Vähän rennommin. ♥
Mä oon ottanut nyt vähän rennommin tässä reilun viikon. Niin syömisissä kuin treenaamisessakin. Huomenna meinaan taas palata mun normiviikkorytmiin treenaamisen kanssa ja jättää karkit ja suklaat kaupan hyllyille.
En oo syönyt päivittäin herkkuja nytkään, mutta jos mun on tehnyt mieli jäätelöä niin olen sellaisen käynyt ostamassa. En oo myöskään jaksanut ihan niin paljon viettää aikaa salilla kun on ollut näin kauniit ilmat. Ja muutenkin, on hyvä ottaa rennompia ajanjaksoja elämässä. Eikös vaan? 🙂 Varsinkin kun on tässä vuoden verran tikistelly ja nipistelly kaikesta.
Voi olla, että tänään illalla käyn salilla. Mutta voi myös olla että en käy. 😀
Perjantaina käytiin illalla käppäilemässä Lauttasaaren rannassa. Meri on mulle jotenkin tosi rauhottava elementti.
Tuukalla oli kassissa mukana pyyhe, josko olis käynyt uimassa. Mä en viittinyt, kun on ollut tosiaan sitä kesäflunssaa. Mutta eipä mennyt Tuukkakaan tällä reissulla, koska tämä ranta oli hänen mielestään koirien uimaranta. 😀
Eilen vietin vapaapäivää oikein olan takaa . 🙂 En avannut työmeiliä kertaakaan, en lähtenyt salille. En tehnyt mitään tiukkoja aikatauluja.
Ja voi että kun teki gutaa!
Tuukalla oli työpäivä ja mä olin ihan oman onneni nojassa.. 😀
Söin rauhassa aamupalan ja sitten pistin kimpsut ja kampsut kasaan, hyppäsin pyörän satulaan ja poljin Munkkiniemen rantaan.
Biksut päälle, shortsit jalkaan ja aurinkorasva kassiin ja menoks! 🙂
Munkan rannassa makoilin tunnin verran ja sitten hyppäsin taas pyörän satulaan ja polkasin Stadikalle. Rakas ystäväni Katri oli tyttärensä kanssa viettämässä vapaapäivää ja päätettiin yhdistää remmimme. 🙂
Ihana Kapa oli tehnyt meille myös eväitä. Oli lohta, kikherne/papu-salaattia ja vichyä. ♥
Stadikalta poljin kotiin suihkuun ja värjäämään hiukset. Ajattelin kokeilla liukuvärjäysjuttua kotona ja ihan kiva tuli. 🙂 Sen jälkeen hyppäsin taas pyörän satulaan ja poljin Torpparinmäkeen ystäväni luokse ripsienlaittoon!! 🙂
Olen Lindan luona käynyt aina laittamassa ripset. Linda tekee tosi hyvää työtä ja hinnat on myös suht edullisia. Mun mielestä sellaisia, että sopii hyvin aika monenkin kukkarolle.
Normaalit ripsipidennykset maksaa Lindalla 45€ ja liukuvärjätyt 50€. Eilen kokeilin näitä jälkimmäisiä. Ja tuli aivan sika makeet!!!! Tykkään!
Eikö oo hienot!?!?!? Ihan super makeet!!
Ja niinku tossa kuvassa, auringonvalossa toi liukuväri erottuu selkeemmin, mutta sisällä ne näyttää aika lailla ihan vaan mustilta.
Oon aivan super tyytyväinen tulokseen ja suosittelen kaikille!!
Ripsipidennykset on kesällä myös ihanan helpot ja aina kauniit!
Ystäväni Linda tekee nyt kesällä tosiaan liukuvärjättyjä hinnalla 50€ ja normipidennyksiä hinnalla 45€. Hinnat kallistuvat syksyllä vähän, joten kannattaa käyttää hyödyksi nyt tämä hinta! 😉
Laitan tähän vielä linkin Facebookin ripsipidennys-ryhmään, sieltä voi kysellä vapaita aikoja!
Ja jos ette oo Facebookissa, niin aikoja voi kysellä Lindalta nrosta: 050 549 9047
Uusilla ihanilla ripsillä olikin kiva lähteä vähän illanviettoon ystävien kanssa.
Illalla oli tiedossa rakkaan ystäväni Sannan synttärit + rakas veljeni oli kaverien kanssa Kalliossa ja päivällä oltiin vielä keksitty Stadikalla Kapan kanssa, että jos pari siideriä otettais.
Siispä yhdistin nämä kaikki. 🙂
Siinä mun illan asua ja uudet ripset ja liukuvärjätyt hiukset. 🙂 Mitäs tykkäätte?

