Hae
Monna Pursiainen

Mä venyttelin kotona ja sit sellainen mies näki miten mä venyttelin.

Sain erittäin mielenkiintoisen yhteistyö-idean viime viikolla meiliini.
Yoogaia tarjosi mulle ja parille muulle bloggaajalle kuukauden ilmaista treeniaikaa Yoogaiassa.

Kuten moni teistä tietää, mä olen ihan super huono venyttelijä. Jotenkin siihen jää ihan hitoksee liian vähän aikaa. Ja telkkarin edessä venyttely Salkkareita katellessa tuntuu myös jotenkin vaikealta.
IMG_7118No eilen mä istuskelin klo 19.25 meiän vierashuoneen lattialla joogamaton päällä ja odotin, että ope tulee paikalle.
Olin siis aloittamassa ensimmäistä nettivenyttelytuntia Yoogaian opeissa.
IMG_7089 IMG_7101 IMG_7109Mä ajattelin ensin, että ei perskules, mä en laita omaa kameraa päälle. Että mä katson ja kuuntelen vain ohjeita, mutta en halua että opettja näkee mut.

Sitten opettaja tuli paikalle, Marko Kuukasjärvi. Hänen ei montaa kertaa tarvinnut kehoittaa, niin laitoin sittenkin kameran päälle.
Heti opettajan tullessa ruudulle, tuli miellyttävä ja ”turvallinen” olo laittaa kamera päälle sittenkin. Ja toisaalta, jos tekisin venytyksiä väärin, saisin heti palautetta ja neuvoja tehdä ne oikein.

IMG_7128Tunti alkoi niskan venytyksillä ja eteni siitä käyden koko yläkropan läpi ja loppuun käytiin myös vähän alakropan lihaksia. Syvävenyttelytunti oli tällä kertaa enemmän yläkroppapainotteinen.
Tänään olisi klo 20 syvävenyttelytunti alakropalle, mutta pääsen vasta klo 19 töistä. 🙁 Katsotaan josko ehtisin. Oli nimittäin ihan super hyvä tunti eilen!!

DCIM100GOPRO DCIM100GOPROKäytiin läpi myös uusia venytyksiä mulle. Ranteiden ja käsivarsien lihaksia, lihaksia mitkä tulee kipeäksi jos on paljon tietokoneella. Venytettiin myös kiertäjäkalvosimet, mulla oli ainakin aivan jumissa. Tämä venytys oli kyllä entuudestaan tuttu, mutta jotenkin ei ole sitäkään tullut tehtyä.
DCIM100GOPROKiertäjäkalvosimet saa venytettyä esim. noin. Eli kyynerpäät laitetaan polvien sisäpuolelle ja kädet vyötärölle, sitten polvia työnnetään yhteen. Venyy kuulkaa aikas mukavasti! 🙂

IMG_7130Tunnin aikana tietokoneen näytöltä näkyi osallistujien etunimet. Kukaan muu kuin opettaja ei näe osallistujia. Olikin aika hauska juttu kun opettaja sanoi yhdessä vaiheessa tuntia, että ”siellä on nyt Jaanalla koira mukana venyttelyssä eikä oikein ymmärrä mitä emäntä tekee”… 😀 Nauratti kun ajattelin tätä tilannetta ja myöhemmin kun lueskelin blogeja illalla, niin selvisi että se ”Koira-Jaana” olikin Jaanaba!

DCIM100GOPRO DCIM100GOPRO
Tunnista jäi todella hyvä fiilis. Aion ehdottomasti ottaa tästä tavan.
Ei tarvi lähteä erikseen venyttelytunnille, voi venytellä kotona. Mutta venyttely ainakin omalla kohdallani tämän kautta on sata kertaa tehokkaampaa ja pitkäkestoisempaa kuin yksin tehdessä.
Ja aion myös kokeilla jotain joogatuntia tuolta. Niin ja aion myös jatkaa näitä venyttelytunteja kuukauden ilmaisen kokeilun jälkeenkin. Koska yksi tunti maksaa vain 4,95€! Se on mun mielestä halpa hinta siitä, että saa ohjattua treeniä ja tulee venyteltyä kunnolla ja huollettua sitä omaa kroppaa! 🙂

Helmikuun ajan Yoogaia tarjoaa ilmaisen kokeilutunnin kaikille uusille ja vanhoille asiakkailleen.
Eli kampanjakoodi tätä varten on: ILMAINENTUNTI2014
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!! 🙂

Eiliseen InBody-tuloksia postaukseen tuli hyvä pointti eräältä lukijalta. Eli olisin voinut laittaa kuvat tästä hetkestä ja siitä joulukuusta.
No tässä nyt pari vertailukollaasia:

Oranssishortsikuvat tänään, tonttuhattukuva ja InBody-kuva joulukuulta.

Oranssishortsikuvat tänään, tonttuhattukuva ja InBody-kuva joulukuulta.

Olen siis tällä hetkellä kilomääräisesti laihempi kuin joulukuun alussa otetussa mittauksessa, mutta lihasmassaa on kadonnut ja rasvamassaa tullut tilalle. (luvut näätte eilisestä postauksesta)
Itse huomaan muuotksen selkeimmin käsivarsissa ja hartioissa. Ja mahan seudulla. Ja pepun seudulla. 😉

Mekko päällä 5.12.2013 ja housut jalassa viime sunnuntaina 9.2.2014

Mekko päällä 5.12.2013 ja housut jalassa viime sunnuntaina 9.2.2014

Tänään mun on vielä pidettävä lepopäivä, että tuun kunnolla terveeksi.
Huomenna toivon jo pääseväni treenaamaan.

