Hae
Monna Pursiainen

Nimi kertoo kantajastaan!

Vai kertooko? Eihän etunimeä saa itse päättää, sen päättää vanhemmat. Tai sitten jos hakee joskus nimenvaihtoa, niin sitten tietysti voi päättää itse.

Useinhan vanhemmat katselee pientä vastasyntynyttä ja miettii, että onko tämä nyt Inkan vai Emman näköinen? Vai ehkäpä Hertan tai Martan? Kun lapsi kasvaa nimen kanssa, on hän nimensä näköinen. Tiedättekö mitä tarkoitan? Toki myös monilla vanhemmilla on mielessä joku nimi jo ennen kuin vauva edes syntyy. Se voi olla myös suvun ”perintöä”.

Entäs koiran ja kissan nimet? Mielestäni on hauskaa, kun jonkun koiran nimi on Timo tai Anneli. Sellainen oikein ihmisen nimi. Me saimme päättää Pimun nimen, mutta Gere oli Gere – koska opaskoirakoululta se annettiin. Gere syntyi G-pentueeseen ja hänestä tuli Gere, niin kuin Richard. 😉

Minä halusin pienenä, että nimeni olisi ollut Tiina. Monna oli jotenkin liian erilainen silloin ala-asteella. Silloin ei ollut vielä niin paljon erilaisia nimiä. Oli Lauraa, Tiinaa, Maijaa ja sen sellaisia. Nykyään taas nimi voi olla Brooke, Ridge, Sahara tai vaikkapa Kumina. Se on aika hauskaa! Nimien kirjo kasvaa koko ajan, mutta perinteiset nimet nostaa myös päätään. On pikkuisia tyyppejä, joilla on ihania vanhoja suomalaisia nimiä: Hertta, Martta, Olavi, Iivari jne.

Luin jostain, että Emma-nimi on ollut viiden suosituimman tytön nimen joukossa jo vuosia. Se oli hämmästyttävä tieto, koska silloin kun mietimme nimeä Emma, emme oikeastaan kumpikaan tunteneet tai tienneet kuin yhden tai kaksi Emmaa. Mielestäni Emma on ihana nimi. <3 Kaunis, perinteinenkin, mutta ei kuitenkaan ihan kaikesta yleisin.

Yläasteella aloin jo pitämään kovasti nimestäni. Oli kivaa, kun luokalla tai edes koko koulussa ei ollut muita Monna-nimisiä. En elämäni aikana ole tavannut ketään Monnaa. Tiedän muutaman tutuntutun, jonka nimi on Monna. Väestörekisterikeskuksen mukaan Monna on annettu etunimeksi 137:lle ihmiselle vuodesta 1899 lähtien. Kymmenelle miehelle ja 127:lle naiselle. 2010-2017 välisenä aikana Monnaksi on kastettu 9 tyttölasta.

Koska nimi kertoo kuitenkin jotain, olen miettinyt pitäisikö blogini nimeksi vaihtaa pelkkä MONNA? Koska blogi ei ole enää vain treeniblogi, vaan hyvinvointiblogi, jossa kerrotaan paljon myös perhejutuista – ei Monna treenaa ole enää kovin kuvaava nimi. Mutta kuitenkin blogini on aina ollut sen niminen.. Hmmm.

Mitä mieltä te olette? Kertooko nimi kantajastaan? Mikä on teidän nimenne? Tykkäättekö siitä? Entä lapsenne tai koiranne nimi? 🙂 Olisiko blogin nimenvaihto hyvä idea?

***

 

Päivä kanssani!

6.45

Herään siihen, että keittiöstä kuuluu ääniä. Emma on herännyt ja Tuukka on käynyt vaihtamassa hänelle vaipat ja tehnyt aamutoimet. Nyt keittiöstä kuuluu Emman iloiset kiljahtelut ja Tuukan höpöttelyä hänelle. Samaan aikaan Pimu hyppää sänkyyn ja kierähtää polvitaipeeseeni kerälle, josko vielä saisi vähän aikaa nukkua.
Muutaman minuutin päästä Emma ja Tuukka tulee sänkyyn herättelemään. Ei muuta kuin märkiä pusuja Emmalta ja iloisia hymyjä. Tästä se päivä taas lähtee käyntiin.

8.00

Kahdeksan aikaan käännän avainta auton virtalukossa. Emma istuu takapenkillä turvaistuimessa, iPadista kuuluu Munamies. Yksi Emman lempparibiiseistä. Takakontissa töröttää matkarattaat, vaippakassi ja leluja. Lähdemme ajamaan kohti mummulaa, minun äitini kotia Käpylään. Emmalla on aina maanantaisin mummulapäivä ja minulla, sekä Tuukalla työpäivä.
Puoli yhdeksän tienoilla vilkutan Emmalle äitini kotiovelta heipat ja Emma iloisesti mummun kanssa vilkuttelee takaisin. Suljen oven hymyillen, on hyvä mieli jättää Emma päiväksi äidin luokse, kun tietää miten hyvin hän siellä viihtyy. Lähden ajamaan takaisin kotiin.

9.00

Kurvaan kotipihaan ja kuljen kipinkapin kotiin. Puolitoista tuntia aikaa lukaista urgentit meilit läpi ja luonnostella tätä blogitekstiä. Oikeastaan tunti, sillä kymmeneltä hyppään suihkun alle, pistän hiukset ponnarille ja vaatteet niskaan. Sitten vielä hetki sohvalla läppäri sylissä ja Pimu myös.

