Blogimaailman kilpailu
20
Tää aihe on mulla pyörinyt luonnoksissa jo jonkin aikaa.
Oon vielä pitänyt sitä siellä hautumassa, koska ehkä sohaisen tällä hiukan ampiaispesään..
Ottakaa siis hyvä asento ja lukekaa huolella loppuun asti, ennen kuin suututte. 😉
(varsinkin te armaat bloggajakollegat)
Alat missä on paljon naisia on usein aloja, missä myös kilpailua on paljon. Ja kateutta.
Pahoittelut yleistämisestä, mutta tähänastiseen ikääni mennessä olen saanut tämän kokea monessa eri työpaikassa.
Koko ajan enenevissä määrin huomaan myös, että blogimaailmassa kilpailu on kovaa.
Blogeja tulee lisää ja kilpailu kovenee.
Suomessakin alkaa olemaan jo ”kovan tason” bloggaajia, niin suosion kuin palkkansakin puolesta.
Sehän vain kasvattaa kilpailua. Toki siinä on hyvätkin puolet.
Kaikki haluaa kehittyä ja olla parempia, myös minä.
Mietin, että pitäisikö mun laittaa blogiin vain järkkärillä otettuja kuvia. Mietin, että pitäiskö mun kirjoittaa jotenkin eri tavalla? Pitäiskö mun yrittää olla jotenkin coolimpi? Mietin, että miksi mua ei kutsuta kaikenlaisiin kinkereihin, kekkereihin ja blogigaaloihin? Enkö ole tarpeeksi cool?
Suomessa blogimaailma on kuitenkin vielä suhteellisen pieni ja suosituimmat bloggaajat ja tämän genren ”kerma” koostuu aikalailla samoista ihmisistä.
Eri gaaloissa ja kinkereissä törmää samoihin naamoihin.
Kilpailu ja tarjonta on siis myös hyvästä. Bloggaajat haluavat tehdä paremmin, kirjoittaa paremmin. Näyttää paremmalta.
Se kaikki on hyvä. Ja kun pärjää ja menestyy saa olla ylpeä. Ja pitääkin. Mutta ylpistyä ei saa.
Mä en kestä ylpistyneitä ihmisiä. Sellaisia, jotka kulkevat nokka pystyssä ja lopettavat tervehtimisen, koska ovat nykypäivänä niin suosittuja blogisteja.
Tai kokevat olevansa Suomen parasta kastia ja unohtavat laittaa välillä ne jalat maanpinnalle.
Toki blogimaailmassa suurin osa kirjoittajista on suhteellisen nuoria ja äkillinen menestyminen ja suosionkasvu voi sihahtaa hattuun vähän väärällä tavalla.
Ehkä meillä yli kolmekymppisillä on ne jalat tukevammin siellä maanpinnalla muutenkin. 😉
Aistin herkästi asioita ja kilpaileminen ei ole mulle luontaista.
Kun mulle laitettiin sähköpostilla ilmoitus, että lukijat ovat valinneet mut 12:n finalistin joukkoon Sport & Wellness Blog Awardseissa olin iloinen, kiitollinen ja hämmästynyt.
Samalla sekuntilla mua alkoi kuitenkin ahdistamaan kilpailu. Ajattelin, että ei hitto soikoon siellä on mun kaks hyvää ystävääkin samoissa kategorioissa kilpailemassa.
Ja mitä sitten jos en pärjääkään? Samanaikaisesti halusin voittaa koko homman ja toisaalta jo finalistien joukkoon pääseminen oli mulle jo aivan super hieno juttu.
Mua ahdisti ja stressasi.
Kun voittoa ei tullut, olin sittenkin vähän pettynyt. Kiva oli kuitenkin kuulla, että olin saanut kolmanneksi eniten ääniä Sport-kategoriassa. <3
Tämän jälkeen ajattelin, etten halua enää mihinkään kilpailuihin. Vaikken tuohonkaan itse päättänyt osallistua, vaan minut siihen valittiin.
Mutta silti.
