Timmi vatsa ja pyöreä pystypeppu – tie onneen?
53
Jos ihmisellä on kaikki muut palaset elämässään kunnossa, mutta ne vatsapalaset ei näy, onko niiden tavoittelu hyväksyttyä?
Jos ihmisellä ei ole kaikki palaset kohdallaan elämässään, ei vatsapalaset eikä mitkään muutkaan palaset, voiko onnea löytää laihtumalla ja tavoittelemalla niitä vatsapalasia tai pystympää peppua?
Mä kävin tänään aamulla lääkärissä kun ei meinaa tämä flunssa talttua millään. Sain vähän droppeja ja tämän päivän oon vaan maannut sohvalla peiton alla ja lueskellut blogeja ja kattonut telkkaria.
Ja miettinyt vartaloihanteita ja omaa ihannettani.
Juttelin asiasta eilen myös parhaan ystäväni Inarin kanssa.
Milloin sitä on tyytyväinen omaan vartaloon? Vai onko koskaan?
Inari ja minä
Kuvaaja: Ossi Pietiläinen
Mä oon sitä mieltä, että hyvä olo vartalossa takaa ainakin osittain myös hyvän olon henkisesti.
Se ei silti tarkoita sitä, että tämän hyvän olon saavuttaisi vasta sitten kun se sixpack näkyy ja peppu on pystympi kuin Jennifer Lopezilla.
Mun mielestä on hienoa, että ihmiset ajattelevat omaa hyvinvointiaan koko ajan enemmän. Miettivät mitä suuhunsa laittavat ja haluavat treenata. Mutta yht’aikaa mua mietityttää ne syyt.
Iltapala: kuumaa mustaherukkamehua, proteiinipannaria ja päällä maustamatonta AlproSoyaa ja pensasmustikoita.
Silloin kun ihminen haluaa laihtua, koska pelkää ylipainon aiheuttavan ongelmia iän myötä. Nivelet paukkuu ja verenpaine kohoaa, eikä diabetesriskikään ainakaan pienene. Silloin se on enemmän kuin hieno asia. Silloin oma hyvinvointi ja terveys kulkevat käsi kädessä.
Entäs sitten kun ihminen haluaa laihtua vain siksi, että näyttäisi paremmalta?
Haluaa lihasta peppuun ja vatsapaloja esiin. Kaunista muotoa hartioihin ja reidet sileiksi.
Onko se väärin?
Mun mielestä se ei ole väärin. Kuka ei haluaisi näyttää hyvältä? Ihan oikeasti? Jätetään ne jeesustelut muualle, jokaikinen ihminen varmasti haluaa näyttää hyvältä. Tai edes siedettävältä.
Mutta missä vaiheessa vatsapalojen ja pystypepun tavoittelu menee yli?
Missä menee raja?
Osaako joku vastata siihen? Tai mikä on teidän mielipiteenne?
Mä ajattelen, että jos elämässä ei oo mitään muuta sisältöä kuin se, että miltä näyttää mistäkin kulmasta, eikä treenaamisessa tai syömisissä ole järjen hiventäkään, vaan ainoa asia mikä koko ajan on mielessä on kalorien poltto ja pyöreät olkapäät, niin silloin mennään yli.
Kovaa ja korkealta.
Ehkä eniten mua tavallaan huolestuttaa se miten jotkut ajattelevat, että se kaunis sixpack tekisi jotenkin onnelliseksi. Siis miten ihmeessä se voi yksinään tehdä ketään onnelliseksi?
Mä väitän, että ei voi!
Kuvaaja: Ossi Pietiläinen
Mutta kaipa tähänkin asiaan on monta kulmaa.
Mä yritän aina miettiä mahdollisimman monia kulmia asiasta kuin asiasta. Että mitäs sitten jos elämässä ei oikeasti ole muuta? Jos on vaikka todella yksinäinen ihminen. Ainoa mistä saa jotain irti on treenaaminen.
Tai on ollut koko ikänsä erittäin ylipainoinen ja vihdoin alkaa ne vatsapalat erottua peilistä, itsetunto kasvaa ja sitä myötä olo tulee onnellisemmaksi.
Mutta silti väitän, että ei se sixpack tai pystypeppu yksinään ketään pidä onnellisena. Se voi hetkeksi tehdä onnellisen olon, mutta tuskin kukaan jaksaa omaa sixpackiaan päivästä toiseen ihailla ja huokailla onnellisena. Vai jaksaako? Kertokaa jos olen väärässä.
TÄSSÄ linkki, joka mua myös vähän herätti miettimään näitä asioita tänään.
Tämä tapaushan on tietysti aivan ääripää ja tällä henkilöllä ei ole tavoitteenaan enää (tai onko koskaan ollutkaan) saada vatsapalat esiin ja pyöreyttä olkapäihin.
Mutta kuitenkin tämä herätti.
