Heipähei! 🙂
Nyt mä teenkin poikkeuksen ja heti alkuun paljastan BjörnBorg-kilpailun voittajan, enkä venytä sitä tuonne postauksen loppuun. 😀

Kommentteja tuli paljon ja ihan joka ikinen olis ollut palkitsemisen arvoinen!! Oikeasti!
Oli tosi vaikeeta päättää kelle palkinnon annan.
Mun pitää sanoa, että on aivan super ihanaa lukea kuinka moni teistä lukijoista arvostaa omaa vartaloaan ja haluaa tuoda värin kautta esille sitä, että viihtyy omassa kropassaan juuri sellaisena kuin se on ja on ylpeä siitä. 🙂 <3

Koska näitä yhtä ihania kommentteja oli todella paljon ja sieltä niistä kaikista selviytymistarinoista ja ilon hetkistä oli todella vaikea päättää, niin päädyin tekemään yksinkertaisen ratkaisun!
Kilpailun voitti AINOA miespuolinen kommentoija: LASSE!! 🙂 Kommentilla:
Sinisen pantterikuosin bokserit treenatun vartalon kera. Tartteeko tässä nyt muuten perustella asiaa?

ONNEA Lasse!! 😀 😀 Kommenttisi sai mut myös ihan ääneen naurahtamaan! Joten et voittanut pelkästään sillä, että olet mies. 😉
BjörnBorgilta otetaan sinuun yhteyttä!

Sitten mä haluaisin avata teille vähän tuota otsikkoa.. 🙂

Viime viikolla yksi ihanista mun instagram-seuraajista kommentoi mun yhteen kuvaan näin:
”Sä niin elät mun unelmaelämää. Oot ihana.”
Jotenkin toi kommentti ihan siis pysäytti. Ihan hyvällä tavalla.
Se sai mut miettimään, että niinpä, blogin ja instagramin kautta voi ehkä saada sellaisen kuvan, että mun elämä on unelmaa.
Voin treenata kun haluan, todella monissa paikoissa. Saan kokeilla erilaisia lajeja. Kuljen värikkäissä vaatteissa ja hymyilen paljon. Vaikutan kaikenkaikkiaan hyvinvoivalta niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Ja kyllähän tämä ihan pätee.

Mutta on mulla silti asioita, jotka ei mene putkeen. Mulla on myös niitä huonoja päiviä (kun joku kommentoi hetki sitten, että mun kanssa ei varmaan huonoa päivää näkis 😉 )
Kyllä mä mieluusti ottaisin kivan säännöllisen kuukausipalkan joka kuukausi, josta menis kivasti eläkesäästöön rahaa ja lomarahat tulis ja saikulla vois olla tilanteen sattuessa ja liksan silti rullatessa. Jos joskus hankin lapsia, mitenkäs on äitiyspäivärahojen yksityisyrittäjällä?! Entäs työterveyshuolto? No eipä ole. Joka kuukausi verottaja muistaa mua satojen eurojen alv-laskuilla, päälle maksan yel:t ja kaikenlaiset muut maksut.
Ja sitten niitä henkilökohtaisia juttuja, joista en täällä kerro. Ne joiden vuoksi on aika montakin kyyneltä vuodatettu.

Mutta silti. Kaikesta ”ei niin hyvästä” huolimatta. Mä tajustin tuon kommentin luettuani, että oikeesti mä elän mun unelmaa!!
Mä oon tehnyt töitä sen unelman eteen ja nyt mä nautin siitä. Koko ajan teen töitä niska limassa, että se unelma säilyy ja että saan niitä euroja sinne tilille kun ei sitä säännöllistä kk-palkkaa tule. Nautin jokaisesta ihanasta asiasta ja uudesta kokemuksesta. Kerään sillä lisää tätä unelmaa. 🙂 Ja nautin tottakai aivan pirun paljon siitä, että mä olen yksityisyrittäjä. Ja että mä saan kirjoittaa tätä blogia, jota te jaksatte päivä päivältä lukea. 🙂

