Ensi viikon maanantaina me tallustelemme pitkin katuja ja rantoja Fuerteventurassa!! KUINKA SIISTIÄ?! Niin ihanaa päästä vihdoin aurinkolomalle!

Kanariansaarilla on vielä marraskuun ajan oikein lämmintä ja aurinkoista, mutta ei kuitenkaan mitään överilämmintä (yli +30c). Siis ilmat suosii uima-altaalla leikkimistä ja uintiharjoituksia Emman kanssa, sekä muuten vaan uteliasta turistia kävelymatkoilla.

Kuvat: Apollomatkat

Meidän piti lähteä keväällä aurinkoon, mutta valitettavasti Emma tuli erittäin nuhaiseksi juuri ennen matkaa ja lääkärin kanssa neuvoteltuamme päädyimme perumaan matkan. Silloin matkustimme viikoksi Tukholmaan, joka oli myös ihana loma! Mutta nyt pääsemme sinne rantalomalle, joka on ollut haaveissa jo viime vuodesta saakka.

Me emme ole kumpikaan käyneet aiemmin Kanariansaarilla. Fuerteventura ja muutenkin saaret olivat joskus 90-luvulla ihan hittipaikka suomalaisille. Nyt jotenkin tuntuu, että niiden suosio on taas kasvussa. Moni ystävä ja tutuntuttu on nimittäin ihan jopa lähiviikkoina ollut Kanariansaarilla.

Nyt pikkuhiljaa ollaan ruvettu jo miettimään, että mitäs kaikkea sinne pitääkään pakata mukaan. Tottakai uima-asut kaikille perheenjäsenille ja aurinkorasvaa. Mutta mitä muuta? 😀 On hassua lähteä täältä kylmästä sinne lämpimään, että voiko sinne oikeasti pakata mukaan shortseja ja hameita?!

Ja kaiken lisäksi minuahan jännittää jo valmiiksi lentomatka! Ei omasta puolestani, vaan Emman puolesta. Kuinka sujuu nousut ja laskut? Sattuuko korviin? Ja kuinka tämä meidän elohiiri malttaa sen kuusi tuntia kestävän lennon? Olen saanut hyviä vinkkejä kyllä, että kannattaa ostaa esimerkiksi joku uusi lelu koneeseen. Tietysti vaihtovaatteita, syötävää ja vaippoja mukaan ja pari vanhaa suosikkilelua. Mutta muuten kai pitää vaan lähteä hyvällä ja rennolla asenteella lennolle? Eikä jännittää turhia, eikö niin? 😀 Mutta mitenhän minä osaan rentoutua?! Haha!

No, uskon, että Tuukka on sen verran lungisti lennolla, niin nousut, laskut kuin lentomatkankin ajan, että se rauhoittaa minua jo valtavasti. Ja toivon tietysti, että kone on täynnä mukavia matkustajia, jotka ovat leppoisalla lomafiiliksellä, eikä heitä haittaa jos lapsi siellä tai täällä vähän väsyy lentämiseen.

***

Mutta hei! Kertokaahan vinkkejä lentoa varten ja/tai Fuerteventuraan! Kaikki on tervetullutta! 🙂

Minulle isästä on kaksi tutumpaa nimitystä: iskä ja pappa. Omaa isääni kutsuimme veljeni kanssa papaksi ja Tuukkaa kutsutaan iskäksi.

Tuukka on huolehtiva, osallistuva ja rakastava isä Emmalle. Näen Tuukassa paljon samaa, kuin omassa isässäni; huumoria, sikailua ja iloa, lapsen tasolle heittäytymistä.  Kun me olimme veljeni kanssa pieniä, oli meidän isämme lähes aina valmiina leikkimään kanssamme. Hän heittäytyi täysin mukaan, sikaili (eli pelleili) housut korvissa ja silmälasit väärinpäin päässä meidän kanssa. Tätä samaa heittäytymistä on Tuukassa 100%! 

Tykkään todella paljon katsoa sitä riemua, mikä Emman silmissä kiiluu kun hän saa leikkiä iskän kanssa. Heistä näkee jo nyt, että temput eivät tule heiltä yhteisissä leikeissä loppumaan. Vaikka Emma on vielä pieni, on meillä jo nyt jakautunut hieman vanhempien roolit: Tuukan kanssa on vapaampaa riehumista, minun kanssani käydään kävelyllä, leikitään leluilla ja harjoitellaan vaikkapa kävelemistä. Toki Tuukkakin tekee isänä näitä samoja asioita, mutta selkeästi roolit on jo ainakin osittain muodostuneet.

Minun on aina, ihan Emman syntymästä lähtien ollut helppo luottaa Tuukkaan isänä. Hän pitää siitä huolen, että Emmalla on aina kaikki hyvin. Tiedän, että hän tulee pitämään siitä kiinni aina – hän tekee kaikkensa ettei Emman elämästä puutu mitään. Hän on myös jo nyt sanonut, että kun Emma menee kouluun, hän meinaa mennä koulun lähelle joskus vakoilemaan ettei kukaan kiusaa Emmaa. 😀

Ei ole asiaa, jossa en tietäisi Tuukan pärjäävän isänä. Monesti jopa moni asia menee paremmin hänen kanssaan. 😉 Esimerkiksi syöminen! Iskän kanssa Emma syö nätisti ja jopa syötettynä. Äidin kanssa hän haluaa itse syödä ja ravistelee päätään puolelta toiselle jos yritän syöttää. 😀

Kun isäni kuoli vuonna 2003, oli se suuri suru. Olin aina ollut isäntyttö, olin pitkään murheenmurtama. Pikkuhiljaa suru muuttui ikäväksi ja sitten vuosien varrella ikävää ei enää tuntenut ihan päivittäin tai viikottain. Ikävä tuli merkityksellisinä päivinä, jouluisin, hääpäivänämme, Emman synnyttyä, isänpäivinä. Olin pitkään aina isänpäivänä surullinen, mietin vain miksei minulla ole enää isää jota juhlia. Että miksi minulta on viety yksi rakkaimmista ihmisistä elämässäni? Varsinkin pari ensimmäistä isänpäivää papan kuoleman jälkeen oli pahimpia, ajattelin jopa että ihan tyhmä päivä.

Kuitenkin aika pian tämä ajatus häipyi aina päästäni. Isänpäivänä veimme veljeni kanssa isäni haudalle kynttilän, toivotimme hänelle hyvää isänpäivää täältä alhaalta. Toivotin myös kaikille muille isille ihanaa päivää.

Olen sitä mieltä, että isänpäivä ja äitienpäivä on päiviä, jotka kuuluvat kalenteriin ja ihan sellaisenaan. Tottakai on upeaa, jos annetaan mahdollisuus tehdä kortti vaikka mummolle tai kummisedälle, jollei näinä päivinä ole sitä isää tai äitiä kortinsaajana.

***

Lue myös: Hyvinvointiviikko Elsan ja Monnan tapaan!