
Isojen lasten sänky ja unihommia
Kaupallinen yhteistyö: Jollyroom
Emmalle hankittiin isojen lasten sänky. Tuntuu ihan hurjalta, että Emma on jo niin iso tyttö ja pitkä, että 140cm pituinen sänky meinaa käydä pieneksi.
No ei se nyt ihan vielä pieneksi jäänyt, Emma on jotain 115cm pitkä, mutta sellainen kolina kävi välillä öisin Emman sängystä, että siellä kolisi pää ja jalat vuorotellen päätyihin. 😀 Ja Emma oli toivonut parvisänkyä.

Lasten sänky – Parvisänky
Katseltiin Jollyroomista erilaisia lasten sänkyjä ja parvisänky nousi ylitse muiden Emman mielestä. Mua vähän hurjistutti sellainen korkea parvisänky näin pienelle, mutta Jollyroomista löytyi tämä sänky, joka on korkeudeltaa vain 105cm.
Eli ihan selkeästi tavallista sänkyä korkeampi, mutta ei sellainen kattoon asti ulottuva. 😉 Sellainen on sitten luvassa, kun Emma on 10v. Näin me ollaan puhuttu. 🙂
Hyvät unet uudessa sängyssä?
Meillä oli yhtenä haaveena, että kun tulee isojen lasten sänky, alkaa unet sujumaan taas paremmin. Kuten te, jotka ootte seurailleet näitä meiän unijuttuja mun instagramissa, tiedätte meidän kärsineen huonoista unista hetken aikaa.
Emma oli jo alkanut nukkumaan hienosti kokonaisia öitä omassa sängyssä, heräämättä painajaisiin tai ikävään tms.. Mutta viime syksynä tähän tuli joku muutos ja sen jälkeen ei Emma enää nukkunut yksin. Lukuunottamatta muutamia öitä.
Hän heräili joka yö huutamaan äitiä ja halusi viereen. Tai sitten nukkui yön hyvin jos minä tai Tuukka nukuttiin hänen huoneessa patjalla.

Sänkyverto TÄÄLTÄ

Nyt jo neljä yötä uudessa sängyssä
No, kun sitten saatiin uusi sänky kasattua Emma oli aivan super innoissaan! Hän ihan huokui ylpeyttä, että hänellä on jo isojen lasten sänky.
Hän kertoi, että alkaa nyt nukkumaan omassa sängyssä kaiket yöt. <3
Ekana yönä hän heräsi kaksi kertaa ja yllätykseksi molemmilla kerroilla jäi kuitenkin nukkumaan omaan sänkyyn, kun kävin häntä silittämässä ja rauhoittelemassa.
Toinen yö meni aikalailla samalla tavalla. Kolmantena yönä hän heräsi kolme kertaa. Aloin olla jo ihan väsynyt ja valmis siihen, että patja takaisin Emman lattialle ja Tuukka sinne nukkumaan. Mietin vain, että tärkeintä on se, että kaikki nukkuu.


Frozen-lakanat TÄÄLTÄ
Reipas tyttö!
Kysyttiin sitten lauantaina, kolmen yön jälkeen, että haluaisiko Emma iskän sinne hänen huoneeseensa taas yhdeksi yöksi tms… Ettei tarvitse herätä ikävään tai pelottavaan uneen.
No, Emma sitten pohti hetken ja sanoi: ”Ei, kun kyllä mä haluan vielä yrittää nukkua yksin.” Neljäntenä yönä hän nukkui sitten tosi tosi hienosti! Ei herännyt kertaakaan! <3
Joten nyt toivoa on, että kaikki nukkuu omassa sängyssä tästä alkaen. 🙂

Kaikki linkit
Tässä vielä kaikki linkit:
Emman sänky
Emman peitto & tyyny
Frozen-lakanat täältä
Parvisängyn verho
Jollyroomilla on nyt myös tarjouksessa valikoidut sängyt ja sänkytarvikkeet -15 % alekoodilla SLEEP15
Että ei muuta kun hyviä unia meiän perheelle! 😉
Monna <3
Kirjavinkit – mun suosikit kautta aikain!
Mä kyselin ennen joulua seuraajiltani IG:ssä, että mitkä on sun kirjavinkit? Mä oon itse kova lukemaan ja ennen raskautta luin aika rankkojakin kirjoja. Äidiksi tulon myötä en oo pystynyt lukemaan niitä rankimpia enää. Varsinkaan niitä, joissa lapset kokee jotain kamalaa. 🙁