Mutta mä haluan muistuttaa, että ei tää mun elämä mitään prinsessan päiväkirjat osa 4-elämää oo. Mä teen paljon töitä, mä taistelen niitä samoja karkkihimoja vastaan kun moni muukin, mulla on niitä huonoja päiviä ja vähän vielä paskempia. Mä vieläkin välillä mietin peilin edessä, että ei en mä voi laittaa tota paitaa, ku näytän ihan läskiltä. Niinpä. Joku varmasti siellä nyt pitää mua turhamaisena, mutta mä koitan vaan selittää sitä, että en mä kulje pää pystyssä ja leuka vielä korkeemmalla vaaleanpunaisissa pilvissä ja kaikki tulee vaan ilmaiseksi ilman tikkua ristiin laittamatta.

Ja kyllä. Mä syön joka päivä ihan normaaleja ruokia. Tosta meiän lähi k-kaupasta ne ostan tai joskus Prismasta.
”Tuntuu ettei sulle koskaan kelpaa tavallinen sokeri taikka suola, oikeata voitakaan ei ikinä mihinkään.. ja sulla ei vissiin oo ees selluliittia.”
Näin epäili taannoin eräs lukija. Mutta kyllä mä käytän ihan tavallista sokeria ja suolaa varsinkin. Ja jääkaapissa on ihan oikea voipurkkikin. Niin ja kyllä mullakin sitä selluliittiä löytyy, ei ehkä niin paljon kun jollain toisella, mutta kyllä mä olen myös ihan pari treeniäkin tehnyt ja syönyt puhtaasti, että sitä ei niinkään olis..

Ja silti palaan taas uudelleen siihen, että joo kyllä mä taidan elää mun unelmaa. 🙂
Mutta muistakaa, että se on oikeasti mahdollista ihan jokaiselle.
Ei tarvi tyytyä. Pitää uskaltaa tavoitella ja unelmoida. Vaan sitä kautta voi saavuttaa niitä unelmia. Jos ei edes yritä, niin on ihan turha valittaa.
Jokaiselle unelma on erilainen. Joku haluaa kolme lasta, farmariauton (tai nykyään varmaan citymaasturin), punaisen tuvan ja sen perunamaan. Joku toinen haluaa pari kissaa ja oikeen komeen miehen/upean naisen rinnalleen kaupunkiasuntoon. Joku haluaa matkustaa. Joku toinen haluaa olla turvallisesti kotimaassa. Joku toinen haluaa treenata salilla, joku toinen tykkää lenkkeillä. Unelmia nekin.
Jokaisen unelma on hyvä. Eläkää omaa unelmaanne!! <3

Vielä tähän loppuun mä haluaisin nostaa pari ihanaa kommenttia, jota olen lähiaikoina saanut.
Mä nostin jossain välissä aina näitä ihania kommentteja postauksiin enemmänkin.
Nyt haluan laittaa parit ihanat, jotka on tuntuneet erityisen hyviltä. 🙂 Osa näistä on tullut yksityisviestinä ja osa kommenttina blogiin.

”Vahvimmin mieleen on jäänyt kommentit et sulla olis aivan järkyttävän kokoiset reidet ja muistaakseni joku oli luullut sua mieheksi myös baarissa. Näinpä sut yks kaunis päivä jokin aika sitten kaupassa ja en voinut kuin ihmetellä noita kommentteja, musta sä olit aivan käsittämättömän söpö sun värikkäissä vaatteissa sen kaiken harmaan massan keskellä ja kuinka pieni sä olitkaan.”

Mä päätin et mun on ihan pakko kirjottaa sulle sähköpostia ja kiittää siitä et olet just tuollainen ja kirjoitat noin hyvää blogia!:) mä olen lukenut ehkä noin vuoden verran blogias ja sun kirjotukset on saanu mussa muutoksen aikaan. Nyt voin hymyissä suin olla melkein kokoajan, koska mä uskallan olla oma itteni. Sun persoonallinen luonne ja ”paasaus”postaukset on saanu mut miettimään asioista ja tajuamaan et perkule mähän elän omaa elämää ja saan olla just sellanen ku haluan ja käyttää sellasia vaatteita mitä ite haluan. Ja tää on tosi iso asia mulle. Kun olen kumminkin vasta 19-vuotias tyttö ja joskus on vaikeeta olla vähän erilaisempi ku valtavirta.”

