Ystäväni kysyi minulta eilen, että oletko Monna tutustunut käsitteeseen HSP? En aluksi tiennyt mistä hän puhuu, kunnes hän avasi lyhenteen. Hän kehotti lukemaan siitä ja tutustumaan asiaan. Olen tuntenut tämän ystäväni jo lukiosta asti. Hänellä on suuri taito lukea ihmistä. Kuten tällä kertaa minua.

Aika lailla kaksi vuotta sitten tutkin tätä kyseistä asiaa enemmän. Silloin siitä puhuttiin aika paljon. Se oli jotenkin ”pinnalla”. HSP – Highly sensitive person – Erityisherkkä. Moni analysoi omaa käytöstään ja luonnettaan erityisherkäksi. Niin itsekin tein. Hiljenin kuitenkin asian kanssa blogin puolella, koska ajattelin ettei minun kannata tätä asiaa käsitellä täällä. Sillä vaikka te lukijat minusta paljon tiedättekin, ette kuitenkaan tunne minua oikeasti. Päätin, että jätän asian sikseen. Silloin kirjoitin mm. näin:

Olen miettinyt miksi väsyn niin helposti. Ja miksi tuntuu usein, että elän todella kiireistä elämää? Kyllähän muillakin täyttyy päivät kalenterissa ja on töissä ensin 8-16 ja sen jälkeen lapset päiväkodista ja sitten ruokaa pöytään ja koira lenkille ja pyykit koneeseen. Ei kaikilla ole mahdollisuutta ottaa edes kerran kuussa ”monnapäiviä”. Jolloin ei ole mitään muuta kuin aikaa itsensä kanssa. Silti tuntuu, että kuormitun ja stressaannun todella helposti.

Minusta tuntuu, että aistin ihmisten tuntemuksia helposti. Positiivisia ja negatiivisia. Usein myös osaan vähän ennustaa ja ennalta arvata miten tulee tapahtumaan missäkin tilanteessa, jo tunteja ennen itse tilannetta. Vaistoan paljon ja luotan myös vaistooni.

Sanotaan, että erityisherkän ihmisen hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa tavallista laajemmin ja syvällisemmin. Se ilmenee tarkkana havainnointikykynä, kokemisen syvyytenä sekä monipuolisena ja syvällisenä asioiden käsittelykykynä.

—

Tekeekö nämä asiat minusta kuitenkaan erityisherkkää? Vaiko vain erittäin herkän ja intuitiivisen?

Kaksi vuotta sitten tunsin siis samaa väsymystä kuin nyt. No nyt tunnen sitä vielä kovemmin. Mutta silti, olen aina väsynyt helposti ja kuormittunut nopeammin kuin moni muu.

Ystäväni kehoituksesta luin taas hieman erityisherkkyydestä.

Yhdysvaltalainen psykologian tohtori Elaine Aron on tutkinut erityisherkkyyttä 1990-luvulta saakka. Aron luokittelee erityisherkkyyden piirteet neljään pääryhmään kirjassaan Psychotherapy and the Highly Sensitive Person. Luokittelun muistamista helpottaa alkukirjaimista muodostuva lyhenne DOES:

D – Depth of processing (syvällinen tiedon prosessointi)

Erityisherkkä ihminen käsittelee havaintoja ja tietoa syvällisesti. Hän miettii eri vaihtoehtoja, vertaa tietoa aiempaan tietoon tai kokemuksiin ja yhdistää ulkoiset ja sisäiset havainnot kokonaisuudeksi.

O – Overarousability (kuormittumisalttius)

Erityisherkkä ihminen stressaantuu liiallisesta aistimus- tai tietomäärästä. Monipuolinen,  intensiivinen tai pitkäkestoinen tapahtuma voi viedä hänen voimansa, jotka palautuvat lepäämällä, rajaamalla aistimuksia tai poistumalla tilanteesta.

E – Emotional intensity (vahva eläytymiskyky)

Erityisherkän ihmisen tunteet ja tuntemukset voivat olla voimakkaita. Hänellä on kyky liikuttua, vaikuttua ja asettua toisen asemaan helposti.

S – Sensory sensitivity (tarkka havainnointikyky)

Erityisherkän ihmisen aistihavainnot ovat hienovaraisia. Hän tarkkailee sekä ympäristöään että sisäisiä kokemuksiaan, ja tekee niistä tarkkoja havaintoja. Herkän aistit eivät kuitenkaan ole paremmat kuin muilla, vaan kyseessä on hermoston herkkä reagointi.

