* sis. mainoslinkin

Lauantaina vietettiin rakkaan veljeni 40-vuotisjuhlia. Tiesin näistä bileistä jo ennen Emman syntymää. Olin miettinyt, että sitten Emma on jo melkein neljäkuukautinen ja silloin voisin lähteä vähän humpalle ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen.

Autoin veljeäni juhlien järjestelyissä perjantaina ja lauantaina, kävimme hakemassa ilmapalloja ja roudasimme ruokia, kukkia ja muuta juhlatarviketta paikalle. Juhlafiilis kasvoi ja olin aika innoissani siitä, että lähden viettämään iltaa hyvässä seurassa. Emma olisi Tuukan hellässä huomassa ja minä voisin kömpiä vierashuoneen sänkyyn sitten juhlien jälkeen.
Olin kuitenkin miettinyt, että varmasti reilun vuoden tauko alkoholin käytössä ja väsymys voisivat olla pienenä hidasteena juhlimiselle. Mietin, että myös ikävä Emmaa kohtaan voisi poikia hyvinkin aikaisen kotiinlähdön juhlista.. 😉

Juhlat alkoivat klo 14. Ensin oli kutsuttu vain perhe paikalle. Söimme super hyvää ruokaa ja veljeni tekemää tajuttoman hyvää vadelmalaku-juustokakkua. Viiteen asti Emma jaksoi olla juhlissa mukana. 🙂 Sitten väsymys voitti pienen prinsessamme. Tuukka lähti Emman kanssa kotiin koirien luokse ja minä jäin juhliin.

Oli ihana nähdä vanhoja tuttuja ja höpötellä kuulumisia. Istuimme tätini, äitini ja serkkujeni kanssa samassa pöydässä melkein koko illan, juteltiin kaikenlaista ja nauroimme ihan vedet silmissä. Puolikymmenen aikoihin minuun iski kova väsymys ja pahaolo. Olin juonut klo 14-21 välisenä aikana kolme lasia kuohuviiniä. Mutta enempää ei maistunut. Ja lähdinkin sitten äitini kanssa samalla tailla kotia kohti jo ennen kello kymmentä.

Huomasin juhlien aikana muutaman asian.

En halunnut olla humalassa. Huomasin, että mieleni seikkaili iloisen nousuhumalan tavoittelun ja ajoissa kotiin nukkumaan -fiiliksen välillä. Mutta sitten se ajoissa kotiin nukkumaan -fiilis voitti aika pian. En selkeästi ollut vielä valmis sellaiseen kreisibailaamiseen. 😀 Eräs kaveri juhlissa sanoikin, että ”Monna, ethän sä enää ees dokaa.” 😀 Niinpä se taitaa nyt olla. Mutta en silti väitä, ettenkö kevään aikana haluaisi kreisibailaamaan ja ihan jopa humaltumaan.. 😉

Viihdyin eniten perheeni kesken. Huomasin, että vaikka oli super ihana jutella vanhojen kaverien kanssa ja oli ihana nähdä vanhoja tuttuja, niin kaikkein kivointa illan aikana oli istua siinä ”perhepöydässä” ja höpötellä kaikenlaista. Jotenkin todella vahvasti tuli sellainen olo, että tässä minun on hyvä olla.

Miellyttämisenhaluni on vähentynyt. Varsinkin nuorempana halusin kovasti miellyttää muita, etsin hyväksyntää ja oikein janosin sitä. Halusin olla kaikille kiva ja mukauduin itse ihmisten mukaan, olin sellainen kuin kuvittelin muiden haluavan minun olla. Nauroin jutuille, jotka eivät naurattaneet ja koitin koko ajan olla mielinkielin ihan kaikille. Vaikka jo muutaman vuoden ajan olen huomannut tämän piirteen haalistuneen käytöksessäni, niin eilen jotenkin huomasin aika vahvastikin sen, että enää minun ei tarvitse tehdä sitä lainkaan.

Tottakai edelleen haluan olla ihmisille kiva ja ystävällinen. Mutta minun ei tarvitse tehdä asioita tai päätöksiä sen mukaan, mitä ajattelen muiden pitävän niistä. Minulle tuli eilen jotenkin sellainen aikuinen olo. Minä olen äiti, aikuinen itsevarma nainen, joka viihtyy perheen parissa, vaikka rakastaa myös ystäviään. <3

Perhe on paras!

***

Näillä fiiliksillä taas kohti uutta viikkoa! <3

Ps. KIITOS kaikille arvontaan osallistuneille!! Foodinin raakasuklaan valmistuspaketin voittajaksi arpakone valitsi nimimerkin:

Laita minulle sähköpostilla yhteystietosi: pt.monna@gmail.com

***

Ensi viikon alussa tulossa taas yksi kiva arvonta! 😉 Olkaahan kuulolla!

