Muistan hyvin, kun mun eräs ystävä oli vasta parikuukautisen vauvan äiti ja juttelin hänen kanssaan. En ollut silloin ite vielä äiti, enkä edes raskaana. En osannut siis samaistua täysin hänen ajatuksiinsa, mutta ymmärsin kuitenkin hänen huolensa. Kysyin häneltä, että ootko vielä ollut erossa vauvasta pientäkään hetkeä ja hän vastasi ei. Hän jatkoi; mua pelottaa, että jos oon tunnin erossa vauvasta ja sitten haluunkin olla kaks tuntia ja sitten puol päivää ja kohta viikon ja entä jos en halua yhtäkkiä sitten mennä enää takaisin kotiin?

Muistan sen huolen, mikä ystävälläni ihan oikeasti oli. Oon miettinyt nyt äidiksi tulemisen jälkeen tätä ystäväni pohdintaa, että voisiko sitä jotenkin luisua oman ajan vietäväksi ja yhtäkkiä ei haluis mennä takaisin? Että mitä jos nyt äitinä yhtäkkiä tulis sellainen olo, että tää oma aika onkin sata kertaa kivempaa ja en muuten enää mee kotiin takaisin? Mä tiedän, että mulle ne omat hetket edes silloin tällöin on äärimmäisen tärkeitä henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Nyt koko kevät on ollu aikamoista tukka putkella painamista ja kun mun toinen ystävä kysyi multa muutama viikko sitten, että koska oot Monna ollu yksin jossain vaikka ees muutaman tunnin, niin en osannu vastata. Joo, oon ollu toki yksin kotona arkipäivinä, mutta oon tehnyt töitä jokaisen sekunnin. Oon ollut viettämässä tyttöjen kanssa pari iltaa, ne on olleet omaa aikaa, mutta en oo ollut yksin. Mun yksi lukija kommentoi mun johonkin uupumuksen pohtimis-postaukseen, että Monna sä tarttisit sellaista aikaa kun olisit vaan Monna, et äiti, et vaimo, et bloggaaja, etkä ystävä.

Puhuin tästä Tuukan kanssa kotona vähän ennen CitySurvivorsia ja äitienpäivänä sain super mahtavan yllätyksen: lahjaksi omaa aikaa ja yöpymisen hotellissa.

Omaa aikaa hotellilla.

Meen mä sitten käymään yksin ruokakaupassa (mikä on muuten aika luksus juttu nykyään), lähden tekemään treenin, meen istumaan tyttöjen kanssa iltaa tai vietän yhden yön kotoa pois – on mulla aina ihan kamala ikävä takaisin. Yleensä aina niin, että jo autossa / junassa matkalla alan selaamaan kuvia Emmasta. Jos oon tuntia pidempään pois, alan myös miettimään miten Tuukka jaksaa.

Meillä on kuitenkin aika hyvä sanaton sopimus siitä, että molemmille annetaan aina se oma aika jos sitä haluaa tai tarvitsee. Tuukka oli perjantaina viettämässä poikien iltaa ja minä nyt vuorostani yhden yön viettämässä omaa aikaa. Me molemmat ollaan sosiaalisia ja rakastetaan perhettä, mutta me molemmat myös tarvitaan välillä sitä omaa aikaa.

Vastaus siis siihen, että voisinko mä jotenkin luisua oman ajan vietäväksi ja en yhtäkkiä haluis mennä takaisin kotiin – on EHDOTTOMASTI EN VOISI! Joka tapauksessa se, jos äiti tai isä välillä haluaa omaa aikaa ja hetken ”rauhaa” perhearjelta ei oo millään mittarilla huono asia. Mutta ei oo myöskään se, jos äiti tai isä ei sitä halua. 🙂

Kotiin on aina se paras juttu palata!

Nyt kun istun täällä hotellin aamupalalla, vähän levottomasti nukutun yön jäljiltä – mun tekis ihan kamalasti mieli ottaa Emma syliin ja tuntea se pikkuinen ihana rakas tässä lähellä. Vaikka onkin ihana ottaa välillä omaa aikaa tunti tai kaksi tai vaikka se kokonainen yö, niin on kyllä niin super ihana mennä takas kotiin, sinne turvalliseen omaan pesään rakkaiden luokse.

Aurinkoista viikon alkua!

Lue myös: Lapsuus se on korvaamaton.

Me vietettiin Helatorstaina oikein tosi rento päivä perheen kesken. Tehtiin aamusta molemmat Tuukan kanssa vähän vuorotellen muutamat työjutut, mutta kun Emma meni päikkäreille, mekin mentiin. Torkuttiin koko perhe melkein kaks tuntia ja sen jälkeen lähdettiin retkelle Helsinkiin.

Tää viikko on hellinyt ainakin eteläisessä Suomessa sään puolesta! Aurinko on paistanu joka päivä ja lämpötila on kohonnut auringossa yli +20c:n! Niin ihanaa!!

Me päästiin torstaina myös korkkaamaan meiän uusi grilli, josta kerroin pari viikkoa sitten! Appiukko kävi aiemmin viikolla pistämässä kaasupullon kiinni ja päästiin testaamaan, miten upea grillimme toimii ihan käytännössä! Ja sehän toimi! 😀

Antaa kuvien puhua puolestaan!

Ihanaa aurinkoista perjantaita! 🙂

***