Jotain mitä haluan kertoa..
Mä en oikein tiedä, että miten mä tän nyt toisin esiin. Mietin myös vähän etten toisi. Mutta sitten kuitenkin päädyin siihen, että tuon..
Mulla on jo pidemmän aikaa ollut sellainen olo, että mä haluan vähän testata omaa vartaloani. Mihin siitä oikein on.
Koska teen työtä alalla, missä painonpudotus, rasvojen tiputtaminen ja lihasmassan kasvattaminen on niitä keskeisiä juttuja – on mun hyvä tietää mahdollisimman paljon näistä asioista. Tottakai.
Tietoa tietysti jo on. Myös omakohtainen painonpudotus ja kropan muokkaantuminen parin vuoden aikana on ollut mulle todella hyvä polku. Tiedän mitä asiakkaat käy läpi. Että miltä se tuntuu kun välillä meinaa kertakaikkiaan motivaatio loppua ja niiden vanhojen tapojen pariin tekis niin paljon mieli takaisin.
Mutta aina voi oppia lisää. Haluan myös oppia sen, miten vartaloni muokkaantuu jos sille on luotu tarkka dieetti. Ja mitä siihen sanoo pääkoppa?
Tämä oma muutokseni tähän asti on mennyt siistimällä ruokavaliota, jättämällä einekset pois ja alkoholin hyvin vähäiseen määrään. Syömällä niitä asioita, joita tiedän vartaloni hyväksyvän ja sulattavan. Viljat eivät sovi mun kropalleni, ei myöskään suurissa määrin maitotuotteet. Alkoholi on aivan kamalaa myrkkyä mulle nykyään ja krapulaa aiheuttaa myös sokeri.
Mieheni Tuukka on ravitsemuksen asiantuntija ja on neuvonut monia asiakkaitaan ja myös mun asiakkaitani hienoihin tuloksiin. Ihmiset ovat saaneet vireyttä lisää, kiloja on tippunut, suoritukset on parantuneet, energiaa on tullut lisää ja vartalo on alkanut voimaan kaiken kaikkiaan paremmin.
Näitä tuloksia olen myös saanut ihailla omilla asiakkaillani. Mutta nyt haluan haastaa itseäni enemmän. Ja siihen en pysty yksin. En pysty myöskään ottamaan tiukkaa dieettiä vastaan mieheltäni, tiedän jo nyt silloin aidan olevan liian matala ylittää kun motivaatio meinaa laskea. Se ei johdu Tuukasta, vaan se johtuu musta – mun jääräpäisyydestä. Ja siitä, että Tuukka on varmasti yksi ainoista ihmisistä jolle osaan näyttää sen jääräpäisimmän puoleni.
Nyt siis kun on kyse ekaa kertaa elämässäni kunnon dieetistä, tarvitsen sen taakse jonkun jolle en uskalla sanoa vastaan. 😉 Ja onneksi sellainen löytyy kuitenkin läheltä. Rakas ystäväni Sara.
Saralla on tietoa ja taitoa, niin omakohtaista kuin työnsä vuoksi opittua. Sara myös opiskelee tällä hetkellä Fitness-valmentajaksi.
Me ollaan Saran kanssa tutustuttu yhteisen rakkaan ystävämme Annan kautta n. viitisen vuotta sitten. Meillä kolahti samantien samoille leveleille ja siitä asti olemmekin olleet ystäviä. Ollaan käyty todella paljon yhdessä treenaamassa ja muutenkin vietetty aikaa yhdessä, niin kahdestaan kuin kolmistaankin.
Meitä Saran kanssa on luultu monesti siskoksiksi, varsinkin silloin kun mullakin oli vielä tummat hiukset. 🙂
Nyt tämä siskoni Sara, toimii valmentajanani.
Elokuun 3.pvä mulla alkaa siis dieetti. Se kestää 9 viikkoa. Dieetin aikana on tarkoitus katsoa miten saadaan muokattua kroppaani entistä paremmaksi. 😉 Ei ole tarkoitus vetää mitään kisadieettiä, mutta on tarkoitus tiputtaa vähän rasvoja.
