Hae
Monna Pursiainen

Oioi mitkä (treeni)vaatteet!

Silloin tällöin multa aina kysellään treenivaatepostauksia ja suosituksia.
Nyt mä ajattelin yhdistää mun suosikkeja tähän yhteen postaukseen. 🙂

Mulla on muutamia merkkejä, joiden nimeen vannon ihan kybällä! Sitten on sellaisia merkkejä, joita ostan koska ne on halpoja ja ihan ok laadultaan.
Muutamien huippujen kanssa saan myös tehdä yhteistyötä. 🙂

Mulle treenivaatteet on nykyään yhtä kuin arkivaatteet. Ne on myös mun työvaatteita.
Ja sitten kaiken lisäks treenivaatteet on nykyään niin makeita, että mun mielestä ne sopii myös vapaa-ajalle. Varsinkin mun luottomerkkini Lorna Janen vaatteet.

Melkeinpä vuosi sitten oon tehnyt näköjään edellisen treenivaatepostauksen. 😀 Se löytyy TÄÄLTÄ. Siihen oon kasannut treenivaatteet, joita silloin oon käyttänyt eniten. Hyvin paljon samoja vielä käytössä ja ”jonkin” verran myös uusia. 😉

Lorna Janen treenivaatteet on olleet mulle ihan taivaanlahja! Ne värit, mallit ja laatu! Ihan oikeasti huippuja!! Kerran juttelin erään ystäväni kanssa, että Lorna Janen vaatteita vois kehua maasta taivaisiin kaikille koko ajan, ja mikä parasta yhtään ei tarttis liiotella. 🙂 Ja näin se todellakin on.

Toppi: Lorna Jane

Toppi: Lorna Jane

Uusin tuttavuuteni Oi! Oi! Brazil on myös huikea merkki. Kuosit välkkyvät värejä toinen toistaan makeemmin ja laatu on myös todella hyvää!

Leggingsit: Oi! Oi! Brazil

Leggingsit: Oi! Oi! Brazil

Suhteellisen uuttena tuttavuutena mun treenivaatevarastoon on päätynyt myös Björn Borg. Merkki sinäänsä on ollut mulle tuttu ennenkin, mutta enemmän alusvaatepuolelta. Ihastuin BjörnBorgillakin väreihin! 😀 Mihinkäs muuhun? 😉 Myös laatu on ollut BB:llä hyvä, kuten Lorna Janella ja Oi! Oi! Brazililla.

Leggingsit, toppi ja reppu: BjörnBorg

Leggingsit, toppi ja reppu: BjörnBorg

Näiden kolmen lisäksi yks mun suosikki on Nike.
Jos mä saisin päättää, (ja mulla ois hitosti rahaa) ni mä täyttäisin mun vaatekaapin näillä neljällä merkillä. Ja vois sinne vähän Adidastakin laittaa. 😉

Toppi: Björn Borg Leggingsit: Nike Kengät: Nike

Toppi: Björn Borg
Leggingsit: Nike
Kengät: Nike

Mulla on sellainen hassu juttu, että mua jotenkin häiritsee käyttää eri merkkisiä treenivaatteita yht’aikaa. Mutta nyt mä oon yrittäny opetella siitä pois. 😀 En tiiä mistä se kantautuu, mutta näin oon ajatellut joskus ihan tiukkanakin. Haha!

Lippis: SuperYellow Takki: Haglöfs Leggingsit: Nike Kengät: Nike

Lippis: SuperYellow
Takki: Haglöfs
Leggingsit: Nike
Kengät: Nike

Koko asu: Lorna Jane

Koko asu: Lorna Jane

Toppi: BjörnBorg Leggingsit: Nike Kengät: Nike

Toppi: BjörnBorg
Leggingsit: Nike
Kengät: Nike

Lippis: SuperYellow Paita: 2XU Housut: H&M Sport Kengät: NewBalance

Lippis: SuperYellow
Paita: 2XU
Leggingsit: Gina Tricot
Kengät: NewBalance

Toppi: Lorna Jane Leggingsit: Oi! Oi! Brazil

Toppi: Lorna Jane
Leggingsit: Oi! Oi! Brazil

Näiden neljän merkin lisäksi mun kaapista löytyy aika paljon H&M Sportin, Gina Tricot:n ja myös KappAhl:n treenivaatteita. Nää kaikki on tosi edullisia ja ihan ok laatuisiakin. Muttei ehkä ihan niiiin huippuja kuin nämä mun suosikit. 😉

