Banaani-Kookos Unelma
Tämä resepti on varmasti maailman helpoin herkku- ja välipalaresepti. Mutta se on silti super herkullinen. Tein tätä yhdessä välissä päivittäin ilta- tai välipalaksi.

Alun alkujaan tutustuin tähän reseptiin puolitoista vuotta sitten, kun teimme kirjaamme Välipalat – Virtaa Superfoodeista. Reseptin kirjaan teki ihana Aino. Kirjaa tehdessämme, jokainen meistä neljästä teki kirjaan reseptejä ja kuvauspäivinä teimme reseptit kuvattavaksi. Saimme sitten toki maistella toistemme luomuksia aina kuvauksen jälkeen. Oli muuten mahat täynnä näinä päivinä. 😉

Olen hieman muokannut reseptiä tässä ajan kuluessa ja tämä resepti sisältää seuraavat ainekset:
- 1 banaani
- 1 rkl kookosöljy (juokseva)
- 1 rkl tahini
- 1 rkl kookosmanna
- 1 tl saksanpähkinätahna
- loraus hunajaa
- hippusellinen kookoshiutaleita
Pilko banaani kulhoon. Lisää kaikki ainekset banaanin päälle. Ota haarukka ja mössää kaikki ainekset mössöksi! <3 Avot! Eikun syömään!

***
Päätin pistää pitkästä aikaa arvonnan pystyyn! Kommentoimalla tähän postaukseen osallistut arvontaan, jossa palkintona Välipalat – Virtaa Superfoodeista -kirjamme, sekä purkki Foodinin saksanpähkinätahnaa. Ja pistän sen verran panosta tähän arvontaan, että arvon kaksi kertaa samanlaisen paketin! 🙂

Kommentoi postaukseen ihan mitä tahansa ja olet mukana arvonnassa! 😀 Arvonta päättyy lauantaina 16.7. Voittajat ilmoitan blogissa.
ONNEA ARVONTAAN! 🙂
225 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


225


Oi olisi ihanaa saada tuo palkinto! Olen kovasti kiinnostunut terveellisestä ruokailusta ja tykkään bongailla herkullisia reseptiä. Olisi kivaa testata reseptejä, joita olette koonneet siihen kirjaan! 🙂
<3 oot inspis!
Namskuti!!
Yammiii, mukana skabassa?
Banaani +kookos = ei voi epäonnistua ?? menee kyllä kokeiluun ?
Mukana kisassa!! 🙂
Näyttää herkulta! 🙂
Oi, oispa niin mukava palkinto! Ja onnea loppuraskaudelle! Odotan jo innolla liikuntavinkkejä vauva-arkeen, sitä on ittellä takana nyt 4kk ja huomaa ettei ihan kaikkeen kroppa vielä pysty, sen verran vaikea raskaus vei fyysisestä kunnosta.
Oioi nyt on hyvä palkinto!! 🙂
Tuota aamiaista on pakko kokeilla, viimeistään ku kesäloma alkaa 🙂 Eikä palkintokaan näin kesällä paha olis 😉
Ooi näyttääpä hyvältä ja toi kirja on olllu hankitalistalla jo pitkään, josko nyt osuis kohdalle☺ oot ihana, pus?
Nam! Välipalat on pop ?
Saksanpähkinätahnaa? kuulostaa hyvältä! ja voisin kyllä tuota välipalaakin makustella 🙂
Terveellisessä herkuttelussa suuhuni menee lähinnä sormi, kun en osaa oikein muuta raakaherkkua valmistaa kuin pakastettuja banaaniviipaleita 😀 Osallistun arvontaan siinä toivossa, että seuraavana herkkupäivänä syödään muutakin kuin kengänpohjia 😉
Nammm! Kirja tänne kiitos ??