Lainattu Suomen erityisherkät ry:n sivuilta.

Tasaisin väliajoin huomaan tarvitsevani pieniä taukoja. Niitä olen tarvinnut jo vuosia. Taukoa metelistä, ihmisistä, puhumisesta, nauramisesta. Nyt tuntuu, että se pieni tauko ei enää riitä. Ahdistun Mannerheimintien metelistä, asumme tällä hetkellä sen varrella. Joka kerta, kun ambulanssi ajaa pillit soiden talomme ohi, minua särkee korviin. Kun lähden koirien tai Emman kanssa ulos, yritän aina keksiä jonkin toisen reitin mennä, kuin Mannerheimintie. Se meteli on kamala; autot, ratikat, ambulanssit. Haluan, että kotimme on rauhallisessa paikassa. Sitä samaa haluaa myös Tuukka. Pieni tauko esimerkiksi tästä liikenteen melusta ei enää auta, sen on oltava pysyvä rauha.

Huomaan, että kuppini on koko ajan täysi. Se ei meinaa tyhjentyä lainkaan. Ei sillä, että käymme muutaman päivän mökillä tai sillä, että pidän yhden päivän viikossa täysin aikataulutonta elämää. Ei, nyt meinaa läikkyä koko ajan yli. Huomaan sen myös siitä, että olen erityisen herkillä tunteiden kanssa. Kuten moni teistä lukijoistakin on huomannut. Kun kuppi on täysi, ei sitä tarvitse paljoakaan heiluttaa, että läikkyy yli.

Kun eilen juttelin ystäväni kanssa näistä kaikista asioista, hän ei sanonut minulle monen muun tapaan, että taidat olla Monna nyt hieman stressaantunut. Hän sanoi, että taidat kuormittua ja aistia vain niin paljon kerralla ettei nyt enää kovalevylle mahdu enempää tuntemuksia.

***

On vahvuus olla herkkä ja tuntea vahvasti. Mutta aina se ei ole se helpoin reitti elämässä. Eikä tarvitsekaan. Ei kaiken tarvitse olla helppoa, kuten joku minulle joskus tiesi neuvoa. Tiedän sen itsekin. Välillä vaan tuntuu, että varmasti voisi olla helpompiakin tapoja olla ja elää.

Minulta on kysytty nyt muutaman viikon aikana, että miksi olen niin kireä kommenttien suhteen? Että miksi loukkaannun niin helposti ja otan kaikki eriävät mielipiteet loukkauksena? 

Niin. Olen herkillä. Siihen on syynsä. Käsitän ehkä osan kommenteista väärin, myönnän sen. Mutta se ei ole ihme. Jos reilu viisivuotisen blogitaipaleen aikana olen saanut enemmän tai vähemmän kuraa niskaani, on lukuherkkyys erilaisille kommenteille kasvanut. Alkuvuodesta satoi päälleni oikein rekkalasteittain p**kaa kommenttiboksiin. En todellakaan julkaissut kaikkea ja murtumispisteessä hankin ulkopuolisen kommenttien moderoijan. Se oli pelastava ratkaisu. Trollien ja kiusaajien kommentit eivät enää tulisi silmilleni.

Silti niin paljon ehdin nähdä, että nykyään pienet ”vitsillä” heitetyt kommentit, joissa on vähänkään piikikäs sävy – on mielestäni suoraa v*ttuilua. Se tarkoittaa myös valitettavasti sitä, että jos joku oikeasti heittää huulta, en välttämättä ymmärrä sitä. Olen kissa takajaloillaan. Eihän minunkaan huumoriani kaikki lukijat ymmärrä, kuten on tullut nähdyksi. Huumori on lajeista vaikein.

Ihanat Noora ja Nana! <3

Annan kainalossa <3

Ihanat bloggaajakollegat! <3

Juttelimme tästä aiheesta perjantaina The Blog Awardseissa bloggaajakollegoiden kanssa. Se oli ihanaa. Monilla oli samanlainen kokemus kuin minulla.

Ja olenkin sitä mieltä, että jos tahdotaan heittää herjaa bloggaajalle, osa osaa tehdä sen tyylillä ja tavalla, josta ei jää epäselväksi huumoripuoli. Sitten on paljon heitä, jotka muka heittävät vitsiä, mutta tarkoittavat sieltä sanojen välistä pistää piikkiä bloggaajan lihaan. Olen myös sitä mieltä, että he ketkä ovat lukeneet blogiani pidempään, tietävät tyylini. Tietävät myös tämän hetkisen väsymykseni, sekä tuon alkuvuoden p*skaryöpyn. Jos heistä jollain on eriävää mielipidettä, he osaavat sanoa sen piikittelemättä.

