Voittiko kiusaajat?
27
Minulta on kysytty nyt muutaman viikon aikana, että miksi olen niin kireä kommenttien suhteen? Että miksi loukkaannun niin helposti ja otan kaikki eriävät mielipiteet loukkauksena?
Niin. Olen herkillä. Siihen on syynsä. Käsitän ehkä osan kommenteista väärin, myönnän sen. Mutta se ei ole ihme. Jos reilu viisivuotisen blogitaipaleen aikana olen saanut enemmän tai vähemmän kuraa niskaani, on lukuherkkyys erilaisille kommenteille kasvanut. Alkuvuodesta satoi päälleni oikein rekkalasteittain p**kaa kommenttiboksiin. En todellakaan julkaissut kaikkea ja murtumispisteessä hankin ulkopuolisen kommenttien moderoijan. Se oli pelastava ratkaisu. Trollien ja kiusaajien kommentit eivät enää tulisi silmilleni.
Silti niin paljon ehdin nähdä, että nykyään pienet ”vitsillä” heitetyt kommentit, joissa on vähänkään piikikäs sävy – on mielestäni suoraa v*ttuilua. Se tarkoittaa myös valitettavasti sitä, että jos joku oikeasti heittää huulta, en välttämättä ymmärrä sitä. Olen kissa takajaloillaan. Eihän minunkaan huumoriani kaikki lukijat ymmärrä, kuten on tullut nähdyksi. Huumori on lajeista vaikein.
Ihanat Noora ja Nana! <3
Annan kainalossa <3
Ihanat bloggaajakollegat! <3
Juttelimme tästä aiheesta perjantaina The Blog Awardseissa bloggaajakollegoiden kanssa. Se oli ihanaa. Monilla oli samanlainen kokemus kuin minulla.
Ja olenkin sitä mieltä, että jos tahdotaan heittää herjaa bloggaajalle, osa osaa tehdä sen tyylillä ja tavalla, josta ei jää epäselväksi huumoripuoli. Sitten on paljon heitä, jotka muka heittävät vitsiä, mutta tarkoittavat sieltä sanojen välistä pistää piikkiä bloggaajan lihaan. Olen myös sitä mieltä, että he ketkä ovat lukeneet blogiani pidempään, tietävät tyylini. Tietävät myös tämän hetkisen väsymykseni, sekä tuon alkuvuoden p*skaryöpyn. Jos heistä jollain on eriävää mielipidettä, he osaavat sanoa sen piikittelemättä.
Mielestäni hyvä esimerkki oli Natalian kommentti Jos et ole kokenut, älä arvostele -postaukseen. Kommentissa hän selkeästi kertoi asian, joka oli saattanut johtaa harhaan postauksessa Päivä kanssani. Hän esitti palautteen fiksusti. Otin palautteen vastaan ja tajusin, että hitsi vie – hän on ihan oikeassa.
Moi, päivä kanssani teksissä kun alussa mainitsit että kyse oli työpäivästä, minäkin tekstin luettua ajattelin että olipa mukavan kevyt työpäivä. Ymmärrän että jollekin joka ei ole ollut yrittäjä tuli esimerkkipäivästä sellainen fiilis että onpa tuo yrittäminen helppoa verrattuna palkkatöihin. Päivä kanssani tekstejä on mielestäni tosi mielenkiintoista lukea, mutta niissä on tosiaan se nurja puoli että helposti lukijalle tulee käsitys että jokainen päivä olisi sellainen, eikä mielessä käy ne asiat mitä tässä tekstissä mainitset. Sellaisesta ”istuin koneella 8-21 enkä kerennyt syödä” -päivästä kun ei välttämättä saisi kovinkaan sisältörikasta tekstiä! ? Ehkä olisi ollut hyvä juttu väärinkäsitysten välttämiseksi mainita tekstissä että oliko kyse ihan perus työpäivästä vai jotenkin poikkeuksellisesta päivästä tai vapaapäivästä tms ?
Kun sitten esimerkiksi tämä Teresan kommentti Päivä kanssani -postaukseen, oli selkeää v*ttuilua.
No olipas se ”työpäivä” hierontaa ja koneella istumista. Hui miten raskasta ?
