Syksyllä meitä on viisi. ❤
Helmikuun 27.pvä astelin A-lehdille, Kauneus&Terveys-lehden bikinikuvauksiin. Mulla oli hieman jännittynyt olo, se ei johtunut kuvauksista vaan jostain mitä mulla oli mukana laukussa.
Ennen kuvauksia kävin nimittäin Herttoniemen apteekissa. Kuukautiseni olivat viikon myöhässä ja olin tuloksesta jo aika varma. Tein raskaustestin A-lehtien vessassa ja tulos oli positiivinen. 🙂
Kun tulin kuvauksista kotiin, sanoin Tuukalle, että mulla on hänelle lahja. Tuukka pisti silmät kiinni ja työnsi kädet eteen. Pistin raskaustestin hänen käsiinsä ja hän avasi silmät. Olimme molemmat yllättyneitä. Halasimme, hymyilimme ja olimme hieman pökerryksissä.
Viime viikon keskiviikkona kävimme Naistenklinikalla katsomassa onhan kaikki hyvin. Viikkoja oli tällöin kasassa 12+4. Ja niin siellä mahassani näkyi pienen tyypin potkimista ja riehumista, siellä se hörppi lapsivettä ja näytti siltä kuin sillä olisi ollut hikka. ❤
Ja kyllä siinä kyynel vierähti poskelle, kun kätilö kertoi masussani näkyvän terve pieni ihmisen alku. Oli kaksi kättä ja kaksi jalkaa, oli selkäranka ja aivotkin kehittyneet juuri oikein. Niskapoimuturvotusta ei ollut yli normaalirajojen ja se tieto sai pienen kiven siirtymään sydämeni päältä pois. Olin jo ehtinyt jännittää, että onhan siellä terve vauva, kun olen jo kuitenkin 35-vuotias.
Ja juuri ikäni vuoksi, tehtiin mulle seulonta trisomia 21:n riskin poissulkemiseksi. Eli otettiin myös verinäyte ultran lisäksi. Pari päivää saimme odotella vielä kirjettä kotiin, että onhan kaikki hyvin. Ja kun perjantaina tämä kirje putosi postilaatikosta, olimme niin innoissamme ja onnellisia, että laitoimme heti facebookkiin uutisen julki ystävillemme. ❤
Ihanaa, kun saan sanoa tämän jo ääneen. Nyt ei enää tarvitse peitellä kasvavaa mahaa. Ja toivottavasti alkuraskauden (runsas) pahoinvointikin alkaa pikkuhiljaa helpottamaan. ❤ Loppusyksystä meitä on sitten tässä Pursiaisten perheessä viisi. Kerron teille ensimmäisen kolmanneksen kulusta ja vatsan kasvusta erikseen. Nyt pistän koneen kiinni ja vietän vapaapäivää.
Tämän uutisen myötä blogissani tulee luonnollisesti olemaan juttua raskauden etenemisestä ja muuta vauvahömppää. Treenijuttuja ja muita normaaleja postauksen aiheitani jatkan silti yhtä lailla. 🙂 Aion myös kertoa oman kokemukseni kautta raskauden ajan liikunnasta ja ruoka-asioista.
Pus! ❤
117 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
ONNEA <3 <3
Ihana uutinen, onnea koko perheelle! Tulevia postauksia odotellessa 🙂
Voi, onnea!!! ?
Ihana uutis postaus ja Onnea koko perheellle! 🙂
Onnea tuhannesti! <3
Sylintäydeltä onnea <3 <3
Onnea! Kyllä se pahoinvointikin helpottaa aikanaan, kokemusta on kahden raskauden verran.
Mun vauvatutka ei ollut väärässä! Siitä pesänrakennuspostauksesta aloin epäillä ja kiinnitin huomiota että sulla on kuvissa päällä usein löysä huppari ? Onnea ihan valtavasti teille!?
Tuli kylmät väreet. Seurannut sinua medioissa jonkun aikaa eikä voi olla kuin ONNELLINEN teidän puolesta!! Onnea ja iloa loppuraskauteen!
Onnea! ♡
Oi, ihanaa! 🙂 Onnea!!<3
Ihanaa ihanaa❤️❤️❤️❤️.. Meitäkin on syksyllä viisi. Lokakuussa tulee toinen ?