Miten ihmeessä nämä erilaiset vartaloihanteet ja ulkonäköasiat voivatkin olla näin monimutkaisia ja sekoittaa kaikkien päät? Ainakin jollain tavalla sekoittaa.
Olenko mä nyt itse onnellisempi tällä hetkellä kuin muutama vuosi sitten ”vähän” pyöreämpänä?
En mä osaa sanoa. Tottakai olen nyt enemmän kuin tyytyväinen siihen, että olen rakastunut treenaamiseen ja terveellisiin elämäntapoihin. Siihen, että mun mielestä on ihana herätä sunnuntai-aamuisin siihen ettei ole krapula. Ja siihen, että vaatteet istuu päälle, jenkkakahvat ei tursua. Itsetunto on noussut. Ja olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin itseeni ja elämääni. Teen työkseni jotain mitä rakastan ja saan jakaa hyvää oloa muillekin ja saada ihmisiä kokemaan itsensä ylittämisiä.
Mutta kyllä mä olin onnellinen tuolloin muutama vuosi takaperinkin. Kauheestihan mua tossakin kuvassa naurattaa. 😀
Ehkä kuitenkin olen onnellisempi kokonaisuuteen nyt. Olo on parempi, ei siksi että näytän paremmalta vaan siksi, että jaksan asioita paremmin. Olen pirteämpi. Ja tietysti haluan myös olla kroppani kanssa kunnossa, että olen uskottava työssäni.
Silloin tällöin heräilen nykyäänkin sunnuntaisin krapulaan, mutta en joka viikonloppu, tai en edes joka kuukausi. Silloin tällöin syön suklaata ja irtokarkkeja.
Mutta enimmäkseen rakastan hyvää oloa mikä terveellisestä ruuasta tulee ja hyvää oloa ja mieltä mikä hyvästä treenistä tulee! <3 Ei se ole pääasia kasvaako mun peppu pystymmäksi tai saanko mä joskus sixpackin näkymään. Pääasia on se, että voin sanoa rehellisesti olevani onnellinen nyt. 
Ja yksi isoimmista toiveistani on, että saan näillä kirjoituksillani edes yhden teistä aika monesta lukijasta miettimään näitä asioita ja miettimään niitä syitä miksi treenata ja onko se ulkonäkö tärkein vai se terveys? Vaiko molemmat yht’aikaa?
Puspus!
♡: Monna
53 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Voi Monna…tää oli niin hyvä. Mulla vaan ei vois olla parempi mieli nyt, hyvillä mielin voi mennä nukkumaan. Onnellisuus on monen asian summa ja sie miun mielestä kiteytit kyllä hienosti sen. Mulle itselleni terveys on tärkeää. Se alkoi reistailemaan suuren painonpudotuksen jälkeen. Kun aloitin voimalajien parissa, mun itsetuntoni ja onnellisuuteni ja terveyteni ja kaikki ihanteet on saaneet uuden suunnan. Hyvästä ja terveellisestä ruuasta tulee hyvä mieli, treeneistä tulee hyvä mieli, ja siitä että joku oikeesti pohtii näitä enemmänkin, niinkun sä just teit. Mun treenaaminen liitty elämiseen, se on voimavaroista suurin jota tarvii että jaksaa tehdä töitä ja nauttia monesta muustakin asiasta. Kiitos Monna, hitsi, et tiiäkkään miten hymyilen nyt täällä ruudun toisella puolella!
Oi miten ihanaa, että sain hyvänmielen! 🙂 <3
Onnelisuus on tosiaan monen asian summa!
Olipa ajatuksia herättävä postaus. Mietin tätä samaa joku aika sitten ittekkin, mikä saa mut lähtemään kerta toisensa jälkeen salille rehkimään tai lenkkipolulle suurin piirtein kelillä kun kelillä. Tulin siihen johtopäätökseen että kokonais valtanen hyvä olo. Se mitä peilistä näkyy Nii on vaan plussaa. Jaksan olla äitinä paremmin läsnä kun kunto on hyvä ja lapsellekkin liikunta ja terveellinen ruoka on osa arkea jo pienestä pitäen.
Toi oli tosi hyvin sanottu, että ”se mitä peilistä näkyy on vain plussaa”. 🙂 Kokonaisvaltainen hyvinvointi on se pääasia!
On hyvä pohtia sitä ulkonäön merkitystä. Sitä korostetaan niin paljon ja varsinkin yhä nuoremmat tytöt -melkein lapset vielä- ajattelee liikaa ulkonäköä. Pojille ei ole niin tärkeetä.
Senpä takia onkin niin hyvä, että sinäkin korostat asiakkaillesi liikunnan ja terveellisen elämän tuomaa mielihyvää. Kun ihminen voi hyvin se ihan hehkuu. Ja hehku tarttuu. Sinäkin olet sellainen hehkuttaja .
Niinpä!
Liian aikaisin mietitään jo, että ”oonko mä lihava” jne..
