Hae
Monna Pursiainen

Yöhulinat, 3 kk -hulinat, 4 kk -hulinat, hulinoiden hulinat!

Voi luoja.. kyllä alkaa olemaan tällä mammalla jonkun verran hermo pinnassa ja väsymys painaa vähän liiaksikin. Hulinat.. Sillä sanalla on ollut joskus nuormepana ehkä eri merkitys. Nyt hulinat ei olekaan ehkä ihan niin kiva juttu.. 😀

Meillä nukuttiin yöt jo suhteellisen hyvin, 3-4h pätkissä ja vain kaksi syöttöä yössä. Nyt pari viikkoa on menty sellaista 1,5-2h kerrallaan ja sitten taas herätään. ?

Tukkoisuus ei yhtään ainakaan helpota tätä tilannetta. Vaikka kuinka on sängynpääty koholla ja sipulia pilkottuna sukassa ja ilmankostuttimet sun muut konstit käytössä. Tuntuu, että nyt Emma ei jaksa öisin syödä kerralla niin paljon kuin ennen ja siksi heräilee sitten taas useammin. Myös ennen niin helposti takaisin nukahtaminen on nyt vaikeampaa. Kädet ja jalat vispaa tuhatta ja sataa, eikä meinaa rauhoittua. Tämä sama vispaus on toki myös iltaisin nukkumaan mennessä.

Täällä tuli maanantaina 3kk täyteen. Olen kuullut ja lukenut, että kolmen kuukauden iässä on ”hulinat” ja tiheän imun kausi. Eli kova on nälkä koko ajan ja energiaa, kuin pienessä pitäjässä. Toisaalta väsymyksenkin puolelle mennään kovaa ja korkealta, niin että se on sillä sekunnilla kun alkaa tyttöä väsyttää, oltava tutti suussa, pipo päässä ja vaunut parvekkeella tai vaunulenkillä. 😀

Voin sanoa, että ihan tosissaan nyt näillä 1,5h:n unipätkillä ei ihan hirveästi naurata. Tai no tavallaan naurattaa, joka kerta kun tyttö nauraa ja höpöttää. Tai kun se nukkuu.. 😉 Mutta kyllä on tullut hammasta purtua aika monta kertaa. Väsymys meinaa taas mennä ihan uudelle levelille ja hermot on lyhyet. Ja siitähän kärsii tietysti ihana mieheni Tuukka. 😀 No, onneksi hän tietää ettei kiukkuisuuteni ole häneen kohdistettua oikeasti.

Nämä ihanat hulinat kuitenkin saattaa siis tulla 4kk iässä, tai vaikkapa alkaa 2,5kk ja kestää 6kk asti. Voi luoja! No, päivä kerrallaan.. Pääasia, että tyttö on iloinen päivisin ja voi hyvin. Hulinointi kohdistuu öihin ja kiristää lähinnä vain meidän vanhempien pinnaa.

Nyt kolmena yönä on herätty neljältä tai viideltä. Aamulla ei tosiaan enää uni maita yhtään tytölle. Siihen asti mennään 1,5h tai 2h kerrallaan unta palloon. Tai, no viime yönä oli sentään yksi 4h pätkä.

Hieman väsynyt tyttö.. 😉

***

Se, mikä tässä lohduttaa on tieto siitä ettei tämä vaihe ole ikuista. 😀 Pian tulee taas seuraava vaihe ja seuraavat ilon aiheet. Ihanaa on myös se, että tyttö ottaa niin paljon jo kontaktia ja ihan kamalasti yrittää meille kertoa asioita. Hän naureskelee paljon, ei tosin vielä ääneen. Ja hän itkee vain silloin, kun on oikeasti jotain vialla – eli nälkä, väsy tai kakka housussa. 😀 Muuten Emma on tosi kiltti, iloinen ja tyytyväinen tyttö.

Onko siellä muita, jotka kamppailevat hulinoiden ja tiheän syömisvälin kanssa? 😀

Onneksi on näitä hetkiä paljon! <3

 

Huolen määrä on vakio?

Vanhemmuudesta taas yksi opittu asia: aina on joku asia, mikä huolettaa.

Jo raskauden aikana huoletti. Ensin keskenmeno, sitten se onko sikiö terve, onko kromosomihäiriötä tai muuta poikkeavuutta. Kun näistä selvittiin alkoi huolettamaan kohtukuolema. Mitä lähemmäs synnytystä mentiin, liikelaskentaa tuli tehtyä kotona myös melkein päivittäin. Kun näistä huolista selvisin, pelotti synnytys. No synnytyspelkoni kyllä omalla kohdalla kävi niin kuin vähän toteen..mutta se on toinen juttu se. Tietysti koko raskauden ajan huoletti, että onko sitä nyt syönyt liikaa salmiakkia viikon sisällä ja onko juonut yhden ylimääräisen kahvikupin tai vaikkapa epähuomiossa vetäissyt nälkäisenä herkullisen metwurstin viipaleen nassuun.