Se, joka ei ole kokenut kiusaamista netissä tai jossain muualla, ei voi valitettavasti sanoa miten mikäkin kommentti pitää ottaa vastaan. Tässä tulee taas hyvin se pointti esiin, että ”jos ei ole kokenut, ei voi arvostella”. Vähän kuin muutama päivä sitten kuuntelin Maaret Kallion viisaita sanoja vanhemmuudesta: ”lapselle ei kannata mennä sanomaan, että älä pelkää nyt, ei ole mitään pelättävää. Tai että älä itke nyt, vaan reipastu. Lapselta kannattaa kysyä, mikä pelottaa tai itkettää? Eikä vain kieltää jotain tunnetta.” Ei toisen ihmisen tunteita tai tuntemuksia voi koskaan määrätä. Eikä myöskään vertailla. On kamalaa kuunnella, kun joku kertoo jostain ikävästä kokemuksestaan ja joku toinen naurahtaa päälle, että eihän tuo ole mitään verrattuna tähän.
Jokainen tuntee eri tavalla. Joku ottaa herkemmin ihan kaiken vastaan, niin ilot kuin surut, niin positiivisen palautteen kuin negatiivisen. Jollekin toiselle voi taas laukoa mitä vain, ilman että toinen välittää piirun vertaa. Jotkut julkisuudessa olevat henkilöt, myös bloggaajat, ovat kovettaneet nahkansa. Negatiivinen palaute ei enää osu, eikä se kiinnosta. Minä olen herkkä. Vaikka olenkin oppinut suodattamaan aika paljon kuraa, ymmärtänyt mistä se negatiivisuus kommentoijissa lähtee, osuu silti välillä jotkut kommentit pahasti. Olenkin miettinyt, että onko kiusaajat voittaneet minut? Mutta toisaalta sitten mietin, että ei ole.
Voi kunpa kaikki muistaisi välillä katsoa asioita sieltä toisen vinkkelistä. Miltä tuntuisi jos sinulle itselle tehtäisiin tai sanottaisiin samalla tavalla, kun sinä teet heille? Myös se on ok, jos tekee virheitä – mutta niistä olisi hyvä osata mennä yli ja myöntää tehneensä hassusti. Jos vaikkapa Vauvagaani-postauksessa minä turhan kärkkäästi arvostelin vegaaniutta pienille lapsille, pyysin sitä anteeksi ja myönsin olleeni hölmö. Ei se ole paha asia, kaikki tekevät välillä virheitä.
Silti kiusaaminen on aina väärin. On se sitten pientä kiusaa tai isompaa, se on aina väärin.
27 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Tunnistan saman itsessäni. Jätänkin sellaiset kommentit julkaisematta, jos tuntuu että kommentin ainoa pointti on vittuil*u. Tähän voi vaikuttaa se, että minua kiusattiin kaikki kouluvuoteni ala-asteelta lukioon, joten nykyään on aika nollatoleranssi kaikenlaisille paskapuheille ja piikittelylle. 😀
Hieno kirjoitus Monna. Ja hienoa että et ole kovettanut itseäsi vaan pysyt herkkänä aitona Monnana siitäkin huolimatta että välillä on vaikeaa elää kommenttien kanssa. Tsemppiä teille koko perheelle! Kiusaajat kiusaa, antaa niille aihetta tai ei ja siksi niille voi olla hyvä antaakin välillä oikein aihetta ?. Jos kaikkien pitäisi yrittää kirjoittaa kaikesta niin neutraalisti, ettei kukaaan saa hernettä edes lähelle nenäänsä, niin aika väritöntä ja mitäänsanomatonta olisi kaikki kirjoittelut. Silloin kun on päässyt herättelemään ihmisiä, on aidosti kirjoittanut jotakin, jolla on jotakin merkitystä jollekin. Terveisin Minna ?
Olen lukenut blogiasi vuosia ja olen huomannut että loukkaannut kaikista kommenteista jotka eriävät omista mielipiteistäsi, näin on ollut minusta jo lähes alusta asti. Tämä ei ole minusta siis mikään uusi juttu.
Kurjaa että kiusaajien kommentit saa vallan ja meidät jotka ei aina vain ole samaa mieltä kaikessa kanssasi ja uskaltaa siitä vielä sinulle kertoa leimataan myös kiusaajiksi. Toki tähän vaikuttaa varmasti paljon kommentin kirjoitustyyli! Mutta täytyykö kaikesta olla vain samaa mieltä ja myötäillä sinua jotta ei leimata kiusaajaksi? Toivottavasti väsymys teilläkin alkaisi helpottamaan ja saisit oman mielesi taas kuntoon! Itsekkin tismalleen saman asian kanssa elänyt (nyt 2-vee lapsi oli yhtä huono nukkuja) , niin tiedän kuinka väsymys vie ihmisen herkille! Tsemppiä teille!!