Ehkä joku voi oppia jo nuorena nauttimaan mielihyvästä liikunnan kautta eikä niinkään vaan niistä ulkonäköseikoista. 🙂
Oot kyllä ihan oikeassa, että ei se sikspäkki ole ketään itsestään onnelliseksi tehnyt. Eikä myöskään rahat tai muut tällaiset asiat joiden kuvitellaan tekevän. Moni tuntemani ihminen on yhä tietynlaisessa ”epäonnessa” vaikka ovat hyvässä kunnossa. Ehkä tärkein asia siinä on se, että on tyytyväinen itseensä. Tekee sen elämäntapa muutoksen sen takia, että olisi onnellisempi itseensä eikä sen asian takia.
Näinpä juuri Joni!! Mäkin tiedän monia, jotka pumppaa itsensä rautaiseen kuntoon, mutta moni muu asia on ihan päin peetä. 🙁
Mä oon miettinyt tätä asiaa tosi paljon ja oon tullut siihen tulokseen, että mä oon ollut kaikkein tyytymättömin kroppaani silloin, kun oon ollut laihimmillani ja silloin, kun olin kaikkein timmemmilläni. Vasta, kun päästin irti ajatuksesta, että mun täytyy näyttää joltain tietyltä, opin olemaan tyytyväinen kroppaani sellaisena kuin se oli. Ja samalla itsevarmempi kuin koskaan aiemmin. Huolimatta siitä, että olisin ehkä paremman näköinen pari kiloa rasvattomampana tai lihaksikkaampana. Se tyytyväisyys itseen ja onnellisuus lähti sisältä – ei ulkoa.
En voi väittää, ettenkö treenaa myös ulkonäön takia, mutta se ei oo tärkein syy, vaan jonkinlainen lisäplussa, joka tulee ”kaupanpäällisinä” hyvästä olosta ja energiasta 🙂
Mutta uskon samalla, että jollekin toiselle parempi ulkomuoto voi tuoda itseluottamusta 🙂 Ehkä sellaiselle, joka on joskus ollut ylipainoinen tai muusta syystä vaan tyytymätön. Meitä ihmisiä on niin monta, ettei oo olemassa yhtä oikeaa vastausta 🙂
Ihana Petra! <3
Juurikin näin! Mä itse olen opetellut ajattelamaan juuri noin, että ei oo mitään tiettyä vartalomallia mihin mun pitäis istua ennen kuin voin olla tyytyväinen. Ja oonkin oppinut olemaan tyytyväinen tähän. 🙂
Ja tosiaankin, ulkonäkö tulee vain kaupanpäällisenä siihen hyvään oloon ja vointiin! 🙂
Eikös MeNaisetSportissakin ollut nyt ollut joku ”kohu”juttu, johon oli haastateltu kolmea naista, jotka urheilivat vain ulkonäön vuoksi. Ja olivat sitä mieltä että valehtelee se, joka väittää urheilevansa terveyden vuoksi ilman lääkärin määräystä 😉 En tosin ole tuota juttua lukenut itse, vaan joitakin mielipiteitä siitä! Pitäisi melkein kipaista kauppaan ostamaan lehti, kun itse olen niin eri mieltä kuin olla ja voi. 🙂 Tai ehkä odotan että lehti ilmestyy kuntosalin saunaan…
Oliko näin? Mä en oo tätä juttua lukenut. 🙁 Ois varmaan mielenkiintoinen!
Mutta aika kauhea väite, että kukaan ei treenais terveyden vuoksi ilman lääkärin määräystä!! 😀
Mun mielestä ulkonäkösyistä treenaaminen on ihan yhtä hyvä syy treenata kuin mikä tahansa muukin syy. Näkisin, että pääasia on, että liikkuu, oli se motivaatio sitten mikä hyvänsä. Mulla on suurimpana syynä ulkonäkösyyt ja sitä en oo koskaan kieltänyt. Ei se tarkoita sitä, ettenkö nauttisi treenistä ihan hemmetisti ja sen mukana tuomasta olosta.
Se rajahan menee siellä jossain, jota on vaikea kenenkään osoittaa. Mutta sitten kun mennään pakkomielteen puolelle, niin sitten se on ainakin ylitetty. Kun nautinto siitä touhusta katoaa, raja on ylitetty. Mulla lähtee ihan kaikki, mitä tässä elämässä teen, nautinnosta ja puhtaasta halusta. On ihan sama mitä tavoittelee, ulkonäköä tai hyvää oloa, kunhan se lähtee puhtaasta halusta.