***

Mun eilinen juhlahaalari: Serena Chain Jumpsuit / Bubbleroom

Maanantaina koitti minua jo hetken jännittänyt neuvolakäynti, jossa Emma sai 3kk-rokotteet. Neuvola-aika siirtyi jo kertaalleen myöhemmäksi, koska neuvolantätimme oli kipeänä. Eilen kuitenkin oli aika ja minä olin pelosta soikeana. Olin kuullut niin paljon siitä, että vauva itkee kuin kidutettava, kun piikit pistetään reisiin. Olin myös kuullut, että äidit eivät kestä sitä itkua ja äideilläkin kyynel vierähtää poskelle.

No, minähän ajattelin olevani jotenkin reippaampi mutsi. Ajattelin, että onhan se Emma itkenyt ennenkin. Reilu viikko taaksepäin kävimme lääkärissä ottamassa verikokeet ja muut jutut, kun Emma oli kuumeessa ja flunssainen. Siellä hän pärjäsi niin reippaasti, eikä itkenyt juuri lainkaan. Vähän meni alahuuli mutrulle, mutta muuten hän oli kovin reipas. Ajattelin tästä syystä, että ehkä rokotukset ei ole hänelle niin paha. Ehkä hän on teräsvauva ja kestää pienet pistokset äidin tai iskän sylissä hienosti.

Olin sanonut Tuukalle ennen neuvolaan menoa, että valitettavasti hän joutuu olemaan se ”pahis” ja pitämään Emmaa rokotteiden ajan sylissä. Koska en ehkä itse pysty, jos se sattuu Emmaa ihan kamalasti. Kun sitten oli rokotteiden aika, päätimme kuitenkin, että minä otan pienokaisen syliin. Pidin häntä sylissäni ja koitin rauhoitella, kerroin ettei ole mitään hätää. Kun ensimmäinen piikki upposi reiteen, kuului ääni mitä emme ole ikinä Tuukan kanssa kuulleet. Emma huusi, itki ja kiljui samaan aikaan. Kyyneleet valui silmistä ja hän katsoi minuun ihan kuin olisi ajatellut, että ”äiti miksi minua satutetaan”. No voi hyvänen aika, se reipas mutsi katosi kuin pieru saharaan ja kyyneleet kirposivat silmiin ihan todenteolla. Sydän meinasi särkyä, kun näki ja kuuli sen pienokaisen hädän. Sitten oli vielä toisen reiden vuoro. 🙁

Kyllä täytyy myöntää, että rokotukset olivat myös äidille ja iskälle paha paikka. Henkisesti varmasti pahempi kuin Emmalle. 😉 Emmalla olo helpottui heti, kun piikit oli pistetty ja hyssyttelimme häntä sylissäni ja Tuukka paijasi Emman päätä ja piti häntä kädestä. Monta syvääkin syvempää huokausta ja itkunsekaista henkäystä vielä kuului, mutta pian se rokotushetki oli Emman päästä unohtunut. Toisin kuin meidän. 😀

Ja voih, reilun kuukauden kuluttua viisikuukautisneuvolassa tulee taas piikkiä. 🙁

Jotenkin sitä tulee niin avuton olo, kun ei voi pienelle vauvalle selittää järjellä. Että Emma, älä huoli – pistos kestää hetken ja sitten kipu lakkaa. Tai kertoa, että miksi näitä rokotuksia oikein otetaan. Niin Emma kuin me vanhemmatkin ihan väsähdettiin tuosta reissusta ja kotona maittoi sitten pitkät päikkärit.
Kuumetta ei meillä rokotuksista noussut, eikä tainnut lämpöäkään nostaa. Yö nukuttiin hyvin neuvolantädin suosituksesta pienellä panadol-annoksella, varmuuden vuoksi. Maha meni joko panadolista tai rotarokotteen tehosteesta sekaisin, mutta muuten tyttö rakas on iloinen oma itsensä. Ehkä vähän uneliaampi, kuin yleensä.

***

Kyllä nämä pienet rakkaat pallerot vaan ovat ihan älyttömän sitkeitä ja reippaita tapauksia. Paljon reippaampia kuin vanhemmat.. 😉

Tänään aion halia ja pusia Emmaa oikein extrasti, kuten tein eilenkin. Ja iskä päätti, että kun Emma on isompi tyttö – saa hän berliininmunkin aina rokotusten jälkeen palkinnoksi. 😉