Hae
Monna Pursiainen

Avuton olo.

Ajattelin jo, että en tästä aiheesta joutuisi enää kirjoittamaan. Samasta aiheesta, kun kirjoitin viime vuoden helmikuussa. 1,5 vuotta sitten, kun Emma aloitti päiväkodin reilu vuoden ikäisenä, oli aloitus aika hurja. Normaalia toki, mutta tällaiselle herkälle äidille ja herkälle pienelle tytölle hurja. Emma itki ekat kaksi viikkoa päiväkotiin jäädessä. Itki myös päivisin päiväkodissa, eikä suostunut tekemään muuta kuin istumaan jonkun aikuisen sylissä. Emma myös päätti protestoida päiväkotia syömättömyydellä. 2 viikkoa hän oli siis täysin syömättä päiväkotipäivät, iltaisin maistui kotona senkin edestä.

Pari viikkoa meni ja sitten Emma alkoi pikkuhiljaa syömään päiväkodissa ja myös leikkimään muiden mukana. Me oltiin onnesta soikeita. <3

Meni pari kuukautta ja saatiin ilmoitus, että saadaan päiväkotipaikka ihan meidän naapurista. Tämä aiempi päiväkoti sijaitsi meiltä 15km päässä. Oltiin ison päätöksen edessä. Vaihdetaanko ja otetaan ehkä vastaan uudet kaksi viikkoa syömättömyyttä ja itkuisia aamuja ja päiviä. Vai jäädäänkö vanhaan ja tuskaillaan päiväkodin etäisyyden vuoksi joka päivä.

Otettiin riski ja vaihdettiin. Uuden päiväkodin johtaja sanoi ratkaisevat sanat: Emma on ollut vasta pari kuukautta tässä ensimmäisessä päiväkodissa, hän ei ole vielä ehtinyt luoda syviä suhteita päiväkodin hoitajiin, eikä lapsiin. Jos vaihdon teette, kannattaa se tehdä mieluummin nyt, kuin ensi syksynä. Luotettiin hänen sanaansa ja hän oli oikeassa! Uuteen päiväkotiin siirtyminen meni kuin unelma. Muistaakseni Emma ei itkenyt kertaakaan ja ruokakin maistui ekasta päivästä alkaen.

Emman päiväkoti vuoden verran oli aivan ihana!! Ihana ryhmä, ihanat hoitajat! Päiväkoti meiltä alle 5min kävelymatkan päässä. Emmalla hyviä ystäviä ja niin mieletön meininki, että päiväkotiin lähdettiin juoksujalkaa aamuisin, eikä iltapäivällä haluttu lähteä kotiin. 😀

Koti, maailman paras paikka! <3

Mutta sitten..

Kesäloman jälkeen, nyt elokuussa koitti muutos. Siirto isompien ryhmään. Sama päiväkoti, mutta uusi ryhmä. Vanhasta ryhmästä mukaan tuli pari tuttua lasta, mutta aikuiset oli uusia. Toki Emma oli nähnyt näitä hoitajia myös päiväkodin pihalla ennen, mutta ei ollut ollut heidän ryhmässä. Sen vuoksi tietysti tuntuvat alkuun uusilta. Ryhmäkoko melkein tuplaantui. Emma on porukan nuorimpia, ellei nuorin.

Ekat pari päivää kesäloman jälkeen meni ihan ok. Emma jäi päiväkotiin vähän totisena, mutta jäi kuitenkin ja söikin siellä, mutta sitten tapahtui jotain. Emma aloitti jo kotona aamuisin: ”en halua mennä päiväkotiin”. Päiväkodissa jättöhetkellä kamala itku ja takertuminen kaulaan. Itkun kanssa hoitajan syliin ja syömättömyys koko päivän. Tätä on jatkunut nyt reilun viikon.