Ja tiiätkö, mä olin ainakin ihan superonnellinen kun olin pullea. 😀 Niitä aikoja kutsutaan meillä ajoiksi, kun olin ’Onnellinen Läski’. 😀 Vaikka en kroppaani tai olooni ollutkaan tyytyväinen, kaikkea muuta, niin sitä oli jotenkin turtunut tilanteeseen, hyväksynyt sen osaksi itseä ja sokeutunut omalle peilikuvalle. Mutta onnea se oli. Vaan erilaista onnea. Nykyään on onnellinen paljon kokonaisvaltaisemmin, mutta ei sitä onnea siltikään määrittele vatsapalikat tai pyöreä pylly, onni tulee muista asioista. Ne on vain kiva lisä tähän elämään. 😉
Näin on Heidi!
Mikä tahansa syy treenata on hyvä. Ja kunhan se ei tosiaan mee sinne pakkomielteen puolelle.
Ehkä aika hyvä raja ois kaikilla vetää tohon, että jos siitä nauttii niin se on ok. Jos se on pakkopullaa, niin se ei oo enää ok.
Pyöreä pylly todellakin on vain kiva lisä elämään. 😀
Pisti kyllä miettimään…..tulin omalla kohdalla siihen tulokseen että haluan voida hyvin ja elää terveellisesti lopun elämääni mutta toki myös näyttää sporttiselta 🙂 Terveellisestä ruuasta tulee sisäisesti niin hyvä olo sekä treenaamisesta. Ja mun pääkoppakin pysyy paremmin kasassa treenaamisen ansiosta! Näin mun kohdalla…..
Oikein hyvä suhtautuminen Elina! 🙂 Näin mä itsekin haluan ajatella!
Moikka!
Ajatuksia herättävä kirjoitus. Olen itse kokenut sellaisia asioita ulkonäön suhteen, mitä en toivoisi kenenkään joutuvan kokevan. Sairastuin 16-vuotiaana syömishäiriöön bulimisilla ja ortorektisilla kausilla laihdutin, oksensin ja urheilin hulluna, rasvaprosentti on ollut aina 15-19 välillä. Vatsalihasten näkyminen on ollut aina mulle joku obsessio, en edes muista aikaa, ettei ne ois näkyneet kunnolla. Voin sanoa, että siitä sixpäckistä ei ole ollut muuta kuin ahdistusta. Enhän kertaakaan kehdannut rannalle saati mihinkään muualle sitä esittelemään. Jos kerran menin festareille napapaidassa, ihmisten ihailevat kommentit tuotti ihan suunnatonta ahdistusta ja seuraava viikko meni tiukilla kaloreilla ja lenkkeillen kunnes viikonloppuna mässäsin nälkääni ja oksensin. Tätä jatkui siis aina 21 vuotiaaksi asti ja nyt käsittelen terapiassa vääristynyttä kehonkuvaa ja itseinhoa. Edelleen niitä vatsoja on väännettävä.
Tämä on toinen ääripää ja halusin vain kertoa, mihin laihdutus ja kuntoilu itselläni johti 16-vuotiaana, kun minua BMI: ltä 22-23 haukuttiin lihavaksi.
Ihana blogi Monna, vaikken usein kommentoikaan <3
Voi että. Mä en tiedä mitä vastaisin sinulle Lilli. <3
Onneksi olet päässyt terapiaan käsittelemään näitä asioita.
Ihmiset on niin julmia, miten kukaan voisikaan olla lihava BMI:llä 22-23!! 🙁
Kovasti voimia ja iloisia ajatuksia sinulle!! <3
Itselläni pudotettavaa on 25-30kg,tärkein syy siihen miksi olen muuttanut elämäntapojani on tietenkin terveys.
Mutta,en kiellä ettenkö myös haluaisi näyttää paremmalta,hoikemmalta ja terveemmältä. 🙂
hitaastimuttatodellavarmasti.blogspot.com
Näin juuri! 🙂 Ensisijaisesti terveys ja sitten hyvänä plussana hoikempi ja omaa silmää miellyttävä ulkonäkö! 🙂
Tsemppiä!
Kaikki syyt treenata on kyllä hyviä. =)
Kyllä! 🙂 Kunhan ei mene yli, nautinto katoa ja mene pakkopullaksi.
oon itse miettinyt paljon, liian paljon näitä asioita.. ehkä hitaasti pääsemässä niiden yli, eikä ihan vähiten sun blogin ansiosta, kiitos vielä 🙂 Jos sulla aikaa riittää sen verran, nii käytkö lukaisemassa mun blogiani, sieltä löytää niitä toisen ääripään ajatuksia, joista olen pääsemässä pikkuhiljaa, päivä kerrallaan 🙂 olisin tosi iloinen 🙂
Voi että miten hienoa Paprii! <3
Ihana kuulla, että olet pääsemässä pikku hiljaa yli.
Ja aivan varmasti menen lukemaan blogiasi!