Olen kirjoittanut monet kerrat siitä, että kanssani ei todellakaan tarvitse olla samaa mieltä. Tapoja ilmaista on vain erilaisia.
Jos olet lukenut vastauksiani eriäviin mielipiteisiin, olet huomannut etten todella loukkaannu kaikesta eriävästä.
Silloin tällöin nostan yhden tai kaksi kommenttia sadoista esille postauksissani, siis aika suuri osa jää huomiotta ja moni niistä on eriäviä mielipiteitä. Sellaisia joihin olen asiallisesti vastannut, sillä ei kanssani tarvitse olla samaa mieltä.
Toivon myös, että minun ei tätä asiaa enää tarvitse vakuutella.
Tässä mielestäni hyvä esimerkki viestistä mikä on mielestäni todella tökerösti kirjoitettu. Tällaisissa teksteissä ”toivottavasti helpottaisi..” ja ”tsemppiä” lausahdukset tuntuvat merkityksettömiltä ja ennemminkin kirjoittajan suojalta, jotta viestiä ei voisi muka tulkita negatiiviseksi. Asioiden esilletuonti kokonaisuudessaan ratkaisee. Ymmärrän hyvin Monnaa, sillä tällaiset kommentit ovat lukijanakin raskaita ja ärsyttäviä.
Jatkaa vaan Monna omaan tahtiisi. Itse olen herkkä, jopa yliherkkä, mutta vuodet ovat opettaneet paljon. Ystäväni antoi taannoin neuvon, että pidä metrin panssari ympärilläsi. Toimii!! Lasken ”iholleni vain minulle tärkeimmät.
En välitä puolituttujen kommenteista, mutta aidot viestit pyrin ottamaan vastaan.
Ei kukaan meistä ole täydellinen. Elämä opettaa hidastamaan, itkemään, nauramaan, nousemaan ylös. Juuri se on mielestäni elämän suola ja sokeri!
Mutta miksi suollamme ympärillemme niin paljon pahaa? Miksi emme kannustaisi ja tsemppaisi toisiamme täydestä sydämestämme!
Yrittäjyyteen vielä. Vain toinen yrittäjä voi ymmärtää toista yrittäjää! Tätä lajia voi kokeilla, ken pystyy siihen. Voin sanoa, ettei kaikista ole siihen. Hyvä ME!
Marketan sanoin , vain toinen yrittäjä voi ymmärtää toista!
Yrittäjänä toimiminen on niin kokonaisvaltaista, ei siitä oteta ”vapaapäiviä” , jos sairastat, et saa palkkaa, ei ole mitään erillisiä etuuksia joita työntekijöillä on.
Vastavuoroisesti voit aika vapaasti järjestellä ne omat työt eli mahdollista käydä keskellä päivää kampaajalla/hierojalla jne jos haluaa..
Teen yrittäjänä keskimäärin 70h/viikko töitä , joten voin jopa tälle teresalle todeta, joka kommentista päätellen on työntekijä jollekkin yrittäjälle tai julkisella, että ” 40hour work week? , I also remeber my part time job”
😉 😉
Heippa !
Miksi edes ylipäätään pitää lähteä siitä asetelmasta että kuka voittaa ja kuka häviää? Minusta se on törkeää myös bloggaajalta kirjoittaa blogiteksti jossa kertoo että on saanut ikäviä kommentteja ja sitten lopussa kertoa kuinka on puhunut toisten bloggaajien kanssa asiasta ja ovat tulleet siihen tulokseen että ovat voittaneet. Eikö sekin ole jonkinlaista kinaa tai ainakin joku voi ottaa sen sellaisena. Niin kauan kun ei keskustella kasvotusten on turha ottaa kaikkia kommentteja henk.kohtaisesti koska ei kuule äänenpainoja eikä ilmeitä eikä ketään kelle puhuu. Se alkaa jotain lukiaasi ärsyttämään varmasti. Minun mielipiteeni on se että vastakkain asettelu on täysin turhaa jos ihmiset eivät puhu kasvotusten. Myös bloggaajan täytyy yrittää asettua lukijan asemaan. Monella varmasti mukaan lukien minä herkkänä ihmisenä tunteet ryöpsähtävät nopeasti. Ja jos kirjoittaa blogia niin mielipiteitä saa erilaisia varmasti. Yritin kirjoittaa niin että et pahastu mutta tähän sitä on vaikea muotoilla paremmin
Tottakai me bloggaajat pidetään toistemme puolta! Niinhän kaikki muutkin tekee, auttaa omia kollegoitaan. Toivottavasti.
