Fyysinen hyvinvointi -treenin ulkopuolella…
Treenin ja terveellisen ruokavalion ohella on muutamia asioita fyysisessä hyvinvoinnissa, joista haluan pitää huolta. Ne on kynnet, ripset, iho, hiukset ja kokonaisuudessaan hyvä yleiskunto. En oo ollut kipeänä pariin vuoteen. Mitä nyt joku parin päivän vilustuminen.
Noin aika tarkalleen vuosi sitten multa purtiin koirapuistossa sormi poikki.
Kirjoitin teille terveisiä sairaalasta vajaa vuosi sitten.
Kun mä makasin leikkauspöydällä ja mun sormea operoiva käsikirurgi kertoi mulle, että joutuu leikkauksen aikana poistamaan multa kynsiaihion keskisormesta – ajattelin ettei mulle kasva enää kynsi takaisin.
Näin kirurgikin vähän ennusti.
Sormi oli paketissa jokusen viikon ja Tunisian reissulla en saanut mennä uimaan.
Pikku hiljaa ja kuulemma aika nopeasti sormi alkoi paranemaan ja kynsi aloitti voimakkaan taistelunsa.
Mä en meinannut löytää mitään kuvia, missä kynsi näkyisi. Koska piilottelin sitä sormea.
Muutama löytyi, kuten näette – kynsi keskisormessa oli vain joku ihmeellinen pieni musta viiva.
Mä uskon vahvasti, että kynsi kasvoi täyteen mittaansa sen vuoksi kun mun yleiskunto on hyvä. Mulla on vahvat kynnet ja vahvat hiukset, osaksi perinnöllisistä syistä ja osaksi siksi, että syön monipuolisesti ja elimistöni voi hyvin.
Siinä se on kasvaneena, vähän eri näköinen kuin muut kynnet. Mutta kynsi silti. 🙂
***
Ripset ja hiukset on sellaiset, joista haluan huolehtia koko ajan.
Mä en halua, että mun hiukset näyttää huonoilta – tai että ne vois huonosti.
Oon jäänyt myös koukkuun ripsipidennyksiin ja niitä ilman en osaa nyt enää olla. Pinnallista tai ei, näin on.
Kävin tän viikon keskiviikkona laittamassa mulle ihan uudet ripset ihanan Anniinan luona
Beauty Anniinassa.
Suosittelen lämpimästi Anniinaa!! Aivan ihana ihminen ja super super kauniit ripset tuli! <3
***
Mä syön vitamiineja jonkun verran purkista, mutta pääosin vain hedelmistä, marjoista ja vihanneksista suoraan.
Uskon siihen, että ympärivuotinen hyvän yleiskunnon ylläpitäminen on se avainsana siihen
etten oo kipeänä lähes koskaan.
Inkivääristä sanotaan, että se on hyvä flunssan karkoittaja.
Mä sanoisin, että sitä(kin) kannattaisi käyttää säännöllisesti ruokavaliossa mukana.
Ei vain silloin kun on vähän kipeä olo.
Ginger Peoplen inkiväärituotteet tuo kivaa vaihtelua inkiväärille.
Mä en esim. itse tykkää pelkästä inkiväärin mausta ihan kauheesti, niin nää tuotteet on hyviä siihen.
Niitä oon lisännyt esim. smoohtieiden sekaan.
***
Tiesittekö te sitä, että fyysinen hyvinvointi vaikuttaa super vahvasti myös itsetuntoon?
Varmasti moni tiesi ja osasi ainakin aavistaa sen.
Tiesittekö te sitä, että kun kulttuurimme on varsin ulkonäkökeskeinen, niin hyvän ulkonäön ajatellaan tuovan rakkautta ja onnea?
Fyysinen hyvinvointi on kokonaisuus, se on kroppa päältä ja alta. Se on myös henkinen hyvinvointi. Se on ripset, hiukset, kynnet, yleiskunto, fyysinen voima, kauneus, komeus, seksikkyys, lihaskunto, vatsan hyvinvointi, mielen hyvinvointi, jnejnejne..
Kateus ja katkeruus musertaa. Negatiivisuus musertaa.
Huono itsetunto musertaa.
***
Nosta leuka rinnasta ja pistä hartiat edestä taakse. Nosta katse ylös ja hymyile.
Huolehdi itsestäsi niin sisältä kuin ulkoakin!
pus <3
6 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Saako kysyä mitä vitamiineja sinä itse käytät? ja mitä suosittelisit urheilua ja salitreenaamista harrastavalle käytettäväksi?:)
Itse käytän säännöllisesti vain d-vitamiiniä tällä hetkellä. Silloin tällöin c-tä ja sinkkiä ja seleeniä. Niillä saa mun mielestäni hyvän combon myös urheilija. Mutta mulla on tulossa kyllä tässä piakkoin sellainen vitamiini-info. 🙂 Kerron sitten lisää.
Hei,
Kumpi on parempi ratkaisu? Syödä aamupalaksi puuroa vai rahkaa? Urheilen usein aamuisin. Loppupäivän syön tyyliin lounas salaatti. hedelmä/skyr välipalaksi, normaali päiväruoka, iltasin smothie.
No jos syö vain puuroa aamupalaksi, niin jää kokonaan proteiini saamatta. Näitä arvioita on vähän huono kyllä lähteä antamaan ilman tämän suurempaa kokonaiskatsausta tilanteeseen. 🙂
Koska olisi taas toiminnallinen leiripvä? Haluan ehdottomasti nyt mukaan. Minua kiinnostaisi pvä jossa olisi Tuukan lihaskunttreeni, sinun vetämä tanssitunti, vaatemyyjä ja ravintoluento.
Varmasti taas kevään aikana. 🙂 Ilmoitellaan kyllä ajoissa.