Noin kaksi vuotta sitten me saimme yhteydenoton Opaskoirakouluta.  Olimme hakeneet vapaaehtoiseksi hoitokodiksi pienelle opaskoiran pennulle.
Toukokuun lopussa meille ilmoitettiin, että nyt on syntynyt kahdeksan pentua ja niistä yksi olisi meille varattuna. Pentue oli G-pentue ja me tiedettiin, että meille tulee uroskoira. Saimme valita nimen. Ehdotimme Gonnaa, mutta selvisikin opaskoiran töissä jo olevan parivuotinen Gonna. Samaa nimeä ei siis voinut antaa. Opaskoirakoululta ehdotettiin Gereä, se kuulosti hauskalta ja sillä mentiin.

Kesäkuussa, hieman ennen juhannusta päästiin moikkaamaan pentuja ja pitämään Gereä ekan kerran sylissä. Meille sanottiin, että Gere on vähän ujo ja aika kiltti poika.
***

Heinäkuussa 2013 haettiin tämä pieni musta pallero meille kotiin.
Autossa se läähätti ja ulisi ja minä yritin parhaani mukaan Gereä rauhoitella.

Kotona Gere sai heti oman lelun ja se tuhisi menemään pitkin Haagan kotiamme. Ja me perässä Tuukan kanssa, kamerat ja kännykät vilkkuen.
Aika pian meille selvisi, että tämä pieni taapero ei todellakaan ole ujo. Sosiaalinen luonne alkoi pulputa hyvin pian pintaan ja joka ikinen vastaantulija (koira, kissa, lapsi, aikuinen, pyörä tai auto) oli äärimmäisen kiinnostava ja parasta ikinä.

Me mennä viipotettiin Geren perässä ja voi että kun oltiin iloisia tuosta pienestä ja riehakkaasta kaverista. Vaikka se herättikin yöllä pissalle ja kakkaili ihan ympäriinsä kotona ja hajotti vähän kenkiä ja seiniä ja kaikenlaista.

Pikkuhiljaa pikku pallerosta kasvoi vähän isompi pallero ja sosiaalisuus vaan lisääntyi. Sillä riemulla ja energialla ei ollut rajaa kun joku ihminen edes vähän kiinnitti häneen huomiota. Kaikki koirat oli kavereita, tai ainakin Geren mielestä olisi ollut. 😉 Ja kaikki ihmiset oli ihania, myös ne jotka ei välittänyt kovasti koirista tai Geren märistä pusuista.
Me tehtiin alusta asti niin, että Gere oli mukana mahdollisimman monessa. Että se saisi sen pentuvaiheen, ennen mahdollisia opaskoiran tehtäviä elää iloista ja parasta mahdollista elämää. Jos joku meidän ystävämme ei ole nähnyt Gereä, se on ihme.

Gerestä kasvoi läheisyydestä pitävä, mutta kuitenkin hyvin myös yksin selviävä koira. Kun lähdettiin kotoa töhin, Gere jäi monesti tuijottelemaan ikkunaan. Mutta sitten se meni makoilemaan sohvalle tai johonkin ja odotteli rauhassa kunnes tultiin kotiin. Ja silloin tietysti ilo oli ylimmillään. Varsinkin Tuukan suhteen. Gerestä kasvoi ”iskän poika”, kuten ollaan keskenämme asiasta vitsailtu. 🙂

Gerestä tuli oikein vesipeto ja veteen mentiin oli se lämmintä tai ei.
Kesällä 2014 Gere sai pikkusiskon nimeltä Pimu. 🙂 Päätettiin ottaa sille kaveri vähäksi aikaa ja toisaalta haluttiin myös vähän ”turvata” omaa selustaamme, että sitten jos Gerestä tulisi opaskoira emme jäisi ilman koiraa.

Gere otti Pimun vastaan kuin oman pennun. Se huolehti siitä, pesi sitä ja antoi sen tulla lähelle.
Pimu rakasti nukkua Geren vieressä. Välillä Gerelle tuli vähän kuuma, kun Pimu painautui viereen tai meni päälle nukkumaan.. 😀

Joulukuussa 2014 koitti sitten se hetki mitä oltiin pelätty. Kiinnyttiin reilun vuoden aikana Gereen paljon kovempaa mitä ikinä oltiin uskottukaan. Joulukuun alussa vietiin Gere Opaskoirakoululle testeihin. Se tuntui kuin olisi sydän revitty rinnasta. Pieni Gere-poika, surullisilla isoilla silmillään tapitti siinä ja ihmetteli, että mitä me oikein nyt itketään.

Pimukin ihmetteli, että mihin se isoveli nyt oikein lähti.
Gere oli reilun viikon testeissä ja sitten me saatiin puhelu. Gere olisi tulossa meille maitojunalla takaisin vielä puoleksi vuodeksi. Kuulemma aikuistumaan.. 😉

Gere juuri kotiinpalanneena vähän ennen joulua.

