Piia Pajunen kirjoitti reilu viikko sitten postauksen, miltä näyttää 156cm ja 61kg. Jonka jälkeen Umppu kirjoitti oman versionsa ja sitten vielä Mansikkapilvi omansa. Mielestäni kaikki postaukset olivat ihan huippuja! 🙂 Jo silloin ajattelin, että minäkin voisin kirjoittaa omani. Miltä näyttää 165cm ja 73kg?

Tässä tulee sitten taas rehellistä ajatusta tuutin täydeltä. Näppäilen kirjainta toisen perään ja suollan ajatukseni suoraan tähän.

Joku teistä ehkä näki instagram-päivitykseni keskiviikkona. Kirjoitin siihen näin:

Muistan miettineeni raskauden vikoina päivinä, kun painoa oli kertynyt reilut 20kg ja vaakalukema alkoi ysillä, että kuinkahan kauan palautuminen ”vanhoihin mittoihin” vie kohdallani aikaa. Mietin myös, tulenko koskaan olemaan saman kokoinen tai näköinen, kuin ennen raskautta. Nyt kilot on lähes tippuneet kokonaan, 2kg painoa nyt enemmän. Katson itseäni peilistä todella erilaisin silmin. En arvostele itseäni pepun koon tai timmin vatsan perusteella. Armollinen on varmasti se kuvaavin sana. Kun katson nyt itseäni peilistä, olen lempeä itselleni. Se on hienoa, että palautuminen on tapahtunut suhteellisen pian kohdallani. Mutta en jollain tapaa koe siitä mitään hurjaa riemuvoittoa! Olen tyytyväisempi kroppaani nyt, kuin silloin ennen raskautta. Vaikka se onkin pehmeämpi. Jollain tapaa rakastan vartaloani nyt enemmän. Lempeästi. ?

Tuohon samaan aikaan, raskauden loppuvaiheessa mietin, että en tule julkaisemaan enää mitään kuvia – jossa vatsani näkyy. Sillä siihen oli tullut raskausarpia. Mietin sitä ihan tosissani. Mietin, että en halua näyttää julkisesti löysää vatsanahkaani tai niitä raskausarpia. No, nyt arvet ovat haalentuneet ja vatsanahka kiristynyt. Se on kiva asia, mutta se ei merkitsekään enää mitään hurjaa hyväksymisen tunnetta kroppaani kohtaan. Arpia on edelleen, mutta se ei ole asia, joka tekisi itselleni pahanmielen tai saisi katsomaan itseäni halveksuen peilistä.

Olen rehellisesti sanoen yllättynyt siitä, kuinka nyt ajattelen vartalostani. Sitä on jopa vähän vaikea selittää. Nyt oikeastaan huomaan, että vielä viime vuonna ajattelin loppujen lopuksi kuitenkin aika pinnallisesti vartalostani. Nyt se, että pääsen taas kevään mittaan treenaamaan on enemmän henkinen asia. On se toki ollut sitä ennenkin, olen nauttinut treenaamisesta ihan älyttömästi. Mutta silloin kuitenkin olen treenannut MYÖS ulkonäkö mielessäni. Pakaroita pyöreämmäksi ja vatsaa timmimmäksi. Nyt tuntuu, että ihan oikeasti tärkeintä on kropan toimivuus ja liikkumisesta tuleva hyvänolon tunne.

Nyt kun kävelen peilin ohi, minulla on tämä rakas ihanuus sylissäni useasti. Peiliä tulee katsottua, että ”hihiii kukas se siellä kurkistaa?” ja sitten nauretaan yhdessä. Kun seison peilin edessä yksin, näen onnellisen, hyvinvoivan naisen. Äidin. Monnan. En katso sitä, että alavatsani pömpöttää tai peppu ei ole ihan yhtä terhakka kuin ennen. Olen jopa hieman hämilläni siitä, miten lempeästi ajattelen nyt itsestäni. Ja silti, pidän itseäni edelleen kauniina ja viehättävänä naisena.

