Hae
Monna Pursiainen

Kirjanjulkaisu, muutto, muutama belfie… ;)

Mitä kaikkea piti vuosi 2015 sisällään mun kohdalla? Tosi paljon. 

PhotoGrid_1451311730751

Kun selailin kuvia tammikuulle asti, tuli monta kertaa sellainen ”onko tääkin tapahtunut tänä vuonna”-fiilis.
Vuoden aikana tein paljon töitä, ehkä liikaakin. Näin paljon ystäviä, en liikaa. Matkustelin, muutimme uuteen asuntoon. Treenasin, kirjoitin blogia. Otin uuden tatuoinnin. Kävin kuvatuttamassa itseni ilman rihmankiertämää, mutta kuitenkin tyylikkäästi – mitään ei näkynyt.

Tutustuin uusiin ihaniin ihmisiin, sain uusia ystäviä. Sain kunnian olla monessa mukana. Sain uusia upeita yhteistyökumppaneita ja sain tehdä mahtavien valmennettavien kanssa töitä.

PhotoGrid_1451312186536

Minusta tuli kirjalija, reseptikirjailija ainakin. Itkin monesti väsymystä ja itkin pelkoa koiran menetyksestä. Olin ahdistunut ja stressaantunut, liiaksi. En ottanut opiksi. Nauroin aivan älyttömän paljon. Kokeilin diettiä, se ei mennyt nappiin. Kirjoitin blogiin asioita, joita ehkä myöhemmin kaduin. Tein asioita, joita en tee uudestaan. Sain pari kiloa lisää, pudotin pari kiloa. Opin rakastamaan itseäni ihan oikeasti, en vain sanomaan niin.

PhotoGrid_1451311345449

Näin surullisia juttuja, kuulin inhottavia asioita. Koin onnistumisia ja epäonnistumisia. En lannistunut. Uin meressä, heitin talviturkin jo huhtikuussa. Vedin satoja treenejä. Niin itselleni kuin asiakkaillenikin. Opin seisomaan päälläni. Koin onnistumisentunteita kehonpainotreeneissä ja temppuilusta tuli yksi parhaimmista harrastuksistani. Tanssin. Join alkoholia.

PhotoGrid_1451312616135Nautin ajastani mieheni kanssa. Matkustin Yhdysvaltoihin. Pelkäsin lentokoneessa. Saunoin mökkisaunassa ja uin järvessä. Olin polttareissa ja olin häissä. Pelkäsin New Yorkin metrossa. Ostin uusia vaatteita. Vähensin lihansyömistä. Ajoin pyörällä enemmän kuin aiemmin. Nautin auringonvalosta. Sain kunnian olla tuomarina tankotanssikilpailuissa.

PhotoGrid_1451310952655

Mursin sormeni. Vietin aikaa kera rakkaiden. Matkustin Leville. Olin kipeänä. Kerroin perheelleni rakastavani heitä. Monta kertaa. Täytin 35-vuotta ja juhlin ystävieni kanssa. Treenasin peppua. Katsoin Salkkareita ja Hottiksia. Tunsin myötähäpeää. Olin onnellinen toisten puolesta. Suutuin ja kiukuttelin. Poljin jopa jalkaa. Söin irtokarkkeja. Paljon.

PhotoGrid_1451376682506Vuoden viisi luetuinta juttua blogissani oli:

1 – Lapsiasiaa
2 – Jalluu, kossuu ja kaljaa
3 – Dieettihanskat tiskiin
4 – Kuvat, joita en julkaissut
5 – Jotain mitä haluan kertoa

Hauskaa on se, että tuossa TOP5:ssa on ensinnäkin toiseksi luetuimpana juttu, jonka olen kirjoittanut vuonna 2013. Oikein melkein ärysttää, että sitä luetaan melkein päivittäin edelleen! 😀 Ehkä raflaava otsikko voi olla syynä.. 😉
TOP5:ssa on myös yksi kaikkien aikojen henkilökohtaisimmista postauksistani, tuo Lapsiasia-postaus. Ja sen lisäksi viiden luetuimman jutun joukosta löytyy sekä se, kun kerron aloittavani dieetin, että se kun kerron lopettavani sen. 😀

PhotoGrid_1451376293780

Treenit mitä treenasin vuonna 2015 painottui todella paljon enemmän kehonpainotreeniin kuin edellisenä vuotena. Sali jäi paljon pienemmälle ja treenit koostui kehonpainotreenin lisäksi tanssista. Mutta toki myös salilla tuli pumpattua. 🙂

PhotoGrid_1451376494094

Olen kovin kiitollinen vuodesta 2015. 
Vuoden kuljettua loppua kohti, tulee tosiaan mietittyä mitä vuosi on tuonut tullessaan. Niin paljon, että en edes muista kaikkea. <3 On se myös vienyt ja ottanut. Mutta samalla opettanut taas kerran lisää.

Vuoden 2015 aikana olen oppinut taas huimasti lisää. Niin itsestäni kuin muistakin. Tuntuu, että vuosi vuodelta tulee varmemmaksi ja tarkemmaksi asiat, joilla on oikeasti merkitystä. Samoin ihmiset. Kenen kanssa on hyvä olla, kenen seura pistää hymyilyttämään, kenen kanssa voi nauraa vedet silmissä ja pissat housussa, kenen seurassa tuntee rakkautta ja kuka antaa energiaa. Kuka vie energiaa ja kenen seurassa on kiusallista olla.

Kun mietin matkaani niin personal trainerina kuin bloggaajanakin, olen äärettömän kiitollinen ihmisistä kenen kanssa olen saanut ja saan töitä tehdä. Kuten olen kirjoittanut, hämmästyn edelleen usein siitä miten paljon blogiani luetaan ja kuinka ihmiset jaksavat olla kiinnostuneita kirjoituksistani. Kuinka ihanaa on edelleen saada jaettua motivaatiota muille.

On uskomattoman hienoa tutustua uusiin ihmisiin, kuten tänäkin vuonna olen saanut. On hienoa, että myös vanhoja lapsuuden ystäviä on tullut takaisin. On samaan aikaan ollut hyvä huomata, että kaikki eivät kulje samaa polkua ikuisesti. Vaikka selkäänpuukottajiakin matkan varrelle on osunut, ehkä liiaksikin, on silti niitä sydämellisiä ja aitoja ihmisiä kuitenkin enemmän.

PhotoGrid_1451376930827

Nyt haluan kiittää teitä ja toivottaa kaikille teille ystävilleni, perheelleni, tuttavilleni, yhteistyökumppaneilleni, blogini lukijoille, asiakkailleni ja entisille sellaisille

KAIKKEA HYVÄÄ VUODELLE 2016!!!

4 kommenttia

  1. Nanna kirjoitti:

    Tosi hyvä kirjoitus kera kauniiden kuvien:) Hyvää Uutta Vuotta Monna! <3

  2. Ninni kirjoitti:

    Ihanan aito kirjoitus! Ja mitkä ihanat lappuhaalarit. Mistä näkyis noi paremmin ja mistä hankittu?

Vastaa