Himot!
Karkkihimon pahin päivähän oli sitten oikeasti vasta eilen!! Perjantaina teki mieli karkkia, mutta olisittepa nähneet mut eilen kun keksin kaikenlaisia selityksiä jo, että miksi voisin käydä ostamassa edes pari karkkia.. 😀 Mieheni tuella kuitenkin pystyin pysymään tiukkana ja nyt on voittajafiilis!!
Eilen mun piti mennä lenkille, mutta hyppäsinkin pyörän selkään ja tein sekä päivällä, että illalla pyörälenkin. HeiaHeiaan merkkasin kokonaispyöräilyajaksi 1h ja 17km, itse pyöräilyä tuli todellisuudessa kuitenkin vähän enempi, mutta lasken ihan ”treeniksi” tuon ajan ja matkan.
Päivällä tein ensimmäisen kerran elämässäni lohipiirakkaa. Ja voi että kun tuli muuten hyvää! Vaikka itse sanonkin!
![]() |
| Lohi odottelee.. |
![]() |
| Täyte valmis. |
![]() |
| Piirakka uuniin.. |
![]() |
| Valmis! |
![]() |
| Annos lautaselle 🙂 |
Jälkiruuaksi hedelmäsalaattia, johon ripaus kanelia päälle! Oli muuten sekin hyvää! 🙂 Kaneli toi tosi kivan maun siihen ja tuntui jopa, että söi oikeesti ”jälkkäriä”.
Hedelmiä ja vihanneksia on tullut nyt syötyä niin paljon (tai siis aiempaa enemmän), että maha on aivan pallona iltaisin. Näytän siis lähinnä siltä, että olen raskaana. 😀 Ja ulkonäköseikkojen lisäksi olo on inhottavan turvonnut ja ”ähky” iltaisin. Pöh. No ehkä se maha siitä tasottuu kun tottuu tähän.
Illalla käytiin tosiaan sitten vielä klo 21-23 pyörälenkillä mieheni kanssa. Kävimme levittämässä ilosanomaa ympäri Helsinkiä.. ;D Eli jakamassa meidän flyereitä ja tarroja vähän joka paikkaan. Töölön lahdelle, Keskuspuistoon, Mannerheimintielle, Töölöön jne.. Kertokaa vaan jos törmäätte meiän ilosanomaan jossain päin! 😀
Oli muuten vähän jännää tuolla Keskuspuistossa varsinkin.. Lepakot lenteli ja yhtään ristin sielua ei näkyny missään. Pari yksinäistä lenkkeilijää sitten ku tuli vastaan, ni olin ihan varma et tolla on puukko tai ase taskussaan.. ;D
![]() |
| Elisen ja tämän päivän outfittiä! 😉 |
Tänään olin jo aamusta pari tuntia tanssitreeneissä. Ihan tosi kivaa oli taas ja hikihän siinä jälleen tuli! 😉 Mahtavaa kun jo vähän enemmän perillä koreografiasta!
Tänään alkaa mun toinen lempparisarja telkkarista!! Arvaatteko mikä se on?! Toinen lemppareista on Dance! Ja toinen alkaa tänään… JEEE!!! ♥ ♥
Happiness is a journey, not a destination…
Päiväni alkoi eilen tästä. Odotushuoneesta. Ja minkä odotushuoneesta..?! No HAMMASLÄÄKÄRIN!! Mä en tykkää yhtään hammaslääkärissä käynnistä, mutta pakottaudun vuoden välein käymään.
Siellä se kauhupenkki odotti.. Huh! Ihan hienosti selvisin ja vain yksi pieni reikä löytyi suustani. Jei! Ensi viikolla sitä sitten paikkaamaan.. :/ Ootteko te hammaslääkärikammoisia vai onko se teille ihan piece of cake? 😉
Eilen treenasin salilla rintaa ja ojentajaa. Hampaat kipeänä pelosta kurvasin Märskyyn salille. Motivaatio salille menoon kyllä löytyi taas, mutta jotenkin ei ollut yhtään sellainen ”jippii salille”-fiilis. Tein kuitenkin treenin ja olen tyytyväinen.