Viime viikolla yhtenä aamuna myös minä murruin jättöhetkellä. Kyynelet tulvi silmistä, kun Emma puristi tiukasti kaulaani ja itki ettei halua jäädä. Sain peitettyä kyyneleet ja itkun niin, että Emma ei nähnyt niitä. Kamalaa se oli. Tuli vahvasti mieleen ne tunteet, joita kävin silloin 1,5 vuotta sitten kun Emma aloitti päiväkodin. Silloin itkin joka aamu parkkipaikalla autossa ja mietin, että lopetan päiväkodin ja työt, otan Emman kotiin ja yritetään selvitä jotenkin taloudellisesti.

Samat fiilikset on tullut taas. Onko mun pakko tehdä töitä, eikö me voitais pitää Emma kotona ja pärjätä vain yhden meistä tuloilla? Eikö me voitaisi voittaa lotossa? Pitäisikö vaihtaa päiväkotia tai ryhmää päiväkodin sisällä? Pitäisikö mennä perhepäivähoitajalle, viihtyisikö Emma paremmin pienemmässä porukassa?

Pilkahdus toivosta vai sittenkin huonompaan?

Viime viikon torstaina Emma oli syönyt ekaa kertaa päiväkodissa. Luin Emmalle edellisenä päivänä kirjaa Rohkeasta Rikusta, joka oli sittenkin päättänyt uskaltaa syödä päiväkodissa. Juteltiin tästä Emman kanssa ja Emma vähän totisena kuunteli, mutta sanoi ”niin kuin Emma”. Seuraavana päivänä oli Emma ollut se rohkea ja syönyt. <3 Perjantaina pidin vapaapäivän ja puuhattiin Emman kanssa koko päivä yhdessä. Halusin pienelle lyhyemmän viikon.

Sunnuntaina, eli eilen leikittiin myös koko päivä yhdessä ja tehtiin tosi kivoja juttuja.. mutta illalla nukkumaan mennessä alkoi jännitys. ”En halua mennä päiväkotiin huomenna. Voidaanko olla vaan kotona?”… Emma nukahti, mutta heräsi klo 00.00 ja kertoi haluavansa leikkiä eikä nukkua. 2,5h hän temppuili unta (ja meitä) vastaan, niin omassa sängyssä, kuin meidän välissä. 02.30 hän nukahti, mutta juuri ennen sitä sanoi ”pelottaa mennä päiväkotiin”.

***

Tuo torstain syöminen näyttäisi sen, että se on pilkahdus toivosta parempaan. Mutta sunnuntai-maanantai välinen yö taas näyttäisi, että edelleen pelottaa. 🙁

Mulla on ihan avuton olo. En tiedä mitä pitää tehdä. Pitääkö vaan odottaa ja toivoa, että kyllä tämä tästä paremmaksi muuttuu? Vai pitääkö alkaa tekemään jotain askelia muutokseen? Uusi päiväkoti, uusi ryhmä? Perhepäivähoito?

Me tietysti puhutaan Tuukan kanssa kotona Emmalle päiväkodista pelkkää hyvää. Aina kannustetaan syömään päiväkodissa ja kerrotaan kuinka kivaa siellä on ja tänään teette sitä ja tätä ja tuota jne.. Mutta jotenkin tuntuu, että se ei riitä vakuuttamaan Emmaa tällä hetkellä. Ollaan myös puhuttu asiasta päiväkodissa hoitajien kanssa, joten he ovat kyllä tietoisia Emman tunteista. Mutta silti tuntuu, että onko tää väärin? Pitäisikö meidän tehdä jotain enemmän?

Onko teillä jotain neuvoja?

Monna

-1,5kg neljässä viikossa

Neljä viikkoa on nyt takana Perhe Pursiaisen Suurinta pudottajaa. Tänään aamulla oli taas punnitus. Mun painoni oli pysynyt samassa, mitä viime viikon perjantaina. Eli ei pudotusta, eikä nousua. Yhteensä paino on tippunut nyt 1,5kg tän neljän viikon aikana. Se ei oo mikään huima määrä, mutta koska mä en pelkästään vaakaa kuitenkaan halua edelleenkään tuijottaa, voin kertoa, että muutosta on tapahtunut pääkopassa, fiiliksessä ja peilikuvassa. 🙂 Niin ja tietysti siis myös tossa painossa.

