P*ska haisee ja banjot soi!
Varoitus: Teksti sisältää voimasanojen käyttöä suuressa määrin.
Aamulla kävin Märskyssä vetämässä asiakkaalle treenit, naama näytti kuvassa perseenreiältä, ni siks on toi paljon hienompi naama siinä päällä. Asiakastreenien jälkeen tulin vaihtamaan lenkkiromppeet päälle ja lähdin painelemaan kohti Pirkkolaa.
Kyllä nyt oli siis niin perkeleen paskin lenkki kun ikinä!! Juoksu ei kulkenut yhtään, ei sitten yhtään. Syke ei pomppinut kun jossain 120:n tienoilla (maksimi taisi olla 126), mutta energiaa ei ollut yhtään.
Naaman vääntelyä ennen lenkille lähtöä..
Nyt tuli kyllä taas todistettua niin hyvin se, että pitäis itekin osata toteuttaa niitä ohjeita vähän paremmin mitä jakelee asiakkailleen. ;D Ihan hävettää sanoa, mutta olin siis syönyt ennen lenkkiä (koko aamupäivän aikana) pelkästään yhden banaanin ja proteiinipatukan.
Eihän mulla jalat meinannut kantaa ollenkaan, pohkeissa ja säärissä tuntui heti ihan helvetin tukkoiselta ja jalat ei nousseet maasta. Siis sillee kivan lennokkaasti ja kepeästi ei kulkenut, vaan jalat laahas maata. Puolen tunnin päästä päätin kääntyä takas kotiin ja mennä syömään.
Lenkin toki kruunasi vielä ihanat kevään tuoksut, eli koiran paska ja muta.
Naaman vääntelyä lenkillä..
Tässä siis oiva esimerkki siitä, että liikkumista varten keho tarvii energiaa ja hiilihydraatteja!! Ilman energiaa suoritus on perseestä ja se tuntuu hankalalta.
Kotona odotti kattilassa valmiina mieheni tekemää couscous-jauheliha-porkkana-kesäkurpitsa-pataa. Nam!
Noniin, nyt mä pistän taas lenkkarit kassiin ja lähden vetämään asiakkaille loppuillaksi treenejä Märskyyn. Soronoo! Alla vielä kuvat eilisestä iltapalasta.
Molemmille omat rahkat ja sekaan oman mielen mukaan mustikoita, banaania, verigreippiä, viinirypäleitä ja saksanpähkinöitä. Mun annos näytti tältä:
p.s. Ootteko muuten huomanneet (ette luultavasti, koska miks ihmeessä joku jaksais sellaiseen kiinnittää huomiota) , että mä en enää lisää rahkan sekaan hunajaa? Jos maustamaton maitorahka hedelmien ja marjojen kera maistuu mun mielestä nykyään ihan helvetin hyvältä, ni oonkohan tulossa hulluks? 😀
Going insane?!
24 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.


24












Mä en ole koskaan pystynyt tekemään aamuisin mitään ilman aamupalaa. Ihan huono olo tulee ja mitään voimia ei ole. Eli aamupala kunniaan niin jaksaa:)Samaan kiinnitin huomiota viimeksi kävelylenkillä että ah,niin ihanat kikkareet jokaisen tien vierellä…
Joo kyllä se niin on, että aamupalan (edes pienen sellaisen) kanssa jaksaa keho antaa itsestään paljon enemmän treeniin!Hihi, ehkä ne kikkareet sieltä kohta siivotaan hiekkojen mukana pois.
Paras ilme 😀 miulla menee rahka myös nykyään vaikka paljaaltaan, vuosi sitten kaheksalla eri lisukkeella ja puolella kilolla steviaa :’D niin se makuaisti tottuu!
😀 Haha! Joo mäkin muistan kun laitoin steviaa vielä hunajankin lisäks! 😀 Kaikkeen tottuu ja nytkin tekee mieli rahkaa! ;D
Nää sun uudet hulluusilmeet on ihan parhaita – saisko toivoa sellaista salipostausta, jossa teet kaikki liikkeet toi viimeinen ilme naamallasi 😀
Hahahahaa! 😀 No tästähän me eilen sovittiin.. 😉
Eka ja vika kuva, avottista taas ;D Ja vielä kysyt että going insane?! 😉 You really are 😉 Mut niin oot kyllä yhtä ihanakin <3
Avottista avottista! ;D Joo, siis todellakin olen! :Dpus <3
Mäkin oon jo pitkän aikaa syönyt rahkan ilman sen suurempia lisukkeita – marjoja tai hedelmää vaan sekaan ja maistuu! 🙂 En tiedä, mistä johtuu, mutta ei vaan mehukeitot yms mene enää alas.
Kyllä! Mäkään en enää varsinkaan rahkaan niitä mehukeittoja haluu lisätä. Välillä voi juoda mustikkakeittoa vaikka välipalaks jos ei muuta oo saatavilla. 😉
The Hatter: ”Do you think I’ve gone round the bend?” Alice: ”I’m afraid so. You’re mad, bonkers, completely off your head. But I’ll tell you a secret. All the best people are.”(Alice in Wonderland)Lyhyesti: Eikö parhaat tyypit oo vähän kahjoja? 😉
😀 Ihana!! <3Ja joo, eiköhän se niin vähän mee! 😀
No toivottavasti huomenna parempi päivä,eikä tartte kirosanoja noin paljon 🙂
On! 🙂 pus <3
Ahahhahhah 😀 Aivan ihana tuo viimeinen kuva <3 <3 :DDMun haaveena olis päästä siihen, että rahka menis kans ilman makeutusta. Käytän joko makeutusjauhetta tai steviaa.. Rahan hukkaa ja kropan tukkimista tuolla makeutusjauheella. Pyh.
Kyllä se vielä joku päivä menee! Ihan varmasti! Banaania jne sekaan ni menee. Ja jos yhtään tykkäät kookoksen mausta, niin lisää vähän kookoshiutaleita sekaan. Makeuttaa kivasti. 🙂
Ihana Monna! =) Tästä tulikin mieleen että iltapalalle nyt! Ehkä jotain samantyyppistä settiä luvassa kuin teilläkin.
Jee! Mäkin meen kohta tekee taas rahkaa 😀
Mitenköhän hullu mä oon, kun rahka maistuu ihan sellasenaan ja jos esim mansikkaa heittää sekaan, niin tuntuu ihan kermavaahdolta tai jos ei ihan niin ainakin tosi pehmeeltä ainakin..? Mutta vahva sama tohon lenkkijuttuun, heikoilla energioilla ei vaan kulje. Ja ihana toi viimenen kuva! 🙂
Joo mäkin kyllä enempi ja enempi tykkään ihan pelkästä rahkan mausta. Mä kyllä vielä heitän vähän banaania ja mustikkaa sekaan. 😀
Mä en ois ikänä voinu kuvitella syöväni rahkaa ilman makeutusainetta, mutta niin vaan xtrat, rainbow ja lidlin rahkat uppoo nykyään ihan ku vettä vaan eikä ees silmiä kirvele!
Nii-i!! Niin se makuaisti vaan tottuu! NAM! <3
Haha, mikä ilme! :-DBlogissani on sulle haaste: http://ellujumppaa.blogspot.fi/2013/04/haaste-viikon-menu.html Toivottavasti ehdit vastaamaan! 🙂
Hei jee, mä kävinkin jo kattomassa ja ens viikosta teen haasteviikon. 🙂 Kiitos!