Hae
Monna Pursiainen

Viikon nainen @ Iltalehti

iltalehti

Eilen ilmestyneessä viikonlopun Iltalehdessä on juttu meistä. Meidän kodista, koirista, raskaudestani, työstäni ja parisuhteestamme.
”Viikon nainen” – personal trainer, bloggaaja, Monna Pursiainen.

Iltalehden toimittaja Riitta Heiskanen otti minuun yhteyttä reilu kuukausi sitten ja kysyi, saisiko tehdä minun päivästäni jutun lehteen. Hän kulkisi päivän ajan mukanani ja kuvaisi sekä haastattelisi samalla.

ilona_iltalehti

Päivämme alkoi Kampin Motivuksesta, jossa minulla oli töitä. Motivuksesta tulimme meille kotiin, jossa teimme Tuukan kanssa töitä, kävimme koirien kanssa ulkona jne.. Sitä kaikkea mitä meidän normaaliin arkeemme kuuluu. Riitta tuli kameran kanssa mukana.

Oli hauska lukea juttu lehdestä, mitä kaikkea Riitta oli aukeaman juttuun minusta ja meistä kasannut. Ja kyllä täytyy sanoa, että hienosti oli kyllä tekstissä juuri se mitä meidän arkemme on.

”Perustin blogini, jotta saisin vertaistukea muutokselleni. Olen aina ilmaissut tunteitani paremmin kirjoittamalla kuin puhumalla. Jatkan elämästäni kirjoittamista myös vauvan syntymän jälkeen. Lukijat voivat seurata, miten vauva-arki sujuu ja mitä haasteita se tuo tullessaan.
Kirjoitan jatkossakin omasta elämästäni, en kiiltokuvamaailmasta.”

nayttokuva-2016-10-09-kello-8-28-53

Juttelimme eilen Tuukan kanssa lehteä luettuamme, että minkälaisia me olemme persoonina. Kun tosiaan pian jo kymmenen vuotta yhdessä olemme olleet, on meidän todella helppo puhua keskenämme oikeastaan mistä vain.

Tuukka sanoi, että kerrotaan toisillemme nyt yksi hallitseva huono puoli toisen luonteesta ja yksi hallitseva hyvä puoli toisen luonteesta. Molemmat mietimme hetken ja sitten kerroimme.

Tuukka kertoi, että minun hallitseva huono puoleni on lusmurointi. 😀 Että kun on kyseessä joku asia, mikä minua ei oikein kiinnosta – osaan hyvin hienosti lusmuilla sen asian tekemisessä. Olen Tuukan mielestä tulinen taiteiljasielu, joka ei niinkään jaksa kiinnostua mistään ”taustahommista”, kuten raha-asioista ja muista järkevistä jutuista.. 😀
Hallitseva hyvä puoleni Tuukan mielestä on taasen ennakkoluulottomuus ja avoimuus kaikkia uusia asioita kohtaan. Se, että innostun kaikesta uudesta ja lähden mukaan lähes mihin vain. Olen temperamentiltani nopea ja innostun helposti.

Ja kyllä, voin allekirjoittaa täysin nämä molemmat puoleni. 😉

Minä sanoin Tuukalle, että hänen hallitseva huono puolensa on äärimmäinen itsepäisyys. Jos hän jotain päättää, sitä on todella vaikea kääntää. Tavallaan tämä itsepäisyys on myös hyvä asia, koska jos Tuukka jotain tahtoo tehdä, ei ole kovin montaa kiveä mitä hän ei saisi käännettyä matkan tieltä pois.
Hallitseva hyvä puoli Tuukassa on mielestäni se, että hän itsepäisyytensä rinnalla kuitenkin välittää ihan älyttömän paljon läheisistä ihmisistään. Ja olisi valmis tekemään aika paljonkin heidän eteensä. Nyt raskauden myötä olen huomannut tämän asian taas oikein korostetusti omalla kohdallani. Tuukka tekee monet asiat niin, että minun olisi helpompi toimia ison mahani ja väsymykseni kanssa.

nayttokuva-2016-10-09-kello-8-28-37

***

Käykää ihmeessä ostamassa tänään vielä tuo Iltalehti. 🙂 Hauska juttu kokonaisuudessaan!

Kivaa sunnuntaita! <3

Monna

 

 

 

Kaikki kuvat: Riitta Heiskanen / Iltalehti

4 kommenttia

  1. Jenni kirjoitti:

    Jännä kuinka paljon ihmisiä puhuttaa omat ja muiden raskauskilot 😀 Ja juuri itsekkin samaisesta aiheesta kirjoittelin kun on ollut tapetilla omassakin kaveripiirissä. Mutta mullakin tuli yli 20kg reilusti ja nyt 4kk myöhemmin enää n. 5kg jäljellä ja ihan omalla painollaan ovat hävinneet 🙂 Eli älä turhaan stressaa ja yritä nauttia olon sallimissa rajoissa viimeisistä hetkistä valaana 😉

    • Monna kirjoitti:

      Joo, ne kyllä puhuttaa. 😀 Mun mielestä Hanna Gullischen kirjoitti hyvin asiasta, että eihän sitä miehiltäkään mennä kesäloman jälkeen kyselemään, että no montakos kiloa tuli kesälomalla otettua karkeilla ja kaljalla.. 😀 😀

Vastaa