Voimia! <3
Kun jäin työttömäksi niin mun oikeestaan ainoo pakotie sen miettimisestä oli urheilu. Oikeastaan tosi vähän mietin mitään tuloksia, koska niillä ei oikesti ollut hiveästi väliä – eihän mulla ollut varaa ostaa edes sitä ruokaa, jota olisin halunnut. Pääasia oli vain, että sain päivästä sen tunnin tai kaks, jolloin ei tarvinnut miettiä työttömyyttä tai rahahuolia. En mä sit tiiä, että onko se niin ”oikein” myöskään purkaa sitä ahdistusta urheiluun, mutta mulla se ainakin toimii 😀 Ja mitä vanhemmaksi sitä on tullut niin on myös paljon hyväksyvämpi ja lempeämpi vartalonsa suhteen.
Nii, no mä en kyllä voi uskoa että yksin vatsalihakset tekee ketään onnelliseksi, tai voihan se ollakkin niin mutta kyllä mä toivoisin silloin tälle ihmiselle ehkä elämän tarkastelua että eikö muuten sitten ole onnellinen?… Itse en todellakaan ollut yhtä onnellinen kun olin hoikimmillani kuin olen nyt isoimmillani. Mä laihdutan juurikin niistä terveyssyistä ja liikun siksi että satun rakastamaan esimerkiksi salia. En halua kymmenen vuoden päästä kärsiä ylipainon tuomista sairauksista, mutta en aio myöskään tätä itsetuntoa jonka olen rakentanut muiden asioiden kuin laihuuden ja ulkonäön varaan tuhota sillä että pakkomielle pienestä persauksesta ja vatsalihaksista ottaa vallan. Ei mulla oikeasti oo hirveitä tuskia joka päivä siitä että olen lihava, kyllähän se joskus mielessä käy (yleensä hormonien hyrrätessä), mutta sou not. Yks elämä turha tuhlata sitä obsessioimalla oikeestaan yhdestäkään asiasta liian kanssa :).
-hanna-
http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/
Nii en mäkään voi uskoa! 😀
Vatsalihakset voi tehdä kaiken muun onnellisen elämän vielä ehkä iloisemmaksi. 😉 Tai tyytyväisemmäksi. Mutta ei yksinään onnelliseksi.
Tämä menee ihan aiheen vierestä…Mutta asia on pitkään närkästyttänyt…Olen seuraillut paljon blogeja, hiipuvalla tahdilla. Ja se mikä pääsääntöisesti angstaa on perustelut: miksi minä treenaan. Perustelut itsessään on pääsääntöisesti järkeviä. Halutaan olla hyvässä kunnossa, välttää vammat ja mahdollistaa se, että pystyy liikkumaan terveenä vielä vanhana mummonakin. En seuraa pelkkään ulkonäköön keskittyneitä. Ihan ok juttuja, mutta mielestäni 8-14 h viikossa (tiukalla listalla mitä minäkin päivänä tehdään, sisältäen voiman, kestävyyden ja nopeuden) treenaava ei vain yksinkertaisesti ole rehellinen itselleen väittäessään, että syy treeniin on halu olla ja pysyä hyvässä kunnossa.
Terveysliikunta, tasapainoiseen hyvinvointiin ja terveeseen liikkumiseen tähtäävä, ei vaan osama asia, kuin se että elimistössä on koko ajan harjoittelun tuoma rasitus, oksidatiivinen stressi, maksimaalinen kuluminen ja treenaajien silmissä kiiluu tavoiteajat tai -painot. Myös kohtuu määrällä, elämän mukaan, sopivalla monipuolisuudella voidaan saavuttaa hyvännäköinen ja -oloinen kroppa. Oleellista olisi, että tekemisestä nauttii ja löytää omat yhdistelmänsä , koska se nostaa todennäköisyyttä, että liikkuminen jatkuu vielä 10 vuoden kuluttua ja siihen tarvittava oheistreenikin tulee tehtyä hyvällä fiiliksellä.
(Olen kyllä tosi pihalla valtavirrasta kun oma treeni-ulkonäkö-idolini on oma äitini 70 v, liikkuu ja voi hyvin. Näyttää sopusuhtaiselta, on liikkuvuttaa ja hyvä ryhti. )
Mielenkiintoinen väite,että ”suuri” määrä liikuntaa tekisi liikunnasta jotenkin huonompaa. Itsekin sanoit,että yhdistely ja nauttiminen luo varmuuden jatkumolle. Eikö monipuolisuus lähes automaattisesti nosta myös määriä? Ainakin omalla kohdalla on näin. Haluan kokeilla erilaisia lajeja ja harjoitusmuotoja ja senpä takia tuntimääräisesti treeniä on paljon.
