Tonttu ♥
Nyt on tullut aika toivottaa kaikille ihanaa joulua!
♥ ♥ ♥
Rauhallista, iloista ja ihanaa joulua kaikille! ♥
Lopeta välillä uurastus ja työ.
Lauteilla loju ja vettä kiukaalle lyö.
Sivele itsesi hunajalla,
kuningatarten lahjalla ihanalla.
Kiitolliseen mieleen hiljaa vaivu,
onnelliseen oloon rauhassa taivu.
Anna ajatusten rauhassa mennä ja tulla,
oikeus iteäsi hoitaa on sulla.
Mielihyvän tunteessa oikein kelli,
joka hetkestä nauti ja itseäs helli.
Lapsen lailla jouluun kulje,
kuusen luona silmät sulje.
Muista joulut entiset
– tiedän että hymyilet.
♥
Meidän joulut
Jouluun on enää kaksi yötä. <3
Mä olen niin jouluihminen! Se tunnelma mikä joulussa on, on jotain ihmeellistä. Miten sellainen fiilis voikin olla kerran vuodessa vain? Siinä on jotain taianomaista. Meidän perheessä joulu on rauhaa, rakkautta ja yhdessäoloa. Kuten monissa muissakin perheissä. 🙂
Tänä vuonna meillä on jouluaatto appivanhempieni kotona. Kokoonnutaan viettämään joulua jo tutulla porukalla, johon kuuluu appivanhempani, äitini, veljeni, tätini ja serkkuni, sekä tietysti minä ja Tuukka. Niin ja Gere ja Pimu. 🙂 Olemme viettäneet joulua jo monta vuotta tällä samalla porukalla. Mukana on ollut myös äitini miesystävä, mutta tänä vuonna hän valitettavasti joutuu viettämään joulun sairaalassa. 🙁
Meidän jouluun kuuluu aina myös haudoillakäynti. Isäni haudalla, sekä mummon ja vaarin haudalla.
Keräsin tähän muutamista menneistä jouluista kuvia.
Viime jouluna oltiin sovittu, että aikuiset eivät osta keskenään lahjoja. Me ostettiin Minnille (serkullemme) ja sitten taisi siellä kuusen alla jokunen muukin paketti kuitenkin olla. 😉 Mutta lahjapaljous ollaan pyritty pienentämään nyt viime vuosina. Turha ostaa pakolla lahjoja vain siksi, että on joulu. Jos tulee mieleen jotain, että tuota äiti tarvitsisi tms, niin sitten voi yhden lahjan ostaa. 🙂
Toissa jouluna me oltiin Nurmeksessa. Appivanhempieni mökillä. Siellä meitä oli tämän ”meidän porukan” lisäksi myös Matin veli ja hänen vaimonsa.
Sekä ihana jouluinen mökkimaisema. <3
Tästä toissa joulusta edellinen joulu me vietettiin sekin meillä täällä Haagassa. Silloin ei oltu vielä ihan samalla tasolla siinä lahjojen vähyydessä..
Tästä edellinen joulu vietettiin laivalla. Ollaan parina jouluna oltu jouluristeilyllä Silja Serenadella. Sekin on aika rauhallinen kiva tapa viettää joulua. Mennä vaan valmiiseen pöytään ja nauttia. 🙂 Laivalla on ollut näinä kahtena kertana todella rauhallista ja vähän ihmisiä. Pääosin lapsiperheitä. Ei siis mitään bileristeilyitä nämä. <3
Mutta kyllä kuitenkin paras jouluntuntu tulee siitä, kun on lähimmät ja rakkaimmat ihmiset koossa. Rauhallinen ja hyvä olla. Ei kiirettä mihinkään.
Mun jouluperinteisiin kuuluu nykyään joulukorttien tekeminen, näin on ollut nyt monena vuotena. Olen tehnyt myös lahjoja itse, esim. sinappia tai tuunattuja kynttilöitä. Annan kanssa pidettiin eräänä jouluna kynttiläpaja. Lahjat haluan paketoida aina jotenkin kauniisti. Yhtenä vuotena paketoin sanomalehteen. Se on mun mielestä kaunis paketointimateriaali, sekä ekologinen. Tiesittekö muuten, että tavallista joululahjapaperia ei saa laittaa paperinkeräykseen? Niissä on monesti pinnalla niin paljon väriaineita ja erilaisia pinnotteita plus kaikki teipit ja narut, niin että ne on siis sekajätettä. 🙂
Jouluaattoon kuuluu myös ehdottomasti Joulupukin kuumalinja, Lumiukko ja Joulurauhan julistus. Siihen kuuluu myös riisipuuro samaan aikaan kun katsotaan Joulurauhan julistusta.
Mitä kuuluu teidän jouluperinteisiin?
<3: Monna


17

























