Luin Sanna Mämmin Vapaudu Huolista -kirjaa. Kirja kertoo mindfulnessista ja meditaatiosta. Oon pitkään miettinyt, että haluaisin lukea aiheesta, mutta moni kirja on tuntunut jotenkin vähän sellaiselta ”too much” -jutulta. Mutta tän kirjan alkusanoissa oli jotain, mikä kolahti.

”Mindfulness on tutkittu työkalu päänsisäisen kaaoksen hiljentämiseen. Se auttaa suhtautumaan positiivisesti itseen ja hillitsee stressiä ja ahdistuneisuutta. Läsnäolon taito luo pysyvän elämänhallinnan tunteen, jota vaikeudet eivät pysty romuttamaan.”

• Lainaus: Sanna Mämmi

Mutta siis, tää postaus ei oo tuon kirjan mainospuhe. 😀 Aloitin vaan sillä, koska se sai mut miettimään tätä asiaa. Mä ymmärrän nyt, että mä kävin viime syksynä ylikierroksilla. Mun oli vaikea rauhoittua ja pysähtyä ja silti halusin ja kaipasin niitä vapaapäiviä ja rauhallisia hetkiä hulluna.

Tuossa kirjassa kirjailija sanoo, että jokaisella pitäisi olla päivän aikana lounaan jälkeen pieni lisätauko meditaatiota varten. Se voi kuulostaa alkuun aika hurjalta, mutta kun miettii sitä miten hektistä ja vaihtelevaa meiän monen työ ja arki nykyään on, ei se tekis yhtään pahaa kellekään! Aivot käy ylikierroksilla jo lounasaikaan mennessä. Pieni latautumishetki keskellä päivää, ihan vaan siinä oman työpöydän ääressä istuen tekis varmasti monelle, ellei ihan kaikille hyvää.

Me ihmiset ollaan oikeasti tosi paljon levottomampia nykyään. Työaika 8-16 on edelleen joillekin arkea, mutta monelle kuitenkaan ei. Työaika on venähtänyt ja monet tekee töitä niin aamulla kuin illalla. Kotona on aina mukana työkone, jotta voi myös viikonloppuisin vastata muutamaan meiliin. On etätöitä, avokonttoreita, kahviloissa töiden tekoa, palavereita, työmatkoja ja somea. Toki palavereita ja työmatkoja on tehty ennenkin, mutta etätyön ja avonkonttoreiden määrä on kasvanut.

Esim. mulle itselleni olis oikeasti vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta työskennellä avokonttorissa, jossa olis kymmeniä ihmisiä ympärillä hälisemässä. Jonkun puhelin soisi, toinen puhuisi puhelimassa, kolmas ja neljäs juttelis keskenään jostain työasiasta jne.. Mulla ei tulis töihin keskittymisestä mitään. Jos mä teen joskus töitä jossain kahviossa, enkä omassa työhuoneessa kotona, mulla on pakko olla vastamelukuulokkeet korvilla ja siellä joku rauhallinen musiikki (mielellään ilman laulua), jotta pystyn keskittymään töihin.

Musta tuntuu, että käsitys esim. siitä milloin sähköposteihin on vastattava on muuttunut. Moni olettaa, että vastaus tulee mihin tahansa vuorokauden aikaan n. 5 minuutissa. Jos ei vastausta kuulu vuorokauden sisään, kysellään perään. Vaikka on työsähköposti, ihmiset lähestyy työasioilla somen kautta. Työasiat muistuttaa IG:n directissä ja FB:n messengerissä. Sellainen selkeä sääntö, että työasiat hoidetaan työajalla ja vapaa-ajalla ei häiritä työasioilla, on jotenkin kadonnut.

Mua itseäni rauhottaa tosi paljon se, että pidän puhelimen aina äänettömällä iltaisin ja viikonloppuisin. Mulla on sähköpostista ilmoitukset pois päältä mun puhelimessa, joten en näe niitä ellen mee erikseen katsomaan. Instagramista on pois push-ilmoitukset, samoin Facebookista. Vaikka en vielä varsinaisesti ole mindfulnessia harrastanut tai harjoittanut, teen tietoisia stoppeja työpäivään. Ne myös rauhoittaa.

Kun meidän pitää olla koko ajan valppaina kaikessa nykyään, on oikeasti tosi tärkeetä miettiä niitä keinoja, jotka on itse kullekin niitä latautumisjuttuja. Jollekin se voi olla treeni, jollekin kävely metsässä. Joku voi saada rauhan päähän vain meditaation avulla ja toinen vain sulkee mielestään työasiat vapaa-aikana. Mutta tosiaan myös työpäivän aikana olis hyvä saada edes 15min breikki aivoille. Mä ainakin huomaan, että jos pidän jonkun hengittelyhetken tms., oon sen jälkeen aina valppaampi ja skarpimpi jatkamaan työntekoa.

