Hae
Monna Pursiainen

Aamupalaa ystäville!

Mun mielestä on ihana kutsua ystäviä meille kotiin.
Mä oon aina halunnut viestittää mun ystäville, että mun/meiän luona on ovet avoinna kun vain haluaa tulla. 🙂

IMG_9882Tänään aamulla klo 8.30 odottelin mun kahta ihanaa ystävää Marissaa ja Ainoa meille aamupalalle.
Gere oli herättänyt meidän huushollin jo 04.45 , joten oltiin ehditty kivasti siivota Tuukan kanssa ja mä sain aamupalan valmiiksi ennen kuin tytöt tuli.

IMG_9862 IMG_9963Mä tein avokadotahnaa, olin ostanut gluteenittomia quinoa-näkkäreitä, keitin kananmunia ja tein sitruunavettä. Ostin myös mansikoita, viinirypäleitä, salaattia, miniluumutomaatteja, savujuustoa ja kalkkunaleikkeitä. Eli ihan perus aamupalaa oli tarjolla. 🙂

IMG_9884IMG_9896Mansikoiden ja viinirypäleiden lisäksi mä tein pienet herkut meille.
Ihan vahingossa herkkuhimoissani keksimäni resepti pääsi tänään siis herkkupalleroiden muodossa myös ystävien suihin ja masuihin.

IMG_9876 IMG_9880Herkkupalleroiden resepti:

* 1,-1,5 rkl kookosöljy
* 5 tl raakakaakaojauhe
* 4 tl lucuma
* 4 tl kookoshiutale
* 5 tl kauralese
* 3 tl kookossokeri
* 3 tl toco (riisinelesejauhe)

Sulata kookosöljy juoksevaksi, sekoita kaikki ainekset sekaisin ja pyörittele palleroita. Pistä jääkaappiin n.tunniksi. Nauti. <3

IMG_9890 IMG_9915 IMG_9905Oli niin ihana viettää parituntinen näiden ihanaisten kanssa. <3 Meillä oli reilu kuukausi välissä kun ei nähty ja tuntui kyllä pitkältä ajalta nyt jälkeenpäin. Meillä on ollut tapana käydä melkeinpä kahden viikon välein aina aamupalalla yhdessä. Ja on se vaan niin huippua aloittaa päivä ihanien ystävien kanssa ja saada energiaa heistä koko loppupäiväksi.

Desktop***

Ihanaa päivää kaikille! <3 Jos teillä vaan on mahdollisuus kutsua ystäviä kylään, tehkää se! 🙂 Siitä tulee ihana fiilis. Ystävät on parasta!! (ja noi herkkupallerot kans)

Pus!

IMG_9945

Bloggaajat kävi bilettää..

Tässä bloggaamisen myötä on saanut tutustua ihaniin ihmisiin ja osasta on tullut ihan läheisiä ystäviäkin.
Eilen meillä oli kokoontunut vajaa 20 bloggaajaneitosta saman katon alle ja tarkoituksena oli viettää rento ja ihana ilta keskenämme.

IMG_20150530_165811Koko päivän oli ilmassa sellaista kivaa odotusta ja iloista mieltä. Kevätjuhlapäivä on mulle aina jotenkin tosi tunnelmallinen, vähän haikea olo ja samalla sellainen, että tästä se kesä alkaa.

Mun upea kummipoikani päätti eilen peruskoulunsa ja suoritti samalla oppivelvollisuutensa. 🙂 Oli ihana käydä iltapäivällä myös hänen kunniaksi juomassa kahvit ja kakut ja kuunnella pojan tulevaisuuden suunnitelmia.

Töistä ja treeneistä kummipojan juhliin.

Töistä ja treeneistä kummipojan juhliin.

Sieltä kurvasin kotiin tuomaan auton parkkiin ja vaihtamaan mekon ja korkkarit ylle ja sitten kohti Ruoholahdessa sijaitsevaa asuntoa, jonka ihana Sara meille tytöille oli hoitanut iltaa varten.
IMG_20150530_170355 IMG_20150530_174626 IMG_20150530_174828

Minä ja Sara <3

Minä ja Sara <3

Ripotellen meitä saapui paikalle minun ja Saran lisäksi Anna, Outi, Seidi, Katri, Petra, Aku, Hilla, Emmi, Jenni, Nana, Tiia, Natalia, Aino, Marissa, Johanna ja Marika.
Suurin osa meiän porukasta bloggailee täällä FitFashionissa, mutta paikalla oli mukana myös muutama, jotka kirjoittaa muualla ja myös yksi joka ei enää bloggaile. 😉
IMG_20150530_205659Ilta meni todella nopeasti, juttua riitti ja joka kulmassa istui porukkaa höpöttämässä. Ei puhuttu pelkästään treenaamisesta, vaan juttu lenteli ympäriinsä niin alkoholista seksiin kuin bloggaamisen nurjista puolista ystävyyteen. 🙂 Tyttöjen juttuja siis ilta täysi.
Meillä oli nyyttäriteema ja pöydästä löytyi niin irtokarkkeja kuin hedelmiä ja marjoja. Tehtiin myös yhdessä kanasalaattia ja pöydästä löytyi myös leipiä ja erilaisia mössöjä. 😀 Enpä nyt sitten ottanut koko ruokalajitelmasta kuvaa, mutta tässä osista herkuista kuvia.
Myös boolia löytyi. 😉

IMG_20150530_190444 IMG_20150530_190713 IMG_20150530_194327Kun kello näytti yhtätoista lähdettiin ravintola Teatteriin.
Osa porukasta lähti siinä vaiheessa kotia kohti ja baariin meitä lähti reilu 10 tyttöä loppujen lopuksi.

Minä ja Emmi <3

Minä ja Emmi <3

***

Oli kyllä ihana ilta. <3 Eikä taidettu edes mitään juorun aihetta synnyttää. 😉

Kiitos koko ihanalle porukalle! <3 Pian taas uusiksi!
Instagramista voi käydä tsiigailemassa meidän eilisen illan juttuja hashtagilla #tyttöjenkesäkarkelot

pus! <3

Ja ihanaa kesäkuun ensimmäistä viikkoa! <3