En todellakaan puhunut mistään bloggaajien ryöppyvoitosta, kirjoitin omista tuntemuksistani. Siitä, että ovatko todellakin kiusaajat ns.”voittaneet” ja saaneet minut maan rakoon.
Tämä on ihan kamalaa, että ei voi kirjoittaa enää yhtään mistään. Kaikki sanani vääristyy.
Johanna ja Nelli olette asian ytimessä.
Jes!! Hyvä Nelli ja Johanna!
Niin leimataanko meidät tässä nyt kiusaajiksi??
Itse en ainakaan omaa kommenttiani kirjoittanut kiusatakseni ja yritin muotoilla tekstin myös niin..
Ei leimata.
Ja TÄMÄ. Oliko viivi kommenttisi mielestäsi aiheellinen? Jos sinulla ei ole mitään hedelmällistä lisättävää niin jätä mielummin kirjoittamatta tällainen tyhjänpäiväinen toisen mielen pahoittava kommentti. Nelli sekä Johanna puhuivat monesta eri asiasta ja ne olivat pääasiassa negatiivissävytteisiä ilmaisultaan, joten näin lyhyttä viestiä ei voi muotoilla niin ettei sitä tulkittaisi alkuperäisten viestien sävyiseksi. Vai olivatko he ”asian ytimessä” toivottaessaan tsemppiä?
Moi! Joskus voi ihan omissa ajatuksissaan pitää oman mielipiteen. Varsinkin, jos tuntuu hankalalta kommentoida asiaa ns. kohteliaasti. Miksi ei voisi olla vierekkäin eri mieltä☺vaan ollaan napit vastakkain? Varmasti moni bloggaaja pistää tunteensa peliin kirjoittaessaan. Kommentoinnin sanavalinnoilla on kyllä todella merkitystä, miten sen kokee. Lukijanakin huomioin erilaisia tapoja kommentoida ja osaa kyllä jäisin itsekin harmittelemaan.
En osallistu nyt tähän mielensäpahoittajienklubiin ja valitukseen vaan menen asian vierestä 😉 Tykkään sun blogista, rehelllisyydestä, monipuolisuudesta, iloista, suruista, juhlasta ja arjesta. Tärkein asia mitä halusin sanoa, et sun hiukset on aivan supermageet!!!!! Ihana leikkaus, sopii tosi hyvin ja koko gaalatyyli mahtavan persoonallinne ja osuva!
Kivaa uutta viikkoa!
Mä oon lukenut sun blogia alusta asti ja olen varmaan aika ”vajakki” kun itselläni ei ole kyllä mitään negatiivista sanottavaa sun teksteistä tai kommentteihin vastaamisesta tai mistään muustakaan.
Kumma juttu.
Tsemppiä sulle! Se on helppo huudella täältä anonyymina. Kukaan ei kyllä päin naamaa uskaltaisi tulla sanomaan yhtään mitään. Mutta ehkä se kertoo yhteiskunnan pahoinvoinnista. Oma paha olo puretaan nettiblogeihin tai vaikkapa kaupankassaan.
Itse olen asiakaspalvelualalla ja saan joka päivä huomata että ihmiset purkavat omaa pahaa oloansa mitä typerimpiin asiohin.
Jos tarjoan vaikka kuittia (MIKÄ ON PAKOLLISTA), niin joskus käsketään tunkea se perseeseeni.
Mutta tämmösiä ajatuksia täällä.
No tämäpä juuri. Ihan sanattomana aina luen muiden paskan suoltamista kun en tajua mistä ne noi ajatuksensa repii. Tuntuu että väkisin haluu vaan ymmärtää väärin. Pahoja ihmisiä on paljon, mutta ei kai nekää itselleen mitään voi.
