Hae
Monna Pursiainen

Itsensä arvostaminen

Oon viime aikoina törmännyt useasti siihen, että itsensä arvostaminen ja oman elämän arvoasteikolla itsensä ylemmäs laittaminen on kovin monille vaikeaa.

Mulle tulee näissä tilanteissa aina sellainen olo, että haluaisin niin kovasti, että ihminen pysähtyisi ja tekisi muutoksen tähän. Mulle tulee myös vähän avuton olo, koska en pysty ”pakottamaan” ketään siihen. Voin vaan yrittää puhua siitä, miten tärkeää se on.

itsensä arvostaminen

Kukaan ei sinua siihen työnnä

Valitettava tosiasia on se, että jos ihmiset ympärilläsi on tottuneet siihen, että SINÄ olet aina se, joka joustaa ja sanoo kaikkeen kyllä – heistä kukaan ei sinua tule työntämään pois tästä asetelmasta. Kukaan ei työnnä sinua siihen, että alkaisit arvostamaan itseäsi enemmän ja laittaist rajoja.

Toki toivon, että jokaisella on ihmisiä ympärillään, jotka välittää juuri sun hyvinvoinnista ja onnellisuudesta. Mutta jos vaikkapa kumppani on aina tottunut siihen, että sinä ole se, joka siivoaa, laittaa ruuan, tekee kaiken ja viimeisenä muistaa itsensä – on epätodennäköistä, että tämä kumppani yhtäkkiä sieltä nousisi ja sanoisi ”Hei älä enää, nyt on minun vuoroni.”

Toki sitäkin tapahtuu varmasti! Mutta suurempi todennäköisyys on, että ihmiset ympärilläsi on tottuneet siihen, että sinä teet ja joustat. Kuka sitä nyt omista mukavuuksistaan sitten haluaisi luopua?

Ei ole itsekästä haluta itselleen hyvää!

Ajattele asiaa niin, että näillä tiedoilla tämä elämä on sinun ainoa elämäsi. Haluatko elää koko elämän muiden ehdoilla? Muiden toiveita täyttäen. Unohtaen itsesi.

Toivon, että vastasit ei. Se, että haluat itsellesi hyvää ei ole itsekästä. Huolehtimalla itsestäsi jaksat myös paremmin huolehtia muista.

Jos laittaisit elämäsi asiat arvojärjestykseen (esim. työ, kodin siisteys, lapset, kumppani, harrastukset jne..) niin mille sijalle asettaisit itsesi tällä hetkellä?

Laita itsesi ensimmäiseksi edes välillä!

On jopa helpompaa jatkaa sillä samalla tavalla, kuin tähänkin asti. Laittaen omat asiat listan viimeiseksi. Auttaen kaikkia muita ja sanoen kaikkeen joo. Olemalla rajaton. Kun siihen on tottunut ja se on itselle tuttu ja turvallinen toimintapa, on siitä vaikea irtautua ja tehdä muutosta.

Se on vaikeaa niille kanssaihmisille, mutta se on myös vaikeaa henkilölle itselleen. Tottakai!

Mutta silti kehotan: LAITA ITSESI ENSIMMÄISEKSI EDES VÄLILLÄ! Oikeasti! Kokeile edes! Siitä ei tapahdu mitään kamalaa. Ehkä opit itsestäsi jotain. Ja muut alkavat kunnioittamaan sinua enemmän.

Ei sinun tarvitse jaksaa yksin tehdä kaikkea kaikkien puolesta ja unohtaa itsesi täysin. Ei tarvitse!! Itsensä arvostaminen on asia, joka vaatii aikaa ja opettelua, mutta sinä pystyt siihen!

Olet arvokas ja ihana! Muista se!

************

Mulla on muuten alkamassa uusi valmennuskonsepti 26.helmikuuta! Energinen Minä -valmennus on super mahtava työkalu sun tueksi omien tavoitteiden saavuttamiseen. Kun mä valmennan sua ja mukana on myös koko porukan tuki niin saavutat varmasti kaiken sen minkä haluat. Saat myös motivoivat treeniohjelmat kotiin ja salille.

Valmennuksen tavoite on olla pitkäaikainen valmennus, jotta saat oikeesti hyvinvoinnin rutiiniksi. Jos sä oot joskus haaveillut personal trainerista, mutta mä asun liian kaukana tai on ollut joku muu este, niin tämä on nyt vastaus sulle! Tämä on myös enemmän ja henkilökohtaisempaa, kuin perus verkkovalmennus! (Mutta halvempaa, kuin personal training…)

Saat valmennuksessa siis mm. vaihtuvan treeniohjelman, helppoja reseptejä kiireiseen arkeen ja vinkkejä hyvinvointiasi ja itsetuntoasi kasvattamaan. Valmennan sua sovelluksen kautta joka viikko ja yhteisön tuki on jatkuvasti mukana. Et ole koskaan yksin ja mä varmistan, että sä onnistut.

Tavoitteiden saavuttamiseksi seuraan sun edistystä sovelluksessa ja pidetään puolin ja toisin yhteyttä, jotta hyvinvointi tulee aidosti sujuvaksi osaksi arkea. Voit myös aina olla yhteydessä ja kysyä neuvoja tai motivaatiota sekä jakaa omaa menestystarinaasi mun ja muun porukan kanssa.

Voit lukea lisää TÄSTÄ ja ilmoittautua mukaan. Siellä on vielä muutama paikka vapaana!

***********

Ihanaa viikonloppua! <3

Monna

ASKEL KERRALLAAN!

Mun kirjani ASKEL KERRALLAAN – Löydä oma hyvinvointisi on nyt julkaistu ja myynnissä!! On ihan uskomaton fiilis!!

