Voi ettien että! 😀 Minusta on kovaa vauhtia tulossa se, mitä vielä joskus pidin mahdottomana – nimittäin oikein äitylien äityli. Ennen ajattelin, että jos minusta joskus tulee äiti, en todellakaan muutu ihmisenä, enkä ainakaan ihan koko ajan hössötä vain pelkästään vauvajuttuja. Sana ”äityli” oli mielestäni jotenkin aivan älytön – nyt olen alkanut tykätä sanasta. Ja ennenkaikkea sen merkityksestä.

Kun tyttömme nukkuu, mietin koska hän herää. Että koska pääsen taas ottamaan hänet syliin. Kun mieheni kysyy, haluanko omaa aikaa, huomaan vastaavani yhä useammin kieltävästi. Koska haluan vain olla tyttömme lähellä, höpötellä hänen kanssaan ja nähdä sen maailman ihanimman hymyn.

Mietin tässä yhtenä päivänä, että olen ottanut Emmasta varmasti yli 2000 kuvaa. Olen joutunut jo poistamaan kännykästä joitain kuvia, koska muisti on loppunut kesken. Mieleni tekee koko ajan kuvata tuota pientä söpöläistä ja sitten iltaisin kun Emma on jo nukahtanut, selailen kännykästä niitä hänen kuviaan ja hymyilen.

Tykkään koko ajan enemmän ja enemmän äitinä olemisesta. Olen ylpeä siitä, että olen äiti. Jos nyt minun pitäisi esitellä itseni täysin tuntemattomalle ihmiselle, kertoisin luultavasti ensimmäisenä olevani äiti. Vasta toisena kertoisin mitä teen työkseni.

Huomaan puhuvani entistä enemmän vain vauvasta ja vauva-asioista. On ihana käydä lounaalla tai kahvilla yhdessä äitikaverien kanssa ja oikein luvan kanssa höpöttää pari tuntia vain vauva-asioista. Vaikka ruoka olisi jo kylmää, koska vauva ei malta olla vaunuissa, vaan haluaa hypytellä ja ihmetellä sylissä – ei sekään haittaa. Parasta on vaan pieni lämmin tyyppi sylissä ja siitä puhuminen.

Silti kuitenkin yritän välillä lähteä käymään edes tunniksi siellä salilla tai vaikka ruokakaupassa. Koska se oma aika on myös tärkeää ja koska vauvan isä haluaa myös saada viettää vauvan kanssa aikaa. Olin kuvitellut, että tytön kasvaessa oman ajan ottaminen olisi jotenkin helpompaa ja jopa tulisi vähän automaattisesti. Mutta onkin käynyt toisin.

Jos mahdollista, kiintymys ja rakkaus omaa lasta kohtaan vain kasvaa koko ajan. Minusta on ihanaa olla äiti. Oikein sellainen äityli.

***

Onko siellä muita äityleitä? 😉

Ihanaa viikonloppua ihan kaikille!

…kun on oma lapsi. 😉

Nyt on taas muutama asia, joiden kohdalla voin sanoa joutuneeni syömään sanani. Sellaisia juttuja, joita olen aika naivistikin luullut voivani jotenkin edelleen tehdä ihan samalla tapaa kuin ennenkin.

Se on fakta, että perheessä, jossa on pieni vauva ja kaksi koiraa – jää omat hommat kyllä ihan viimeiseksi tärkeysjärjestyksessä.

Yksi juttu minkä olen ymmärtänyt on se, että aikaa treenaamiselle ei meinaa löytyä. Muistan ajatelleeni raskausaikana, että kyllähän sitä nyt tunnin löytää helposti sieltä täältä monta kertaa viikossa treenaamiseen. Käytännössä se ei sitten ihan mennytkään niin yksinkertaisesti.. 😉 On oikeastaan kaksi vaihtoehtoa, jolloin treenaamisen luulisi onnistuvan. Joko silloin, kun lapsi nukkuu – voi tehdä kotitreenin tai sitten kun isä on vauvan kanssa – voi lähteä jopa salille.

Mutta kun näitä hetkiä sitten on, pitäisi tehdä aika monta asiaa. Valmistaa ruokaa, tiskata tiskit ja laittaa pyykit. Ehkä kirjoittaa pari sanaa blogiakin. Tai kerätä voimia ja ottaa päikkärit samaan aikaan vauvan kanssa. Koirienkin kanssa on löydyttävä aikaa käydä pitkillä lenkeillä. Kun on nälkä, koti on ihan pommin jäljiltä ja väsyttääkin – jää treeni sitten ihan viimeiseksi vaihtoehdoksi. Vaikka meitä on kaksi näitä kaikkia kotitöitä ja koiria hoitamassa, tuntuu silti ettei treenaamiselle meinaa riittää aikaa. Ja on pakko myöntää, että ainakin itselleni on tullut monta kertaa jopa sellainen olo, että se treeni on ihan mitätöntä hommaa. Silti kun treenaamaan pääsee, (nyt edellisestä treenistä reilu viikko.. 😀 ) muistaa sen tekevän hyvää ja tuovan lisäenergiaa muun arjen pyörittämiseen.

Odotan kovasti, että muuttorumba on ohi, kaikki laatikot on purettu ja pääsen taas treenin pariin. Nyt kun meillä on yksi huone enemmän, aion tehdä kotitreenejä Emman päikkärien aikana enemmänkin. 🙂

Toinen juttu mistä myös meuhkasin raskausaikana on kauneudenhoito. Mietin, että miten sitä ei muka riitä aikaa laittamaan vähän pärstää kuntoon joka päivä ja hiukset kivasti ja katsoa jotkut kivat vaatteet päälle.

No, nyt huomaan olevani yhä useammin ilman meikin meikkiä, hiukset nopeasti vain ponnarille sutaistuna ja samat rönttöleggarit jalassa päivä toisensa jälkeen. En mitenkään jaksa käyttää aikaa itseni laittamiseen, jos olen vain kotona Emman kanssa tai lähden koirien kanssa lenkille. Toki sitten, kun lähdetään käymään Emman ja Tuukan kanssa vaikka kaupungilla tai näen jotain ystävääni jossain kodin ulkopuolella, toki laitan jotain kivaa päälle ja ihan jopa bb-voidettakin sutaisen nassuun. 😉

Myös sen olen huomannut, että kirjoja tulee luettua vähemmän. Illalla kun Emma nukahtaa yöunille, sitä haluaa itsekin mennä mahdollisimman pian nukkumaan, jotta saa nukuttua hetken ennen ensimmäistä yösyöttöä. Tällöin ei tule mieleenkään avata kirjaa ja alkaa lukemaan, vaan usein tulee selattua pari minuuttia jotain tyhjänpäiväistä hömppää kännykällä ja sitten unta palloon.

Myös sen ymmärtää vasta sitten, kun on oma lapsi, että kun lapsi nukkuu pidempiä päikkäreitä – tekee mieli mennä herättämään pieni kullannuppu, koska meinaa tulla ikävä.

***