Hae
Monna Pursiainen

Koronapelko nostaa taas päätään..

Arki alkoi meiän perheessä ja varmasti aika monen muunkin perheessä. Parin viikon päästä se alkaa luultavimmin lopuillakin, kun koulut starttaa.

Samalla koronapelko nostaa taas päätään. Ainakin allekirjoittaneella. Bloggaajakollegani Jari myös kirjoitti samaisesta aiheesta täällä.

Hiekkarannoille, koska ”mä voin”…

Mua ahdistaa ihan pikkaisen se, että ihmiset matkustaa nyt Espanjaan, Kreikkaan jne.. hiekkarannoille vaan koska nyt voi. 🙁 Eikä siinä, jos haluaa matkustaa, niin menkää ihmiset menkää! <3 Mutta Suomeen tullessa olisi enemmän kuin hienoa, että sitten pitäisi sen 2 viikkoa karanteenia.

Vaikuttajakollegani Marjo oli törmännyt viikonloppuna ruokakaupassa kahteen mieheen, joista toisen asenne on kaikista kamalin! Sellainen mitä en voi itse ymmärtää ollenkaan!! <3 Tekstipätkä lainattu Marjon FB-päivityksestä luvan kanssa.

Kaksi neljäkymppistä miestä vaihtaa kuulumisia kohdattuaan kaupassa. Toinen on aloittamassa vasta lomansa ja kertoo suuntaavansa Lappiin. Toisella on lomaa vielä viikko jäljellä ja ovat lähdössä perheen kanssa Espanjaan. ”No mutta miten teidän omaehtoisen karanteenin sitten käy kun lomat on jo loppumassa? Ja eikös koulutkin ala just?” kysyy se Lappiin suuntaava. ”Ei me mihinkään karanteeniin jäädä. Töihin mennään vaimon kanssa ja muksut kouluun. Eikä me mennä korona-alueille Espanjassa.” vastaa toinen mies rehvakkaasti. Toinen yrittää vielä jatkaa, että ”Ulkomailta palaavien tulisi kyllä huomioida THL:n karanteeniohjeistus…” Toinen vastaa ärsyyntyneenä ”Me ollaan kuule jo niin kyllästyneitä tähän koronahössötykseen. Ei me mitään tautia sieltä tuoda eikä saada kun mennään vaan lomalle!” Miehet lähtevät tahoilleen jäätävissä tunnelmissa.

Siis oikeasti?! Miten joku voi ajatella, että juuri HÄN ei tuo tautia mukanaan? Mistä KUKAAN voi tietää millä alueella tautia on? Oikeasti!! Toki on tulossa sovelluksia ja tällä hetkellä tietoja, että missä päin vaikka Suomessa on tautitapauksia todettu. MUTTA! Silti edelleen on oireettomia kantajia, sekä niitä jotka ei mene testeihin, koska tauti osalla on vain ”perus flunssan” tuntuinen. 🙁

On käsittämättömän itsekästä ajatella, että minähän matkustelen mihin haluan ja, että ”on jo ihan kyllästynyt koronahössötykseen” !! Siis oikeasti, sanooko aikuinen ihminen niin?

Into arjesta, pelko perseessä

Mä itse oon ihan super innoissani alkavasta arjesta. Siitä, että asiat on edes vähän normaalimmin kuin keväällä. Päiväkoti alkoi, työpäivät alkaa normaalisti. Harrastukset alkaa… (ainakin toivottavasti) Odotan innolla asioita, joita syksy tuo tullessaan. Meillä on myös esim. Lauran kanssa muutama ihana treeniviikonloppu tulossa! <3 Ja kaikkea muuta ihanaa työrintamalla!

Samaan aikaan odotan vaikkapa juuri näitä treeniviikonloppuja innolla, mutta pelkään! Voiko parinkymmenen tai neljänkymmenen ihmisen tapahtumia järjestää turvallisesti? Entä jos tapahtumiin tulee joku, joka on tietämättään koronan oireeton kantaja? Äh… näitä asioita ei enää jaksaisi pelätä!! Mutta silti ne takaraivossa kolkuttelee.

Toki itse jokaiseen tapahtumaan tai palaveriin, johon osallistun tai itse järjestän hoidan hygienia-asiat ja turvavälien noudattamisen niin hyvin, kuin ikinä mahdollista. Jos (ja toivottavasti kun) THL antaa tällä viikolla kasvomaskien käytön suosituksen, toivon kovasti ihmisten käyttävän niitä. Toivon myös, että THL tai jokin muu järkevä taho antaa kunnolliset ohjeet kansalaisille, miten sitä maskia tulee käyttää niin, että siitä on hyötyä.