Pukkarissa peilailua ennen salille menoa. Sivufiguriini olen jo ihan tyytyväinen. Mutta vatsalihakset haluaisin vielä näyttäväksi. Että tuollaista ”edestä päin ilman paitaa”-kuvaa ei ole tulossa vasta kun sitten kun sieltä löytyy jotain näytettävää. 😉
Salilla oli eilen jotenkin tavallista enemmän sellaisia ”pudottelijoita”. Tiedättekö mitä mä tarkoitan? Mun mielestä se on ärsyttävää. 😀 Okei, jos on tosi paljon painoja vaikka jossain rinnallevedossa tms, niin ymmärrän, että painot tippuu maahan liikkeen lopussa. MUTTA eilen salilla oli ykskin jäppinen, joka teki olkapäitä käsipainoilla, aina sarjan päätyttyä hän heitti painot käsistään maahan. Oikein sillain teatraalisesti ”huh kun tää on rankkaa”-tyylisesti. Mulla meinas mennä käpy nenään ja pyörittelin itekseni silmiäni siellä siihen tahtiin, että tää jäppinen huomas sen kai. ;D Koska seuraavaa sarjaa tehdessä se laittoi painot kiltisti maahan sarjan lopussa. Haha!!
Mitään mahtavia liikekuvia mulla ei oo eilisestä salitreenistä teille tarjota.
Treenin jälkeen lähdin tekemään taas InBody-mittauksia yhteen isoon firmaan Salmisaareen. Oli muuten hyväkuntoista porukkaa töissä siellä. Suurimmalla osalla oli rasvamassat ja lihasmassat kohilllaan. Siis oikeissa suhteissa. 🙂 Kiva kerran näinkin päin! Monesti tosiaan kun noissa isoissa firmoissa on mittauksia tehnyt, niin valitettavasti suurimmalla osalla ei ole arvot kunnossa ja viskeraalirasvat ja kaikki on ihan liian koholla.
Työkiire ja stressi vaan painaa liian monilla päälle ja sitä helpotetaan sitten viikonloppuisin alkoholilla ja herkuttelulla. Harmi vaan, ettei nuo kaks ”palkintoa” paranna oloa kuin hetkeksi, pitkässä juoksussa se vaan pahentaa. Surullisia faktoja näin kauniiseen lauantai-aamuun..
Illalla käytiin mieheni kanssa syömässä aivan mahtavassa italialaisessa ravintolassa Kruunuhaassa, Rodolfo-niminen ravintola on Helsingin vanhin italiailainen ravintola. Olen siellä jo lapsena käynyt äitin, isän ja veljeni kanssa. Voin suositetella. 🙂
Rodolfosta menimme kauppaan ostamaan viikonlopuksi ruokia kotiin. Ja ARVATKAA kuinka paljon mun teki mieli karkkia?! Koko viikko ilman valkoista sokeria ja herkkuja on mennyt ihan älyttömän hyvin. Mutta niin sitä vaan aivot on tottuneet ajatukseen, että viikonloppuna saa vähän karkkia tms.
Eilen oli selkeesti vaikein päivä ilman sokeria. Mutta siitäkin selvisin! 🙂 Ja näiden hyllyjen ohi käveltiin mieheni kanssa reippain askelin, ilman yhtään tuotetta ostoskoriin lisäten.
Mitä kuuluu teidän viikonloppuunne? Onko joka paikassa yhtä kaunis syksyinen aamu kuin täällä? Aurinko paistaa ja +13c näyttää mittari. Minäpä taidankin tästä laittaa pitkästä aikaa lenkkitossut jalkaan ja lähteä lenkkipolulle! Badabim badabum ja hauskaa lauantaita kaikille!!! ♥


10

