Olipa tosi hyvä kirjoitus! Rohkeaa uskaltaa avoimesti pohtia että onko ilkeät kommentit vaikuttaneet omaan käytökseen. Hatunnosto!
Heippa Monna!
Alkuun sanon, että sun ei tarvitse julkaista tätä kommenttia jos et halua. Minua ei haittaa yhtään 🙂
Minulla on melko saman ikäinen lapsi kuin sinulla, huono nukkuja, edelleen. Synnytys oli rankka, meillä tukiverkko huono ja ekat 2,5 kk koliikkia itkevä lapsi.. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, mutta sen huomaamiseen ja myöntämiseen meni minulla melkein 8kk. Parasta mitä tein, oli kuitenkin pyytää apua. Kävin psykologilla juttelemassa ja sain lääkityksen. Ulos päin minusta ”ei koskaan uskoisi”. Hyvä auttava mies, hyvä työ, minulla on iso ystäväpiiri ja olen ”pidetty”, olen huumorityyppi ja ihan nättikin, sekä tärkeintä; terve ja ihana lapsi. Kaiken piti olla kunnossa siis. Mutta kuten olet todennut, me kaikki kestetään ja jaksetaan eri tavalla asioita. Minä en jaksanut. Uuvuin suureen elämänmuutokseen ja äitiyden paineisiin. Kun olin masentunut, olin todella herkillä. Minäkin olen herkkä ihminen, mutta silloin olin herkkä × 100. Uskoin myös aidosti suurimman osan ihmisistä haluavan minulle pahaa, arvostelevan minua ja ajattelevan minun oleva huono äiti. Nykyään kestän paremmin ajattelemattomia kommentteja, esim ne jotka ei oo valvoneet eivät vaan tiedä mitä se on. Sillä sipuli.
En tunne sinua ja en voi tietää asioiden koko kuvaa, mutta jos yhtään tuntuu että voisit olla masentunut, niin kannattaa käydä vaikka vähän juttelemassa. Se voi jo auttaa ihan hirveästi ja antaa voimaa ja uskoa itseen. Ei aina tarvitse lääkitystä, vaikka omalta osaltani voin sanoa niiden olleen hyvä juttu. Jotenkin monet teksteistäsi vaan on olleet kuin olisin itse ne voinut kirjoittaa. Ja ehkä olen tulkinnut jotain rivien välistä, mutta toki voin olla ihan väärässä. Mutta monia samankaltaisia ajatuksia ja kipupisteitä meillä on. Muista että olet kaunis, sporttinen, aikaansaava ja varmasti ihan mieletön äiti. Hyvä äiti. Hyvä bloggaaja ja yrittäjä. Pahat sanat sattuu, mutta älä missään nimessä usko heitä!
Tätä kommenttia lukiessani huomaan nyökytteleväni. Masentuneena on sata kertaa isompi kynnys lähteä asiaa edes myöntämään saati analysoimaan, koska aivot toimivat eri tavalla kuin normaalisti. Koska ammattilaisten kanssa jutteleminen on todella kallista ja kunnallisella puolella vaikeaa, ehdotan tutustumaan kirjaan Williams, Teasdale, Segal: Miekkäästi irti masennuksesta. Kirjassa on hienosti kuvattu masentuneen ajatusten vääristyneisyyttä ja itselleni mindfulnessmeditaatio oli ratkaiseva portti takaisin pinnalle viime masennuskauteni (ja toisen lapseni vauva-ajan) aikaan.
liikkujanainen.blogspot.com
En edelleenkään ymmärrä miksi pitää kommentoida negatiivisiä asioita..halutaanko toiselle aina vaan paha mieli..tässä maailmassa on tarpeeksi jo pahoja ja vaikeita asioita niin pitääkö pahaaoloa purkaa täällä. Eihän näitä ole pakko lukea vaan sun blogi on niin ihana ? jatka samaan malliin vaan? positiivisia asioita ei ole koskaan liikaa ja kyllä minäkin ajattelen monesti liian negatiivisesti vaan en halua sitä tietenkään purkaa täällä☺
Jäin miettimään sun sanoja ja lopulta tämä teksti oli inspiraationa omalle jutulle, jonka tänään aivojeni sopukoista suolsin blogiin. Mä oon aivan varma, että sun kanssa saa olla eri mieltä, mutta tuntuu siltä, että monelta menee ohi se, mitä blogien kommenttikentässä olisi parhaimmassa tapauksessa tarkoitus tapahtua. Siellä olisi mahtavaa keskustella erilaisia mielipiteitä omaavien tyyppien kanssa, ja parhaimmassa tapauksessa alkuperäisen tekstin kirjoittaja ja lukija kummatkin saavat jotain uutta ajateltavaa.
