Paluu arkeen käsivarsitreenin kautta!
Näin se on taas arki täällä.
Vähän jotenkin tuntui tahmealta aamulla lähteä töihin, vaikka olikin ihanan leppoisa ja rentouttava juhannus.
Mutta eipä siinä kauaa mennyt kun jo hyvä fiilis virtasi kehoon ja mieleen kun näki ihania asiakkaita. 🙂
Työpäivän jälkeen kävin pitkästä aikaa ihanan Saran kanssa
Sporttikujalla tekemässä käsivarsitreenin.
Jos en ois sopinu Saran kaa treffejä, ni ois kyllä väsyttäny töiden jälkeen ehkä liian paljon lähteäkseni yksin salille. 😉
Treenattiin ojentajat ja hauikset.
Liikkeitä meillä oli kolme molemmille lihaksille.
Tai no ojentajille tehtiin yksi superi, eli tavallaan neljä liikettä ojentajalle.
Ojentajalle perus pumppaukset taljassa ensin tangolla ja sitten köydellä.
Ja siitä superiin; ranskalainen otsaan ja kapeat pumppaukset vatsasta ylös.
Tää superi on kyllä hyvä. Ja saatiin ihanat pumpit ojentajaan aikaiseks. 🙂
Sitten siirryttiin haukkariin.
Hauikselle me tehtiin ensin 10 toisto – 10 sek pito – 9 toisto – 9 sek pito – 8 toisto – 8 sek pito jne.. Ykköstoistoihin ja pitoihin asti. Ja saatiin jo ekassa liikkeessä hauis aika kovaan pumppiin. Toi ois pitänyt tehdä vikana.. Kuten yleensä teenkin, mutta innokkaana tehtiin se nyt ekana. 🙂
Ilmeiden kermaa taas vikoissa toistoissa ja pidoissa. 😉
Pito-kääntö-liikkeen jälkeen tehtiin ihan perus kääntö taljassa narulla.
Ja sitten vielä vikana ristikkäistaljassa hauis.
Kädet täristen vielä tottakai parit yhteiskuvat ja hölmöilyt. 😀
11 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
En tiedä, onko juhannus vai mikä – mutta näytät taas SUPERkauniilta näissä kuvissa ja ihan kuin sun kroppa olisi pienentynyt taas!!!! Lisää juhannusta siis vaan kropalle 😉 Kaunis olet <3
Voi kiitos Elina! Ootpa ihana <3
Teidän juhannus näytti oikein hauskalle 🙂 Ja loistava paluu arkeen, hyvä treeni on hyvä startti viikolle! Juhannus meni täällä aiotusta suunnitelmasta poiketen tankkailun parissa, ruokaa ruokaa ruokaa! Ei treeniä mutta hyötyliikuntaa sitäkin enemmän 😉 Tänään olikin sit kahvakuulatunnin pito illalla järkyttävän kuumassa kelissä, mutta hyvää teki ja kertaakaan tainnut olla noin hiki näillä ulkotunneilla mitä tänään oli!!! Eli loistava palu arkeen täälläkin.
Ihanaa alkanutta kesäviikkoa sinne!
Linda
Joo meillä oli kyllä ihana juhannus. 🙂
Tankkailu on välillä hyvästä! 😉 Ja mulla tänään ulkona kahvakuultatunti, innolla odotan hien määrää asiakkaissa. Toivotaan ettei ala satamaan!
Hihi, ihania kuvia! Höpsöt hölmöilee! 😀
Mä teen yleensä ranskiksen mutkatangolla, tai no. Oikeestaan aina. Onks vaikutus jotenki erilainen ku tekee suoralla tangolla?
Höpsöjä me ollaanki 😉 😀
Ei mutkatangolla ja suoralla tangolla tehdessä mitään isoa eroa ole, mutkatangosta saa tavallaan pikkusen paremman otteen. Itsekin teen sillä yleensä.
Mutta jos suoralla tangollakin saa pidettyä kapean otteen, niin ei eroa lihastyössä ole. 🙂
Haha aivan! 🙂
Mulla tuntuu ainakin kyynärpäissä ja ranteissa paremmalta mutkis, ergonomisesti siis ehkä hieman parempi. 🙂
höh kirjoittamani kommentti katosi bittiavaruuteen. 🙁
Mut anyways, mahtavassa kunnossa olet. Juhannuksen rentoilu ei kunnossa näy. Ja varmastikin kun aineenvaihdunta yms. elimistö toimii optimaalisella tavalla, niin silloin tällöin tapahtuvat löysäily/herkuttelu ei kroppaan jää. Mikä on ihan mahtavuutta!
Toisin kuin täällä, tuntuu että jäätelön ajatteleminenkin on jo tuossa vyötäröllä. Kroppa tuntuu olevan jotenkin sekaisin ja hankaloittaa kultaisen keskitien löytymistä omiin ruokailuihin. Mutta jospa se siitä, kovalla työllä ja tsempillä vielä löytyy.
Tää on paras blogi, kiitos kun jaksat kirjoitella. 🙂
Edelliseen kommenttiini liittyen.. Onko sinulta mahdollista ostaa ruokavaliota? Vai kuuluuko ne vain PT paketteihin..? tykkään sinun rennosta suhtautumisesta ruokaan, huomaa ettet ole millään ihme dieetillä tuloksiasi saanut aikaan.
Joo, eilen palattiin ihan kerralla ruotuun, mitä nyt pienen palan miehen leipomaa pullaa maistelun työpäivän päätteeksi. Mutta treenipuolella heitettiin uusi vaihde kerralla silmään ja kipaistiin ohjatulle funktional training tunnille, vähän kun meinasi laiskottaa, niin että vaarana oli kotitreenin jääminen puolitiehen.
Tänään arkeen paluu jatkui ihan kivasti kun taas oli paino ja rasva-% hilautuneet alaspäin, juhannuksen vapaasta syönnistä huolimatta 🙂
Toi viimisen kuvan sydän on paras 😉