Eilen vietettiin kirjan julkkareita pienessä porukassa ja mulla on nyt vuorokausi julkkareiden jälkeen pää edelleen aivan tyhjä. 😀 Noihin julkkareihin jotenkin konkretisoitui koko kirjaprojekti ja niin moni muu asia siihen liittyen! En olit tietoisesti jännittänyt julkkareita lainkaan, paitsi sitten samana aamuna, kun tilaisuus oli.

Mutta mä kerron nyt vähän kirjasta tässä samalla, kun laitan ihania kuvia julkkareista. <3

ASKEL KERRALLAAN

Miten kirja syntyi ja mistä se kertoo?

Mulla on ”kytenyt” takaraivossa jo useamman vuoden, että haluaisin kirjoittaa kirjan hyvinvoinnista, joka käsittelee sitä vähän eri tavalla, kuin ehkä suurin osa hyvinvointikirjoista. Muistan, että keksin silloin päässäni kirjan nimeksi ”Tomaatit on kiellettyjä”.

Tuo nimi tuli siitä, kun mua ihan suoraan sanottuna risoi kuulla mm. omilta pt-asiakkailta kuinka olivat yksi toisensa jälkeen kohdanneet samaa: valmennuksen, jossa kiellettiin about kaikki muu kuin riisi, kana, parsakaali ja maustamaton maitorahka.

Ajatus tästä kirjasta vahvistui ajan myötä, kun enenevissä määrin halusin alkaa taistelemaan sitä perinteistä laihdutuskulttuuria vastaan. Halusin tuoda isommalle yleisölle tietoon sitä, että hyvinvointi on niin paljon muutakin kuin kituuttamista ja tomaattien ja viinirypäleiden kieltämistä. Karkeista puhumattakaan!

ASKEL KERRALLAAN

Mä halusin kirjoittaa kirjan siitä, että hyvinvointi ei vaadi aikataulua, vaan rohkeutta pysähtyä ja päästää irti vanhoista uskomuksista hyvinvointiin liittyen. Kirjassa on paljon pohdittavaa sekä ihan konkreettisia tehtäviä, joiden avulla löytää uskallusta luottaa itseensä sekä omaan tapaan liikkua ja syödä siten, mikä tuntuu omassa kehossa hyvältä.

Askel kerrallaan -kirja on suunnattu naisille, jotka haluaa paremman itsetunnon ja voida hyvin niin henkisesti kuin fyysisesti. 

Kirjassa ei siis opeteta, että paljonko pitää syödä kaloreita tänään ja huomenna, jotta laihtuu. Vaan siinä itse asiassa puhutaan tosi paljon kaikesta muusta! Myös siitä, että voi haluta pudottaa painoa, mutta sen voi tehdä järkevin keinoin. Askel kerrallaan. Rauhassa. Pitkäjänteisesti. Pysähtyen siihen mitä tekee ja MIKSI niin tekee.

Julkkarit ja kaiken konkretisoituminen

Torstaina 11.tammikuuta tosiaan järjestin julkkarit, joihin olin kutsunut paikalle mun perhettä ja parhaat ystävät + kourallisen vaikuttajia, joiden seurassa mulla on hyvä olla.

En ollut kirjoittanut valmiiksi puhetta, vaan halusin puhua siinä hetkessä siltä miltä tuntui. Suoraan sydämestä. Ja niin puhuin. Ja itkin. 😀 Oman puheeni jälkeen vielä saatiin kuulla kustantamon (Viisas Elämä) kauniit sanat mun kirjasta ja sitten vielä pari mun ystävää halusi sanoa mulle pari sanaa. <3 Ja sitten taas itkin. 😀

Puheiden ja itkujen jälkeen syötiin kakkua ja juotiin kuohuvaa. <3 Kuohuvat oli tilaisuuteen tarjonnut Viiniposti.

Juhlatilana toimi Valmentamon koulutustila Lauttasaaressa. Tuolla samaisessa paikassa mä opiskelin Life Coachiksi pari vuotta sitten. Ja sinne liittyy paljon muistoja ja oppia. Oppia itsestä ja elämästä ja myös iso kasvutarina omassa päässäni.

Sain eilen julkkareissa kuulla, että yksi asia mikä kirjasta tekee niin upean ja kiinnostavan on se, että siinä on samaistuttavaa pintaa. Se tulee siitä, että kirjan varrella kerron omasta taipaleestani hyvinvoinnin saralla. En fyysisestä matkasta tai painokiloistani, vaan matkasta omassa itsetuntemuksessa ja itsetunnon parissa.

Elämä ei ole kilpailu! Elämä on sitä varten, että sinä itse olet onnellinen ja lähelläsi on ihmisiä, joiden haluat olla onnellisia ja jotka haluavat sun olevan onnellisia. Hyvinvointi on ISO asia ja siihen ei liity vain ulkomuoto, ravinto ja treenin määrä, vaan siihen liittyy todella paljon muutakin! <3 Toki siihen liittyy myös nuo mainitsemani asiat, jos niin itse haluaa.

Kiitos myös muutamalle mun asiakkaalle, jotka antoivat omia kokemuksia mun pt-valmennuksessa olemisesta. <3


Mun kirjaani saa tilattua mm. Adlibrikseltä ja sitä löytyy myös mm. Suomalaisesta kirjakaupasta ja Prismoista. <3

TÄSSÄ linkki kirjan myyntisivulle Adlibrikseen. Ihanaa, jos tilaat! Ihanaa, jos tykkäät! Ja saa tägäillä somessa, kun luet! <3

Monna <3