Harvoin sitä missään luennolla tai vaikka esimerkiksi mun kohdalla omalla keikalla kukaan alkaa yleisöstä huutelemaan niin karmealla tavalla muotoiltuja juttuja, kuin tänne virtuaalimaailmaan sormillaan näpyttelee. Ihan samalla tavalla, kuin kasvotusten keskustellessa, voi täälläkin kysyä ennen hyökkäämistä, että hetkonen, ymmärsinköhän nyt oikein? Tarkoitatko todella tätä? Annetaan kirjoittajalle mahdollisuus tarkentaa ja mahdollisesti myös tätä kautta muotoilla sanansa paremmin. Jos vielä harmittaa ja omaa erilaisen näkemyksen aiheesta, voi siinä kohtaa kertoa oman mielipiteensä ja antaa näin kirjoittajalle uutta ajateltavaa ilman, että ketään on loukattu henkilökohtaisesti. Siitä voi kehittyä vaikkapa juurikin sellainen hedelmällinen ja mielenkiintoinen keskustelu 🙂
Ymmärrän myös sen, että jengillä tunteet kuumenee, kun lukee juttuja itselleen henkilökohtaisista aiheista ja kokee niissä olevan informaation vääräksi. Kaikilla meillä sattuu ylilyöntejä, mutta ratkaisevaa on se, mitä sen jälkeen tekee. Aina on mahdollisuus pyytää anteeksi ja myöntää, että nyt tuli kyllä reagoitua vähän liian rajusti. Tämä mahdollisuus on sekä lukijoilla että kirjoittajilla.
Tähän linkitetty teksti syntyi mun blogiin näistä aina yhtä yllättävistä ripulikohtaukista (tuntuu siltä, että ne vaan roiskuvat holtittomasti pitkin pöntön reunoja :D) blogiskenessä ja yleisesti maailmassa: http://www.lily.fi/blogit/so-many-stars-henriika/kuka-paattaa-mita-saan-tuntea
Kiitos sun blogista <3
Häntä & nenä pystyyn Monna! Herkkyys on voimavara, ei heikkous. Herkkyyden avulla sä voit nähdä kauneutta tässä maailmassa ja tuoda sitä esille myös muille. Sä olet taitava siinä ja sä varmaan haluaisit, että kaikki ymmärtäisi sen….. Mutta – maailmassa on kuitenkin sekä positiivisia asioita että negatiivisia asioita. Myös sinussa. Niin kauan kun me ei hyväksytä negatiivisuutta ja tuomitaan se muissa, se negatiivisuus vyöryy meille muiden kautta. Ei me voida muuttaa toisia, vaatia toisia olemaa erilaisia, tuomita toisia tai kieltää toisia olemasta sitä mitä ne on. Toiset on oikeasti välillä ihan paskoja, mutta ei me voida pakottaa ketään muuttumaan tai ymmärtämään. Vaikka kuinka loukkaannuttaisi niin ei me vaan voida. Vaikka kuinka polksi jalkaa maahan, niin se ei vaan onnistu. Mutta onhan sekin ihan ok, että kiukuttaa, se on oikeastaan aika makeeta, että sä annat sen kiukun tulla yli äyräiden. Meitä naisiahan on aina kielletty tuntemasta kiukkua. Joten anna palaa, ole kiukkuinen meidän muidenkin puolesta!!! Ehkä se on meistä joistakin jopa vähän ärsyttävää, että sä ilmaiset sitä kiukkua, kun me ei aina itse osata. Joka tapauksessa, mä uskon, että kun me ei voida toisia muuttaa, niin ainoa mitä me voidaan tehdä on muuttaa omaa suhatutumista toisiin. Joskus se tarkoittaa sitä, että pitää sanoa ei ja laittaa tiukemmat rajat = tätä en salli minulle tehtävän. Joskus se tarkoittaa sitä, että oma sydän voi vielä vähän kiinni, eikä pysty/halua/voi rakastaa tai hyväksyä muita juuri siinä kohtaa elämässä. Joka tapauksessa sä oot hyvä just tuollaisena. Me ollaan kaikki hyviä just tällaisina, se meidän kaikkien pitäis ymmärtää, niin sitten ei olla enää muiden mielipiteiden armoilla.