Tällä haluan oppia lisää ravinnosta ja miten sitä muokkaamalla saa vielä lisää tuloksia. Tahdon tietää miltä tuntuu olla dieetillä. Haluan tehdä tämän järjen kanssa, enkä tehdä vartalolleni hallaa. Siksipä viisas valmentajani Sara on apunani.
Dieetti kulkee viikko kerrallaan eteenpäin. On tarkoitus tehdä viikottain pieniä tsekkejä ja katsoa onko ravintoa tarpeeksi vai liikaa. Tapahtuuko kehossa muutoksia vai ei.
Olin perjantaina Saran luona kyläilemässä ja käytiin treenaamassa taas yhdessä. Sara teki meille myös lounasta ja käytiin läpi mun muutaman päivän ruokapäiväkirjojani.
Kalorimäärältään ruokavalioni tulee pysymään hyvin samassa määrässä ainakin ekat viikot, mitä se on myös nyt. Ainoastaan proteiinin, hiilhydraattien ja rasvojen saantimääriä hieman muokataan.
Mä olen ihan sairaan innoissani tästä!!
Pääsen testaamaan kroppaani ja mieltäni. Nyt jo tiedän, että dieetin aikana tulee olemaan muutamat kekkerit joissa sanon kohteliaasti kiitos, mutta ei kiitos. Eikä se edes haittaa. Koska haluan tätä nyt niin täysillä. Motivaatio on ihan kympissä!! 🙂
Dieetti loppuu lokakuun alussa. Täytän lokakuussa 35-vuotta ja olen päättänyt, että kun 6.lokakuuta kello soi ja herään – olen elämäni kunnossa ja vedän myös puhtaan leuan. 😉
***
Syy miksi mietin kerronko tästä blogissa vai en on se, että en halua tällä dieetillä viestittää ”vääriä asioita”. En tee siis tätä siis siksi ettenkö olisi tyytyväinen jo kehooni. Haluan nyt puhtaasti kokeilla mihin kroppani pystyy ja onko sitä mahdollista saada vielä entistä parempaan kuosiin.
Ja tällä tarkoitan kokonaisuutta. Voinko saada enemmän virtaa kun syön oikein, jaksanko treenata eri tavalla, mitä pääkoppa sanoo kun se joutuu menemään tiettyjen sääntöjen mukaan eikä herkkupäiviä ole. jne jne…
Haluan oppia jotain uutta ravinnosta, jota voin hyödyntää sitten myös dieetin jälkeen ruokavaliossani. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, mun herkuttelu on kesällä lähtenyt ihan käsistä. 😉 Se ei varsinaisesti näy kropassani, mutta se tuntuu. Ja se tuntuu myös pääkopassa. Energiaa tuntuu olevan vähemmän ja liika sokeri myös heittelee mielialaa ylös ja alas.
***
Näin! Odotan siis innolla tätä alkavaksi!! Otan kaiken tuen ja kannustuksen ilolla vastaan ja toivon sitä myös läheisiltäni, sekä ystäviltäni. Ettei sitten niissä kekkereissä tuputeta sitä siideriä tai kakkua.. 😉 Tiedän, että herkut on tässä se mun kompatuskivi. Joten kovaa päätä vaaditaan ja tukeakin varmasti.
Aion kertoa projektista myös blogin puolella tasaisesti.
Instagramiin tulee 3.8 alkaen joka maanantai #maanantaimasu -kuva. Tuolla hashtagilla projektia voi seurata muutenkin instagramissa.
Nyt kivaa sunnuntaipäivää!! <3 <3
20 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Mä oon itse kanssa välillä miettinyt tota kiristystä ja nimenomaan, koska osa musta halusisi vetää läpi tollasen kurinalaisemman jakson ja nähdä tuloksia. Olen kanssa hyvin minä itse tyyppija kokeilunhaluinen, joten ymmärrän täysin ajatuksesi tämän taustalla!
