Kauneus on katsojan silmissä. 

Kuulostaa varmasti tutulta sanonnalta. Vai mitä?
Mutta se on niin totta. Nyt haluan vähän pureutua siihen. Ja nimenomaan tällä kertaa vain siihen ulkoiseen kauneuteen. (Siitä sisäisestä kauneudesta kun pälätän täällä varmaan kyllästymiseen asti.. 😉 😀 )

Joku tykkää tummista ja toinen vaaleista. Joku kolmas siltä väliltä tai kaikista yht’aikaa. Toiset tykkää muhkummasta, toiset vähän vähemmän muhkusta. Toiset tykkää isosta, toiset pienestä.
Mielipideasiat on sellaisia, että niistä ei saisi mielestäni soittaa suutaan tai ainakaan tapella siitä kumpi on oikeassa. Mielipiteen saa ja pitääkin kertoa, mutta pitäisi hyväksyä ettei kaikki ole samaa mieltä. Ei myöskään ulkonäköön liittyvissä asioissa.

Peppu on pop ja se on ollut sitä jo jonkin aikaa. Mutta ei kaikki tykkää pyöreästä pepusta. Joku tykkää pienemmästä pepusta, niin itsellä kuin jollakin toisella. Olen itsekin sortunut siihen vouhotukseen, että pyöreä pystypeppu on se paras peppu. Mutta ei se niin mene. Tai se voi olla omasta mielestäni niin. Mutta se ei ole mikään maailmojen totuus. Juuri mun silmiin naisten peput joissa on muotoa on älyttömän hyvännäköisiä, myös omasta pepustani tykkään nykyään enemmän kun siinä on vähän pyöreyttä. Mutta kaikki naiset eivät halua pyöreää peppua, eikä kaikki miehetkään sellaisesta tykkää.

Jonkun mielestä luonnollisuus on parasta mitä tietää ulkonäköön liittyvissä seikoissa. Ei hiusväriä, ei meikkiä. Ei ripsipidennyksiä, ei rakennekynsiä. Luomua varpaista päälakeen. Jonkun toisen mielestä on ihan jees ehostaa omaa ulkonäköään meikillä, hiusväreillä, ripsipidennyksillä ja rakennekynsillä. Aika pieniä ehostuksiahan ne oikeasti on, jos ihan ilman sen suurempia höyryjä asiaa mietitään.
Mä olen ihan koukussa ripsipidennyksiin. Myönnän. Tykkään, että ne tuo ryhtiä mun kasvoille ja olen pirteämmän näköinen kun ne on kuosissa. En kuitenkaan ajattele, että jokaisella naisella pitäisi sellaiset olla. Mielestäni moni nainen, jolla ei ole jumalaisen pitkiä tekoripsiä on todella kauniita.

Sitten on asia nimeltään tissit. Tissit tuntuu aiheuttavan mölyä peppujen kanssa yhtä paljon jollei hetkittäin jopa enemmän.
Jokunen aika sitten joku tähtönen kirjoitti blogissaan, että isot tissit sen olla pitää ja kaikki muu on ihan turhaa. Siihen sitten sieppi jos toinen kirjoitti omia vastineitaan. Saatoin itsekin kirjoittaa.. 😉 Nyt vouhotusta taitaa aiheuttaa ihanan Eevin tissit. Ajatelkaa, ihan oikeasti konkreettisesti! Yhden ihanan neidon tissit puhuttaa ihan iltapäivälehdissä asti. Mutta toisaalta, puhutaan mielummin rintojen leikkauksesta kuin vaikkapa hallituksen leikkauksista.. 😉

Tämä on tiukka aihe, on tissimiehiä ja on peppumiehiä. On naisia, jotka haluavat isommat rinnat ja sitten naisia, jotka haluavat pienentää omansa. Itse kuuluin tähän jälkimmäiseen porukkaan monia vuosia. Kunnes tulin sinuiksi omien tissieni kanssa.