Kirjavinkit kautta aikain:
Kokosin tähän postaukseen teille mun kirjavinkit, kautta aikain:
- Lars Kepler * Nukkumatti – Varmasti pelottavin kirja, minkä oon ikinä lukenut!! Tää oli sellainen kirja, että taisin lukea yhden viikonlopun aikana. Noi kaikki Keplerin kirjat on tosi hyviä! Suosittelen lukemaan, jos jännärit kiinnostaa!
- Arttu Tuominen * Hyvitys – Tää oli tosi hyvä! Sellainen, jonka pystyy näin äitinäkin lukemaan. 😀 Koukuttava ja jännittävä.
- Ahnhem * Pimeään jäänyt – No ei tääkään varmaan kauheesti kakkoseksi jää tuolle Nukkumatille. Tää oli kanssa niin hyvän hirveä, että nukkumaanmenoaika venyi aika pitkälle, kun tätä luin.
- Torey Hayden * Aavetyttö – Tää on yks riipaisevimmista Toreyn kirjoista. Nää Haydenin kirjat on siis tositapahtumiin perustuvia kirjoja kaikki, Hayden on itse erityisopettaja ja kertoo kirjoissaan omista oppilaistaan. Tämä Aavetyttö kertoo tarinaa puhumattomasta tytöstä, joka on lopettanut puhumisen, itkemisen, nauramisen ja kun erityisopettaja saa hänet puhumaan vuosien jälkeen, paljastuu jotain ihan kamalia asioita tytön elämästä.
- Elbie Lötter * Vaiennettu Anna – Tää on ehkä kamalin kirja minkä oon koskaan lukenut! Kiva, että suosittelen sitä nyt teille! Mutta siis tää oli oikeasti todella järkyttävä tositapahtumiin perustuva kirja laspen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mä en ikinä pystyi lukemaan tätä enää uudestaan nyt Emman äitinä.
- B.A.Paris * Suljettujen ovien takana – Tää oli tosi koukuttava. Loppua kohden myös pelottava. Tosi kiinnostava kirja!
- Liza Marklund * Uhatut + Turvapaikka – Tässä on kaks kirjaa, koska Turvapaikka on tavallaan ”jatkokertomus” Uhatuille. Kirjat kertoo naisesta, joka joutuu lapsineen ”pakenemaan maan alle” ex-miestään karkuun. Tositapahtumiin perustuva tarina ruotsalaisesta naisesta. Tosi hyvä!
- Sabine Kuegler * Viidakkolapsi – Tämäkin tositarina. Kirja kertoo saksalaisesta tytöstä, joka muuttaa 5-vuotiaana vanhempiensa kanssa viidakkoon erään heimon pariin. Tosi mielenkiintoinen kirja.
- Ulla Appelsin * Lapsuus lahkon vankina – Kirjaa kertoo tositarinan pienestä suomalaisesta pojasta, joka nelivuotiaana annetaan erään uskonlahkon kasvatettavaksi. Tää on myös aika julma tarina, mutta kuitenkin älyttömän mielenkiintoinen. Mua on kiinnostanut aina lukea erilaisista lahkoista, ne on mun mielestä jotenkin niin uskomattomia ja käsittämättömiä juttuja.
- John Verdon * Numeropeli – Mielenkiintoinen murhamysteeri! Tätä kirjaa luin kanssa nenä kiinni kirjassa, kunnes olin kirjan päässyt loppuun. Hyvin kirjoitettu ja sellainen kirja, jossa lukijakin alkaa miettimään ratkaisua murhiin.
- Anna-Lena Joners Larsson * Vihan morsian – Tosi mielenkiintoinen kirja uusnatsien maalista. Tositapahtumiin perustuva.
- Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala * Kellokosken prinsessa – Aivan ihana! Oon nähnyt tästä myös elokuvan, mutta kirja oli laajempi. Ylläripylläri, tämäkin on tositarina. Kirja kertoo suomalaisesta naisesta, joka 1930-luvulla joutui skitsofrenian vuoksi laitoshoitoon. Kirjassa on aika hurjia hoitomenetelmiä, joita siis käytettiin vielä tuolloin, kuten lobotomia.
- Delia Owens * Suon villi laulu – Tää oli jännä kirja! Paljon kehuttu, mutta mun mielestä ei ehkä ihan tän oma kirjavinkkilistan parhaita. Ajoittain tylsä ja mun makuun vähän hidastempoinen, mutta silti kuitenkin sen verran jotenkin koukuttava, että luin kyllä loppuun.
- Mende Nazer & Damien Lewis * Orja – Karu kertomus sudanilaisesta tytöstä, joka kaapataan ja myydään orjaksi 12-vuotiaana. Ei oo mikään ”kiva” kirja tämäkään, mutta jälleen erittäin mielenkiintoinen.
- Kimmo Ohtonen * Karhu, voimaeläin – Tää viimeinen kirja on myös tositarina. Sen on kirjoittanut suomalainen mies omasta lapsuudestaan, jolloin pakeni väkivaltaista isäänsä metsään ja ”ystävystyi” karhujen kanssa. Tässä kirjassa on myös super hienoja kuvia Suomen luonnosta ja niistä karhuista.
- Varpu Hintsanen & Emilia Saloranta * Valo, joka ei kadonnutkaan – Mun on pakko myöntää, että tää kirja on sellainen, jota en oo voinut lukea (ainakaan vielä) loppuun. Mä tiedän, että mä joutuisin vaan lukemaan sen, minkä toinen äiti on joutumaan oikeasti elämään. Silti mä en tällä hetkellä pysty lukemaan, koska vaan itken jos luen.
- Khaled Hosseini * Leijapoika – Tämä ja saman kirjailijan Tuhat loistavaa aurinkoa on todella mielenkiintoisia kirjoja! Ja vaikka nää molemmat on fiktioita, niin näistä saa kyllä hyvää yleissivistystä siitä miten jossain kulttureissa ja maissa eletään.
- Sanna Mämmi * Vapaudu huolista – Tää on ollut yks sysäys mun kaikenlaiseen ”mielentutkimispolkuun”. Tosi mielenkiintoinen ja hyvä kirja Sanna Mämmin omakohtaisista kokemuksista suorittajasta mindfulnessin taitajaksi.
Tässä nyt lista, jossa on mun mielestä kaikkien aikojen parhaimpia kirjoja, mitä mä oon lukenut. Oon ihan 100% varma, että oon unohtanut tästä listasta jonkun! 😀 Mutta ainakin suurin osa tässä varmasti on! <3
– Monna <3



0