Halusin taas vähän enemmän pois blogiportaalista. Sielläkin aistin kilpailua. Moni muu ei ehkä niin aisti tai koe, mutta mulle se oli sitä.
Kuka kirjoitti milloinkin parhaimman pepputreeni-postauksen ja kenellä se vatsa oli littein kesällä..
Nyt koen, että olen itsenäinen ja saan ”rauhassa” kirjoittaa siitä mistä haluan, ilman paineita.
Viime syksynä osallistuin vieraana Aussie Blog Awardseihin.
Menin paikalle ystäväni Annan kanssa. Vähän jännitti. Siellä en ollut ehdolla. Mutta jännitti silti.
Tuntui taas, että tunnelma ei ollut aidosti rento. Kaikki halusivat näyttää paremmalta kuin toinen.
Kai se on ihan luonnollistakin. Mutta silti.
Rentoa meillä oli Annan kanssa ja muutaman muun tutun bloggaajan kanssa.
Näin tuttuja naamoja. Tuttuja bloggaajia, jotka ovat ennen tervehtineet. Nyt käänsivät pään pois.
Tuli sellainen tunne, että ok – en kuulu tänne.
Ylpistyminen lisääntyy.
Bloggaaja – kuumin ja trendikkäin ammatti heti personal trainerin jälkeen.. 😉
Ehkä minäkin olen kateellinen. Haluaisin olla siellä kuumimpien nimien joukossa.. En vain myönnä sitä.
Tai sitten en.
Ehkä haluan pitää ne jalat maanpinnalla ja olla ihan tavallinen tallaaja vain.
Niin kuin mielestäni on kaikki muutkin.
Mikä tekee toisesta ihmisestä toista paremman? Mikä antaa syyn nostaa itsensä jalustalle?
Mikä antaa oikeutuksen ylpistyneelle ja töykeälle käytökselle?
Sinä, joka tätä nyt luet, olet sitten bloggaja tai et:
Vaikka olisit kuinka hyvä jossain asiassa, muista aina että voi kehittyä. Jos ei sitten muussa, niin ainakin olemaan kohtelias ja laittaa sitä omaa leukaa edes sentin alemmas.
Vaikka olisit jo alasi taitavin ammattilainen, muista olla nöyrä. Ole ylpeä, mutta pidä ne jalat maassa.
Olkaa kohteliaita.
Tervehtikää tuttuja naamoja.
Hymyilkää.
Oppikaa uutta.
<3
20 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Hyvä sinä! Erittäin tärkeä aihe kirjoittaa, varmaan tiedäkin tästä jo mun mielipiteeni 🙂
Pus! <3 Kyl mä tiiän! 🙂
Asiaa Monna! Mä olen kanssa vähän ihmetellyt samaa kun olen kuullut millaista kohtelua jotkut ovat saaneet kun ovat menneet moikkaamaan fanittamaansa ihmistä kadulla. Musta on ainakin maailman suloisinta kun joku rohkenee tulla juttelemaan, niin en ymmärrä miten joku voi käyttäytyä töykeästi siinä tilanteessa!
Kiitos Natalia! 🙂
Oon ihan samaa mieltä! Mun mielestä se on suloista ja imartelavaa ja kaikkea ihanaa, jos joku tulee juttelemaan. Ei tulis mieleenkään sellaisissa tilanteissa käyttäytyä töykeästi!
Musta tää kilpailu ajaa blogit siihen, että niistä tulee helposti toistensa kopioita eikä kukaan uskalla tavallaan ottaa riskiä ja alkaa kulkemaan omaa polkuaan ja esim vaikka ottamaan (asu)kuvia vaan jollain digikameralla ilman tarkkaan harkittua taustaa. Tää blogien kehitys on kyllä ihan mielenkiintoista seurattavaa, mutta silti mä uskon, että loppupeleissä ne blogimaailman kirkkaimmat tähdet ovat juuri niitä, jotka ei yritä mitään ja tekee sitä mistä tykkää tai miten tykkää.