Olen tammikuusta asti katsonut vähän tarkemmin mitä pistän suuhuni. Olen edelleen meidän Muutos-valmennuksessa mukana ja yritän pitää herkuttelun viikonlopuissa. Tällä viikolla olen kuitenkin syönyt tiistaina berliininmunkkia ja keskiviikkona irtokarkkeja ja eilenkin taisi jotain mennä. Ja varmasti menee myös viikonloppuna. 😀 En kuitenkaan ahdistu herkuttelusta. Mielestäni elämässä pitää kuitenkin nauttia asioista ja jos nautintoa tuo jonain päivänä herkuttelu ja toisena päivänä salitreeni ja kolmantena päivänä joku muu juttu, niin sitten pitää mennä niiden mukaan. Ei pipo tiukalla 24/7 voi elää onnellisesti. Tai ainakaan minä en voi.

Silti tämän vuoden puolella painoa on tippunut nelisen kiloa. Tämä on oikein todella hyvä esimerkki siitä, että kun kokonaisuus on kunnossa, voi silloin tällöin löysätä. Jos syö 80% ajasta järkevästi, tarpeeksi paljon ja terveellisesti – voi 20% ajasta ottaa vähän rennommin.

Mielestäni kokonaisuuteen pitäisi aina kiinnittää eniten huomiota kaikissa asioissa. Kenenkään terveyteen tai hyvinvointiin ei vaikuta yksittäiset asiat niin paljoa, kuin kokonaisuus. Jos syö päivittäin pikaruokaravintoloissa, ei liiku muuta kuin omalla autolla, syö karkkia useita kertoja viikossa ja alkoholiakin kuluu usein – on kokonaisuus jo sen verran epäterveellinen, että varmasti näkyy niin vartalossa kuin henkisessä hyvinvoinnissa. Jos syö 80% ajasta terveellisesti, liikkuu edes muutamia kertoja viikossa ja herkuttelee silloin tällöin, on kokonaisuus jo aivan toista luokkaa. Se, että ostaa spirulinaa ja BCAA-kapseleita ja luulee pelkästään niitä syömällä saavansa terveellisen ja hyvinvoivan vartalon – on homma pielessä. Yksinään mikään superfood ei vaikuta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Eikä myöskään se, jos herkuttelee silloin tällöin.

Mutta nyt ajatukset näköjään meni jo seuraavaan aiheeseen.. 😀

***

Olen ihan hurjan onnellinen. Elämä tuntuu ihanalta. Se tuntuu ihanalta, koska meillä on tällainen maailman ihanin pieni tyttö elämässämme, meillä on ihanat koiramme, meillä on Tuukan kanssa toisemme. Ihanat isovanhemmat ja muu lähiperhe. Onnellisuuteeni ei vaikuta se, kuinka paljon vaakalukema näyttää tai onko minulla raskausarpia. Joka aamu kun herään, vaikka yöllä olisin nukkunut vain pari tuntia, olen ihan älyttömän onnellinen. Kun me täällä hääräämme pienen perheemme kanssa aamutoimia, jompi kumpi käy koirien kanssa ulkona, jompi kumpi vaihtaa Emmalle vaipat ja pesee pyllyn, jompi kumpi keittää kahvit ja tekee smoothiet ja sitten vain istuskellaan olkkarissa koko perheen voimin ja katsotaan aamu-tv:tä. Niinä hetkinä tuntuu siltä, että mikään ei voisi olla paremmin. <3

Ihanaa viikonloppua kaikille!! <3

Tässä vielä Piian, Nooran ja Umpun kirjoituksiin linkit:

• Piia Pajunen – Miltä näyttää 156cm ja 61kg?
• Mansikkapilvi – Miltä näyttää 169cm ja 70kg?
• Umppu – Miltä näyttää 155cm ja 61kg