Se mikä taas on terve ja hyvännäköinen kroppa on jokaisen itse määriteltävissä.
pakko vielä sanoa,että itselle liikunta on niin itsestäänselvyys,että en osaa edes miettiä sen terveysvaikutuksia omalla kohdallani (muuta kuin,että kiukuttaa jos ei treenaa) joten sitä ei aina voi käyttää syynä. Ulkonäkökin on lähes täydellinen joten en senkään takia treenaa 😉
Mä allekirjoitan tän Inarin vastauksen. 😉
Me sivuttiin tätä aihetta eilen mun poikaystävän kanssa keskustellessa. Valittelin iltapalalla sitä, kuinka en oo flunssan takia päässyt treenaamaan ja se harmittaa. Poikaystävä totesi, että ”ei sun mun mielestä tarvii käydä salilla, sä näytät hyvälle juuri nyt” – saunanraikkaana pyjamassa mutustamassa ruisleipää ja juomassa teetä. Siksikö se luulee että mä käyn salilla, että miellyttäisin sitä? Ihan söpöä joo mutta siinä havainnollistui selittäessä itsellekin se, miksi siellä salilla viihtyy. Siitä oikeasti nauttii ja siitä tulee hyvä olo. Ja sivutuotteena näyttää päivä päivältä terveemmälle.
Joo, onneki näin. Onneksi on paljon myös niitä, jotka ei tosiaankaan treenaa miellyttääkseen jotain toista vaan nauttiakseen itse omasta olostaan ja sivutuotteena omasta ulkonäöstään. 🙂
Itse olen tehnyt reilu 1.5 vuotta sitten elämäntapa muutoksen. Aloin liikkumaan, joka muuttui puolen vuoden jälkeen tavoitteellisemmaksi, remontoin ruokavalion ja lopetin ainaisen juhlimisen. Tupakoinnin olin lopettanut aiemmin. Olin onnellinen toki ennen muutostakin ja olen aina ollut tyytyväinen omaan ulkonäkööni. En ole koskaan ollut ylipainoinen vaan alipainoinen jonka jälkeen ns. laihaläski. Mutta muutoksen jälkeen tulin vielä monta kertaa onnellisemmaksi. Olen entistä tyytyväisempi itseeni, en ole niin väsynyt vaan olen energisempi, turhautuneisuuden tunne ja ainainen tarve etsiä tekemistä hävisi pois. Ennen mm. join tylsyyteen niin tyhmältä kuin se kuullostaakin, joka taas pilasi monet ihmissuhteet, tuli tehtyä tyhmiä juttuja ja satutettua rakkaita. Olen myös terveempi ja tasapainoisempi. Alun alkaen kaikki lähti terveyden edistämisestä vasta sitten tuli ulkonäkö. Edelleen teen tätä terveys edellä. Eli ainakin omalla kohdallani ulkonäkö on tullut ehkä sen onnellisuuden ja terveyden sivutuotteena. Mutta toki tätä tekee kuitenkin nykyään myös hyvin ulkonäkökeskeisistä syistä, sitä on turha kieltää. Itse sanon aina että jos ihminen ei ole tyytyväinen itseensä, ei tunne oloa omassa kropassa hyväkseen eikä rakasta itseään, ei voi antaa kenenkään muunkaan rakastaa itseään. Tältä minusta ainakin tuntuu. Joskus elämän pyöriessä vain ulkonäön ympärillä hajoaa mielestäni monelta muulta asialta pohja. Ja jos yritetään kaikin mahdollisin keinoin saavuttaa jokin tietty tavoite voi tulla sokeaksi asioille ja omalle kehityksensä ja sitten mennäänkin metsään ja rytisemällä. Tulipa sekava paasaus! 😀
Kuulostaa ihanan terveeltä ja järkevältä elääntapamuutokselta!!
Hienoa! 🙂 Jakta täysin samaan malliin!
Ja todellakin jos elämä pyörii vain ulkonäön ympärillä, hajoaa hyvin monelta muulta asialta pohja!
Minä liikun hyvän olon takia. Samasta syystä syön terveellisesti ja teen asioita, jotka ovat minulle mieluisia. Haluan voida fyysisesti ja henkisesti hyvin. Teen vuorotyötä ja haluan jaksaa tehdä sitä pitkään -tykkään työstäni. Haluan olla hyvä ja jaksava äiti -hermot eivät pala niin herkästi, kun saan omat ”liikunta- annokseni”… 😉 Näin se vaan on. Liikunnasta saan hyvää oloa, jaksamista arkeen. Lisäksi se palkitsee, kun huomaa, että kunto ja voima kasvaa! Toki hyvä kunto, hoikistuminen ja kiinteytyminen vaikuttaa omaan fiilikseen itsestä. Ei se haittaa näyttääkin hieman paremmalta, vaikka palikoita en tavoittelekaan! ;D
Joo!! SIis juurikin näin! Vaikka itselläni ei ole lapsia, niin liikunta tuo energiaa niin paljon ja hyvää oloa ja jaksamista arkeen. Olen kuullut tämän saman myös monelta äiti-asiakkaaltani ja ystävältäni.
