Hae
Monna Pursiainen

Oma aika 24h

Mulla oli viikonloppuna oma aika 24h. Olin pyytänyt Tuukalta ”joululahjaksi” tällaisen vuorokauden oman ajan, omassa kodissa. 

Aina silloin tällöin käyn hotellissa ottamassa omaa aikaa yhden illan ja yön ja annan sitä myös Tuukalle niin, että mennään Emman kanssa mun äidin luo yhdeksi illaksi ja yöksi.

Me ollaan koettu, että se on ollut tosi hyvä asia, varsinkin nyt korona-arjessa, kun ollaan oltu entistä enemmän kotona koko sakki , koko ajan.Se on ihmeellistä, mutta totta, että ihan vaan tällainen lyhytkin oma aika tuo virtaa ja kun saa vähän etäisyyttä muuhun perheeseen, niin on entistä ihanampi olla sitten taas kotona koko jengillä. <3

oma aika

Oma aika 24h – omassa kodissa

Nyt tosiaan sitten Tuukka, Emma ja koirat lähti mun äidin luo lauantaina aamupäivällä ja tulivat takaisin sunnuntaina aamupäivällä. Mä sain jäädä kotiin, mikä oli mun toive. Se, että ei tarvi aina lähteä itse pois. On ihan eri asia olla kotona yksin, kun hotellissa yksin.

No, miten se sitten meni? Miltä tuntui? 😀

Ekat pari tuntia mä ihmettelin, että mitäs tässä oikein tekis. Siivosin vähän, kävelin kauppaan hakemaan lounasta ja kattelin telkkaria pari tuntia ja makoilin sohvalla.Illalla kävin saunassa ja tein pizzaa. Katoin hyvän leffan ja menin nukkumaan. Päivä oli jotenkin tosi ihana ja leppoisa.

Yö meni levottomasti

Yö meni kuitenkin levottomasti pyörien! 😀 Voi jestas! Yksi isoin juttu näissä on aina se, että saa nukuttua hyvän yön, ilman heräämisiä… Mutta nyt meni kyllä pyllylleen. Nukahdin joskus klo 23 ja ekat neljä tuntia hätkähdin hereillä varmaan n.15min välein.

Kuuluuko jostain jotain ääntä? Jätänkö valot päälle alakertaan? 😀 😀 Jne jne….

Koko perhe koossa

Kun sitten Emma ja Tuukka tuli kotiin, niin oli taas ihana olla koko perhe koossa.
Myös yö meni ihanasti. Ja mietinkin siinä illalla sitä, että vaikka heräänkin kerran yössä siihen, kun Emma kömpii meidän viereen patjalle nukkumaan, niin parempi sekin on kuin herätä 15min välein yksin ollessa.. 😀 Hahaha


<3 Monna

Vastaa