Just mietin et voisiko sitä silti kesällä osallistua teidän treeneihin..
Tottakai voi! 😀 Yks vetäjäkin kun on maha pystyssä. 😉 Ja siis ONNEA myös teille! <3
Noni ? Koitan rekrytä vielä siskokin kaveriksi ??
Onneksi olkoon! Terve lapsi on parhain lahja ikinä! Äläkä huolehdi iästä, 35-vuotias on vallan mainio ikä tulla äidiksi!
Mekin saamme perheenlisäystä marraskuussa, jolloin mulla on mittarissa 38v. Aloitin pitämään omasta raskaudesta blogia, se löytyy täältä: http://www.lily.fi/blogit/mina-0
Jään seuraamaan entistä tiiviimmin blogiasi :)!
Oi onnea sinnekin! 🙂 <3 Seuraan mielelläni myös sinun matkaasi! Kiitos siis vinkistä!
Ihanaa, onnea! Aivan mahtava uutinen ? sun peseänrakennus postaus sai mut vähän epäilemäänkin et oisko näin… 😉
Mielettömästi onnea koko perheelle!! Täällä toinen ensikertalainen viikoilla 15+2 odottaa innolla postauksia raskausajan liikunnasta ja ruokavaliosta. Mut ainakin on yllättänyt se kuinka kokonaisvaltaisesti pahoinvointi vaikuttaa oloon ja siihen mikä ruoka uppoaa ja mikä ei. Ennen oon pitäny pahoinvointia ja raskautta huonona tekosyynä terveellisestä ruokavaliosta lipsumiselle mutta ei se olekaan niin yksinkertaista 🙂 Samoin liikuntaa mietin paljon nyt kun maha alkaa jo pikkuisen ilmoitella itsestään ja esim. crossfit-treeneissä osa liikkeistä tuntuu erilaiselta kuin ennen. Kiitollisena siis odottelen vinkkejä ja kokemuksia. Onnelista odotusta ja parempaa olo kevääseen!
Onnea sinnekin! 🙂 <3 Ja siis täälläkin todella yllättänyt pahoinvoinnin määräämä tahti liikunnassa ja syömisissäkin. Mulle ei ole herkut maistuneet pahoinvoinnin takia, mutta moni mun "suosikkiruoka" on ällöttänyt ja on joutunut miettimään mitä voi syödä ilman etomista.
Suuret onnittelut koko perheelle <3
Ihanaa! Ihan tuli kylmät väreet!:) onnea teille molemmille!:)
Onnea!!!!! ❤️
Oi, ihanaa!! 🙂 🙂 paljon onnea! Ihana uutinen!!
Paljon onnea koko perheelle ❤
Onnea!❤
Onnea! ?
Onnittelut <3 kylmät väreet tuli lukiessa tekstiä, olen jo pitkän aikaa sinua lukiessa miettinyt että teistä tulisi hyviä vanhempia! Hurjasti tsemppiä ja enkeleitä matkaan, nautithan <3
Onko liikaa että onnittelen vielä täälläkin? Eikait, eikait koskaan voi onnitella liikaa tällaisissa asioissa – olen vaan kertakaikkisesti niin onnellinen teidän kaikkien puolesta ❤️
Onnea!!!!:)
Ihanaa! Onnea teidän perheelle!! ♡
Olen blogisi pitkäaikainen seuraaja ja kommentoin nyt ensimmäistä kertaa lähettämällä sylin täydeltä onnea <3
Oiii tuli ihan kylmät väreet, ihanaa onnea teille <3!!!
Tuhannesti onnea teille kumpaisellekin <3 🙂 Pesänrakennuspostausta lukiessani mielessä jo kävi, että kuulostaa niin tutulta ajatuksenjuoksulta, että olisikohan.. 🙂 (itse kävin läpi samoja juttuja kun esikoista ootettiin, haluttiin väljemmille vesille).
Tsemppiä raskauteen ja vielä kerran onnea <3 !
Hei Jee hirmuisesti Onnea! Täällä myös rv 20 menossa ja niin kiva päästä lukemaan sun treeneistä ja syömisistä. Itsellä lipsunut aika paljonkin ruoka valio ja tullut syötyä juurikin mitä mieli on tehnyt, mutta myös liikuttua edelleen paljon. Ekan kolmanneksen jälkeen ällötys onneksi hävisi ja nyt on oikeastaan olo ollut melko normaali muutamat viikot. Ainoa että masu kyllä on kasvanut. Paljon tsemppiä odotukseen ja toivottavasti sullakin ällö olo pian helpottaa! ?