Ja eihän se tosiaan haittaa vaikka vähän paremmalta näyttääkin! 😉
Heippa! Olemme koulussa tekemässä tutkimusta ravinnosta ja lihasmassasta, voisitko sinä kertoa oman mielipiteesi ravinnon merkityksestä lihasmassan kasvamiseen ? (omakohtaisia kokemuksia) Kirjoittasimme mielellämme tutkimukseen aitojen ihmisten kokemuksia, kuin pelkästään internetin tietojen pohjalta
Miksi tarviitte ”aitoja ihmisiä” tutkimukseenne kun on todistettu fakta ja yleinen totuus että ravinnolla on jättimerkitys kehonkoostumukseen?
Hei Roosa&Anniina!
Ravinnolla on tosiaan todella suuri merkitys lihasmassan kasvamiseen. Pelkästään salilla pumppaalla lihakset ei kasva.
Uskokaa ihmeessä internetin maailmaan. 🙂 Ja voitte toki laittaa mulle sähköpostia: monna@mtpersonaltraining.fi jos haluatte enemmän tietoa.
Monitahoinen juttu. Ainakin itselläni hyväolo- ja ulkonäköjutut kietoutuvat toisiinsa. Aloitin treenaamisen puoliksi vahingossa muutama vuosi sitten, kun vuokrasin puolitutulta salikortin työpaikan viereiselle salille. Mielessä ei ollut minkäänlaisia tavoitteita, lähinnä halusin vain testata ”oikeaa” salia. Nyt olen jaksanut harrastaa ryhmäliikuntaa säännöllisesti (saliharjoittelu tuntuu edelleen vieraalta) tuon pari vuotta. Nopeasti ajateltuna voisi sanoa että juuri fyysinen ja henkinen hyvä olo on saanut jatkamaan liikkumista, mutta— kuinka paljon tästä koetusta hyvästä olosta on sitä, että tiedän liikkumisen ja terveellisen syömisen myös vaikuttavan positiivisesti ulkonäkööni…? Jos vertaan tämänhetkistä oloani ja onnellisuuttani siihen aikaan kun en harrastanut liikuntaa voin todeta että voin nyt paljon paremmin. Liikunta tuli elämääni vaihdettuani työpaikkaa ja käytyäni burnoutin partaalla, ja mahdollisesti liikunta myös auttoi lievästä masennuksesta toipumiseen.
Näinhän se on. Nimenomaan montiahoinen juttu.
Mutta ihana kuulla, että sinulla liikunta on tullut terveellä tavalla mukaan elämääsi ja auttanut sinua vaikeista ajoista pois.
Kyllä se varmasti hyvää oloa lisää, että tietää liikunnan ja terveellisen syömisen myös parantavan ulkonäköä. 🙂
Heissan! Tää oli hyvä juttu. Mä aloin oikeen iteki miettiä, että miksi mä käyn puntilla? Mä oon aina ollut pyöreä ja ruoka maistunut. Suvussa oli taipumusta nälviä syömisestä ja liikkumattomuudesta. Sairastuin yläasteella ja lääkitys edesauttoi lihomista. En käynyt missään enkä halunnut edes ostaa vaatteita. Itsetunto oli nollissa. Sitten lähdin opiskelemaan. Sain uusia kavereita, joita ulkomuotoni ei haitannut. Aloin käydä jumpissa ja opiskelijabudjetti karsi ruokamenot. Paino tippui nopeasti. Aloin myös käydä puntilla tuolloin ensimmäistä kertaa ja rakastuin lajiin. Olen myös aina ihaillut lihaksikasta naisvartaloa (ja toki myös mies 😉 ) Vietin nuoruusvuodet tuijottaen Bruce Leetä ja muita actionleffoja. Sieltä se ajatus kai jo iskostui. 😉
En ole koskaan ollut himourheilija. Rakastan hyvää ruokaa. Liikun tasan niin paljon kuin tuntuu hyvältä, muuten innostus lopahtaa. Puntilla käyn, koska haluan nähdä lihaksien kehittyvän. Saan kiksit siitä, että hauis näkyy tai reisilihas on pumpissa. Tykkään myös kunnon hikijumpista combat tyylin rankan musiikin siivittämänä ja juoksulenkeistä aamulla lintujen livertäessä. En varmasti koskaan tule olemaan pyykkilautavatsa. Enkä siihen edes pyri. Olen päässyt tilanteeseen, jossa olen sinut itseni kanssa. Tunnen oloni terveeksi ja kropan vahvaksi. Ihan sama mitä muut enää tuumivat. Ja se on se, mikä on tärkeintä. 🙂
Ihanaa kevään odotusta Monna ja muut ja tsemppiä treeneihin! 🙂
Miten ihana kuulla, että elämäsi on noin hymyilevää ja ihanaa tällä hetkellä. Ja osittain varmasti tuon liikunnan takia ja sen ilon ja hyvänolontunteen vuoksi mitä hauis tai reisilihas pumpattuna tuottaa.