Onko teistä joku kokeillut meditaatiota? Tai harjoittaako joku sitä päivittäin?

Rauhallista ja tarmokasta päivää! 😉

—

Monna

Kuvat: Johanna Varis

Olin lauantaina juhlimassa hyvän ystäväni synttäreitä. Ilta oli ihana ja hauska! Sunnuntaina olo ei ollut niin ihana ja hauska. Edellisen kerran oon juonut joulukuun puolivälissä, silloin meillä oli meiän kotona ystävillemme pikkujoulut. Pikkujouluilta päättyi n.klo 22, kun kaikki lähti kotiin. Monilla ystävistämme on pieniä lapsia, joten moni halusi lähteä ajoissa kotiin ja välttää pahaolo ja väsymys seuraavana päivänä. Nyt lauantaina juhlimassa oli naisia, joista vain mulla ja yhdellä muulla oli lapsia. 😀

Sanoin alkuillasta, että lähden kotiin viimeistään klo 00.00. Tiesin, että jos siinä klo 00.30 aikoihin pääsen nukkumaan, ei seuraava päivä oo mitenkään mahdoton. Noh.. klo 02.00 tilattiin ystäväni kanssa taxit baarin edestä. Nukkumaan pääsin klo 02.30 ja herätys oli siinä ysin maissa. Emma jostain syystä nukkui oiken super pitkät yöunet, joten herätys ei ollut onneksi vielä seiskan maissa. 😀 Joka tapauksessa väsymys, päänsärky ja huonovointisuus seurasi mua koko päivän.

Päikkärit nukuttiin koko perheen voimin samassa sängyssä. Kun päikkäreiltä herättiin, alkoi mun oloni vähän jo helpottaa. Kello oli 14.30, istuttiin sohvalla Emman kanssa, kun Tuukka vei koirat päivälenkille. Emma katsoi siinä mun sylissäni Pipsa Possua ja mä jotenkin vähän niin kuin torkahtelin melkein siinä istuessani. Havahduin miettimään, että miten kamalaa se olis jos minä äitinä olisin tässä joka sunnuntai samassa kunnossa. 🙁 Onneks niin ei ole.

Mun alkoholin käyttö on vähentynyt ihan älyttömän paljon. Oon siitä aiemminkin kirjoitellut blogissa, mutta nyt jotenkin tuntui siltä, että haluan kirjoittaa taas. Vaikka oma lähipiiri onkin aika suhteellisen raitista porukkaa, ei se tarkoita sitä etteikö olis niitä perheitä, joissa jompi kumpi vanhemmista tai pahimmassa tapauksessa molemmat vanhemmat ovat krapulassa joka viikonloppu. Se on aika surullista. Alkoholi on tosi vaikea ja herkkä aihe. Se on myös sellainen aihe, että sanoi siitä niin tai näin, on aina joku eri mieltä.

Mä oon onnellinen siitä, että vuodessa on nykyään alle viis kertaa kun menee yks päivä hukkaan krapulan takia. Oikeasti ja rehellisesti, eihän mulle jäänyt eilisestä mitään käteen. No se ihana fiilis jäi, kun herättiin vierekkäin samasta sängystä päikkäreiltä ja Emma heti herättyään katsoi mua silmiin, halasi pienillä lämpimillä käsivarsillaan ja kuiskasi; Emma heräsi. <3

Samaan aikaan tekisi mieli todeta, että ”en juo enää ikinä”, mutta toisaalta kuitenkaan en niin halua sanoa. Kyllä mä nimittäin nautin niistä harvoista illoista vuodessa, jolloin vähän kohotetaan maljaa ja juhlitaan ystävien kanssa. Noh, eihän tuollaista lupausta tarvikaan tehdä. Alkoholi vaan on niin jännä juttu, se liitetään moneen ja monella on siitä myös tosi vahvoja olettamuksia. Juteltiin noista olettamuksista ja muistakin tähän liittyvistä asioista Tuukan kanssa meiän yhdessä podcast-jaksossakin.

TÄSSÄ se meidän podcast-jakso samaisesta aiheesta. 🙂 Kandee käydä kuuntelemassa nyt, kun se on vielä saatavilla ilmaiseksi. 😉 Jutellaan podcast-jaksossa meiän lapsuudesta, nuoruudesta ja tästä päivästä alkoholin suhteen. Siellä on myös seuraajien kommentteja ja kokemuksia asiasta.

Mitä fiiliksiä teissä alkoholi herättää? Varsinkin ehkä te pienten lasten vanhemmat? Kuulisin mielelläni teidän mielipiteitä. <3

—

Monna