Bussilla taivalsin Kallioon ja siellä tavattiin taas Kapan kanssa ja vietettiin muutama tunti veljeni ja ystävien kesken ja sitten vielä käymään Siltasessa ystäväni synttäreillä.
Kotona olin jo ennen puolta yötä, joten tänäänkin olen pystynyt nauttimaan tästä ihanasta ilmasta. 🙂
Koiraystäviäkin eiliseen mahtui. 🙂 Hih <3
Tänäänkin tullut vietettyä melkein täys vapaapäivä, mutta illalla olis vielä töitä ja ehkä salitreeni jos jaksaisin vääntäytyä. 😉
Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa!
Motivaattori-Monna :)
Mulle tulee ensimmäisenä tosta otsikosta mieleen Motoriikka-Miikka. 😀 😀
No joo, mutta siis tänään tämän päivän treenistä otettujen kuvien lisäksi on tulossa taas vähän motivaatiopostausta. Ja vaikka musta itsestäni tuntuu ettei siitä oo kauaa kun viimeksi tein ”ennen ja jälkeen”-kuvapostauksen, niin nyt on taas sen verran moni sellaisia pyytänyt että sellaisiakin tänään luvassa.
Te jotka ootte käyneet tykkäilemässä Monna treenaan Facebook-sivusta näittekin tänään aamupäivällä mun päivityksen jo tästä aiheesta.
Mä nimittäin vähän kyselin siellä mielipiteitä motivoimisesta. Kirjoitin sinne näin:
Hei ihanat lukijani!
Saan hämmästyttävän paljon kommentteja blogiini tähän tyyliin:
”Sun blogi on aivan mahtava! Todella inspiroiva. Pitänyt mut joka viikko hyvin liikkeessä kun olen alkanut sun postauksia seuraamaan. Kiitos siitä.”
”Kiitos tästä energisestä ja inspiroivasta blogistasi! ”
”Tulin piipahtamaan sivuillasi ja koukkuun jäin. Ihana ja energinen blogi, joka saa aina hyvälle päälle.”
”Blogisi on huippu tsemppari!”
”Kiitos Monna ihan super motivoivasta blogistasi, olet todella hieno esimerkki.”
Kuulen tätä myös paljon omilta kavereiltani tai kaverien kavereilta, että postaukseni ovat todella suuria motivaattoreita. Olen jotenkin hirveän hämilläni tästä. Mieheni kanssa tänään aamulla juteltiin myös tästä asiasta. Hänkin sanoi, että moni hänen kaverinsa tyttöystävä tulee hänellesanomaan tyyliin, että ”vitsit se Monnan blogi ihan älyttömän motivoiva ja koukuttava”.
Nää Motivaattori-Monna kommentit on jotenkin nyt lähiaikoina lisääntyneet.
Ja oikeasti mua hämmästyttää. Mä haluaisin kovasti tietää, että mikä se on mikä täällä mun höptyksissäni teitä motivoi ehkä jopa enemmän kuin jossain toisessa treeniblogissa?
Tänään aamulla sitten otin näitä muutamia kuvia taasen. Mulla myös iski itsekriittisyys tänään näiden kuvien jälkeen. Joo laitan ne teille joka tapauksessa, mutta näistä yllä olevista koko kropan kuvista voitte nähdä, että mulla on jaloissa vielä ihan liikaa rasvaa. Tein sitten myös niitä ennen ja jälkeen-kollaaseeja mitä on taas pyydetty.Niitä kohta.

Seuraavassa kuvassa on mun selkä tältä aamulta ja sen alapuolella on selkää pitkin tätä kevättä ja alimmainen otettu viime vuonna marras-joulukuun vaihteessa.
Kaikissa on vähän erilainen valaistus, mutta kyllä tosta ehkä jotain osviittaa saa, että mitä selkäpuolella on tapahtunut.
Hauska kattoa noista selkäkuvista myös muuten hiusmallien ja värien muutosta ja toi vasemman käden tatuointikin on aika paljon muuttunut matkan varrella. 😉
Tässä sitten pari vertauskuvaa, tässä ei nyt oo niitä kaikkein pahimpia possuponteva-aikoja. Niistä oon laittanut niin usein.. Tai no ehkä mä laitan taas sellasenkin.. 😀
Tää eka kollaasi oli ehkä mulle itelleni järkyttävin, koska toi sinimekkoinen kuva on oikeesti viime kesältä!!!!!!!!!!!!!
Ja viimeisenä kollaasina tällainen oikein ihana.. Ihan tosi kiva katella näitä possukuvia itsestään jepjep..
Sillä lailla..
Kaikki noi vanhat kuvat ei oo niin pahoja mitä oikeesti tilanne oli. 😀 Mä nimittäin oon aina osannut vaatteilla korostaa niitä hyviä puolia ja peittää ne huonot. Nyt ei enää onneks tarvi sitä tehdä! 🙂
Tänään mä olin töiden jälkeen salilla Inarin kanssa. Me oltiin molemmat jotenkin tosi laiskalla päällä ja ei oikeesti saatu oikein tehtyä mitään. Kyllä me ojentajalle saatiin kiva pumppi päälle, mutta rinta mikä oli toinen treenattava alue, jäi aika vähälle..
Mutta joskus vaan käy näin. Myös meille liikunta-alan ammattilaisille. 😉
Saatiin siis aikaiseksi:
– ojetajapunnerrukset
– normipunnerrukset
– punnerrukset pallon kanssa
– ristikkäistalja
– ojentaja taljassa narulla
– vähän vatsoja
Ihan ok treeni, mutta kyllä me normaalisti saadaan aikaiseksi vähän enemmän! 😀 Ja varsinkin tehokkaammin. Nyt jotenkin meillä molemmilla oli Inarin kanssa mehut ihan pois pitkästä viikosta ja sehän näkyi sitten heti suorituksessa.
Mulla on ollut myös joku typerä kesäflunssa nyt muutaman päivän. Tänään onneks jo vähän helpottaa.
Tilattiin kollegoiden kanssa pari viikkoa sitten tällaiset makeet painatukset paitoihin! 😀 Ja tänään ne tuli painatuksesta. Eiks o hiano? No on!!
Ihanaa viikonloppua ihanat lukijat!
Nyt tuli taas ehkä aika pitkä postaus, mutta mitä sen on väliä. Tää on mun tyyli ja ilmeisesti ihan tykätty.. ;D
Ja nyt tämä rättiväsynyt pt pistää koneen kiinni ja yrittää viettää vapaan viikonlopun. Katotaan kuinkakohan monta kertaa tuun työmeilin avaamaan.. 😉 Se on moro! ♥


18