Paljon onnea!
???
Onnea!! Muistan lukeneeni joskus täältä blogista, että et ole halunnut lapsia, ja että alituinen sukulaisten ym kysely vauvoista on ahdistaneet sua. Mahtoivatpa kaikki yllättyä (varmasti positiivisessa mielessä) uutisesta!
Älä nyt ymmärrä kommenttiani väärin, tarkoitus oli siis ilmaista, että mahtaa tulla suurena yllätyksenä, kun kaikki ovat niin tottuneita vain koiravauvoihin 🙂
Kiitos paljon! <3 Kirjoitin itse asiassa joskus viime vuonna, että en ole varma haluanko lapsia. 😀 Mutta juu, ymmärrän kyllä täysin pointtisi. <3 Enkä missään tapauksessa tästä pahastunut. 🙂
Mahtava uutinen! 🙂 Paljon onnea ja suuren suuri hali! <3
Voi paljon onnea koko perheelle!
Onpa ihana uutinen! Oikein paljon onnea 🙂 !
En ole ennen tohtinut kommentoida, mutta nyt on pakko! Paljon onnea <3
Voi aivan ihanaa ja mahtavaa! Paljon paljon onnea!<3
Täällä itse mennään 11+6 ja la on 7.11. Ihanaa saada lukea sinun matkastasi 🙂
Onnea sinnekin! 🙂 Täällä LA on 29.10! 🙂 <3
Ja ihan peräkkäin ollaan testailtu! 😉
Uuu.. Mulla la 18.10
Pullistutaan melkein samaa tahtia! Ihanaa et pääsee seuraamaan raskaana olevan treenejä samalla kun oma pallo kasvaa ?
Ihanaa onnea!!! ?
Ihanaa, huippua, onnea! 🙂
Ja ps. Itse tein positiivisen testin 28.2 😉
Tää on vaan jotain niin käsittämättömän ihanaa! <3 Ihana ja rakas perhe Pursiainen! 🙂 <3
Kiitos rakas! <3 <3 <3
Onnea teille ihan hirveesti! ❤
Onnea ??
Ihana uutinen <3 Oikein paljon onnea koko perheelle!
Ihanaa, onnea teidän koko perheelle! ♡♡ 🙂 Innolla odotan tulevia postauksia! Ja tsemppiä raskauteen Monna 🙂
Mahtava uutinen!!onnea hirmusti?
Onnea! oikeesti niin ihanaa <333! oon niin onnellinen teijän puolesta, tää uutinen toi jotenki onnen tunnetta mun sunnuntai aamuun 🙂
Tuhannesti onnea Monna ja Tuukka! Vähän jo asiaa arvailin mielessäni pesänrakennus postauksen jälkeen, mutta ajattelin että aikaisempien postausten perusteella emme tällaisia uutisia teiltä saisi.
Kyynel pukkasi silmään ja iho on kananlihalla. Kyllä olen teidän puolesta iloinen ja onnellinen <3
Kaikkea hyvää odotukseen!
Paljon onnea! Lapsi on onnekas syntyessään noin tasapainoisen ja onnellisen oloisille vanhemmille. Äitini sai minut yksin 44 vuotiaana, enkä parempaa vanhempaa voisi toivoa. 🙂
Tooosi paljon onnea koko perheelle! Pikkunen saa kyllä maailman parhaan perheen! ❤
Ihania uutisia! <3 paljon onnea koko perheelle ja hyviä vointeja sulle 🙂
Huikeaa! Paljon onnea odotukseen!
Ihana uutinen! Onnea odotukseen. Ounastelin tällaisia uutisia olevan tulossa, pesänrakennuspostausta lukiessani. ?
Onnea <3 <3 <3
Ihana uutinen, onnea koko perheelle <3
Voi onnea❤️ Tämä pesänrakennusvietti siis liittyikin juuri näihin ihaniin uutisiin!
Voi IHANAA! Mullakin kirposi tippa silmäkulmaan, kun luin postauksen, Onnea valtavasti!!