”Sä näytät niiiiin hyvältä! Siinä motivaatiota!
Katoppa nyt hei nainen vähän ittees, siis älyttömän timmissä kunnossa näytät olevan, että SÄ motivoit kyllä nii pirusti!”

”Siis ihan vaan halusin kertoo, ku tossa kotiinpäi ku pyöräilin nii mietin, et vitsi mää ihailen sua nainen!! Oot ihan oikeesti mulle niinko esikuva, niin ihanan inspiroiva ja esimerkillinen.”

”Musta on todella loistavaa, että sulla ja sun blogissa (ja koko teidän perheessä, Tuukankin blogia lukeneena) on järkevä ja luonteva suhtautuminen liikuntaan. Treenaatte ja syötte normaalisti, kokeilette erilaisia lajeja, olette tinkimättömiä omalle jutullenne mutta uudelle avoimia ja teistä molemmista huokuu asiantuntemus alaanne kohtaan. Diggaan siitä, että tää on Monna treenaa blogi, ei Monna on superhyper-fitness ja syö kellon mukaan muovipurkista -blogi. Toki sekin voi olla jollekin normaalia elämää, mutta blogisi on tuosta elämäntavasta virkistävä poikkeus ja on ollut ilo seurata sun hyvinvointimatkaasi. Kiitos siitä!”

”Seuraan monia treeniblogeja , mutta sun blogiin ja suhun olen pystynyt samaistumaan kaikista parhaiten! Tykkään sun asenteesta, positiivisuudesta ja värikkyydestä! Vaikka terveelliset elämäntavat blogistasi huokuukin tänne satojen kilometrien päähän, niin osaat myös höllätä välillä. Sen vuoksi ei lukijanakaan tarvitse tuntea huonoa omatuntoa siitä, jos tulikin syötyä jäde tai niitä irttareita, vaan blogista saa lisämotivaatiota tehdä terveellisiä valintoja karkkimässäilyn jälkeen ja lähteä energiaa puhkuen seuraavana päivänä salille! Kiitos! <3″

Nyt kun mä laitoin tähän nämä muutamat, niin mun tekis mieli laittaa vielä varmaan sata lisää.
Kommentit on kyllä niin tämän bloggaamisen suola! Ja mä rakastan suolaa! 😉
Niin ja nyt oon taas vastannut kaikkiin kommentteihin!! (paitsi kilpailupostauksen kommentteihin)

Ihanaa alkuviikkoa! 🙂 Tulipas nyt paasauksen ja sekamelskan täyteinen postaus, mutta sellasta tää nyt on. 😀 Haha! puspus <3

ps. Jos ootte lukutoukkia, ni antakaa mulle kirjavinkkejä!! Haluun heinäkuulle lomalukemista. Mä tykkään esim. Torey Haydenin kirjoista (oon lukenu ne kaikki), elämänkerroista, tositapahtumiin perustuvista jutuista. Hyviä kirjoja mitä oon lukenu: Tuhat loistavaa aurinkoa, Vaiennettu Anna, Orja, Uhatut, Turvapaikka…. Jos noista moni löytyy teiän kirjahyllystä, ni ehkä kirjamaku on sama -> suosittele jotain! 🙂

Monesti tuntuu, että suomalaisten on vaikeeta ottaa kohteliaisuuksia ja kehuja vastaan. Aina vähätellään, että no en mä nyt oikeen ees ja no tää nyt vaan on tällanen ja vaan vahingossa vähän pudotin painoa ja opin hyppimään päälläni. Ei tää juuri mitään ole. Ja samalla vähän kengänkärjellä piirtää maahan ympyrää, katse visusti maassa.