Mielenkiintoinen näkökulma Satu! ”Mutta onhan sekin ihan ok, että kiukuttaa, se on oikeastaan aika makeeta, että sä annat sen kiukun tulla yli äyräiden.” Totta! Mä oon jotenkin ajatellut, että kiukustuminen ylläpitää sitä kierrettä (tässä blogissa ikävä kommentti -> Monna pahoittaa mielensä ja vastaa ikävästi -> kommentoija pahoittaa mielensä ja kommentoi taas ikävästi -> jne), mutta voihan sen noinkin ajatella!
Olet oikeassa, että on rohkeaa kiukustua – ja ennen kaikkea pitäisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.
Hirveästi tsemppiä Monna näiden asioiden kanssa painimiseen. Itsellä tuntuu olevan sellainen kusipää-magneetti, että vedän työpaikoilla puoleeni vittuilijoita jostain syystä. Olen ruvennut asiaa miettimään, että mikä minussa itsessäni vetää puoleen kärkkäitä ihmisiä jotka haluavat loukata. Tuntuu, että oma itsevarmuus on yksi näistä tekijöistä jotka vetävät puoleensa näitä ”kriitikoita”..
Mulla on myös eritysherkkyyden piirteitä ja pohdin välillä liikaakin toisten sanomisia ja ne jäävät kaikumaan päähäni. Vaikka haluaisin unohtaa paskat työkaverit, ne niiden puheet jäävät silti kummittelemaan takaraivoon.
Sinussakin on varmasti erityisherkkyyden piirteitä, kannattaa lukea siitä aiheesta netistä. Monet ajattelee että se on vaan sellasta itkuherkkyyttä jne, mutta erityisherkkyys on enemmän sitä että joidenkin ihmisten sensorit ottavat vastaan ärsykkeitä herkemmin ja he väsyvät ärsykkeistä nopeammin.
Itselle ainakin avas hirveästi omasta persoonasta tekstit tuosta eritysherkkyydestä, löytyy myös videoita youtubesta englanninkielisenä !
Voi kun nyt osaisin asetella sanani oikein, että en loukkaisi lisää tai aiheuttaisi pahaa mieltä.. Olen nimittäin aika pitkään lukenut blogiasi ja tämän tyylisiä postauksia on tullut aikaisemminkin joitakin. Joka kerta olen miettinyt, että miksi et vain voi ohittaa näitä kommentteja, jotka tulevat ihollesi? Ymmärrän toki, että on täysin inhimillistä kokea tarvetta puolustautua, mutta toisaalta miksi tai miksi ainakaan postaamalla? Jos mielestäsi kommentoijien tarkoitus on vain aiheuttaa pahaa mieltä sinulle, miksi annat heille yhtään sen enempää sijaa elämässäsi kuin sen yhden kommentin verran, joka julkaistaan?
Olen samaa mieltä yhden kommentoijan kanssa, että oli tarpeetonta lähteä kertomaan postauksessa sitä, että olette bloggaajaporukalla asiaa käsitelleet jne. On hienoa, että teillä on toisenne ja voitte näistä tämän työn ikävistä puolista keskenänne jutella ja saatte vertaistukea, mutta siitä ei olisi mielestäni tarvinnut postata. Jos olisit sen sijaan kertonut vaikkapa juhlista kivoja juttuja, tuo viimeisin ”kähy” olisi jo unohtunut, mutta nyt se nousi taas uudelleen keskusteluun ja taas päädyt puolustelemaan itseäsi.
Uskon vahvasti, että suurin osa lukijoista (niin minäkin), jotka useimmiten eivät kommentoi mitään, pitävät sinua hyvänä tyyppinä ja osaavat lukea asiat siten, kuin olet ne tarkoittanut. Jos suhteutat lukijamäärän negatiivisiin kommentteihin, mikähän mahtaa olla lopputulos, jää varmasti pieneksi negojen osuus? Tämä pieni joukko saa siis suhteessa aika paljon huomiota blogissasi.
Pysy omana itsenäsi ja jatka kivojen juttujen kirjoittamista, meitä sisälukutaitoisia lukijoita on täällä aika paljon ?