Toiseks mä uskon, että tää blogimaailman kaupallisuus on tehny bloggaajista jopa hieman ahneita ja monet mietttii, millainen bloggaaja mun pitää olla, että saan ne parhaimmat yhteistyökamppikset… okei voin olla ihan väärässäkin, mutta mietinpä vain 😀
Samaa mieltä tuossa, että kilpailu ajaa blogit samankaltaisuuteen ja riskittömään ilmeeseen.
Mutta siitä oon eri mieltä, että kirkkaimmat tähdet välttämättä kulkisi pelkästään omaa polkuaan miettimättä.. :/
Tiedän kyllä mistä puhut ja mitä tarkoitat. Bloggaajana tulee itsekin joskus mieteittyä että mitä minä voisin tehdä toisin? Mitä joku muu tekee erilailla minuun verrattuna? tai miksi joku muu on suositumpi kuin joku toinen, vaikka jutut ovat ihan samankaltaisia?
Itse olen alunperinkin lähtenyt pitämään blogia itseäni varten mutta lukijoiden vuoksi kirjoitan sitä edelleen, joskin samalla periaatteella kuin aiemmin – itseni näköisesti ilman turhia kikkailuja. Haluaisin ehkä että se olisi aina viimmeistelty ja loppuun asti huoliteltu mutta sellainen se ei ole – eikä varmasti koskaan tule olemaankaan. Myönnän etten pistäisi pahakseni jos joku tahtoisi yhteistyön merkeissä tarjota minulle kuukausittain uudet treenivaatteet, uuden läppärin tekstien työstämiseksi tai vaikkapa mahdollisuuden matkustaa ympäri maailmaa bloggailen matkakertomuksia (menikö viimeinen vähän överiksi) vain sen vuoksi että olen niin suosittu kirjoittaja..
Mutta Monna, sä olet onneksi pysynyt aitona itsenäsi vaikka pirun suosittu bloggaaja oletkin <3
Näinpä juuri Jenni, samoja kysymyksiä pyörii munkin päässä usein.
Mä myös haluaisin, että ois aina viimeistelty jne.. 😀 Mutta ei kyllä vaan riitä aika.
Kiitos ihana! <3
Jesh!
Todella hyvä kirjoitus ja asiaa! Kun itse lukijana kaipaan bloggaajalta sitä ihan tavallista elämää ja vähän arjen luxusta. Treeni blogista haen taas motivaatiota itselleni,koska aina voi kehittyä!
Blogista melkein katoaa se ajatus,jos kaikki postaukset ovat(vauhdilla yleistyviä) maikoksia samalla kuin kerrotaan jotain siinä samalla.
Niinhän se on Pauliina. Mainokset ymmärrän silloin tällöin, varsinkin mitä menestyneempi blogi on.
Mutta se, että jokainen postaus sisältää jotain yhteistyötä on tietysti vähän sielutonta. 😀
Hei, tämä ei nyt liity aiheeseen (tärkeä toki sekin!) vaan ihan muihin hommiin. En nimittäin pääse sun blogiin koskaan iPadilla, jota nyt yleensä käytän eniten koska sillä blogien selaaminen on niin helppoa. En pääse muihinkaan fit-lehden blogeihin enkä kyllä heidän nettisivuilleenkaan, joten oletan että tämä onkelma johtuu sieltä päästä fit-lehden palvelimesta tai jostain… Oliskohan ongelmalle jotain tehtävissä/voisitkohan mainita tästä johonkin? Toivottavasti tää ei karsi sun lukijoita! 🙂 🙂
Moi Miina!