Raskausaikana kuulin useasti, että kuulehan kun raskaudesta selviät, niin alkaa toisenlaiset huolet. Ja niinhän siinä todella kävi.

Tämän kolmen kuukauden aikana olen ehtinyt olla huolissani jo ainakin näistä asioista:

  • vauvan hengitys – onko se liian tiheää/hidasta/rohisevaa/tukkoista (olen googlettanut myös, että kuinka monta kertaa minuutissa keskimäärin vauva hengittää)
  • vauvan kakka – kuinka paljon/minkä väristä/kuinka usein
  • mistä johtuu hikka – onko paljon hikotteleva = refluksia sairastava?
  • unenmäärä – kuinka paljon vauva missäkin vaiheessa nukkuu?
  • käkytkuolema – jossain sanotaan, että alle 3kk iässä on se suurin riski, jossain sanotaan, että 6kk asti riski on ”ilmoilla”
  • vauvan vatsa!! – ehkä noin joka päivä epäilen, onko vauvalla vatsanpuruja ja/tai ilmaa masussa
  • tukkoisuus – missä vaiheessa tukkoisuus on normaalia ja milloin pitää mennä lääkäriin?
  • vauvan kieli – kuinka paljon terve vauva työntää kieltään ulos suusta?
  • huitovat kädet – onko normaalia, että nukkumaan mennessä kädet vispaa ympäriinsä kuin parhaalla monitoimikoneella? On se..
  • ja ja ja… en edes muista kaikkea 😀
  • ainiin ja about jokaisten päikkärien aikana ja useita kertoja yössä: hengittääkö vauva?

Kätkytkuolema on varmasti yksi isoimmista peloista ja huolista, mitä olen pohtinut. Hengityksen kuuntelu ja tukkoisuuden tarkkailu on vain pahentanut huoltani kätkytkuolemasta. Järki ja tilastot kertovat, että kätkytkuolemat on vähentyneet huomattavasti, kun vatsallaannukuttamista ei enää suositella pikkuvauvoille. Myös tutin imeminen nukkumaanmennessä vähentää riskiä. No, mutta kun järki ja tilastot ei aina riitä poistamaan äidin huolia. 😉

Siispä otin selvää erilaisista konsteista! Kätkythälytin, se oli avainsana! Täytyy sanoa, että tämä Nannyn kätkythälytin tuli kyllä kotiin niin oikeaan aikaan kun olla ja voi!

Meillä alkoi Emmalla jonkinlainen nuha/limaisuus/tukkoisuus helmikuun ekoina päivinä. Öisin tukkoisuus aina paheni ja aamut oli ihan sellaista nenä tukossa touhuamista. 🙁 Tai oikeastaan se ei ollut selkeästi nenä, joka oli tukossa. Mielestäni se oli enemmänkin kurkussa se lima.

Saatiin paketti viikon puolivälissä ja torstaina Emman oireet vähän paheni ja perjantaina aamusta tuli sellainen tilanne, että meinasi tyttö raukka unohtaa miten hengitetään. 🙁 Kakoili vaan pää punaisena. Ihan kamala tilanne!
Laitettiin kätkythälytin samantien pinnasänkyyn ja pe-la yönä se oli ekaa kertaa käytössä. Oli todella paljon turvallisempi fiilis nukahtaa itse Emman viereen, kun oli tuo hälytin!!

Tätä samaa Nannyn hälytintä käytetään kotien lisäksi myös mm. lastensairaaloissa vuodeosastoilla. Nanny kätkythälytin on turvallinen, laadukas ja helppokäyttöinen vauvan hengityksen valvontaan suunniteltu laite, joka hälyttää äänekkäästi mikäli vauvan hengitystiheys laskee alle 8 hengitystä/min tai jos vauva on hengittämättä 20 sekuntia. Aikainen hälytys antaa vanhemmille mahdollisuuden herätellä lasta, antaa ensiapua ja kutsua apua paikalle. Näin sanotaan Raskauskeijun sivuilla tästä tuotteesta. 🙂

Tietysti mietin myös, että tekeekö tämä hälytin sitten jotenkin pelokkaammaksi ja lisää vain huolta. Että mitä jos se yöllä tekeekin väärän hälytyksen, jos vauva kieppuu tuon sensoripatjan kohdalta pois. Mutta ainakaan tähän mennessä niin ei ole käynyt. Vaikka tuo meidän Emma onkin aikamoinen kieppuja unissaan.

***

Mutta näin se on tosiaan vanhemmuus yhtä huolta toisensa perään. 😀 Kaipa ne huoletkin jossain vaiheessa vähän tasoittuu, tai kuulemma ainakin siihen huolestuneisuuteen tottuu. 😉

Energistä ja iloista viikon starttia kaikille!

 

* Kätkythälytin saatu Raskauskeijulta. <3