”Täydelliset vanhemmat ovat katastrofi.” Näin sanoi ihana, erittäin inspiroiva ja lempeän tuntuinen Maaret Kallio. Mielestäni se oli hyvin sanottu. Jotenkin armelias kommentti.

Olin keskiviikkona Piltin 65vuotis-juhlalounaalla. Siellä oli aiheena lempeä perhearki. Tilaisuus oli mainio, sillä itsekin kamppailen samojen asioiden kanssa, josta siellä puhuttiin. Toisena puhujana Maaretin lisäksi oli ravitsemusasiantuntija Kati Kuisma.

Piltti on valmistanut ruokaa lapsille vuodesta 1952 lähtien. Heidän ruokansa ei sisällä väri- eikä säilöntäaineita. Tästä voit lukea lisää Piltin arvoista. Ne ovat mielestäni hienot.

Tilaisuudessa sekä Katilla, että Maaretilla oli puheissaan yksi yhteinen linja: tavallinen arki on hyvä! Se on riittävä ja se on sitä, mitä sekä lapsi että aikuinen kaipaa. Vuodessa on 365 päivää, niiden joukkoon mahtuu juhlapäiviä ja sitä arkea, mutta pääosassa on arki. Jos pistää kaikki panokset vain juhlapäiviin ja jättää arjen vähän retuperälle, ei se ole ihanne tilanne. Jos taasen yrittää suoriutua jokaisesta 365:stä päivästä super vanhempana – täydellisenä sellaisena, ei sekään ole ihanne tilanne.

Vanhemmuudesta tiedetään nykyään paljon, jopa vähän liikaa. Jokaisesta tuutista tulee ohjeita, kuinka tehdä mikäkin asia juuri oikealla tavalla. Kun sitten nämä kaikki ohjeet yrittää väkisin suorittaa ja ympätä sinne oman perheen arkeen, tulee luultavasti siitä kaaos. Täydellisen äidin tai isän rooli romahtaa jossain vaiheessa, jos aina yrittää olla lapsilleen ja miehelleen/vaimolleen pelkkää hymyä ja ruusunnuppuja, voi olla ettei joku päivä pokka enää pidä ja sitten saattaa tulla romahdus. Armollisuus itseä kohtaan, se olisi niin mahtava asia olla siellä omassa elämässä. Ja ymmärrys siitä, että meidän perhe on meidän perhe. Ei sillä ole merkitystä omaan elämään miten Pertti ja Liisa tekee naapurissa tai miten joku bloggaaja kasvattaa lastaan tai imettääkö joku tai käyttääkö joku kestovaippoja vauvallaan. Eihän se vaikuta oikeasti käytännössä kenenkään muun elämään.

Jokainen lapsi syö omalla tavalla. Joku syö vauvana älyttömän hyvin, imee rintaa puolivuotiaaksi ja sitten alkaa soseet maistumaan ihan urakalla. Toinen saattaa syödä vain maitoa yksivuotiaaksi, eikä edes suostu maistamaan kiinteitä. Kolmas tekee stopin kaksivuotiaana ja ainoastaan karjalanpiirakka ja banaani maistuu hetken aikaa. Neljäs tekee jotenkin toisella tapaa. Vanhempien (minä hyvänä esimerkkinä) pitäisi muistaa kuunnella sitä omaa lasta, onko hän kiukkuinen, nälkäinen, kylläinen, kasvaako hän vaikka on pieniruokainen jne. Ruokailuhetkistä pitäisi pystyä tekemään mukavia ja positiivisia. Kuten Kati sanoi eilen, eihän me aikuisetkaan haluttaisi, että joku tulee tunkemaan lusikkaa väkisin suuhun, että nyt kyllä maistat tätä mustaa makkaraa. Ja sitten jos ei maistaisi, niin seuraus olisi ”jos tämä ei kelpaa, niin sitten et syö mitään koko loppupäiväinä”.

Tulee hetkiä, jolloin jokainen vanhempi varmasti menettää hermonsa. On tehnyt hyvän siskonmakkarasopan ja käyttänyt siihen aikaa. Hyvällä mielellä kattanut pöydän koko perheelle ja sitten puolet porukasta ei suostu syömään. Sehän on ihan täysin ymmärrettävää, että siitä saattaa tulla pahamieli. Mutta me aikuiset kuitenkin osaamme tai ainakin olisi ihan hyvä osata, säädellä tunteitamme. Me osaamme miettiä, että harmittaako nyt se ettei lapsi syö vai harmittaako se, että näki itse vaivaa ns. turhaan.