Tähän kirjaan olis kyllä ihana tutustua 🙂
Oi tuo kirja olisi ihana saada! Ja tuo saksanpähkinätahna on herkkua <3
Ihan mitä tahansa! 😀
Ei vaan näyttää ihan superherkulta, tota kookosmannaa oon halunnu kokeilla jo ikuisuuden mut ikinä en saa aikaseks ostaa. Se on hassuu kun keksii jonku hyvän välipalan/aamupalan, niin sitten tekee sitä joka päivä kyllästymiseen asti ;)! Mä tein viime kesänä snickers tuorepuuroa valehtelematta joka päivä, vaihdoin vaan päälle ripoteltavia marjoja 🙂
Kivoja nää sun vruokainkit täällä blogissa. Vähän vaihtelua rahkalle ja puolukoille. Ehkäpä tossa kirjassa olis muutakin kokeilemisen arvoista! 😉
Nam tahtoo 🙂
Voi pojat, tottakai osallistun arvontaan! <3
Sen verran herkullisen näköinen välipala, että varmana kokeilen 🙂
Oispa ihana palkinto! Oot tosi inspiroiva ja ihanan pirtee! 🙂
Ihana resepti ja lisää varmaan kirja täynnä 🙂 olisi ihana piristys kesään!
Hyvä palkinto nyt kyllä, mukana ollaan!
Pakko kyl kokeilla herkkua. Kirja tulis kyl niin tarpeeseen kun ollaan nyt lomalla siivottu miekkosen kanssa ruokavalioon ja tuntuu et ideat loppuu, etenkin välipaloissa
Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta välipalalta! Olen tehnyt lähes joka ilta iltapalaksi banaanilettuja ??
Todellakin mukana, pitää kertoa kavereille kanssa!?
Mukana ?
Kuulostaa ja näyttää herkulliselta! Ja saksanpähkinätahna on varmasti älyttömän hyvää (ainakin tällaisen henkilön mielestä joka voisi syödä maapähkinä- ja mantelivoita suoraan purkista!)
Todellakin mukana tässä arvonnassa! 🙂
Mukana ehdottomasti! 🙂
Ehdottomasti mukana! ?
Kiitos kivasta ja hyväntuulisesta blogista. Mukavaa ollut seurailla jo muutaman vuoden ajan ?
Iloista odotusta teidän perheelle ?
Oi, oi, tämä palkinto olisi niin unelma voittaa! Totaalinen elämäntaparemontti aloitettu n. 5kk sitten ja vaikka matka on vielä pitkä pelkän painonpudotuksen suhteen, on terveellinen ja aktiivinen elämäntapa se, miten aion lopun elämääni elää. Tämmöinen reseptikirja on haavelistalla. Blogia on tullut seurattua jo vaikka kuinka pitkään ja olet esikuvana ja inspiraationa niin monessa asiassa! Kiitos ihanasta blogista ja jatka samaan malliin. Onnea loppuodotukseen ja ihania hetkiä siinä samalla nyt ja tulevaisuudessa koko perhe Pursiaiselle! ?
Mukana ollaan!! Kolmatta lasta odotellaan, ja virtaa vois enemmänkin! 🙂
Oispa kiva saada kirja omaksi 🙂 Tykkään sun blogista, siitä välittyy positiivista energiaa! Hyvää kesää ja onnellista odotusta!
Mukana 🙂
Oi näyttääpä hyvälle 🙂 ois kiva kokeilla uusia välipala vaihtoehtoja 😀
Olisi mukava saada tuollainen inspiraatiokirja!
Kookosmanna on kyllä namia! Olen yhden kirjan antanut lahjaksi mutta itselläni ei kyseistä opusta vielä ole. Ihanaa kesää!
Oi kuulostaa hyvälle! Tahini ja kookosmanna ovat mulle ihan uusia aineksia. Itse syön aina samoja välipaloja, enkä aina niin terveellisestikkään, että kirja tulisi tarpeeseen.
Mukana arvonnassa!
Tietysti mukana arvonnassa 🙂
Mukana
Mukana arvonnassa! 🙂
Uutta inspiraatiota herkutteluun, pakko testaa varsinkin jos voitto tulee koska kotoota ei löydy vielä saksanpähkinätahnaa:)
Kirjanne kiinnostaisi kovasti! 🙂
Todella kivaa, että jaat näitä välipala vinkkejä kun niistä saa ite aina otettus vinkkejä ongelma ruokailuunsa! 🙂
Jos ajattelis, että söis hedelmiä välipalaks niin kuin paljon noin tulis syödä jotta ei olis liika ja kuitenkin tarpeeksi?
