Kun kohtaan uuden ihmisen, katson häntä silmiin ja hymyilen. Haluan viestittää, että olen ystävällinen. Kun kohtaan tutun ihmisen, katson häntä silmiin ja hymyilen, halaan myös usein. Haluan viestittää, että olen ystävä hänelle ja pidän hänestä. Kun kohtaan hyvän ystävän, katson häntä silmiin, hymyilen tai ehkä jopa nauran ääneen, halaan ja rutistan kovaa, sanon kuinka ihana onkaan nähdä taas. Haluan viestittää, että hän on minulle erittäin rakas ja tärkeä.

Minä nauran paljon, aika kovaa. Puhun myös paljon. Ystävien kesken puhun täydellä tunteella ja mouhuankin monesti. Tunnen syvästi asioita, niin iloisia kuin surullisia. Minulla nousee vedet silmiin herkästi. Jos kuuntelen jotain tarinaa tai kokemusta, liikutun helposti niin ilosta kuin surusta. Molemmista tunteista saan kosteat silmät.

Kun olin pieni tyttö, minua itketti laulu, jossa laulettiin ”kukkuu kukkuu, pikku lanttu nukkuu kellarin pimeässä nurkassa, nauris se tuli ja puraisi, pikku lanttu naurista potkaisi”. Minua säälitti se pikku lanttu, joka yksin kellarin pimeässä nurkassa kyyhöttää ja sitten nauris tulee ja puraisee ja kiukuksissaan, puolustukseksi lanttu potkaisee.

Olen aina halunnut pitää heikompien puolta. Olen halunnut iloita menestyneen ystäväni tilannetta. Olen halunnut, että kaikilla on kiva olla, ettei kukaan jäisi yksin.

Aikoinaan eräs entinen ystäväni sanoi minulle humalassa, että olen kuin heiveröinen perhonen. En osaa pitää puoliani ja aina vaan haavoitun. Hän sanoi sen turhautuneena. Ehkä hän oli menettänyt hermonsa siihen, että jo silloin tunsin kovaa. Niin pettymykset kuin ilot.

Tuo kommentti jäi kuitenkin kaikumaan korvissani. Ja muistan sen edelleen vahvasti. Silloin päätin, että tämä perhonen vahvistuu. Aloin kasvattamaan terässiipiä ja onnistuinkin siinä. Isäni kuoleman jälkeen ajattelin, että minun pitää olla vahva ja pärjätä.

Aloin itkemään vähemmän. Jos jokin asia itketti minua, nieleskelin, katsoin muualle ja purin huulta. En antanut kyynelten nousta. Aloin ajattelemaan asioista, että kaikki voidaan viedä. Mikään ei ole pysyvää. Aloin ajatella kaikesta kevyemmin, en päästänyt ilon enkä surun tunteita enää pintaa syvemmälle. Olin kasvattanut terässiivet.

Sitten aloitin blogin kirjoittamisen. Olisi varmasti pitänyt ymmärtää jo alussa, että tämä juttu ei välttämättä sovi minulle. Kestääkö ne terässiivet? Jostain syystä jo alusta alkaen minun blogini keräsi ilkeilyjä ja haukkumisia. Jostain syystä jo alusta asti minä herätin tunteita lukijoissani, niin positiivisia kuin negatiivisia. Kommenttiboksini kävi alusta asti vilkkaana, niin kannustavista kuin alentavista kommenteista. Olin ihmeissäni.

Viime viikolla hyvä ystäväni sanoi minulle, että ajattele Monna kuinka paljon saisit palautetta puolesta ja vastaan, jos antaisit tulla sen kaiken palon blogin puolelle mikä sinulla on. Niin. Nyökkäilin hänen sanoilleen ja vastasin, että en uskalla.

Teräskuori siivistä on ratkennut, nyt olen taas heikko perhonen, joka haavoittuu ihan älyttömän helposti. Olen ihmeissäni. Pelkään kirjoittaa yhtään mistään, sillä sanojani luetaan väärin. Pelkään julkaista tätäkin, sillä tiedän jo nyt ilkeiden kommenttien kilahtelevan kommenttiboksiin. Onneksi en näe niitä kaikkia.

Tiedän monien bloggaajien poistaneen kommenttiboksit blogeistaan. Mutta minä en haluaisi tehdä sitä. Sillä pidän vuorovaikutuksesta. Mutta en tiedä kuinka kauan jaksan enää tätä.