Ei kaipuuta hiekkarannoille

Mulla ei ole minkäänlaista kaipuuta hiekkarannoille tai etelän kohteiden hotellien uima-altaille. Mulle riittää aivan mielettömän hyvin tää oma koti ja Suomen maa. Sitten joskus, kun tää pandemia hieman rauhoittuu maailmalla (poishan se ei mene enää), voi miettiä josko johonkin reissaisi. Mutta siis aikaisintaan ensi vuonna ja mielellään silloinkin vasta syksyllä.

Mulle tärkeintä olisi se, että päästäisiin kaikki turvallisesti arkeen kiinni. Jokainen saisi käydä turvallisesti töissä, koulussa, päiväkodissa ja nähdä ystäviä ja perhettä. Ettei yli 70-vuotiaita asetettaisi taas karanteeniin ja yhteiskuntaa suljettaisi. Että talous saisi nousta ylöspäin ja edes pieniä tapahtumia pystyttäisiin turvallisesti järjestämään koko syksyn, jotta tapahtuma-ala pääsisi myös korjaamaan ahdinkoaan.

En tiedä. Jotenkin mä haluaisin, että hallitus antaisi kovemmat ja tarkemmat säännöt ulkomaille matkustamiseen ja varsinkin sieltä kotimaahan palaamiseen. Tälläkin hetkellä edelleen ulkoministeriön sivuilla lukee näin:

Vältä edelleen tarpeetonta matkustamista.

Poikkeuksena maat, joiden osalta hallitus on päättänyt luopua maahantulon rajoituksista. Tarkista ajantasaiset maahantulosäädökset aina ennen matkaa kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi kohdemaan lähimmästä edustustosta. Ulkomailta palaavien tulee huomioida THL:n karanteeniohjeistus. 


Monna

Alhainen ferritiiniarvo – mikä tilanne nyt?

Moni on kysellyt multa, että miten mun ferritiiniarvo jakselee. Eli miten on käynyt ferritiiniarvon kanssa nyt, kun infuusiosta on reilu vuosi.

Mulla on ollut pitkin kevättä tosi väsynyt olo. Kävin syksyllä viimeks mittauttamassa ferritiiniarvon ja silloin se oli jo tipahtanut 60:een. Tiesin jo ennen pari viikkoa sitten otettuja testejä, että se on romahtanut sieltäkin alaspäin.

Infuusion jälkeen viime toukokuussa (2019) ferritiiniarvo nousi ja oli parhaimmillaan 108. Lääkäri Esa Soppi (Terveystalo), joka mulle lähetteen infuusioon antoi oli sitä mieltä, että naisella pitäis olla ehdottomasti yli sata sen arvon, jotta jaksaminen ja keho toimii kunnolla. Mulla arvo oli silloin alhaisimmillaan 21.

No, mun ”ongelmahan” on se, että mulla on runsaat kuukautiset, sekä ”huono” suolisto. Eli joka kuukausi ferritiini ”varasto” hupenee kuukautisten vuoksi kuin hanaa avaamalla. Lisäksi mun huonon suoliston vuoksi rauta ei imeydy ravinnosta, enkä myöskään pysty syömään mitään rautavalmisteita. 🙁

Oon jutellut mun gynekologin kanssa myös, että olis hyvä jos laittaisin hormoonikierukan, joka mahdollisesti vähentäisi vuotoja. Tällöin jos saisin uuden infuusion, ei se kirjaimellisesti valuisi hukkaan kuukautisten myötä. Tää onkin mun seuraava agenda: hakea kierukka, sekä saada uudelleen lähete infuusioon!

Ainoa inhottava juttu tässä on se, että tuo setti tulee maksamaan mulle vähintään 1000€ yhteensä. Joten ei oo ihan pikkujuttu. Joka tapauksessa, kun väsymys on taas sitä luokkaa etten pärjää ilman päikkäreitä yhtään päivää, ajatus katkeilee, keskittymiskyky on heikko, silmäluomet painaa tuhat kiloa päivittäin klo 16 eteenpäin ja joka päivä vaan toivon, että pääsisin nukkumaan pian – on varmasti se raha jostain kaivettava.

ferritiiniarvo

Mutta juu.. tällaiset tilanteet on nyt siis ferritiinin kanssa. Ja tosiaan, kun kävin pari viikkoa sitten testeissä se arvo oli tipahtanut nyt taas alle 30:een. 🙁

** Monna

 

Kuva: Laura Kiuru

Lue mun aiemmat postaukset aiheesta:

Raudanpuute ilman anemiaa

Vakava raudanpuute, jatkotoimet

Viime toukokuussa mua haastateltiin myös Yle Akuutin juttuun tästä aiheesta. Sen voi lukea TÄSTÄ.