Tuo kirja tulis niin tarpeeseen ja tahnaa olis kiva päästä kokeilemaan. 🙂 Hyvää kesää teille!
Kuullostaa herkulliselta! Pakko testata pikkimiten 🙂
Mukana kisassa! Kirja tulisi tarpeeseen. ?
Näyttää makoisalta! Mukana arvonassa 🙂
Oi kun näyttää hyvältä, lähtee ehdottomasti testiin! (:
Oi tule luokseni ihana reseptikirjanen niin saat hyvän kodin :)!
Oi ihana palkinto, pakko osallistua arvontaan! 🙂 Välipalavaihtoehdot on usein ne samat, joten kirjasta saisi varmasti uusia hyviä vinkkejä. Saksanpähkinätahnaa en ole koskaan maistanut, mutta maapähkinävoin suurkuluttajana voisin uskoa pitäväni tuosta. 🙂
Nam! ?
Upea kirja, mielelläni mukaan arvontaan!
Slurps!
Näyttää hyvältä 🙂
Kirja olisi huippujuttu! Mukana! 🙂
Herkulliset ja ravitsevat välipala kiinnostaa aina. Tämä paketti tulisi todelliseen tarpeeseen! Mukana arvonnassa! ?
Mukana arvonnassa. Vaihtelu virkistää 🙂
Täällä myös odotetaan esikoista ja terveellisempiä herkkuja resepteineen olisi kiva saada. Ihanaa odotusaikaa sinulle!
Kuulostaa ihanalta! Ainaiselle välipalana olevalle raejuustopurkille ja pähkinöitä olisi ihana saada vaihtoehtovinkkejä.
Mukana! 🙂
Mukana tottakai!
Kirjalle olisi kyllä käyttöä!
Lainasin tuon kirjan joku aika sitten kirjastosta ja olin ihan hullaantunut kaikista superhelpoista ohjeista! Edelleen käytössä on se ohje, jossa muussataan banaani, cashewta, lisätään kaurahiutaleita, jogurttia ja marjoja. TAIVAALLISTA! Voisin ottaa tämän kirjan oikein mielelläni omakseni!
Vau! Olis mahtava saada toi kirja.
Olen jo aika kauan lukenut blogiasi, mutta muistaakseni ei ole koskaan tullut kommentoitua mitään…
Olisi kiva voittaa teidän kirja..
Onnellista odotusta 🙂
Onpa maukas palkinto! Ehdottomasti mukana! 🙂
Njam aivan ihanaa olisi saada toi paketti 🙂
Todellakin mukana arvonnassa, ihana palkinto! ?
Nam mikä resepti ja palkinnot ?
Mukana ollaan!
Ehdottomasti mukana! 🙂 Olisi kerrankin kiva saada kasa reseptejä ihka oikeina kirjana eikä vain liutana tallennettuja sivuja netin maailmasta. Ja en muuten omista yhtäkään reseptikirjaa 😀 Eli täällä olis kova tarve sellaiselle! 😉
Nam! Mukana:)
Imettävä pienen lapsen äiti olisi kyllä kovasti terveellisten välipalavinkkien tarpeessa!!
Mukana arvonnassa! 🙂
Oijoi, mukana!
Mukana arvonnassa! 🙂
Voi tööt miten hyvältä kuulostaa!
Ehdottomasti täytyy kokeilla tätä banaaniherkkua voi njam! ?
Koitan juuri vähentää herkkujen syöntiä.toi välipala vois olla hyvä kun herkkuja tekee mieli 🙂
Tarpeeseen tulisi. ?
Mä taas koitan onneani. Joka ei koskaan tuota tulosta 😀 kaapissa banaania ja koomista, nami.
Mukana arvonnassa, jotta pääsisi kokeilemaan ihania uusia välipaloja! ??
Mukana arvonnassa 🙂 Kirja kiinnostaisi kovasti!
Ihanaa kesää ☀️ ehdottomasti mukana arvonnassa ??