Mukavaa viikon alkua kaikille! <3
Onko joku teistä jo testannut Yoogaian tunteja? Tai heräsikö tästä kiinnostus kokeilla?
Ja miten se venyttelypuoli on hallussa? Jääkö se aina vähän liian vähälle?

23 kommenttia

  1. Eve kirjoitti:

    Mä aion syvävenytellä tänään, hyvä jos se on nyt alakroppapainotteinen! 🙂 jalat kaipaa aukomista. Piti kans osallistua eilen mutta samaan aikaanhan tuli suomen peli niin venyttelin sitten siinä vaan itekseni samalla minkä huutamiselta ehdin 😀

  2. Janna kirjoitti:

    Oi kun mielenkiintoista! Odotan innolla kans että pääsee testaamaan, vaikuttaa hyvältä 🙂

  3. Iinu kirjoitti:

    Innostuin! Venyttelytunti kotona, kuinka kätevää!! Menee ehdottomasti testiin! 🙂

  4. iive kirjoitti:

    Määkin kyl innostuin, Jaanaban blogista tästä luinkin jo aiemmin.
    Tuo hinta on muuten aika hyvä, varsinkin kun miettii että joogasalilla tunti maksaa helposti sen 15-20e kerta.
    Varsinaisilla joogatunneilla tulis kuitenkin käytyä salilla, mutta nuo venyttelyt houkuttelee kyllä ihan kotonakin tekemään. Pitää vaan tsekkailla nuo tekniset tiedot ensin että minkälaisia säätöjä vaatii kun en ole koneessa pitänyt tuota kameraa ikinä päällä. Tuo ilmainen näytetunti onkin kiva niin voi hyvillä mielin testailla 🙂

    iive
    http://voimaahoitsulle.blogspot.fi/

  5. Marjut kirjoitti:

    Mä uppouduin sittenkin lätkämatsin pariin, enkä muistanut koko venyttelytuntia! Tänäänhän on leijonillakin vapaapäivä,joten mäkin pääsen venyttelemään 😉

  6. Jaanaba kirjoitti:

    Mää oon pitkin päivää naureskellut tolle koirajutulle. Koirat on. =) Mutta Yoogaia oli kyllä erittäin positiivinen yllätys, siltikin vaikka odotinkin sen olevan hyvä systeemi.

    Mää osallistun tänään taas venyttelyyn, taidan antaa koirille luut kaluttavaksi siksi aikaa.

  7. Gidde kirjoitti:

    Aina vaan näytät yhtä hyvälle, oli mittaustulos mitä vaan. 🙂 Mutta kuinka pitkä mahdat olla, ihan noin mielenkiinnosta vertailisin omiin tuloksiin…

  8. Ida Parviainen kirjoitti:

    Kuullostaapa hyvältä systeemiltä tollanen venyttelytunti! 🙂 Tulis ainakin venyteltyä enemmän ja paremmin! Se on itsellä sellanen kohta johon voisi aina satsata enemmän! Nyt opiskellessani kuntosaliohjaajaksi kävimme juuri koulutuksessa läpi venyttelyä ja erilaisia venytyksiä, ja tulin siihen tulokseen, että koska haluan lihaksien kasvavan ja treenaan kovaa, on niitä lihaksia myös venyteltävä ahkerammin! Asia jonka tiesin kyllä etukäteen, mutta joka ei ollut vielä takoutunut kalloon… 😉

    liikuttavaelama.blogspot.fi

    • Monna kirjoitti:

      Nimenomaan! 🙂 Se on mullakin asia mihin vois aina satsata enemmän ja pitäis!
      Ja juurikin näin, lihaskasvuun tarvitaan hyvän ravinnon ja treenin lisäksi sitä venyttelyä ja lepoa. 🙂 Jossain vaiheessa sekin fakta ehkä munkin kalloon takoutuu! 😀

  9. Jenny kirjoitti:

    Kuulostaa ohan superloistavalta toi nettipalvelu!!!Mä venyttelen kyllä aina treenin jälkeen ja muutoinkin syvävenyttelyä pari kertaa viikossa -jostain syystä mun kroppa eikä pää ei toimi ilman venyttelyjä mutta ohjatut venyttelytunnit on aina kivaa vaihtelua, etenkin kun saa uusia & erilaisia liikkeideoita. Omalla salila on kanssa näitä tunteja, mutta jotenkin on kivempi olla omassa kodissa eikä tarvitse pukeutua ja lähteä ulos ihanan rennon olon päätteeksi. Aion ehdottomasti kokeilla!

  10. Maiju kirjoitti:

    Hauskalta kuulosti… nauratti tuo opettajan kommentti Jaanalle… Kyllä tekniikka kehittyy 😉

  11. Happy Runner Endorphinist kirjoitti:

    Ihanaa, kiitos vinkistä! Olen käynyt Markon tunneilla jo 2000-luvun alussa ja nyt pääsen suosikkiopettajani venyttelytunnille omassa olohuoneessa 😀

Vastaa