#ilokiertoon on useamman bloggarin luoma hyväntekeväisyyskampanja, jonka tavoitteena on tehdä hyvää saavuttamalla omia unelmia ja tavotteita. Itse lähdin mukaan kampanjaan samantien, kun minua mukaan pyydettiin. On mahtava olla mukana hyväntekeväisyydessä. Meillä on Helsingissä oma tiimi ja siinä meitä on minun lisäkseni:

• Johanna (Johanonfitness)
• Kira (Coaching Kira)
• Taru (Stuff about)
• Jonna (Palasia arjestani)

Meillä Helsingissä lahjoituskohde on Hope yhdessä ja yhteisesti ry. Vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukeminen.
Lahjoittajana toimii: Kauppakeskus Itis. Ja käytössä on hashtag: #ilokiertoonhelsinki, sekä #ilokiertoon.
*maksimi lahjoitussumma 2 000 e. 

Kampanja toimii siten, että jokaisesta someen jaetusta kuvasta lahjoitetaan yksi euro hyväntekeväisyyskohteelle kampanjan päättyessä toukokuun viimeisenä päivänä. Kun käytät esim. oman kaupunkisi tunnisteita instagramissa tai muualla somessa, olet mukana keräämässä kaupunkisi/tiimisi lahjoituskohteelle hyväntekeväisyyspottia. Voit myös olla mukana minkä tahansa kaupungin tiimissä, sillä hyvä ei tunne kaupunkien rajoja. Lahjoituskohteet ovat kuitenkin kaupunkikohtaisia.

Oli sinun tavoitteesi laihdutus, maratonin juoksu tai vaikkapa ruotsin kielen opiskelu, on sinun nyt mahdollista tehdä hyvää yhdessä meidän kanssamme, samalla kun saavutat tavoitteesi. Mukaan voi lähteä kuka vain! Ei tarvitse olla bloggaaja, vloggaaja tai muukaan somepersoona. 🙂 😉 

Minä päätin asettaa omaksi tavoitteeksi vatsalihasten erkauman kapenemisen ja parempaan kuosiin saattamisen toukokuun loppuun mennessä. Koska tosiaan erkauma oli kohdallani nyt pahenutunut ja olen sen viisi viikkoa salitreenikiellossa, keskityn pelkästään osteopaattisten harjoitteiden tekemiseen lantionpohjan lihasten suhteen ja syvien vatsalihasten voimistamiseen oikeilla liikkeillä. Tämän viiden viikon jälkeen teen edelleen näitä vahvistavia liikkeitä ja aloitan todella hallitusti ja hillitysti salitreenin. Tavoitteenani on siis saada toukokuun loppuun mennessä vatsalihasten erkauma kapenemaan mahdollisimman paljon.

Pieneksi lisähaasteeksi asetan itselleni joka päivä askeleita yli 10 000 ja mielellään lähemmäs 20 000. 😉 Nyt kun aurinko paistaa ja salille ei pääse, on entistä enemmän aikaa nauttia ulkoilmasta vaunulenkkien tai koiralenkkien muodossa. Joten tuo yli 10 000 askelta pitäisi tulla joka päivä varmasti.

Alan myös käyttämään päivittäin korsettia pari tuntia, sillä se auttaa lihaksia ”muistamaan” niiden oikean sijainnin. Synnytyksen jälkeen minulla oli tuosta Biancaneven korsetista koko L ja nyt koko M. Pikkuhiljaa uuma siis kapenee takaisin ja vatsalihakset palautuvat lähtökuoppiinsa. 😉

Tässä alla kaikkien kaupunkien tiimit, lahjoituskohteet ja hashtagit:

Mediayhteydenotot:
Emma Suortti
Puh: 040 8388 693

Kaupunkikohtaiset mediayhteyshenkilöt:

Tampere: Emma Suortti, 040 8388 693
Helsinki: Johanna Varis, 0407740191
Jyväskylä: Aino Mäkelä, 0453590848
Kotka: Milka Tarkiainen, 044 5743831

Logon graafinen suunnittelu ja toteutus: Sonja Sjögren