Tahini ja banskupalat on niin tajunnan räjäyttävä kombo, joten veikkaan et saksanpähkinätahna toimisi kans ylihyvin!
Toivottavasti onni suosii!
Mitä tuo kookosmanna on? En ole aiemmin törmännyt. 🙂
Välipalat-kirja kiinnostaa kovasti!
Mukana arvonnassa! ?
hmmmm,,, ihana jälkkäriohje !!!
Mitä tahansa 😉
Oot Monna ihan super <3
Mukana kisassa 🙂
Olispa kiva voittaa 🙂
Mikä ihana ohje ? ja kirjassa varmasti paljon lisää ihanuuksia ?
NAM! Minulle! 😀
Tuota pitää kokeilla tuoreilla marjoilla, itse kun en voi banaania syödä. Mutta nam! 🙂
Olisi ihanaa saada kirjan reseptit kokeiluun nyt kesäkeittiöön, ja tykkään myös tosi paljon Foodinin tuotteista!
Kiitos inspiroivasta blogista ja ihanaa kesän jatkoa ?
Mukana! 🙂
Vaikuttaa melko herkulta! ? Omnom!!!
Ai että! Foodinin tuotteet on parhaita ikinä!
Nam, pääsee heti kokeiluun! Ainut vaan että saksanpähkinätahna puuttuu… ?
joo minä tahdon!! nomnom!!
Aijee, olisipa kiva päästä kokeilemaan terveysherkkuja 🙂
Vielä puuttuu kirjahyllystä tämä ihanuus, joten mukana arvonnassa! 🙂
Olispa ihanan inspiroiva kirja! Mukaan arvontaan 🙂
Taidankin kokeilla tätä lähiaikoina! 🙂
Ahh saksanpähkinätahnaa!! Oon aivan koukussa suklaavanukkaaseen, johon tulee maapähkinävoita ja raakakaakaota. Tätä pitää ehdottomasti testata. Olen myös aivan hulluna kaikkiin terveysherkkuihin, joista tulee ensinnäkin hyvä olo, kun niitä syö. Reseptikirja olisi siis haluttu ja varmasti käytetty kirja tässä taloudessa. <3
Voi nam ku näyttää hyvältä! ? mukana arvonnassa!
Mä niiiin syön tätä, kun tää työpäivä vaan päättyy 😀 !!!
Hei
Olen jo pitkään etsinyt vinkkejä erilaisiin välipaloihin. Tästä saisin inspiraatiota!
Mukana arvonnassa.
Mukana! 🙂
Kiitos rehellisistä ja aidoista blogikirjoituksistasi! Toivottavasti jatkat vielä pitkään. Aurinkoista kesää perheellesi!
-riina
Kuullostaa niin herkulliselle! Mukana.
KOOKOS voi nammmmmm!
Banaani mmmmmmmm 😛
Oi herkku! Kaipaisin terveellisiä välipalavinkkejä niin siksi tuo kirja ois ihan huippu 🙂
Hyvää loppuraskautta Monna!
Mukana 🙂
Hauskaa ja inspiroivaa päivää kaikille!!
Oi, olisipa ihanaa voittaa tuo kirja 🙂
Uudet välipalaideat kiinnostavat aina, varsinkin terveelliset sellaiset 🙂
Ihana blogi ja mahtava olisi tuo palkintokin!
Tätäpä olisi kiva kokeilla! 🙂
Nälkä tuli!:D
Mikä olis parempaa ko maistella nuita herkkuja aurinkoisina kesäpäivinä ?
Mukana! Uusia reseptejä on aina kiva kokeilla 🙂
Kiitos blogista! <3
Mukana!
Oi oispa mukava lisä tuo kirja meille! Meillä on ollut kovassa käytössä Hanna Skytän Fuelfood-kirja, joka on tosi hyvä! Hyviä reseptejä sekä järkevästi kirjoitettua tietoa ruoka-aineiden vaikutuksesta kehon toimintaan.
Tuo kirja sopisi kyllä tämän hetken ispiraatioksi! ? toivotaan, että voitto napsahtaisi tänne ??