Jos jokin kiehuttaa niin se, että arvostellaan yrittäjyyttä löysäksi hommaksi. JOS ET OLE OLLUT YRITTÄJÄNÄ, ET VOI TIETÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ MITÄ SE VAATII!! PISTE!!!

Yrittäjän työ on työtä 24/7, 365 päivää vuodessa. Ei ole vapaapäiviä, ei palkallisia lomia, ei palkallisia sairaslomia. Ei mitään etuuksia. Työ ei ole valmiina tehtäväksi, ensin pitää tehdä helvetin isosti hommia sen eteen, että oma yritys tulee näkyväksi, oma työtaito tiedetyksi, erottua muista kilpailijoista, hankkia lisää asiakkaita, miettiä koko ajan onko vielä puolen vuoden päästä yhtä hyvin töitä.

Jos silloin tällöin työpäivä on muutamaan meiliin vastaaminen ja loppupäivä ”vapaata”, se ei tarkoita sitä etteikö koko ajan ruksuttaisi erilaiset uudet ideat päässä, etteikö miettisi mitä kaikkea pitää muistaa tehdä huomenna.

Vapaapäiviä on hankala pitää, koska työ ei koskaan jää ”työpaikalle”. Kun olin töissä myymäläpäällikkönä vaateliikkeessä, tein usein 10h-päiviä ja olin väsynyt kotiin tullessani. Silloin kuitenkin kotona oli sitä vapaa-aikaa. Sama juttu kun olin myyntiedustajana eräässä vaateliikkeessä, tein jumalattomasti ylitöitä ja olin aivan puhki. Silti kotona oli vapaa-aikaa. Työt alkoi aina vasta siitä hetkestä, kun astuin työpaikan ovesta sisään.

Jos ei ole ollut yrittäjänä, ei voi tulla sanomaan, että ”no sulje vaan se läppärisi ja pidä vapaata”. Ei se mene niin. Ei voi myöskään sanoa, että ”no olipas siinä raskas työpäivä, kun pari meiliä jouduit kirjoittamaan”. Ei, se saattoi olla jopa se yrittäjän vapaapäivä, silloin tehdään vaan vähän töitä.

Jos yrittäjällä ei ole valtakunnallista julkisuutta apunaan, on oman yrityksen nostaminen esiin suuren työn takana. Kilpailua on jokaisella alalla, on koko ajan mietittävä millä erottuu muista, miksi ihmiset tulevat kiinnostumaan juuri sinun yrityksesi tuotteista.

Ei riitä, että osaa työnsä, siis juuri sen alan hommat mitä tekee. Ei riitä, että osaa leikata ihmisten hiuksia tai vetää hyvän treenin asiakkaalle. Sen lisäksi pitää osata markkinoida, tietää somesta ja osata käyttää sitä markkinoinnissa, tehdä laskelmia, olla perillä yrityksen taseista, myyntivoitoista tai tappioista, tehdä tilityksiä joka kuukausi, laskuttaa asiakkaita, pitää oma ammattitaito yllä, kehittää itseään ja oppia uutta. Pitää osata verkostoitua, olla sosiaalisesti lahjakas, valokuvata ja mielellään myös videokuvata ja editoida niitä tuotoksia.

Vapaapäivät ja lomat maksaa. Vaikka niitä varten olisi säästänyt, on jokainen tekemätön työpäivä 0€ tilipussiin. Ei ole mitään lomaltapaluurahoja. Jos sairastut tai lapsesi sairastuu, joudut perumaan kaikki työt ja tehdä ne jonain päivänä muiden töiden päälle. Ei tule palkkaa siitä, että sairastaa kotona.

Niin yrittäjyydessä, kuin ns. palkkatyössä on omat haasteensa. Enkä missään nimessä sano, että yrittäjillä olisi aina vaikeampaa ja raskaampaa kuin palkkatyöläisellä. Haluan vain tällä tekstillä korostaa sitä, että jos et ole kokenut, et voi tietää – joten älä arvostele.

Silti, en vaihtaisi yrittäjyyttä mihinkään. En enää haluaisi olla jonkun toisen alaisena ja tehdä minulle määrättyjä työtehtäviä. Olen super onnellinen siitä, että olen yrittäjä. Mutta sitä en kestä kertakaikkiaan, jos joku luulee yrittäjän työtä löysäksi tai helpoksi.

***