Mutta mitä näillä kaikilla asioilla on oikeastaan merkitystä? Jos ihminen voi huonosti henkisesti ja sisältäpäin ei kumpua yhtään kauneutta, voiko ripsipidennykset tai silikonirinnat tehdä ihmisen kauniiksi? Mielestäni ei.
Ne voi parantaa sitä sisältä kumpuavaa kauneutta, ne voi tuoda itsevarmuutta lisää. Ne voi tuoda naiselle naiseuden, mutta kauneutta ne ei itsessään tuo. (ja nythän tää juttu meni kuitenkin tän sisäisen kauneuden pariin..)

On ne pakarat sitten kuinka muhkeat ja pyöreät tahansa, rinnat kuinka kauniit pieninä tai isoina, kynnet laitettuna ja ripsetkin tiptop – niin näyttääkö nainen sitten kauniilta automaattisesti? Ei näytä.
Kyllä se, että kantaa itsensä ylpeydellä ja hymyilee aidosti takaa varmasti kauniimman naisen – niillä silikoneilla tai ilman. <3 

Vai mitä te ootte mieltä?

Omat ripseni käyn huoltamassa super ihanalla ja kauniilla Anniinalla, Beauty Anniinassa.
Suosittelen häntä ihan 110%!! Ja nyt ennen pikkujoulukautta kannattaakin käydä ripset pistämässä kuosiin, ennen kuin alkaa kauheet ruuhkat. 

Kuinka monta kertaa ihmisen elämän aikana luodaan nahka? Luoko kaikki sen yhtä monta kertaa? 

Jotkut uskoo, että kolmenkymmenen vuoden välein tapahtuu aina jokin suurempi muutosprosessi ihmisen elämässä. Joku taas uskoo, että ihminen on sellainen kun on syntymästä kuolemaan. Ettei mikään muutu matkan varrella. Minä uskon, että ihminen luo nahkansa tietyin väliajoin.

Joiltain nahka tippuu huomaamatta, jotkut joutuvat vääntelehtimään uuden ja vanhan nahkan välissä. 

Itselläni on tällä hetkellä käynnistymässä tai jo käynnissä nahanluonti. En tiedä oikein itsekään mitä se tulee tarkoittamaan, mutta tiedän jotain tapahtuvan.
Päässä vilisee kymmeniä, ellei satoja ajatuksia. Olen aika väsynyt. Tuntuu, että tarvitsen aikaa itselleni ja ajatuksilleni koko ajan enemmän.

Mieleni tekee painua metsän keskelle. (vaikka pelkäänkin siellä) Laittaa puhelin pois. Olla riippumaton puhelimen pirinästä ja somen läsnäolosta. (vaikka rakastankin niitä) Olla hetken aikaa saavuttamattomissa. (vaikka pelkään sitä)

Ihminen muuttuu elämänsä varrella. Se on varmaa. Luonnekin saattaa muuttua, mutta se ei ole niin yleistä. Ihminen kasvaa, luonteenpiirteet syvenee. Elämänjano ja itsensä tuntemaan oppiminen muuttaa ja kasvattaa ihmistä. Mutta usein vain hyvällä tavalla.

Jos usein menen suunapäänä eteenpäin, nyt tekee mieleni olla hiljaa ja paikallaan. Kuunnella ja katsella, antaa ajan näyttää mitä tapahtuu.

Tänään mun ei tehnyt mieli avata konetta, ei mennä instagramiin herättyäni. Tänään istuin kahvikuppi kädessä ja katsoin ikkunasta ulos. Ja menin takaisin nukkumaan. En ole oikein herännyt vieläkään. Mutta huomenna on taas jaksettava.

Jätän nahkani luomaan itse itseään, yritän kulkea rauhallisin askelin eteenpäin. Kyllä se elämä sitten ajallaan näyttää missä vaiheessa vanha nahka tipahtaa ja mitä sitten tapahtuu.