Nammmmm 🙂
Oi kuulostaapa hyvältä! Ehdottomasti mukana 🙂
ihana resepti! tuollaista tahnaa ei ihan marketista löydykään niin olisi kiva päästä maistamaan 🙂
Nam, herkun kuuloinen resepti! :-p olisipa kiva saada tämä paketti ja vähän variaatiota omiin välipaloihin! 🙂
Välipaloja mulle ?
Arvonnassa mukana!
Mukana!!?
Todellakin mukana!!
Naam!
Kommenttini on mitä tahansa! 🙂
Arvonnassa mukana! ?
Näyttää herkulliselta ja ehdottomasti mukana aronnassa!
ehdottomasti mukana 🙂
Mukana arpajaisissa! ?
Oi niiiiiiin paljon tahtoisin tuon kirjan itselleni <3
Mukavaa saada helppoja ohjeita. Kokeiluun menee:)
Oi, tuollainen huippu palkinto kelpais kyllä! Tsemppiä Monna loppuraskauteen!
Kaksi sanaa: banaani ja kookos <3
Pakko kokeilla!!
Mukana o/
Täytyypä kokeilla reseptiä! Mukana arvonnassa.
höpönpölönkönönkeke 😀 aina pitää vetää kaikki vitsiks,
ei vaiskaa , olis tosi kiva päästä kokeilemaan reseptejä! 🙂
Uudet välipalaideat maistuis!?
Mukana kisassa!
Tätä pitää kokeilla ?
Eka kerta ku kommentoin mihinkään tämmösseen mittään mutta nyt on semmone palakinto että huhhelihei ?
Terveelliset välipalat on aina tarpeen, olisi kiva löytää uutta inspiraatiota kiireiden keskelle 🙂
Olen meinannut ostaa tuon kerran monta kertaa mutta monessa kaupassa sitä ei ole ollut koska se on myytyloppuun. Joten nyt olisi oiva tilaisuus saada se! 🙂
Superia, kiitos! 🙂
Slurps!
Ehdottomasti mukana!!:)
Nyt rupes tekee mieli tota?
Kuulostaapa hyvältä!
Näyttää herkulliselta!
Mukana arvonnassa myös. ?
Olet ihana kun olet juuri Sinä. ❤
Saksanpähkinätahnaa haluaisin kyllä maistaa, ja kirjakin kelpaisi paremmin kun hyvin. Mukana kisassa 🙂
Mukana arvonnassa! 🙂
Olis kyllä mahtavaa voittaa tällainen palkinto! 🙂
Toi kirja pitänee hankkia anyway ?
Mahtava arvonta mahtavassa blogissa! Mukana siis! ?
Mukana! Tällä saisi varmasti kivaa vaihtelua arjen välipaloihinkin 🙂
Oih! Herkun näköistä ja kuuloista, harmi etten oikein itse ole kookoksen ystävä. 😀 kokeilisin muuten heti! 🙂
Tykkään sun blogista <3
Tuo kirja olisi niin ihana saada! 🙂
Kookos on parasta
Namskis, mikä resepti! Nyt tuli ihan nälkä 😀
Mukana arvonnassa 🙂
Kisassa mukana! Herkullisen näköistä!
On muuten sen näkönen pöperö, että sen on pakko olla herkkua! Noilla aineilla ei voi mennä vikaan
Mukana arvonnassa! Tuo palkinto olis kyllä mieluisa 🙂
<3 kaikille pähkinätahnoille!
Oi että! Nyt on mahtava palkinto. Välipalakirjalle olisi todellakin käyttöä. Eikä saksanpähkinätahnakaan pahitteeksi olisi. ?
Mukana arvonnassa! 🙂
Kuulostaa herkulliselta ?
Kuulostaa herkulliselta! Uusia vinkkejä välipaloihin kaipaisin kyllä palavasti, jotenka kirja tulisi kyllä tarpeeseen. 🙂
Mukana ja ihquu kesää ???
Kuulostaa hyvälle! 🙂
Onpas herkullinen ohje! Mukaan arvontaan:)
Kelpais.. Niin annos kuun kirjakin?