Myös oma kehonkuva voi olla virheellinen ja itseltä tai omalta kropalta vaaditaan ehkä jotain liikaa. Ja mihinkään ei olla tyytyväisiä. Siksi myös ne kehut joita joskus saa on vaikeeta ottaa vastaan avoimesti. Moni ottaa jonkun kehun vittuiluna. Joku toinen taas ajattelee, että se nyt vaan länkytti jotain, varmaan sanoo tollee kaikille.

Multa toivottiin postausta, jossa käsittelisin omaan kehoon terveellisesti suhtautumista.
Mua on myös monesti ”kiitelty” siitä, että suhtaudun omaan vartalooni normaalisti ja tervejärkisesti. Joten mun on toki helppo tästä asiasta kirjoittaa omasta näkökulmasta.
Valmennan asiakkaitani päivittäin treenin parissa, mutta pt:n työhön kuuluu myös vähintään puolet sitä henkistä valmentamista. Ja juurikin sen oman kehonkuvan hakemista ja hyväksymistä. Tai niiden opettelua.
Joten sitäkin kautta tämä asia on mulle hyvin lähellä.

Mutta mulla itselläni ei aina oo ollut normaali ja terve suhtautuminen omaan vartalooni.
En oo myöskään osannut ottaa niitä kehuja vastaan.

Mä oon puhunut viimeisen puolen vuoden aikana paljon siitä sisäisestä rauhasta ja omasta hyvinvoinnista henkisesti. Ja siitä, että miten tärkeetä se ajatuksen voima on.
Tää postaus on mun mielestä jatkumoa niille kaikille.

Nuorempana mä olin ihan hukassa kroppani kanssa. Olin suht hoikka ja kapea vyötärö. Rinnat mulla kasvoi varmaan ekana meiän luokan tytöistä, sekös vasta ihmetytti. Poikia toisella tapaa ja tyttöjä ärsytti.
Mua hävetti.
Käytin mun isän kauluspaitoja ja Ponkesista ostettuja löysiä poikien farkkuhaalareita.
Lukiossa otin sitten ehkä vähän takas tästä ja käytinkin mahdollisimman pieniä ja avoimia toppeja ja lyhyitä hameita. Ja pari vuotta eteenpäin pyörin niissä samoissa releissä Studio 51:sen vipissä. 😉

Mutta ei se, että käytin siirryin isän kauluspaidoista kireisiin toppeihin mitenkään ollut parantunut sitä mun oman kehon kuvaani. Omassa pienessä päässäni.
Hain vaan kauheasti hyväksyntää ja sainkin sitä sitten miesten puolelta. Kropan suhteen.
Vuosien mittaan kroppa muokkaantui eri muotoihin ja muutama vuosi sitten mulla oli ”vähän” pyöreämpi kroppa. Kuten olen täälläkin näissä ennen ja jälkeen-postauksissa kuvittanut.

Sitten aloin treenaamaan taas ja tällä kertaa vähän erilaisilla tavoitteilla. Tällä kertaa jätin kaalikeittodieetit muiden käytettäväksi ja aloin treenaamaan säännöllisesti ja tarkkailin syömisiäni. Mutta en kituuttanut. Söin ihan normaaleita raaka-aineita, tummaa leipää, kalkkunaviipaleita, juustoa, tomaattia, kurkkua, salaattia, voita, jauhelihaa jne jne.
Välillä pidin myös herkkupäiviä.

Pikku hiljaa aloin katsomaan itseäni peilistä uusin silmin. Voin paremmin. Olin energisempi ja (vielä) iloisempi. Ja siluetti miellytti enemmän.
Samoihin aikoihin aloin kirjottamaan blogia. (josta on muuten kohta tasan kaksi vuotta)
Mua oikeesti hävetti laittaa tänne jotain kuvia mun mahasta ja löysästä pienestä pepusta. Mutta laitoin. Ajattelin, että mä haluan näyttää ihmisille, että tää on lähtökohta ja tästä meen eteenpäin. Sinnikkäästi. Hitaasti, mutta varmasti.

Ja mä menin. Nyt mä olen tässä ja olen oppinut hyväksymään mun vartalon.