Toppi: Lorna Jane Leggingsit: KappAhl

Toppi: Lorna Jane
Leggingsit: KappAhl

Toppi: Nike Leggingsit: H&M Kengät: Nike

Toppi: Nike
Leggingsit: H&M
Kengät: Nike

Toppi: H&M Leggingsit: 2XU Kengät: Vibram FiveFingers

Toppi: H&M
Leggingsit: 2XU
Kengät: Vibram FiveFingers

Toppi: Lorna Jane Shortsit: H&M

Toppi: Lorna Jane
Shortsit: H&M

Vaatteiden lisäks tykkään käyttää paljon päähineitä, hattuja ja lippiksiä ja pipoja. 🙂
SuperYellow:n lippiksistä oon tykännyt paljon. Ja nyt uutena tulokkaana sain testiin kahden eri suomalaisen malliston tuotteita, jotka saapuvat kauppoihin vasta ensi keväänä! 😉 Sain siis kunnian kokeilla näitä ja heittää vähän ”tiisereitä” someen, ennen kuin tuotteet saapuvat kauppoihin.
Nämä merkit ovat: NOB ja Double Square.
20140702_131323NOB keskittyy enemmän ns. katumuotiin.Tuotteita suunniteltaessa on keskitytty täydelliseen istuvuuteen sekä räväkkiin ja uskaliaisiin malleihin: NOB haluaa erottua joukosta.

Lippis: NOB

Lippis: NOB

Lippis: NOB

Lippis: NOB

Pipo: NOB

Pipo: NOB

Double Square on taasen sporttinen mallisto. Materiaalit on laadukkaita, miellyttäviä ja värikkäitä, ja Double Square:lta löytyy myös teknisempiä tuotteita. Näitä pääsee testailee sitten taas vähän ilmojen viilennyttyä. 😉

10510359_10152531047651649_1360539233_n 10517027_10152531047641649_1397156308_n
Varsinkin toi NOB on sellanen mun näkönen merkki!! 🙂 Ja nää molemmat merkit tulee olemaan edullisia. 10€:n ympärillä pyörii hinnat kaikissa tuotteissa.

Sitten vielä Lorna Janesta sananen, kaikki pääkaupunkiseudulla asuvat LJ-fanit ja te joille merkki on vielä ehkä tuntematon, elokuun loppuun asti on mahdollisuus ostaa Lorna Janea on FashionTaivas Kiseleffistä, jossa siis pop up koko elokuun ajan arkisin 10-19 ja la 10-17 . Sinne kandee mennä! Siellä on myös muita makeita brändejä, myös muita kuin treenimerkkejä. 😉
10559810_10152194230575458_8706457388171216270_n

Mitä merkkejä te tykkäätte käyttää? Ootteko ihan merkkiuskollisia ja käytätte vain jotain tiettyä merkkiä? Vai kokeiletteko vähän mitä merkkejä tahansa? Onko sillä väliä mikä on laatu vai onko parasta ulkonäkö? 😉

Iloista perjantaita ja aurinkoa mieliin!
<3: Monna

Toppi: Lorna Jane Leggingsit: BjörnBorg Kengät: Nike

Toppi: Lorna Jane
Leggingsit: BjörnBorg
Kengät: Nike

 * Osa postauksen treenivaatteista saatu yhteistyössä.

14 kommenttia

  1. Jenny/Vastaisku ankeudelle kirjoitti:

    Mulla on aina ollut ihan sama juttu, en ole jotenkin tykännyt käyttää treenivaatteissa montaa eri merkkiä samaan aikaan, mutta itsekin opettelen tuosta juuri pois. Keskiviikkona ohjaamassa olikin Lorna Janen toppi, Adidaksen trikoot ja Niken kengät. Huh, silmät kiinni ja menoksi 🙂 Tärkeintä lienee se, että vaatteet on mukavat ja toimivat hyvin treenatessa, merkkisekamelskasta huolimatta.
    Ihanaa päivää!

  2. Niina Nimenen kirjoitti:

    ihanaihana postaus. Tätä mä olen odottanut. Vau mitä ihania vaatteita! Ihania inspiraation lisääjiä!

  3. Marilii / Palanen onnea kirjoitti:

    Ai että, mä niin tykkään noista värikkäistä treenivaatteista – ja sun tyylistä! <3 Mun vaatekaappini pursuaa Niken vaatteita ja kenkiä, mutta mahtuu sinne muutamat Adidaksetkin sekaan. Karrimoria taas ostan monesti pelkän värin (neon) ja hinnan (halpa) takia, vaikka laatu ei mikään järjettömän hyvä olekaan. Käteen tarttuu kaupoissa ekana aina ne miljoonan eri värin räikeät ihanuudet, mutta kyllä se laatu ja vaatteen malli lopulta merkkaa enemmän. Mikään ei oo ärsyttävämpää kuin se, että joutuu jatkuvasti treenin aikana kiskomaan rullautuvaa paidan helmaa alaspäin ja valuvia trikoita ylöspäin, oli ne sitten kuinka ihanan näköisiä tahansa. Ite ainakin odotan treenivaatteelta, että sitä ei huomaa päällä. Että se ei kiristä liikaa, tai häiritse muuten. Ja se väri/kuosi tulee sitten vasta tokana 😉

