Minä olen. Tai ainakin tunnistan itseni sellaiseksi.

Heti kun on kiireisempi aikakausi tai viikko, syön huonommin. Heti jos jokin asia stressaa tai vaivaa, syön huonommin. Myös se vaikuttaa syömisiini miten pääsen treenaamaan. Tunnistatteko te näistä itsenne?

CitySurvivors -viikonloppu painettiin niska limassa melkein 20h päivässä hommia. Ei todella ollut mielessä terveelliset ja ravitsevat ruoka-annokset, vaikka ne juuri olisi auttanut jaksamaan paremmin. Kisapäivä meni juostessa eestaas Hietsun rantaa ja infopistettä, söin päivän aikana kolme banaania aamusmoothien lisäksi. Kun illalla klo 22 tulimme kotiin, en tehnyt ravitsevaa ja terveellistä ruokaa – hain roskaruokaa.

Ihmisen mieli on siitä ”fiksu”, että silloin kun on kuormaa liikaa, se yrittää helpottaa sitä jollain kivalla asialla. Monelle herkut tai jokin muu syömiseen liittyvä asia on vähän kuin palkinto. Että nyt kun on pitkä työviikko takana, on viinilasillinen (pullollinen) ansaittu. Tai väsyneenä ajattelee, että nyt kyllä olen niin poikki ettei mikään muu piristä mieltä kuin suklaapala (levy).

Joudun tekemään kaksi kertaa enemmän töitä syömisten kanssa siis silloin, kun olen väsynyt / streessaantunut tai muuten vain ylikuormitettu. Näinä hetkinä ei ole sitä super energiaa ja fiilistä, että ei edes tee mieli herkkuja. Tai sitä oloa, kun oikein pursuaa jaksamista ja tekee mieli ihan pomppia ja syödä salaattia. 😉

Nyt minulla on tällainen ajanjakso menossa. Joka ilta olen aivan puhki, siis oikeasti on sellainen olo ettei ole senttiäkään enempää annettavaa. Päivät on niin täynnä töitä, Emman touhuja ja kaikkea, että mieli vaeltelee koko ajan herkkujen parissa. En ehdi liikkumaan, mikä tekisi samantien stopin ajatuksilleni. Jotta pystyn edes jollain tapaa hillitsemään jokapäiväistä herkuttelua, on minun kiristettävä itsekurin nyörejä. Ei sillä, että se olisi ihan kamalaa jos söisin nyt joka päivä karkkia hetken aikaa. Vaan sillä, että kun se huonosti syöminen ja ne karkit ei tuo tippaakaan lisää energiaa ja jaksamista tähän hektiseen vaiheeseen.

***

Onko siellä tunnesyöppöjä ruudun takana? Miten te kiristätte itsekurin nyörejä silloin kun surettaa, stressaa tai väsyttää? Tai toisaalta, voihan sitä myös syödä iloon! Kertokaa omia kokemuksia ja fiiliksiä asiasta! 

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Elo-, syys- ja tammikuu ovat varmasti vuoden ahkerimmat kuukaudet. Silloin halutaan eroon kesäkiloista, joulukiloista, bikinikuntoon tai grillikunnosta pois. Eikä siinä mitään! Hyvähän se on, että ihmiset ovat kiinnostuneita elintavoistaan. Harmillista on se, että se tehdään usein vähän liian kovaa ja radikaaleilla muutoksilla. Silloin nämä ahkerat kuukaudet loppuvat usein yhtä napakasti kuin ovat alkaneet.

Kaikki tehdään ihan täysillä! Samalla kertaa jätetään pois viljat, maidot, sokeri ja makeutusaineet. Kieltolista on suurempi kuin se mitä saa syödä. Treenejä aikataulutetaan kalenteri täyteen ja lepopäivät on kirosana, eikä niiden merkitystä ymmärretä. Myöskään omaa lähtötasoa ei osata arvioida, katsotaan vain mallia jostain ja lähdetään rykimään. Kovaa tahtia, älyttömiä ruokakieltolistoja ja liian kovaa treeniä kukin jaksaa vähän omasta itsekurista riippuen parista viikosta pariin kuukauteen. Sen jälkeen palataan takaisin tuttuihin tapoihin. Tai aletaan huijaamaan itseään.

Tiukan tahdin uuvuttamana yht’äkkiä treenimäärä tippuu kuudesta kerrasta viikossa kertaan per viikko. Samaan aikaan todistellaan itselle, että kyllähän minä tässä kuitenkin edelleen kävelen työpaikallakin monta askelta päivässä ja käyn kerran kahdessa viikossa jumpalla. Niistä kieltolistalla olleista raaka-aineista onkin yhtäkkiä kaikki taas sallittuja, jos nyt ihan vaan vähäsen. Kaupasta ostetaan salaattia, mutta siihen pistetään puoli litraa salaattikastiketta niskaan, ”elän edelleen terveellisesti koska syön salaattia”. Yht’äkkiä karkkipäivä vaihtuu jokapäiväiseen herkutteluun, koska ”enhän minä ole tänään ehtinyt syödäkään mitään”.

Itseään on helppo huijata myös siinä, missä kunnossa on. Pahinta huijaamisen seuraus on silloin, kun sillä saattaa tehdä itselleen hallaa. Kuten vaikkapa synnytyksestä toipuminen. Kaksi viikkoa synnytyksestä 95% naisista on vielä äärimmäisen heikossa kunnossa ja kahdeksan viikkoa synnytyksestä ei todellakaan suurimmalla osalla ole lantionpohja valmiina treenirasitukselle, kyykkäämään ja juoksupoluille. On turhaa huijata itseään, että on ihan samassa kunnossa kuin ennen raskautta ja palata samoihin treeneihin niin pian kuin mahdollista. Tämä pätee myös ihmisiin, joilla on pitkä treenitauko, vuosi tai jopa kaksi.

***
Jos ihan tosissaan haluaa kesäkiloista eroon tai jouluksi kuntoon tai kohti bikinikuntoa tai mitä ikinä, niin kannattaa olla rehellinen itselleen! Mikä on oma lähtötaso liikunnan suhteen? Sen ei tarvitse olla samanlainen kuin jollain toisella tai edes samanlainen kuin itsellä kolme vuotta sitten. Mitkä on niitä omia kompastuskiviä ruokavalion suhteen? Onko koko päivän syömättä ja sitten mättää kaksin käsin klo 18-21 välisen ajan? Onko herkuttelu lähtenyt käsistä? Luuletko syöväsi terveellisesti ja liikkuvasi tarpeeksi? Mieti vielä. 😉 Kun on rehellinen itselleen, ymmärtää hyvinkin nopeasti missä ne omat kompastuskivet on. Sekä treenien puolella, että ravintopuolella.