuli kuitenkin sellainen olo, että pakko myöntää ettei mun energiat ja voimavarat riitä nyt tähän asiaan. Jos on viisi kivaa asiaa, on niiden joukosta usein kuitenkin yksi tai kaksi niitä ihan sika kivoja ja loput niitä ”vain kivoja”. Tiedättekö mitä tarkoitan? Jos ostan karkkipussin ja valitsen sinne lempparikarkkeja, niin mä aina jätän silti ne kaikista eniten lempparit vikaks. Vaikka koko pussi on pelkästään mun lemppareita, on silti ne muutama lajike kaikista eniten parhaita. 😉

Vähän sama juttu tässä työasiassa. Oivalsin, että kivatkin työjutut voi alkaa stressaamaan. Oivalsin myös sen, että ei stressaamisen syy oo se itse työasia, vaan se ettei kerta kaikkiaan pysty antamaan kaikkeen tekemiseen parastaan yhtä aikaa. Jos opettelee samaan aikaan käsilläkävelyä, pistoolikyykkyä ja leuanvetoa – on varmasti jokin niistä se jonka opit viimeisenä, koska kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa. Meillä ihmisillä on rajallinen aika tehdä asioita, joku pystyy tekemään sata asiaa siinä ajassa kuin joku toinen 10. Se pitää vaan hyväksyä ja oppia mikä on se määrä mitä itse pystyy.

Kypsyttelin sitten ajatusta sen erään työjutun sivuun pistämisestä. Se olisi iso huojennus jos jättäisin sen projektin nyt tekemättä. Se oli samaan aikaan ahdistava ajatus! Mun piti tehdä tää nyt ja tehdä siitä makee juttu! Tuntui siltä, että jos en tee sitä nyt, en voi tehdä sitä myöhemmin enää. Että joko tai. Mutta kun juttelin Tuukan kanssa asiasta, ymmärsin ettei se mene niin. Juttelin myös sitten projektiin liittyvän henkilön kanssa ja sovittiin, että pistetään homma pauselle nyt.

Eilen kun kirjoitin meilin, jossa sovittiin siirtävämme tämän projektin ensi syksyyn, mulla tuntui kun ois pudonnut 10kg harteilta pois. Oli tosi ihanaa ettei koko homma mennyt viemäristä alas, vaan mulla on mahdollisuus tehdä tää kyseinen projekti ensi syksylle. Tiedän, että riittävän ajan kanssa saan siitä paremman kokonaisuuden kuin nyt.

Nyt musta tuntuu tosi huojentavalta ja selkeältä, että mulla on nää hommat joita teen ja tosiaan en ota nyt yhtään uutta juttua tähän hetkeen. Tuli ihana fiilis, että onnistuin sanomaan ei:n ja pistämään jarrut päälle, vaikka koneisto oli jo käynnistynyt. Onneksi uskalsin!

—

Monna