Hae
Monna Pursiainen

Joulun tunnelmia ♡

Täällä on vietetty yksi ihanimmista jouluista.
Tänään on viides lomapäivä ja musta tuntuu, että oon ollut jo vaikka kuinka kauan lomalla. 🙂
Se kertoo siis siitä, että levätty on oikein olan takaa ja loma on mennyt juuri kuten pitikin.

Tässä pieni kurkistus meidän jouluumme.
3
Jouluaattona herättiin jo ennen seiskaa. Kinkku päätettiin paistaa jouluaattoaamuna.
Heti seiskan maissa täällä jo porisi kattilat ja uuni hohkasi. Mun veljeni oli meillä koko joulunpyhät ja täällä sitten yhdessä häärittiin Tuukan ja veljeni kanssa. Tuukka teki porkkanalaatikkoa, minä rosollia ja veljeni hääri kinkun ja ihanan viikunasalaatin parissa. Äitinikin tuli auttamaan puolen päivän tienoilla ja sitten syötiinkin jo riisipuuroa ja katsottiin Lumiukkoa ja Joulurauhan julistusta.

12 13 14 15
Päivällä käytiin myös joulusaunassa.
Meillä oli siis tänä jouluna Tuukan kanssa vuorona olla emäntänä ja isäntänä meidän jouluseurueellemme.
Meiän jouluseurueeseemme on kuulunut jo monta vuotta lähimmät ja rakkaimmat. ♡
Mun äiti, mun veli, Tuukan vanhemmat, mun täti ja mun serkku. Juuri sopivan kokoinen konkkaronkka ja tärkeimmät ympärillä.

4 8 9 10 11
Me tehtiin tänä jouluna veljeni kanssa myös piparkakkutalo! 🙂 Viimeks lapsena ollaan tehty! Hih.

Mulla oli toiveena stressitön joulu. Sellainen, että koko nää joulunpyhät ollaan vaan ilman minkäänlaisia aikatauluja ja stressiä tai pakkoa mistään. Ja halusin myös, että jouluaattona on samanlainen tunnelma. Ja toiveeni kyllä toteutui. On ollut ihanan rentoa ja stressitöntä aikaa. Tosi rauhallinen ja seesteinen olo ja tunnelma on ollut koko joulun ja leijailee yhä täällä meidän kodissa. 🙂

Pöytä katettu :)

Pöytä katettu 🙂

Serkkuni Minni tuli sitten seuraavana. Hän ei jaksanut odotella äitiään joulusaunasta 😀 , joten tuli etukäteen.
Täällä me sitten odoteltiin muita saapuvaksi ja otettiin kuvia. 😉
1

Täpinöissään koko poppoo!

Täpinöissään koko poppoo!


Minni :)

Minni 🙂


Äiti ja Minni

♡ Äiti ja Minni


Meiän pikkuperhe ♡

Meiän pikkuperhe ♡

Sitten saapui loputkin vieraat ja glögien jälkeen siirryttiin ruokien kimppuun.

Snapsit ennen ruokaa koko porukalla! :)

Snapsit ennen ruokaa koko porukalla! 🙂

IMG_5189

Kaviarttia

Kaviarttia


Kaloja

Kaloja


Rosollia

Rosollia


Viikunasalaattia

Viikunasalaattia


Porkkanalaatikko

Porkkanalaatikko


Jänispaisti

Jänispaisti


Kuivakakku

Kuivakakku


Shottilasiin tehty pannacotta, karamellisoituja omenia ja jäätelöä + suklaata

Shottilasiin tehty pannacotta, karamellisoituja omenoita ja jäätelöä + suklaata

Ruuan jälkeen avattiin muutamat lahjat. Tai no oikeastaan Gere avas ja Minni. Me muut oltiin sovittu lahjattomasta joulusta. 🙂

Gere avaushommissa..

Gere avaushommissa.. (hienosti sohvalla..)


Paketti saatu auki! :)

Paketti saatu omin voimin auki! 🙂

Eilinen päivä, joulupäivä, meni myös ihanan löysissä tunnelmissa. Käytiin veljeni ja Tuukan kanssa pitkällä lenkillä Geren kanssa ja muuten vaan möllötettiin ja otettiin päikkäreitä. Just täydellistä! 🙂
Syötiin myös vähän rääppiäisiä aaton ruuista.

Rääppiäiset

Rääppiäiset nam!

Illalla käytiin vielä Tuukan vanhempien luona iltakahvilla ja joulutortulla ja saatiinpa me muutamat lahjatkin.
Vaikka lahjattomasta joulusta oltiinkin puhuttu, niin kyllä niitä lahjoja sitten kuitenkin tuli tänäkin vuonna. Niin ostettua kuin saatuakin. Mutta huomattavasti vähemmän. Varmaan puolet vähemmän ainakin.

Geren lahjoja

Geren lahjoja..


ja mun lahjoja.

..ja mun lahjoja.

Mä oon niiiiiin innoissani noista MoonBootseista, jotka sain Tuukalta!! Tulispa nyt vähän pakkasta, ni pääsis käyttämään! 🙂 Ja tottakai olen myös tosi tosi kiitollinen kaikista muistakin lahjoista.
Esim. appivanhemmiltani sain ihan huippulahjan; lennon Berliiniin. Ensi kesänä kun Tuukka juoksee siellä Berliinin maratonin, niin sain menolipun sinne! 🙂 Ihan loistavaa! Kiitos vielä kaikille huippulahjoista!! ♡

Tänäänkin ollaan menty leppoisissa tunnelmissa.
Herättiin jo aika ajoissa viemään koiraa ulos ja syömään aamiaista. Ja sitten paineltiin koko porukka vielä unten maille takaisin. ♡ Parhautta!
Äsken käytiin kävelylenkillä Geren kanssa Seurasaaressa ja nähtiin jotain mitä ei kyllä mun verkkokalvoille oo aiemmin tähän aikaan vuodesta piirtynyt. Nimittäin kanootti vesillä!! Siellä kaks ukkoa meloi kylmän rauhallisesti Tapaninpäivänä pitkin Seurasaaren rantoja. 😀 Haha!! Kyllä sitä lunta nyt sais jo pikku hiljaa tulla! Pääsis hiihtämään ja vähän nauttimaan niistä talven säistäkin!

Myös Gere nautti vedestä tänään!

Myös Gere nautti vedestä tänään!

Kuten alussa kirjoitin, nyt on tosiaan jo erittäin levännyt ja ihana olo.
Jouluruokakin alkaa riittämään tältä erää ja joulusuklaita on tullut vedettyä jo liiankin kanssa.
Nyt pitkästä aikaa oikein odotan, että pääsen treenaamaan. 🙂
Ja ensi vuonna aion aloittaa yhden uuden lajin! Mutta siitä sitten enemmän myöhemmin!

Ihanaa Tapaninpäivää! ♡
Toivottavasti kaikilla on ollut ihana joulu ja rauha on pysynyt maassa.
pus

28

2 kommenttia

  1. Heidi kirjoitti:

    Kuulostaa ja näyttää ihanalta. <3
    MoonBootsit on aivan überhienot ja lento Berliiniin tosi hieno lahja!

Vastaa