Puoli vuotta saatiin siis lisää aikaa tämän hurmurin kanssa.
Aina se ei tietysti ollut ihan pelkkää hurmosta vain. Gere osasi olla ”vaativa lapsi”. Herätys tikkana joka aamu 5,30, päälle makaamaan ja haukkumaan. Gerestä kasvoi paljon vaativampi koira kuin vaikkapa Pimusta. Kun Pimu osaa leikkiä myös itsekseen, Gere vaati aina huomiota.

Toukokuussa 2015 Gere sitten vietiin uudelleen testeihin.
Tällä kertaa kävi niin, että testit meni läpi ja koulutus opaskoiran vaativiin tehtäviin alkoi.
Maanantaina 8.6 Gere lähti sitten koulutukseen. Taas pääsi itku. Luopuminen rakkaasta perheenjäsenestä jo toistamiseen.

Kerran vielä me saadaan nauttia Geren seurasta, se nimittäin pääsee koulusta ekalle lomalle jo heinäkuussa. Ja on sitten meidän seurana koko heinäkuun.
Elokuussa koittaa sitten se viimeinen luopuminen, luopuminen rakkaasta jo kolmatta ja tällä kertaa viimeistä kertaa. Sinä päivänä en aio tehdä töitä, sillä tiedän ettei silloin kyynelvirta tyrehdy hetkessä.

Opaskoiria tarvitaan, se on hieno työ.
On myös hienoa, että ihmiset auttavat ja ovat vapaaehtoisia hoitokoteja näille ihanille koirille. Mutta sen kyllä sanon, että mun sydän ei kestä tällaista enää toiste.
Gere antoi meille todella paljon ja opetti myös. Gerestä tuli aivan hurjan rakas, kuin oma lapsi. (vaikkei mulla niitä lapsia olekaan)
Eniten surettaa, että mitä jos Gere ei ymmärrä miksi se annetaan pois? Mitä jos se luulee, että me ei enää haluttu pitää sitä? Osaako koira edes ajatella niin? Ehkei.

On vain luotettava siihen, että Gere saa upean kodin ja rakastavan emännän tai isännän.

Ikävä tulee olemaan suuri. Niin kovin suuri.

Miami – Place to be!

Ollaan oltu täällä nyt neljä päivää ja ollaan ihan rakastuttu koko paikkaan. Ihmiset on ystävällisiä, pikkaisen sellaista Jenkkien ylilyöntiystävällisyyttä, mutta ei pahasti. Täällä kuulee enemmän espanjaa kuin englantia. Säät on ihan huikeita. Välillä vähän pilvistä, mutta silti todella kuuma ja aurinko porottelee pilvien läpi.

Koska ei malteta olla sisällä nyt kovin kauaa kerrallaan, paitsi yöllä – teen tästä postauksesta teille vain kuvakollaasin, joka kertokoon vähän siitä mitä ollaan jo nähty ja tehty.

Hotellimme Ocean Five – on aivan super kiva! Pieni ja oikein kätevä, meillä on myös oma pikkuinen keittiö. Aamupalalla on tarjolla leipää.. 😀 Ja vähän hedelmiä, mutta kyllä me sillä mahat täyteen saadaan ja välillä syödään vähän runsaampaa ja terveellisempää aamupalaa huoneessa.

Ollaan vuokrattu pyörät parina päivänä, suhailtiin niillä mm. Miami Cityyn ja nähtiin kaikkea kivaa. Pyörillä pääsee niin paljon paremmin etenemään kuin kävellen ja samalla saa olla ulkona ja samalla saa myös liikuntaa. 🙂
Meidän hotelli sijaitsee siis ihan Miami Beachillä ja täältä on n.8km Miami Cityyn.

Ruoka täällä on suht samanhintaista kuin Suomessa. Ehkä ihan vähän halvempaa, plus kun lisää vielä dollarin arvon verrattuna euroon – on täällä ihan himpun verran halvempaa syödä.
Ravintoloita on paljon. Ocean Drive, jolla myös hotellimme sijaitsee on täynnä ravintoloita. Ja ne on ne kalleimmat mestat. Se on täällä sellainen näyttäytymiskatu ja siellä myös kaikki turistit pörrää.

Täällä näkee paljon treenaajia, ihmiset juoksee aamulenkkejä rannassa ja ulkoilmasalejakin löytyy. Mekin ollaan käyty niissä ja parina aamuna lenkillä. Täällä on jotenkin ihana ja sellainen yhteisöllinen fiilis.
Toki myös näkee jonkun verran laitapuolen kulkijaa, puistot ja rantsu on tipotellen täynnä kaikenlaista yöpyjää ja varsinkin aamusta sen näkee. Iltaisin näkee jonkun verran jonkun sortin narkkaria pyörimässä, mutta toisaalta niitähän on joka paikassa.

Mä päätin muuten täällä eilen, että mä pistän mun yhden ison mörön kaappiin ja lähden ulos napapaidassa. Ihan tuonne ihmisten ilmoille. 🙂 Ja niin tein.

Nyt me lähdetään tuonne taas seikkailemaan ja näkemään lisää!
Puspus ja ihanaa sunnuntaita sinne Suomeen! <3 Toivotaan, että kesä saapuu lämpötilojen puolesta sitten viimeistään meidän mukana sinne.. 😉

xoxoxo
Monna