Nyt en koe olevan oma aikani vielä kiristellä, onhan tänä vuonna pudonnut jo 20 kiloa, eli ennemminkin itsellä nyt tasoitellaan 😀
Seuraan mielenkiinnolla sun proggista ja tosta huikeesta kropasta kuoriutuu varmasti lisää huikeuksia! ♡
Jenna
https://terksulife.blogspot.fi/
Ihan mahtavaa jo tuo 20kg!! Nyt nautit siitä ja olet ylpeä itsestäs. 🙂
Voithan sitten joskus myöhemmin kokeilla toista kiristelyä. <3
Voi kun toi tumma tukka sopi sulle hyvin!
Tsemppiä diettiin!
Kiitos. 🙂 Itsekin rupesin taas vähän haikailemaan tumman perään kun katsoin näitä kuvia. 😉
Tsemppiä!!!!! <3 eikä se diettaaminen oikeesti ole edes mitään kamalaa 🙂 oot varmasti KUUMIN kolmevitonen ikinä!!!!!! <3
Kiitos ihana kuumis! <3 Eikä se varmaan tosiaan ole ees mitään kamalaa. Innolla odotan! 🙂
Jes, kuulostaa hyvältä !! Tsemppiä!!
Komppaan Emmiä, susta tulee kuumin kolmevitonen ikinä !
Ihana! 😀 Kiitos!!
Siistii, on aina kiva nähä miten kroppaa saa muokkausta :). Mie olin Fitfarmin litellä jonkin aikaa, 6 viikkoa,ainoa kerta kun oon noudattanut määriteltyä ruokavaliota. Ei ollu oma juttu kun rupesi ahdistamaan ja kuihduin liikaa :/
Joo, katotaan miten käy. 😉
Ennen en oo sun blogiin tainnu kommentoida, kuin ainoastaan johonkin arvontaan osallistuessa. Nyt tuli sellanen et nyt on pakko kommentoida!! 😀 Tsemppiä Monna dieettiin! 🙂 Sä kyllä pystyt siihen! Minä seurailen innolla täältä sun projektia 🙂
ja halusin vielä sanoa, että sun kroppa on aivan upea! Sinä olet vahva ja upea kokonaisuus 🙂 mutta aina on toki mukava haastaa itseään 😉
Kiitos Vilma 🙂
Ihanasti sanottu ja kiva tietää, että seurailet mukana.
Instaan jo kirjoitinkin että ootte ihan kuin siskokset ja sit luen saman täältä 😀
Mielenkiintoinen prokkis ja sä kun oot kuuma mimmi jo nyt niin lokakuussa, huhhuh 😉
Hahaa 😀 Joo näin meille on tosiaan monesti sanottu.
Ihana Outi! <3 Kiitos!!
Jännää seurattavaa siis tiedossa. Miten olette ajatelleet seurata rasvan palamista? Inbody, mittanauha, pihdit..? Itseäni kiinnostaa erityisesti se, miten saatte lihasmassan säilymään dieetillä. Toivottavasti siitä näkökulmasta saadaan me lukijatkin oppia.
InBodylla varmasti alku – ja loppulukema.
Pitää syödä oikeissa suhteissa proteiinia, hiilareita ja rasvoja – jotta rasva-aineenvaihdunta kiihtyy muttei lihas pala. 🙂 Eihän se helppoa ole, mutta katsotaan miten käy.
Nälkää en aio nähdä, eikä se ole tarkoituskaan. Liian pienillä kaloreilla vedettynä palaisi myös lihas.
Huhhu mite törkeen hyvältä näytätte kaikki. Toivon niin, että näytän yhtä hyvältä kun alan lähennellä 40 ikävuotta.
Keep going kaunis ja ihana Monna!
No voi kiitos. 🙂
Tsemppiä dieettiin! Sie tuut oleen hottis. 🙂
PS. Laitoin tuleen emailia siulle.
Kiitos Sanna 🙂
Luinkin jo meilisi.