Voiko mikroshortseissa mennä salille? Ja onko purnukoita koskaan liikaa?
Mä käyn tankotanssimmassa aina mikroshortseissa. Koska se on ”pakko”.
Muuten ei iho ja tanko saa kosketusta.
Mutta jostain syystä mä ajattelen, että pienimmät mikroshortsit ei kuulu salille.
Ei ainakaan sellaset, mistä kankuista näkyy puolet. Tiiättekö?
Ootteko te samaa vai eri mieltä?
Eilen aamusta kävin taas tankoilemassa Pole4Fitillä. Aamusta väsytti aivan simona ja mietin monta kertaa, että vitsit jäisinkö sittenkin nukkumaan.
No enpä jäänyt. Ja onneksi menin. 🙂
Päivällä tulin välissä käymään kotona tekemään vähän töitä ja sitten taas iltapäivällä kohti Märskyä. Ennen töiden aloittamista kävin salilla tekemässä vielä hauista ja ojentajaa. Ja ihan vähän hartioita.
Päälleni sain laittaa uuden Lorna Janen paidan ja käteeni pitkästä aikaa salihanskat.
Muistakaahan muuten, että osoitteessa www.lavli.fi kaikki Lorna Janen normaalihintaiset tuotteet (ei koske asusteita) on alennuksessa -15% koodilla MONNATREENAA15 vielä huomiseen asti!!! (6.3.2014)
Lämmittelin ensin katsomossa wallclimbeilla ja siltapunnerruksilla. Plus ihan tavallisilla punnerruksilla ja ojentajapunnerruksilla. 😀
Salin puolella tein sitten erinäisiä ojentaja- ja hauis-liikkeitä. Ja roikuin. Voi hitto, että on hyvää treeniä taas sille puristusvoimalle ihan vaan roikkuminen. Vähän erilaisia otteita kun vaihtelee, ni avot!
Nämä ihanat Lorna Janen shortsit pääsevät testiin sitten vasta seuraavalla tankotanssitunnilla.
Tänään en aio niitä salille laittaa. 😉
Niin että voiko niitä purnukoita olla liikaa?
Mä luulen, että ei! 😀 Haha! Tietysti kaappitilaa vois ehkä olla vähän enemmän. 😉
Sain testiin AVON:in uusia tuotteita.
Tänään ehdin testata jo tuota suihkugeeliä sekä tuota Gold Body Lotionia. Niin ja ripsaria. Kaikki tuntuivat oikein hyviltä. Varsinkin tuo kultarasva! 😉 Siitä tuli ihanan pehmeäksi iho ja ihan vähän sellaista kullanhohtoa sääriin. Ai että! 😀
Illalla laitan tuota jalkarasvaa, se on tarkoitettu yövoiteeksi jaloille. Kerron tuntemuksia siitä sitten myöhemmin.
Ja tää ihana bodybutter pääsee myös testiin pian. Tuoksui ihan älyttömän hyvälle!! <3
Onko Avon teille tuttu?
Ihanaa päivän jatkoa teille toivottelen ja lähden töihin ja salille.
puspus <3
P.S. Oon menossa viikonloppuna GoExpo-messuille. Laittelen perjantaihin mennessä teille vähän vinkkejä missä kannattaa pistäytyä ja mihin aion itse mennä! 🙂
22 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Oon ihan samoilla linjoilla mikroshortseista,oma kroppa niihin ei sovi edes kotikäyttöön mutta vaikka kroppa ois timmissä kunnossa niin en silti kehtais salille sellaisissa! 🙂 Ja tollaset treenihanskat mun on saatava,ihanat !