Oi ihana arvonta =) Mukana ollaan! <3
Tosi kivat palkinnot! Erityisesti tuo kirja, joka pääsisi varmasti ahkeraan käyttöön! 🙂
Upeat palkinnot! Erityisesti tuo kirja, joka pääsisi varmasti ahkeraan käyttöön☺ Mukana!
Voisinpa itsekin tehdä tällaisen iltapalan, kuulosti niin herkulliselta ja yksinkertaiselta tehdä. Ja kirjakin kiinnostaa kovasti!
Ihana palkinto 🙂
Tahini on minulle uusi tuttavuus, kuulosta kokeilemisen arvoiselta! Mukana arvonnassa! ?
Jes, toi kirja olis ihan loistojuttu!! 🙂
Ihanan kuuloinen ohje ja palkinto kuulostaa huipulta!
Olispa ihana piristys?
Kirjoitat niin kivasti, että aina palaan tänne. Kiitos! Jatka näin. …ja osallistun. Terveellisiä hekkureseptejä ei ole koskaan liikaa! Mums..
Todellakin mukana arvonnassa! Kirja olisi ihana ja kyllä maistuisi saksanpähkinätahnakin 😛
Oi, kuulostaa kyllä niin nannalta!
Himottaisi kokeilla kaikkia erilaisia pähkinä- ja siementahnoja, ovat vaan kovin arvokkaita :/ eikä itsellä ole tarpeeksi tehokkaita vekottimia, ja jokin noissa purkissa ostetuissa vaan on eri makuista 😀 myös kookosmannaa olen pitkään tahtonut maistaa, mutta piru kun hintalappuun katsoo…
Mukana 🙂 Oon niin halunnu lukea tuon kirjan!!!
Hei monna ja kiitos ihanasta blogista! Nyt olen lukenut etenkin raskausaiheisia postauksiasi koska itselläni marraskuussa la, eli himpun verran edellä menette 😉 hyvää kesän jatkoa ja odotusta sinulle!
ui nam mikä herkku!!
Resepti kuulostaa herkulliselta:)
Oi vitsi, tätä ei voi missata!
Katselin tätä kirjaa kaupassa hetki sitten, jospa täältä tärppäisi 😉
Tähän olis kiva tutustua. Välipalat on mulla aina tyyliin banaani, kourallinen pähkinöitä, omena tms. Olisi mukava tehä kunnon maistuvia ja terveellisiä välipaloja. Mukana arvonnassa ehdottomasti.
Mukana (:
Mukana arvonnassa <3
Mukana kisassa! Seurasin yhdessä vaiheessa sun blogia paljonkin, nyt huomasin -too big to be me- Annaliljeroos instan päivityksessä kuvan myös sinusta ja miten iloinen olen että sinusta tulee äiti <3 Onnea paljon!
Mukana 🙂
Niin mukana! 🙂
Oih, tota kirjaa kattelen usein kaupassa, mutta en oo vieläkään saanut sitä ostettua! Kaikki reseptit näyttää niiin hyviltä! <3
Sairaanhoitajana haluaisin tuon kirjan, jotta saisin inspistä uusiin välipaloihin <3 🙂
Oi miten kiva arvonta, mukana siis ehdottomasti! ?
Nam nam!!! Ihanaa ja mukana 🙂
Nam, tätä kokeilen! o_O
Ihana blogi ja sitäkin ihanempi massu <3 ^^
Arvonnassa mukana. Ihanaa kesää!
Huippuherkku, heti piti kokeilla ❤
Herkullista!
Tää palkinto ois kyllä loistava. Terveelliset välipalat kun usein kiireessä unohtuu.
Olen iloinen kun päätit jatkaa blogiasi, nyt vähän taukoa ollut kun tuntuu että on pelkkiä mamma/vauvajuttuja mutta onneksi välillä muutakin. palkinto tulisi tarpeeseen, superfoodkokeiluhalukkuutta löytyy
tuota kirjaa selannut kirjastossa ja vaikuttaa hyvältä. saksanpähkinälevite uusi tuttavuus, mielenkiintoista maistaa