Vanhemmuudesta taas yksi opittu asia: aina on joku asia, mikä huolettaa.

Jo raskauden aikana huoletti. Ensin keskenmeno, sitten se onko sikiö terve, onko kromosomihäiriötä tai muuta poikkeavuutta. Kun näistä selvittiin alkoi huolettamaan kohtukuolema. Mitä lähemmäs synnytystä mentiin, liikelaskentaa tuli tehtyä kotona myös melkein päivittäin. Kun näistä huolista selvisin, pelotti synnytys. No synnytyspelkoni kyllä omalla kohdalla kävi niin kuin vähän toteen..mutta se on toinen juttu se. Tietysti koko raskauden ajan huoletti, että onko sitä nyt syönyt liikaa salmiakkia viikon sisällä ja onko juonut yhden ylimääräisen kahvikupin tai vaikkapa epähuomiossa vetäissyt nälkäisenä herkullisen metwurstin viipaleen nassuun.

Raskausaikana kuulin useasti, että kuulehan kun raskaudesta selviät, niin alkaa toisenlaiset huolet. Ja niinhän siinä todella kävi.

Tämän kolmen kuukauden aikana olen ehtinyt olla huolissani jo ainakin näistä asioista:

• vauvan hengitys – onko se liian tiheää/hidasta/rohisevaa/tukkoista (olen googlettanut myös, että kuinka monta kertaa minuutissa keskimäärin vauva hengittää)
• vauvan kakka – kuinka paljon/minkä väristä/kuinka usein
• mistä johtuu hikka – onko paljon hikotteleva = refluksia sairastava?
• unenmäärä – kuinka paljon vauva missäkin vaiheessa nukkuu?
• käkytkuolema – jossain sanotaan, että alle 3kk iässä on se suurin riski, jossain sanotaan, että 6kk asti riski on ”ilmoilla”
• vauvan vatsa!! – ehkä noin joka päivä epäilen, onko vauvalla vatsanpuruja ja/tai ilmaa masussa
• tukkoisuus – missä vaiheessa tukkoisuus on normaalia ja milloin pitää mennä lääkäriin?
• vauvan kieli – kuinka paljon terve vauva työntää kieltään ulos suusta?
• huitovat kädet – onko normaalia, että nukkumaan mennessä kädet vispaa ympäriinsä kuin parhaalla monitoimikoneella? On se..
• ja ja ja… en edes muista kaikkea 😀
• ainiin ja about jokaisten päikkärien aikana ja useita kertoja yössä: hengittääkö vauva?

Kätkytkuolema on varmasti yksi isoimmista peloista ja huolista, mitä olen pohtinut. Hengityksen kuuntelu ja tukkoisuuden tarkkailu on vain pahentanut huoltani kätkytkuolemasta. Järki ja tilastot kertovat, että kätkytkuolemat on vähentyneet huomattavasti, kun vatsallaannukuttamista ei enää suositella pikkuvauvoille. Myös tutin imeminen nukkumaanmennessä vähentää riskiä. No, mutta kun järki ja tilastot ei aina riitä poistamaan äidin huolia. 😉

Siispä otin selvää erilaisista konsteista! Kätkythälytin, se oli avainsana! Täytyy sanoa, että tämä Nannyn kätkythälytin tuli kyllä kotiin niin oikeaan aikaan kun olla ja voi!

Meillä alkoi Emmalla jonkinlainen nuha/limaisuus/tukkoisuus helmikuun ekoina päivinä. Öisin tukkoisuus aina paheni ja aamut oli ihan sellaista nenä tukossa touhuamista. 🙁 Tai oikeastaan se ei ollut selkeästi nenä, joka oli tukossa. Mielestäni se oli enemmänkin kurkussa se lima.

Saatiin paketti viikon puolivälissä ja torstaina Emman oireet vähän paheni ja perjantaina aamusta tuli sellainen tilanne, että meinasi tyttö raukka unohtaa miten hengitetään. 🙁 Kakoili vaan pää punaisena. Ihan kamala tilanne!
Laitettiin kätkythälytin samantien pinnasänkyyn ja pe-la yönä se oli ekaa kertaa käytössä. Oli todella paljon turvallisempi fiilis nukahtaa itse Emman viereen, kun oli tuo hälytin!!

Tätä samaa Nannyn hälytintä käytetään kotien lisäksi myös mm. lastensairaaloissa vuodeosastoilla. Nanny kätkythälytin on turvallinen, laadukas ja helppokäyttöinen vauvan hengityksen valvontaan suunniteltu laite, joka hälyttää äänekkäästi mikäli vauvan hengitystiheys laskee alle 8 hengitystä/min tai jos vauva on hengittämättä 20 sekuntia. Aikainen hälytys antaa vanhemmille mahdollisuuden herätellä lasta, antaa ensiapua ja kutsua apua paikalle. Näin sanotaan Raskauskeijun sivuilla tästä tuotteesta. 🙂

Tietysti mietin myös, että tekeekö tämä hälytin sitten jotenkin pelokkaammaksi ja lisää vain huolta. Että mitä jos se yöllä tekeekin väärän hälytyksen, jos vauva kieppuu tuon sensoripatjan kohdalta pois. Mutta ainakaan tähän mennessä niin ei ole käynyt. Vaikka tuo meidän Emma onkin aikamoinen kieppuja unissaan.