Olet kaunis. <3
hitaastimuttatodellavarmasti.blogspot.com
Onpa ihana toi Lorna Janen paita. Oot saanut hyvän yhteistyökumppanin Lorna Janesta tai ennemminkin toisin päin. Vaatteet on vieläkin paremman näköisiä täällä sun blogissa ihan tositoimissa kuin Lorna Janen nettisivuilla. Tosta paidastakin saa kunnollisen käsityksen kun näkee sen sulla eri kuvissa ja asennoissa. =) Nettisivuilla paita on ihan pliisu, mutta sun kuvissa ihan paras. Hieno se on ei mulla muuta. =)
Voi jösses että sun reidet on upeat! Ja Joo, en itsekään laittais mikroshortseja salille jo ihan siitä syystä että ne jalassa joutuis miettimään että vilautteleeko kanssatreenaajille jotain mitä niiden ei kuuluis nähdä. Parhaat salihousut on ehdottomasti sellaiset joita ei tartte treenin aikana miettiä, esim. tiukahkot trikoot, pysyy hyvin päällä eikä haittaa liikkeitä. Omani oon ostanu Gazozilta ja oon ollu todella tyytyväinen, ne on melkein kuin toinen iho.
Oot kyl taas laihtunu!
Moi! Ei, mikrot ei kuulu salille. Syitä:
1. Alakerrasta valuu naisilla säännöllisesti eritteitä.
2. Kaikilla tulee joskus ilmaa ulos.
3. En haluaisi sisäreisiini mitään silsaa salin laitteista. Ne ei ole aina niin puhtaita!
Ja purnukoita ei voi olla koskaan liikaa. Syitä: ei ole. Olet nätti!
Mikroshortsit miellän sellaisiksi, missä oikeasti näkyy osa pakarasta. Sellaisia en käytä salilla. Mutta lyhyitä shortseja käytän kyllä. Toisaalta mä olen tottunut pitämään shortseja, kun penskasta asti on lentistä pelaillut ja sinne kentälle ne vaan kuuluu. Enpä oikeastaan oo edes ajatellut koko asiaa tarkemmin, vasta kun nyt 🙂 Mutta en mä mielelläni kenenkään paljasta hanuria siellä salilla katsele, että joku roti sentään 😀
No ei ne mikroshortsit ehkä ihan minnekkään salille kuulu, jossain lenkillä kesällä niitä voi pitää 🙂 Mutta joo itellä tuli just ajatus, kun salien laitteetkaan ei oo ehkä mitään kaikista puhtaampia, niin sitten vielä mikroshortseissa sinne.. 😀
http://iwilldoitemski.blogspot.fi/
taitaa seuraava tili mennä lorna janelle, on kyl niin ihania vaatteita ettei malta olla tilaamatta! 😀
Ja ei, niitä purkkejahan ei koskaan voi olla liikaa 😉
Jos on 30 astetta tai enemmän lämmintä, voi laittaa lyhyet shortsit. Ei muuten. Mikroshortsit? Ei ikinä. Eikä missään. Olen rajoittunut.
Ei kuulu. Liikaa näkyy paikkoja eikä aina jaksa ite lattiaa tai kattoa kattoa vaan siksi että joku haluaa olla puolialasti salilla, yleensä vielä treenaamassa reisiä. Ja se kans on ihmeellistä että miksi sitä juomapulloa pitää pyöritellä suussa ja imeä koko ajan, samalla ku tekee niitä reisiä, tuoko se tehoa vai mitä?
Mun mielestä mikrosortsit (siis semmoset missä oikeesti näkyy puol pakaraa) kuuluu ainoastaan omaan kotipihaan tai rannalle, ei minnekään muualle! Viime kesänä oli hirveetä kateltavaa kun muodissa oli oikeasti, siis kirjaimellisesti, puoli pakaraa paljastavat farkkusortsit, ja ihmiset kulki niissä kaupungilla… Ja vieläpä jos siellä sisällä on sellaset roikkuvat pakarat niin hyi. Salille ja muutenkin sortsit on okei, kunhan ne nyt peittäis pakarat 😀
Miksei voisi käyttää mikroshortseja? Ihme sievistelyä joillakin. Itseäni ei haittaa yhtään vaikka alusvaatteisillaan treenaisivat, tosin taidan kuulua vähemmistöön joka on sitä mieltä että ihan sama minkälaiset vaatteet ihmisellä on kunhan ei ole oikeasti likainen tms 🙂 Itse tosin suosin trikoita ihan vain koska olen vilukissa. Oikeasti kuumalla ilmalla kesällä olen juurikin sellainen tyyppi joka kulkee toisinaan puoli peppua paljastavissa repaleisissa minishortseissa ja napapaidassa aiheuttaen myhäillen yleistä pahennusta.