Mielestäni hyvä esimerkki oli Natalian kommentti Jos et ole kokenut, älä arvostele -postaukseen. Kommentissa hän selkeästi kertoi asian, joka oli saattanut johtaa harhaan postauksessa Päivä kanssani. Hän esitti palautteen fiksusti. Otin palautteen vastaan ja tajusin, että hitsi vie – hän on ihan oikeassa.

Moi, päivä kanssani teksissä kun alussa mainitsit että kyse oli työpäivästä, minäkin tekstin luettua ajattelin että olipa mukavan kevyt työpäivä. Ymmärrän että jollekin joka ei ole ollut yrittäjä tuli esimerkkipäivästä sellainen fiilis että onpa tuo yrittäminen helppoa verrattuna palkkatöihin. Päivä kanssani tekstejä on mielestäni tosi mielenkiintoista lukea, mutta niissä on tosiaan se nurja puoli että helposti lukijalle tulee käsitys että jokainen päivä olisi sellainen, eikä mielessä käy ne asiat mitä tässä tekstissä mainitset. Sellaisesta ”istuin koneella 8-21 enkä kerennyt syödä” -päivästä kun ei välttämättä saisi kovinkaan sisältörikasta tekstiä! ? Ehkä olisi ollut hyvä juttu väärinkäsitysten välttämiseksi mainita tekstissä että oliko kyse ihan perus työpäivästä vai jotenkin poikkeuksellisesta päivästä tai vapaapäivästä tms ?

Kun sitten esimerkiksi tämä Teresan kommentti Päivä kanssani -postaukseen, oli selkeää v*ttuilua.

No olipas se ”työpäivä” hierontaa ja koneella istumista. Hui miten raskasta ?

Se, joka ei ole kokenut kiusaamista netissä tai jossain muualla, ei voi valitettavasti sanoa miten mikäkin kommentti pitää ottaa vastaan. Tässä tulee taas hyvin se pointti esiin, että ”jos ei ole kokenut, ei voi arvostella”. Vähän kuin muutama päivä sitten kuuntelin Maaret Kallion viisaita sanoja vanhemmuudesta: ”lapselle ei kannata mennä sanomaan, että älä pelkää nyt, ei ole mitään pelättävää. Tai että älä itke nyt, vaan reipastu. Lapselta kannattaa kysyä, mikä pelottaa tai itkettää? Eikä vain kieltää jotain tunnetta.” Ei toisen ihmisen tunteita tai tuntemuksia voi koskaan määrätä. Eikä myöskään vertailla. On kamalaa kuunnella, kun joku kertoo jostain ikävästä kokemuksestaan ja joku toinen naurahtaa päälle, että eihän tuo ole mitään verrattuna tähän.

Jokainen tuntee eri tavalla. Joku ottaa herkemmin ihan kaiken vastaan, niin ilot kuin surut, niin positiivisen palautteen kuin negatiivisen. Jollekin toiselle voi taas laukoa mitä vain, ilman että toinen välittää piirun vertaa. Jotkut julkisuudessa olevat henkilöt, myös bloggaajat, ovat kovettaneet nahkansa. Negatiivinen palaute ei enää osu, eikä se kiinnosta. Minä olen herkkä. Vaikka olenkin oppinut suodattamaan aika paljon kuraa, ymmärtänyt mistä se negatiivisuus kommentoijissa lähtee, osuu silti välillä jotkut kommentit pahasti. Olenkin miettinyt, että onko kiusaajat voittaneet minut? Mutta toisaalta sitten mietin, että ei ole.

Voi kunpa kaikki muistaisi välillä katsoa asioita sieltä toisen vinkkelistä. Miltä tuntuisi jos sinulle itselle tehtäisiin tai sanottaisiin samalla tavalla, kun sinä teet heille? Myös se on ok, jos tekee virheitä – mutta niistä olisi hyvä osata mennä yli ja myöntää tehneensä hassusti. Jos vaikkapa Vauvagaani-postauksessa minä turhan kärkkäästi arvostelin vegaaniutta pienille lapsille, pyysin sitä anteeksi ja myönsin olleeni hölmö. Ei se ole paha asia, kaikki tekevät välillä virheitä.

Silti kiusaaminen on aina väärin. On se sitten pientä kiusaa tai isompaa, se on aina väärin.