Kaikkea hyvää odotusaikaan teille. <3
Aivan ihanaa!! 🙂 Onnea <3
Oi onnea hirmuisesti ?
Onnea! <3
Treenivinkkejä odottavalle äidille odotetaan kovasti! 🙂
Ihanaa!!! <3 Hurjasti Onnea!
Käsittämätöntä, kuinka sitä voi liikuttua vieraan ihmisen vauvauutisista näin.. Tuntuu vain niin hienolta tämä onni, joka teille on suotu 🙂 ja vaikutatte niin mahti vanhemmilta 🙂 ! Terkuin 1,5-vuotiaan pojan onnellinen äiti, joka ei vaihtaisi lapsen syntymän jälkeen päivääkään pois.
Mäkin tulen vielä onnittelemaan myös tänne!! 🙂 Aivan ihana juttu!! Paljon paljon onnea! 🙂 ♡
Voi Waude! Onnea Monna! ..ja tietysti onnittelit myös miehellesi 😉
t: kohta kolmen äiti , rv34
..siis onnittelut 😛
Hei! Onnea kovasti teille molemmille <3 itsekin raskaana RV 24 ja la elokuussa, joten kaikki vauvajutut ja kuulumiset kiinnostaa kyllä oikein kovasti ja ovat hyvinkin ajankohtaisia <3 ihanaa, vauvauutiset ovat aina niin ihania !!
Yllätävä uutinen,ajattelin jotenkin postauksistasi että olitte valinneet elämän ilman lapsia..mutta aivan mahtavaa että olinkin väärässä,hirmusti onnea ja hyvää vointia!!
Aivan ihana uutinen, paljon onnea teille molemmille! <3
ihana uutinen! onneksi olkoon! 🙂
Onnea!!:’)
Paljon onnea!! Ihan huikeaa päästä seuraamaan lapsen kasvua! 🙂
Linkkivinkkinä haluan tarjota Diary of a Fit Mommy- blogia, hänellä on toinen raskaus loppuvaiheessa ja hän on kirjoittanut terveellisestä elämästä raskaana ollessa ja vauvan kanssa.
http://diaryofafitmommy.com/blog/
Oi, onnea!
Onnea! ☺
Oikein paljon onnea! Täällä yks vakkariseuraaja, vaikka harvoin tulee kommentoitua 🙂
Tää teksti sai mut kyllä niin kyyneliin. Ihana juttu, teistä tulee niin loistovanhemmat 🙂 Onnea superpaljon <3
Täälläkin yksi, joka aavisteli jo pesänrakennus postauksesta jotain tällaista! Aivan superpaljon onnea teille molemmille!! ❤❤
Siis niin ihanaa !!! Voi Onnea teille kaikille 🙂
Ihanaa! Paljon onnea koko perheelle!! <3
Paljon onnea <3
Tein itse positiivisen testin myös 27.2 ja nyt mennään 13+0.
Oi onnea! 🙂 Hyvin samoissa siis mennään!
Suurimmat onnittelut teille molemmille, ja myös karvaisille sisaruksille <3 olet asiasta muutaman kerran vuosien aikana mielestäni blogiin kirjoittanut, ja itselleni on jäänyt kuva, että ette voi saada lapsia tai ette niitä halua. Siksi tämä tuli kyllä ihan täysin puskista!! Tsemppiä aivan sikana raskauteen, nauti! Lapsi on lahja. Täällä omaa odotusta odoteltu jo liian kauan alkavaksi..
Ihanaa!! Onnea!!!
Oi, ihana uutinen! Onnea odotukseen! <3
Onnea aivan älyttömästi!! Olenkin joskus ruudun tällä puolella blogisi pitkäaikaisena seuraajana pohtinut, miten näette perheenne tulevaisuudessa. Mahtavaa kuulla, että unelmanne toteutuvat! Meidän esikoisemme syntyi helmikuussa ja onkin ihanaa päästä seuraamaan taivaltasi uuden äärelle. Ihania ja aurinkoisia päiviä etelään!
Onnea kovasti! Mä niiin arvasin siitä postauksestasi =)
Ihana uutinen, Onnea koko perheelle !
Ooh ihanaa! Onnea koko perheelle! Itsekin raskaana, la joulukuussa. Odotan kovasti raskauspostauksia (liikunta, vointi, miten elämä ja keho muuttuu jne). Lisäksi haluisin tietää sinun suhtautumisen siihen mitä saa syödä ja mitä ei (syötkö esim salmiakkia)? ?