Pitkä tie siis.
Itseltä ei kannata vaatia liian nopeita muutoksia, ei fyysisesti eikä henkisesti.
Oma kroppa muokkaantuu jokaisella eri tahtiin. Myös pää tulee mukana eri tahtiin. Joillain nopeammin, joillain hitaammin.

Se että saa terveen suhtautumisen omaan kroppaansa ei oo muuta kuin opettelun paikka. Pakottamalla se ei tapahdu, tai kenenkään toisen käskystä.
Oma vartalo pitää hyväksyä sellaisena kuin se on. Kirjoitinkin joku aika sitten siitä, että oma vartalo pitää ensin hyväksyä ennen kuin siihen voi alkaa tekemään mitään muutoksia.
Jos haluaa timmimmän vatsan tai pyöreämmän pepun, niin sekin on ihan ok. Ei se ole väärin.
Treenattu vartalo voi aina vähän paremmin kuin huonossa kunnossa oleva vartalo.

Paljon puhutaan nyt myöss bikini fitneksen terveellisyydestä ja päivitellään sen kaikkea kamaluutta nuorten tyttöjen silmissä. Mä en ihan allekirjoita noita kauhisteluita. Kaikissa urheilulajeissa on ääripäitä, niin tässäkin lajissa. Toki ulkonäkökeskeinen laji voi viedä helpommin radaltaan jonkun vähän herkemmän ihmisen. Kisojen jälkeen se oma keho ei enää miellytäkään kun rasvaprosentti on vähän suurempi kuin kisapäivänä.
Myös kovat kisadieetit on tiukkoja ihmiskeholle, mutta oikean valmennuksen alla nekin on ihan turvallisia. (mitään mistään enempää tietämättä)

Oikeastaan summa sumarum; oma keho pitää opetella hyväksymään. Myös pienine virheineen.
Ne just tekee jokaisesta persoonallisen ja toivoisinkin niin kovasti, ettei kaikki haluaisi sopia samaan muottiin.
Itse ajattelen nykyään, että mitä sitten jos kaikissa kuvissa ei piirry kauniisti vatsalihasten ääriviivat? Että oikeesti mitä sitten? Miksi mun keho olisi kaunis vasta sitten tai vain silloin?
Mä oon sitä mieltä, että se on kaunis nyt. Vaikka välillä maha vähän pämpöttää jos on tullu syötyä jätskiä. 😉 Niin silti. Se on mun keho. Mun oma vartalo. Mulla on niitä vain yks ja mä haluan kohdella sitä hyvin ja tykätä siitä.

Me vietettiin mökillä yksi yö Tuukan kanssa ja oli ihana irtautua vähäksi aikaa tästä kaupunkimeiningistä. 🙂
Tuukka juoksi eilen Helsinki Half Marathonin ja sen jälkeen kaarrettiin kohti mökkiä.
Mä kävin kannustamassa äidin kanssa Tuukka ja käytiin myös Lorna Janen ystävämyynnissä. 🙂
Niin ja kävinhän mä tekemässä pirun hyvän treeninkin aamulla. Hihi!
Tässä vähän koostetta eri temppuhommista mitä taas väänsin. Kylläpä oli taas hartiat ja selkä kipeenä..

Sitten käytiin uimahommissa ”koko perheen voimin”. 🙂 Olipa ihanaa uiskennella järvessä ja saunoa. Ja siis kertakaikkiaan, mä lämmitin saunan!! 😀 Uskokaa tai älkää!

Jos joku tulee tänään tai huomenna, tai ihan koska vaan tässä tulevaisuudessa sanomaan teille, että vitsit kun näytät hyvältä, tai ihana paita sulla, tai onpas sulla komee hauis. tms.tms.
Niin hymyilkää takaisin ja sanokaa kiitos. Ihan leuka pystyssä vaan. Tee ootte ihan itte sen hauiksen kasvattanu ja ne paidat ostanu. Jos oot karistanut kiloja, ole ylpeä tuloksesta ja nauti omasta vartalostasi.
Hyväksy oma kroppa ja rakasta sitä!

Niin mäkin teen!
pus <3

Ja nyt mä lähen tanssitreeneihin! Soon moro!
puspus 😉