***

Mutta näin se on tosiaan vanhemmuus yhtä huolta toisensa perään. 😀 Kaipa ne huoletkin jossain vaiheessa vähän tasoittuu, tai kuulemma ainakin siihen huolestuneisuuteen tottuu. 😉

Energistä ja iloista viikon starttia kaikille!

* Kätkythälytin saatu Raskauskeijulta. <3

* sis.mainoslinkin

Me käytiin Emman kanssa tiistaina Hatsolon kirjan ”Elämä breikkarin silmin” julkkareissa. Pistettiin parhaat plääkät jalkaan ja lähdettiin Emman ensimmäisiin julkkareihin. Kirja kertoo mm. unelmien tavoittelemisesta ja siitä, että aina pitää luottaa ja uskoa itseensä. Olen niin samaa mieltä! Kaikki lähtee siitä, että itsearvostus on kunnossa. Jos ei itse usko itseensä, ei kukaan muukaan usko. Odotan kovasti, että pääsen tämän kirjan kimppuun.

Juttelin julkkareissa vanhojen tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa tärkeistä asioista, kuten epämukavuusalueelle astumisesta, vanhemmuudesta ja negatiivisesta kommentoinnista. Oli hauska kuulla ihmisten mielipiteitä näistä asioista ja huomata mm. se, kuinka kaikkia hämmästytti negatiivisen energian määrä sosiaalisessa mediassa. Kuulin myös Suomi24:n takana olevalta henkilöltä, että klo 03 on pahimmat paskamyrskyt yleensä käynnissä. 😉

Pohdin näitä asioita myös kotiin ajellessa.

Itselleni epämukavuusalueelle astuminen tapahtui tänään äitiyden puitteissa. Olin aina ajatellut, että sitten jos minulla joskus on lapsia – tällaisiin tilaisuuksiin menen yksin. Nyt olin julkkareissa ainoa, jolla oli lapsi mukana. Julkkareihin ajellessa jännitin, miten Emma jaksaa olla. Kuitenkin halusin Emman ottaa mukaan, vaikka Tuukka olisikin ollut kotona ja olisin voinut hyvin jättää Emman kotiin. Halusin voittaa pelkoni ja mennä paikalle vauvan kanssa. Mitä sitten jos Emma olisi alkanut itkemään kesken Hatsolon puheen tai olisi muuten vain ollut huonolla tuulella? Varmasti kaikki olisivat tilanteen ymmärtäneet. Emma nökötti julkkareiden ajan sylissä, eikä pienintäkään kitinää ollut ilmassa. Hän nautti ihmisistä ja niin nautin minäkin.

Mietin myös kotimatkalla taas kerran sitä, kuinka paljon negatiivisuutta on. Miksi niin usein negatiivinen palaute sanotaan ääneen ja positiivinen jätetään sanomatta? Miksi ihmiset voivat nykyään niin huonosti? Ja edelleen hämmästelen sitä, auttaako sen paskakommentin kirjoittaminen sen kirjoittajaa oikeasti?! En usko. Olen ennenkin puhunut sen puolesta, että hyvyyttä pitää jakaa. Positiivisuus luo positiivisuutta. Jos jotkut voi pahoin, ei siihen kelkkaan kannata hypätä mukaan. Aionkin pitää omasta positiivisesta energiastani täysillä kiinni ja jakaa iloa niin paljon ympärille kuin ikinä vain osaan.

Aion opettaa tyttärellemme positiivisuuden sanoman ja sen, että itseensä pitää uskoa. Niillä kahdella asialla pääsee niin pitkälle! 

Tapasin tänään kaksi uutta ihmistä. Toinen heistä tuli esittelemään itsensä minulle, koska kertoi seuraavansa blogiani. Juteltiin hetki. Hänestä huokui positiivinen energia. Hän hymyili ja jakoi positiivisuutta. Tapasin myös toisen ihmisen julkkareiden jälkeen toisaaalla, hän ei katsonut silmiin kätellessä ja käänsi selän minulle heti. Hänestä ei huokunut positiivinen energia.
Nämä kaksi tapaamista parin tunnin sisään näytti taas sen, kuinka positiivisuus tuo positiivisuutta. Hyvä luo hyvää. Se, että katsoo toista silmiin ja hymyilee on hienoa.

Olen varma, että keskittymällä hyvään ja välttelemällä pahaa, saa elämästä niin paljon enemmän irti! Jakamalla positiivisuutta ympärilleen, tekee hyvää niin itselleen kuin toisille!

***

Kuvissa olevat Adidakset TÄÄLTÄ!

Samankaltaisia SuperStareja myös nämä:

•  Adidas Super Star
• Adidas Super Star – Metal Toe

***

PUS!