Isosti onnea! Meilläkin odotellaan vauvaa, loppukesän vauvaa. La elokuun alussa, mutta veikkaan että syntyy aikaisemmin. 🙂 Jään odottelemaan raskauspostauksia, kun itsellä koko raskausaika ollut mitä kamalinta. Ensin monta viikkoa kestävä pahoinvointi, nyt kova väsymys. Rautalisää syön, mutta tuntuu ettei hb lähde nousuun. Mutta kuitenkin olen onnellinen tästä pienestä tyypistä, joka mun sisällä asustelee.
Onnea matkaan❤️
Tää on vaan niin paras juttu! En tiedä miksi olen niin älytöttömän onnellinen teidän puolesta, mut mä vaan oon. Toivottavasti pahoinvoinnit hellittää pian ja pääset nauttimaan kasvavasta vatsasta ja kohta tuntuvista liikkeistä! <3
Onnea! Hienoa että tulit raskaaksi vielä tuossa iässä. =)
Voi luoja. Tee palvelus ja lopeta blogini lukeminen. Viimeksihän kerroit ettet jaksa katsella enää lehmän naamaani. Ja tiedätkö, ”tämä ikä” on täällä Helsingin keskustan alueella normaali ensisynnyttäjien ikä. Näin kertoi alueemme neuvolan henkilökunta.
Ai on? Kuinka vanha oot? Erehdyin vissiin iästä. En lue tätä, emäntä selaili sivua ja huomasin otsikon ja ihmettelin sitä.
Ai et lue?! Hahaha!! 😀 Hassua, että samasta ip-osoitteesta samalla nimimerkillä tulee tasaisesti näitä pään aukomis -kommentteja..
Joo, selailin aikoinaan mutta en nykyään. Pää ei ole auki.
ONNEA <3
Ihanaa, paljon onnea 🙂
Hurjasti onnea! Itellä LA 8 vkon päästä ja odotan innolla vauvapostauksiasi! Odotus on kivaa aikaa, nauti siitä, älä murehdi ja nauti rennosti kasvavasta vatsasta! Ja vitsi mikä kunto sulla noissa kuvissa ylhäällä!! Vautsi! Aivan mahtava mimmi!
Valtavat onnittelut ihana Monna koko teidän perheelle!!!! :’) <3 <3 <3
Wau, ihana uutinen! En oo hetkeen lukenut sun blogia (nimittäin vauva on pitänyt tuoreen äidin kiireisenä ;)), mutta juuri yksi päivä satuin miettimään että jokohan Monnalle on tulossa perheenlisäystä ja sitten näin tämän uutisen Facebookin feedissäni! Onnea kovasti, lapsen saaminen on elämän hienointa aikaa! <3 Kiva päästä seuraamaan odotusaikaasi blogissasi 🙂
Huikean paljon onnea odotukseen, Monna ja Tuukka! 🙂
Oi kun ihanaa! Paljon onnea koko perheelle! 🙂
Onnea vauvauutisista! <3 Tosin täytyy sanoa sen verran, että tuo veriseulonta tehdään nykyään kyllä kaikille raskaana oleville, ei siis johdu iästäsi mitenkään 🙂 Ja se on tietysti mahtava juttu, että tehdään! 🙂
t: 32v rv 19+1
Tai siis se on vapaaehtoinen kaikille. 🙂 Mikä on tosi hieno juttu!! Yli 35-vuotiaille sitä aina suositellaan.
No se on totta, että se on vapaaehtoinen. Tekstistäsi vain sai sellaisen kuvan, että teillä olisi sellainen käsitys, että veriseula olisi tehty sinulle ikäsi takia (siis sairaalan puolesta) 🙂 Hienoa että kaikki oli hyvin! Me osallistuimme tällä kertaa tuon sijasta yksityisellä uuteen NIPT -tutkimukseen, jonka tuloksen pitäisi olla lähes 100%:n oikea 🙂
Mikset vastaa? ?
Kaikkiin näihin onnitteluviesteihin en valitettavastti ole ehtinyt vastata. 🙁
Voitko tehdä postauksen ruokailusta? Mitä syöt ja mitä et?