Mä oon tosi malttamaton tyyppi! Ja koska mä kuitenkin haluan muutaman kilon karistaa nyt kesän (ja loppukevään) aikana tulleista ns. ylimääräisistä, niin tottakai se ihan pikkuisen harmittaa ettei se puntari värähdäkään joka viikko alaspäin. Mutta koska mä tiedän, että teen kaiken mitä voin, en oo millään tapaa pettynyt itseeni tai tulokseen tän kuukauden aikana.

Mulla on edelleen pysynyt ne herkut kaupan hyllyillä arkisin ja vaan yhtenä päivänä viikossa oon herkutellut. Tästä oon ehkä eniten ylpeä!! Karkkikoukku oli nimittäin aika suuri kesällä! 😀

Treenimääriä on vaikeampi pitää yllä samaan tahtiin kuin lomalla! Sen myönnän myös! Esimerkiksi eilen mun piti käydä tekemässä 45min pituinen lenkki Emman tanssikoulun aikana, mutta toisin kävi. 😀 Emma ei ollutkaan sitä mieltä, että jää yksin tanssitunnille, joten minä vedin sivulaukkaa ja muurahaiskävelyä sitten 3-5 v. tyttöjen kanssa jumppasalissa. Toisaalta tulihan siinäkin vähän liikuttua. 😉

Mun on kaikkein vaikein lopettaa työpäivä tarpeeksi aikaisin, että ehtisin käydä salilla ennen kuin haen Emman. Se on varmaan se vaikein osuus! Sali tai reipas kävelylenkki tai mikään vaan treeni, kun niitä tulis se 3 kertaa viikossa, niin uskon puntarinkin värähtävän ens viikolla alaspäin.

Meinaankin nyt tänään mennä joko salille tai lenkille, tai tehdä jonkun kehonpainotreenin kotona ennen kuin haen Emman päiväkodista. Edellinen treeni on kuitenkin sunnuntaina, joten siitä on jo vähän liian monta päivää.

Joka päivä tulee tehtyä jotain aktiivista tosin. Koirien kanssa lenkkeilyä, Emman kanssa peuhaamista ja riehumista, treenikuvauksia jne.. Mutta ei ne tietysti oo mitään selkeitä urheilusuorituksia. 😀 Nää on mulle itselleni sellaisia juttuja, joita en voi yrittää selittää itselleni treeneiksi. 😉 Ja haluan myös olla rehellinen näissä asioissa, on ihan turha ”huijata itseään” selittämällä, että joo kävelinhän mä juna-asemalle ja takas. 😀

***

Täytyy myös muistaa tietysti sellainen tosiasia, että vaikka jonkun silmissä mulla olis helposti mistä tiputtaa, on mun lähtöpaino kuitenkin sellainen ettei siitä voi lähteä viittä kiloa viikossa. 🙂 Tai jos lähtisi, se ei olis terveellistä eikä pysyvää lopputulosta.

Vaikka tällaiselle nyt_heti_kaikki_tänne -tyypille hidas eteneminen voi olla joskus vähän haasteellista.. 😉 Niin mun pitää muistaa, että koko ajan teen oikeita ja hyviä asioita. Mun iho voi paremmin, vatsa voi paremmin ja mulla on energiaa taas enemmän, kun sokeri ei väsytä.

Hei, muuten!! Mun ja Fit-lehden Hyvinvointiviikonloppuun on enää pari huonetta vapaana! Kannattaa siis toimia nopeesti jos haluaa mukaan! <3

***

Kivaa viikonloppua kaikille!!

Monna