Aiemmassa postauksessa alekoodi oli MONNATR15 nyt MONNATREENAA15. Kumpi siis oikea? Nimin. Huomenna tilaus menemään 😉
Oo eih! Anteeksi nyt on tullut moka! Se aiemman postauksen alekoodi on oikea! 😉 Eli MONNATR15
Mulle on ihan sama miten itse kukin salille pukeutuu, kunhan lölö pysyy piilossa, haha! Toisaalta, jos on tiukassa kunnossa niin mikseipä niitä kovan työnsä tuloksia saisi hieman esitelläkin?
Joku edellä puhui kyllä täyttä asiaa – Lorna Janekin voisi rohkeasti käyttää malleja, jotka näyttäivät edes siltä että salilla käydään muutenkin kuin ottamassa instagram-kuvia… Kyseisen firman vaatteet näyttävät meinaan sun päällä huomattavasti paremmilta!
Mä sanon aina, että ne pukeutuu, joilla on varaa (koskee myös lyhyitä hameita yms.). Eli en näe etteikö voisi, jos kroppa sallii. Sullahan nyt salliikin. Vitsi noi pinkit hanskat on NIIN herkut. Tahtoo, näyttää NIIN multa.
Makee paita, kaunis ja KAPEA Monna!
..ja puolet kommentistani hävis? 😮 😀 mutta anyway, taas kommentoin, että jestas nuo reidet on upeat! 🙂
Tankotanssissa mikrosortsit on hyväksyttävät, mutta salille en niissä lähtisi (ellei kyseessä ois vaikka oma yksityissali, jossa ei muita ihmisiä olisi). Kerran näin koulussa yhden yläasteella olevan tytön sellaisissa pinkeissä mikrosortsi-tyylisissä farkkusortseissa eikä ollut kovin hehkeää katseltavaa kun puolet neidin pepusta näkyi koko kansalle… 😛
Noi pinkit vaatteet sopii sulle tosi hyvin 🙂
Vaikka kroppa kestäis ja haluaa näytellä sitä muille niin onko kuitenkaan pakko? Varmasti on paikkoja joissa saa esitellä ilman että se muita häiritsee( uimahalli, lääkärin vastaanotto, stripparina, mallina..) Ei aina voi tehdä niinkuin itse haluaa, joskus täytyy pystyä ajattelemaan muitakin.
Joo ei lyhyillä sortseilla salille eikä myöskään hillittömillä tissipaidoilla. 😀
Monna, voisitko tehdä postauksen sun vaatekaapin sisällöstä. Varsinkin treenivaatteet kiinnostaa kovasti. Joskus oot tehnyt aikasemminkin mut nyt ois taas kiva nähdä kuvien ja kommenttejen kera. 🙂
En ole todellakaan näin lihaksikas kaveri http://www.pakkotoisto.com/attachments/kilpailijat-ja-bodyjuorut/61678d1276523091-bb-jerry-ossi-tlp_3568.jpg . Lähestulkoon minulla oli aikanaan joskus kesällä päällä, kun salilla oli 28-31 astetta. Minulla oli aina pari pyyhettä salin puolella mukana. Sofia Ruusila-kohun jälkeen en ole tuollaisia kehdannut enää laittaa päälleni. Yksi nainen sanoi minun voivan hyvin käyttää tuollaisia, koska olen hyvässä kunnossa. Joku muu sanoi, että monet naispuoliset treenaavat vielä pienemmissä. Helsinki on varmaan vapaamielisemmästä päästä, mutta en tosiaan uskalla käyttää Ruusila-keissin takia. Pahoittelut kaikille ylimääräisestä vilautuksesta.