Tämä tilaisuus avasi silmiäni. Vaikka olen jossain määrin tämän ymmärtänyt, on se ollut kuitenkin vaikea sisäistää. Ennen kaikkea se armollisuus. Se, mistä olen monet kerrat kirjoittanut itsekin – mutta silloin se on liittynyt ulkonäköseikkoihin ja treenaamiseen. Nyt näen sen armollisuuden vielä laajemmin. Se on myös äärimmäisen tärkeä osa perheen elämää ja arkea.

Se, että on ok jos arki on 7:n arvoista välillä. Ei kaiken tarvitse olla 10+! 

***

Jos jokin kiehuttaa niin se, että arvostellaan yrittäjyyttä löysäksi hommaksi. JOS ET OLE OLLUT YRITTÄJÄNÄ, ET VOI TIETÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ MITÄ SE VAATII!! PISTE!!!

Yrittäjän työ on työtä 24/7, 365 päivää vuodessa. Ei ole vapaapäiviä, ei palkallisia lomia, ei palkallisia sairaslomia. Ei mitään etuuksia. Työ ei ole valmiina tehtäväksi, ensin pitää tehdä helvetin isosti hommia sen eteen, että oma yritys tulee näkyväksi, oma työtaito tiedetyksi, erottua muista kilpailijoista, hankkia lisää asiakkaita, miettiä koko ajan onko vielä puolen vuoden päästä yhtä hyvin töitä.

Jos silloin tällöin työpäivä on muutamaan meiliin vastaaminen ja loppupäivä ”vapaata”, se ei tarkoita sitä etteikö koko ajan ruksuttaisi erilaiset uudet ideat päässä, etteikö miettisi mitä kaikkea pitää muistaa tehdä huomenna.

Vapaapäiviä on hankala pitää, koska työ ei koskaan jää ”työpaikalle”. Kun olin töissä myymäläpäällikkönä vaateliikkeessä, tein usein 10h-päiviä ja olin väsynyt kotiin tullessani. Silloin kuitenkin kotona oli sitä vapaa-aikaa. Sama juttu kun olin myyntiedustajana eräässä vaateliikkeessä, tein jumalattomasti ylitöitä ja olin aivan puhki. Silti kotona oli vapaa-aikaa. Työt alkoi aina vasta siitä hetkestä, kun astuin työpaikan ovesta sisään.

Jos ei ole ollut yrittäjänä, ei voi tulla sanomaan, että ”no sulje vaan se läppärisi ja pidä vapaata”. Ei se mene niin. Ei voi myöskään sanoa, että ”no olipas siinä raskas työpäivä, kun pari meiliä jouduit kirjoittamaan”. Ei, se saattoi olla jopa se yrittäjän vapaapäivä, silloin tehdään vaan vähän töitä.

Jos yrittäjällä ei ole valtakunnallista julkisuutta apunaan, on oman yrityksen nostaminen esiin suuren työn takana. Kilpailua on jokaisella alalla, on koko ajan mietittävä millä erottuu muista, miksi ihmiset tulevat kiinnostumaan juuri sinun yrityksesi tuotteista.

Ei riitä, että osaa työnsä, siis juuri sen alan hommat mitä tekee. Ei riitä, että osaa leikata ihmisten hiuksia tai vetää hyvän treenin asiakkaalle. Sen lisäksi pitää osata markkinoida, tietää somesta ja osata käyttää sitä markkinoinnissa, tehdä laskelmia, olla perillä yrityksen taseista, myyntivoitoista tai tappioista, tehdä tilityksiä joka kuukausi, laskuttaa asiakkaita, pitää oma ammattitaito yllä, kehittää itseään ja oppia uutta. Pitää osata verkostoitua, olla sosiaalisesti lahjakas, valokuvata ja mielellään myös videokuvata ja editoida niitä tuotoksia.

Vapaapäivät ja lomat maksaa. Vaikka niitä varten olisi säästänyt, on jokainen tekemätön työpäivä 0€ tilipussiin. Ei ole mitään lomaltapaluurahoja. Jos sairastut tai lapsesi sairastuu, joudut perumaan kaikki työt ja tehdä ne jonain päivänä muiden töiden päälle. Ei tule palkkaa siitä, että sairastaa kotona.

Niin yrittäjyydessä, kuin ns. palkkatyössä on omat haasteensa. Enkä missään nimessä sano, että yrittäjillä olisi aina vaikeampaa ja raskaampaa kuin palkkatyöläisellä. Haluan vain tällä tekstillä korostaa sitä, että jos et ole kokenut, et voi tietää – joten älä arvostele.

Silti, en vaihtaisi yrittäjyyttä mihinkään. En enää haluaisi olla jonkun toisen alaisena ja tehdä minulle määrättyjä työtehtäviä. Olen super onnellinen siitä, että olen yrittäjä. Mutta sitä en kestä kertakaikkiaan, jos joku luulee yrittäjän työtä löysäksi tai helpoksi.

***