10.45

Laitan auton taskuparkkiin Viidennelle linjalle. Pääsen heti viikon alkuun ihanaan, rentouttavaan ja ammattitaitoiseen käsittelyyn. Emilian luokse lymfahierontaan, sekä radiotaajuudella tehtävään kasvohoitoon Kauneshoitola Disar Centeriin. Lymfahieronta on minulle ihan uusi juttu. Lymfahieronnasta sanotaankin, että se auttaa kaiken muun hyvän lisäksi väsymykseen. Olen tapani mukaan vähän liian ajoissa paikalla, mutta Emilia onkin jo valmiina ottamaan minut vastaan. Minut paketoidaan hassuun pukuun ja sitten saan lymfahierontaa tunnin ajan. Samalla Emilia tekee minulle kasvohoidon. Tuntuu ihanalta, meinaan nukahtaa hoitopöydälle.

12.45

Kurvaan taas kotipihaan. Minulla on pari tuntia aikaa tehdä vielä koneella hommia ja syödä lounasta. Otan jääkaapista eilistä Tuukan valmistamaa super hyvää jauhelihakeittoa, pistän SodaStreamiriin vettä ja istahdan koneen ääreen keittolautasen ja juomalasin kanssa. Palaveerataan Tuukan kanssa pikaisesti tämän viikon ”to do”-jutuista ja puhutaan, että pitää muistaa markkinoida meidän suosittua Muutos -valmennusta, joka starttaa taas 6.marraskuuta.

13.50

Suunnitelmiin tuleekin muutos. Lähdemme hakemaan Tuukan kanssa varastolta kahvakuulia, Tuukan illan Treeniryhmän treenejä varten. Käymme Konalassa ja tiputan koirat sekä Tuukan Keskuspuiston liepeille, bussivarikon lähelle. Jatkan matkaa äidilleni. Siellä odottaa Emma, äitini, sekä veljeni. Pistämme kamppeet kasaan ja vaunut takakonttiin ja lähdemme porukalla Ikeaan. Ostamaan kynttilöitä ja ihastelemaan joulujuttuja. Käymme säännöllisesti Ikeassa kynttiläostoksilla. Hamstraamme muutamat paketit tuoksukynttilöitä mukaan ja ainahan sieltä jotain muutakin ostoskassiin tulee. Niin tälläkin kertaa.

16.30

Pakkaamme itsemme ja ostokset autoon ja lähdemme kotimatkalle Ikeasta. Matkasta tulee yllättävän raskas, sillä Emma saa kovan itkukohtauksen. Loppujen lopuksi itkee Emman lisäksi myös minä. Kurvaan taas kerran kotipihaan, noin viiden jälkeen. Tällä erää viimeistä kertaa tämän päivän aikana. Otan Emman takapenkiltä syliin, suukottelen pari kertaa pehmeitä poskia ja laitan hänet rattaisiin. Lähdemme sisälle ja samalla Tuukka nappaakin auton matkaansa ja lähtee vetämään Treeniryhmän treenejä.

18.00

Leikimme Emman kanssa olohuoneessa. Emma harjoittelee seisomista ilman tukea, koirat on mukana touhuissa. Minä katselen vierestä, välillä mukana leikeissä, välillä yritän olla vain vieressä ja katsella. Syömme iltapuuroa ja vähän leipää. Käymme iltapesulla ja vaihdan yöpuvun Emmalle päälle.

19.30

Tuukka tulee takaisin kotiin Treeniryhmän treeneistä. Hän ottaa kopin Emmasta ja jää leikkimään hänen kanssaan olohuoneeseen. Minä menen hetkeksi työhuoneeseen, kirjoittamaan tätä ja vastaamaan vielä kahteen meiliin.

20.30 

Vien Emman nukkumaan. Toivon hiljaa mielessäni, että kunpa tänään olisi helppo nukutus. Peittelen Emman ja istun pinnasängyn viereen. Annan tutin suuhun ja kaksi unilelua kainaloon. Laulan Sininen uni -laulun, jonka laulan joka ilta Emmalle. Pieni rakas tyttö, aina pinnasängyssä hän näyttää niin pieneltä. Tekisi mieli ottaa hänet syliin ja paijailla hänen hiuksiaan ja laulaa vielä uudestaan niin, että hän nukahtaisi siihen. Mutta niin ei tapahdu, koska tiedän hänen vain villiintyvän sylissäni.

21.15

Olen aivan puhki. Tekisi mieli painua suoraan peiton alle. Aika tapahtumarikas päivä. Olen ostanut Ikeasta koirille lelut, suunnittelin antavani ne heille kun Emma nukahtaa. Olen kuitenkin liian väsynyt, enkä uskalla antaa koirille niitä riehuttavia leluja enää, jottei Emma vain herää. Laitan Ikeasta ostamiani uusia tuoksukynttilöitä ikkunalaudalle ja laitan niihin tulen. Kynttilät rauhoittavat.

22.00

Laitan kirjan pois, valot kiinni ja painun unten maille.

***

 

 

 

ps. Sain idean tähän postaukseen, kun luin Hillan blogista lähiaikoina postauksen ”Päivä kanssani”. Tykkäsin siitä niin paljon, että ajattelin tehdä samanlaisen. 🙂