    • Monna kirjoitti:

      Mullakin tarttuu ekana käteen noi miljoonan eri värin räikeät ihanuudet!! 😀 Oon kyllä onnistunu nyt ostamaan myös vähän hillitympiä ja toki laadulla on iso merkitys myös!
      Ja toi on tosiaankin varmaan yks ärsyttävin juttu, että trikoot rullautuu koko ajan alaspäin. Kyllä ne vähän laadukkaammat pysyy koko ajan ylhäällä. 🙂

  4. Heini kirjoitti:

    Superihania vaatteita!

    Mulla on oikeestaan toisinpäin; en tykkää, jos kaikki vaatteet on saman merkkisiä 😀 Täytyy ehkä alkaa laajentaan tätä merkkivalikoimaa, niin vähenee tällaset ongelmat 😉 Esim noita Lorna Janen vaatteita en omista vielä yyhtiäkään, vaikka monesti olen niitä haaveillen katsellut.

  5. 3kk blogia lukenut kirjoitti:

    Heippa vaan!

    takuulla vedät herneen nenään mutta pakko avautua.miten voit pahottaa mieles niin pienestä asiasta,että joku lukija on toivonut sun vastaavan postauksen kommentteihin.ymmärtäisin asian,jos et olis tehnyt yhtään postausta sen olet kauniimpi kuin uskot postauksen jälkeen ja vastannut niihin myöhempien postauksien kommentteihin mutta kun olet tehnyt monta postausta ja niitten kommentteihin vastannut,niin ihan syystä on ko.lukija kommenttinsa on laittanut ja tuskin? on kommettia pahalla laittanut.on kiva että jaksta postata tiiviisti mutta kannattais vastata vanhojen postauksien kommentteihin ensin.nähkääs joka kuuseen kurkottaa,se katajaa kapsahtaa. värikäs on treenivaatevarastosi mutta olis kiva nähdä myös mitä muuta löytyy vaatevarastostasi kuin vain mielin määrin treenivaatetta.Tunnustaudutko shoppailuholistiksi?vaatimaton jos olisi.ei omistaisi kuin pari kolme eri treenipaitaa/treenihousuja mutta tunnetusti fittaajilla nousee kusi päähän treenivaateshoppailussa,ns.pakko saada lisää ja st esitellä niitä muille.ja sit ennen ku vedät hernettä taas nenään,tämä oli yleistys,ei sua koskeva

  6. Maarit kirjoitti:

    Tää oli kiva postaus. Oli pakko heti kattoa vaatekaappiin. 😀 Mulla suosituimmat merkit on Röhnisch, Reebok, H&M, Kari Traa ja Nike. Lisäksi löytyy muutama Adidas, SOC ja Casall. Kari Traa ja Reebok taitaa olla ainoat merkit missä saman merkin toppi ja trikoot on joskus yhtä aikaa päällä. 😀 Oon ostanu melkein kaikki vaatteet alesta eli hinnan ja värin mukaan vaatteet on kaappiin päätyny. 🙂

  7. nana kirjoitti:

    Värikkäät treenivaatteet <3 Mun treenivaatehyllyn täyttää Nike, Adidas, Soc, Reebok, sitten on myös jotain Freddyn treenivaatteita… Myös H&M:ltä ja Ginasta voi tehdä edullisia löytöjä. Kesän Nykin reissulta lähti mukaan kasa Aeropostalen treenivaatteita, joita ostin hurmiossa -50-70% alennuksella =D

    Oli hassu huomata, että kyseiseltä reissulta shoppailin nimen omaan treenivaatteita, enkä oikeestaan muuta Michael Korsin laukkuja lukuun ottamatta. Mutta se on vaan niin ihanaa laittaa ne uudet pirteät treenivaatteet päälle, oli se sitten pinnallista tai ei 😉

    • Monna kirjoitti:

      Joo SOCia löytyy multa kanssa ja tuo Freddy on menossa testaukseen! 🙂

      Ja kyllä sitä itekin tosiaan huomaa ostavansa enenevissä määrin treenivaatteita. Mutta toisaalta kun työkseen myös treenivaatteet päällä heiluu, ni ei ihme. 🙂
      Ja jos treeni on hyvä ne pirteät treenivaatteet päällä, ni silloin se ei oo pinnallista. 😀

Vastaa