Tärkeintä on kuitenkin, että onnellisuus kumpuaa juurikin tuosta, että olet sinut itsesi kanssa! 🙂
Ihanaa kevään odotusta sinullekin! <3
Hyvä ajatuksia herättelevä kirjoitus jälleen Monna 🙂 nää on taas näitä ikuisuuskysymyksiä, mutta aika häilyvähän se raja on, milloin treenaaminen ulkonäön vuoksi menee yli. Jossain vaiheessa liiallinen itsekuri muuttuu mukavuusalueeksi kun kuvittelee voivansa kontrolloida kaikkea syömisen ja treenaamisen kautta. Kyllä sitä välillä itsekin miettii että onko kaikki ihan kotona kun tuntuu ettei millään voi olla täysin tyytyväinen, kun joku toinen sanoo että olisi tosi onnellinen mun kropassa 😀 mutta tää niin vaihtelee kanssa. Kai se on joku meidän naisten päiden sisäänrakennettu juttu että jotenkin pitää aina tähdätä pikkuisen parempaan.
Näinhän se on, liian häilyvä se raja tosiaan on.
Mutta aika hyvin mun mielestä Heidi kirjoitti tuolla ylempänä, että jos nautinto katoaa, niin silloin menee jo varmasti yli.
Ja kaipa se tosiaan on joku ihme juttu, että aina pitää vähän parempaa tähdätä.. 😉 Mutta ehkä se just ajaa eteenpäin kuitenkin. Siis positiivisella tavalla.
Hyvä kirjoitus ja pisti miettimään kyllä! Hassua, että mä muutama päivä sitten juuri kirjoitin tähän aiheeseen liitttyen siitä, että mitä mä tahdon, miksi mä liikun. http://ihanniinkutosissaan.blogspot.fi/2014/02/kylla-ma-tiedan-mita-ma-tahdon_18.html
Mulle muuten on ihan sama miksi kukakin liikkuu. Totta kai sitä itse haluaa sen hyvän kropan, mutta enää se ei ole päälimmäisenä mielessä kuitenkaan. En silti kiellä ettenkö odota jo kovasti, että dieetti kesää kohden etenisi tiukemmaksi ja pääsisin näistä vararenkaista eroon. 🙂
Sellainen juttu piti sulta vielä kysyä, että minkä firman kouluttama PT sä olet?
Ihanaa kevättä! Kiitos kivasta blogista! Täällä aina piristyy oli aihe mikä tahansa. 🙂
Tosi hyvä kirjoitus! Aika hassua tosiaan, että just olit kirjoittanut. 🙂 Sielujen sympatiaa! 😀 😉
Mä oon kouluttautunut PT Liikkuja Palvelut-nimisessä koulussa PTCA Personal Traineriksi. 🙂
Ja ihanaa kevättä sullekin! <3
Hyvää pohdintaa! Mä jotenkin ajattelisin niin, että ainakin omalla kohdallani vatsapalat tai peppu eivät tuo onnea, vaan se voimaantumisen tunne, mikä tulee hyvän treenin jälkeen. Ja onhan se ihanaa katsoa itseään peilistä ja ajatella, että kylläpä mä näytän muuten hyvältä! Mulle tällaiset oivallukset tulevat usein juuri hyvän treenijakson aikana, jollakulla muulla se ei välttämättä vaadi treeniä. Mulle on tosi tärkeää hoitaa kehoani hyvin, välillä höllään ja sitten taas palaan entistä reippaampana salille raudan kimppuun. Nyt juuri puolitoista viikkoa höllänneenä mikään ei ole yhtä ihanaa kuin pitkä lauantaiaamuinen treeni, jonka jälkeen kotiportaiden nousu tuntuu Mount Everestin valloitukselta 😀
http://trainingspark.blogspot.fi/
Joo toi on hyvä sana toi voimaantuminen! <3
Ja siis totta hitossa se on ihana kattoa itseensä peilistä ja todeta, että näytänpä muuten hyvältä. 😀
Pitääpä käydä kurkkaamassa myös sun kirjoituksia. 🙂
Tämä nyt ei varmaan liity millään tavalla tähän postaukseen, mutta haluan kysyä:
Mikä on sinun mielipide terveysherkkuihin, jos laihduttaa? Nykyään monet blogit suoltaa kaikkia hienoja raakakakkuja, proteiini -leivonnaisia yms. Sopiiko ne sinusta laihduttajan ruokavalioon? Muutenkin ois ihana kuulla sinun vinkkejä laihduttamiseen! 🙂
Mä en oikein tiedä mikä on mun mielipide. 😀 Mä oon aina oikeestaan sitä mieltä, että missään asiassa täystyrmäys ei oo hyvä. Tai ehdottomuus. Keskitie on paras kulkea, silloin se on kestävin.
Ja mielummin raakasuklaakakkuja kuin elintarvikevärejä täynnä olevia irtokarkkeja. 🙂
Mistä oot löytänyt noi aivan ihastuttavat leopardi tightsit? 😀
Oon ostanut ne Gina Tricotsta joskus vuosi sitten. 🙂