Kiitos palautteesta! Vietiin tää asia heti eteenpäin. Toivotaan, että korjaantuu pikimmiten. 🙂
On korjaantunu, kiva, kiitos! 🙂 nyt pääsee taas lukemaan 🙂
Voin samaistua moneenkin sun kirjoittamaan asiaan. Sen haluan sanoa, että vaikka oon sut vain silloin keväällä showroomilla nähnyt, niin oot mun mielestä aivan mielettömän aito ihminen ja bloggaaja! 🙂 Uskallat tehdä omaa juttuas ja se on tässä kaupallistuvassa blogimaailmassa ehdoton vahvuus. Mun mielestä oli rohkeaa ottaa uusi suunta blogille, enkä epäile hetkeäkään etteikö se olisi sen arvoista – Tsemppiä! ♥
Voi kiitos Marjut! <3 <3
Ihana Monna! <3
Mä uskon että vaikka sun blogis suosio nousis nousemistaan niin sulla pysyis ne jalat maassa ja moikkaisit edelleen tuttujasi. Mä ymmärrän nuo pohdinnat siitä että haluaa olla suosittu, mutta haluaa poitää jalat maassa. Ei haluakaan sitä suosiota hinnalla millä hyvänsä…. Välillä huomaan miettiväni että vitsit tällainen otsikko houkttelis, mutta kun mun tekis mieli otsikoida ihan eri tavalla, ei niin raflaavalla ja houkuttelevalla vaan ihan munlaisena… Mä oon kaukana suosituista, mutta kyllä sitä joskus ajattelee, että olishan se kivaa olla suosittujen blogien piirissä…
http://outinfitness.fitfashion.fi
Kiitos Outi! <3
Mä uskon kanssa. 😉 Ehkä sitä vaan on tosiaan kokenut jo aika paljon kaikkea, niin yks bloggaaminen ei saa mulla kusta nousemaan päähän. 😀
Kirjoita just niin kun susta hyvältä tuntuu! Se on parasta! Siitä lukijat tykkää! <3
Tositosi hyvä kirjoitus, kiitos! Mun isä on opettanut että kohtelias pitää olla ja tervehtiä aina. Mun oma motto on saman tyylinen, että kohtele kaikki niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Koska joku päivä se jota kohtelit huonosti voi olla se jolta pyydät apua, se jolta haet duunia tai se joka on sun työkaveri, sun naapuri tai mitä tahansa muuta. Sillon pakka leviää naamalle ja asioita on jälkeenpäin vaikea enää ottaa takas. Ylimielisyys on naurettavaa, lapsellista ja typerää. Ihan keneltä tahansa. Aurinkoista viikkoa sulle Monna 😀
Kiitos Teukka! 🙂
Sun mottosi on todella hyvä! Sitä kun muistasi edes muutama muu noudattaa, niin varmasti olis koppavia ja ylpistyneitä ihmisiä vähemmän tässäkin maassa. 🙂
Aurinkoista viikkoa sinulle myös.
Oivaltava kirjoitus ja raikkaan rehellinen, kuten sulla tuppaa olemaan – kiitos. En bloggaa, mutta samaa olen huomannut. On kaikenlaisia kekkereitä ja kukaan ei niissä vaikuta aidosti onnelliselta. Lisäksi samat tähän omaan keksimäänsä eliittiin kuuluvat ovat alkaneet vähentää niitä rehellisiä ja elämänmakuisia postauksia (toki myös anonyymit kommentoivat edesauttavat asiaa, mutta kun se salailukin tehdään niin överillä tavalla – on jotain uutta meneillään, mutta ei nyt millään raaskita kertoa, että nyt ollaan niinkin jännän äärellä kuin jokin uusi sänky tai saappaat tai blogimatka). En osaa olla kateellinen, koska en usko kenenkään ns. normaalin ihmisen nauttivan noista blogimatkoista kun eihän sitä nyt hyvänen aika saa olla yhtään oma itsensä kun pitää olla koko ajan niin hemmetin tietonen itsestään. Itsevarmuus ja narsismi ovat kuitenkin eri asioita, nykyisin nuo menevät näiltä parikymppisiltä ihan sekaisin. Itsevarma on onnellinen toisten puolesta ja uskaltaa seistä mielipiteidensä takana. P.S. Vihaan myös kilpailua. Melkeinpä missä vaan. Pahin kilpailijani on ihan minä itse. 🙂 Niin se saapi olla jatkossakin. P.P.S. Ihanin työpaikkani oli aikanaan raksalla miesten kanssa, naiset ovat liian usein toisilleen susia ja nykyaikana sekin on vielä pahempaa. 🙁