Mitä pelkopoli opetti?
13
Tiistaina aamusta me talsimme Kätilöopistolle Tuukan kanssa, molemmat aika jännittynein mielin. Kun minua jännittää, menen aina hiljaiseksi. Ja kun Tuukkaa jännittää, hän pölöttää niin paljon kun tekstiä vaan mahtuu suusta ulos tulemaan. Siinä sitten talsimme pitkin Sofianlehdonkatua, minä hiljaa ja Tuukka vieressä papattaen.
Jännitti minkälainen tapaaminen tulee olemaan, minkälainen kätilö meidät vastaanottaa – sillä olin kuullut sekä hyvää, että huonoa tällaisista tilanteista. Istuimme käytävälle odottamaan. Edelleen minä hiljaa ja Tuukka höpöttäen.
Pari minuuttia jouduimme vain odottamaan ja iloinen ja lämpimän oloinen kätilö tuli meidän luokse. Hänen mukanaan oli myös kätilöopiskelija, joka oli jos mahdollista, vielä lämpimämmän oloinen. He kysyivät, saako opiskelija olla mukana tapaamisessa. Sanoimme, että saa tottakai.
”No niin, sitten ei muuta kun lähdetään tästä neljänteen kerrokseen ja synnytyshuoneeseen. Siellä ei ole nyt Huone 3:ssa käynnissä olevaa synnytystä, niin pääsemme sinne. Älkää välittäkö, jos toisista huoneista kuuluu huutoa – siellä vain sitten joku ponnistaa lasta maailmaan. Käyhän tämä teille?”
Huuli pyöreänä katsoimme molemmat toisiamme ja sitten kätilöä, vastaten tämän käyvän.
Hississä sydän pamppasi. Kun kätilö avasi synnytyshuoneen oven, meinasi oksennus tulla. Mietin, että jumankauta miten ihmeessä me nyt tänne tulimme. Eihän tämä mitenkään tule auttamaan minua pelkotilojeni suhteen.
Menimme sisään synnytyshuoneeseen, kätilö ohjasi minut keinutuoliin ja Tuukan sängyn toiselle puolelle toiseen tuoliin. Hengitimme pari kertaa sisään ja ulos ja sitten aloitimme käymään läpi asioita, jotka synnytyksessä pelottaa. Kätilö kyseli meiltä ja me kerroimme, me kyselimme ja kätilö kertoi.
Hetken juteltuamme kätilö polvistui maahan eteeni ja sanoi, että ”tämä on se asetelma miten täällä toimitaan, kun synnytys koittaa. Me olemme täällä sinua varten, auttamassa sinua ja miestäsi saattamaan lapsenne maailmaan juuri teille parhaalla tavalla. Niin, että sinä kärsit mahdollisimman vähän ja niin, että sinä kerrot miten haluat asioiden etenevän. Sinä heilutat tahtipuikkoa ja me autamme sinua heiluttamaan sitä niin, että kaikki sujuu mahdollisimman hienosti.”
Tätä katsoessani aloin itkemään. Tuli ihan konkreettisesti huojentuneempi olo sillä sekunnilla. Ymmärsin, että niinhän se todella on. Ei kätilöt, lääkärit, hoitajat, kätilöopiskelijat tai kukaan muukaan ole siellä minua sättimässä tai arvostelemassa. Kaikki ovat siellä auttamassa, niin minua, miestäni kuin lastammekin. Kaiken tarkoitus on vain saada lapsi maailmaan turvallisesti.
Juttelimme vielä hetken synnytyssalissa, kävimme läpi erilaisia kivunlievitysvaihtoehtoja, kätilö kertoi miten synnytys voi edetä tai miten se yleisimmin etenee. Hän myös kertoi, että on turha suunnitella pilkun tarkkaan miten synnytyksen haluaisi etenevän, koska lähes koskaan ne ei mene niin kuin on suunnitellut. Kun ei mitään turhan tarkkoja suunnitelmia tee, ei myöskään tule pettymyksiä tai tuntemuksia ettei tiedä missä mennään.
Kätilö listasi ylös asioita, mitä minä ja mitä Tuukka synnytykseltä toivomme. Minä esimerkiksi haluan tietää mitä tapahtuu milloinkin. En siis halua, että huoneeseen marssii vain joku sisään ja katselee ruudulta jotain lukemia, eikä sano sanaakaan. Haluan olla perillä.
Tuukalla ei sen kummempia toiveita ollut, kuin ettei hänen tarvitse olla siellä minun alapääni lähettyvillä synnytyksen aikana.. 😀 Ja se itse asiassa on minunkin toive. 😉
Siirryimme alakertaan, vastaanottohuoneeseen ja juttelimme vielä siellä hetken. Kätilö kysyi minulta eräänlaisen mittarin avulla, mikä on pelkotaso nyt verrattuna siihen kun tulimme. Näytin mittarista täyttä kymppiä (paniikissa) ja sanoin, että se oli silloin kun tulimme. Nyt tunne oli laskenut alemmas ja paniikki poistunut. Toki pelko ei kokonaan mihinkään yhden tunnin keskustelulla hävinnyt, mutta silti nyt on erittäin paljon parempi ja rauhallisempi mieli.
Se on jännä juttu, mutta minuun ei toimi se vaikka tuhat ihmistä sanoisi, että kaikki menee hyvin, selviät kyllä. Minun on itse sisäistettävä se asia ja ymmärrettävä itse se. Vakuuttelut muiden suista voi jopa kääntyä vastaan. Mitä enemmän kuulen vakuuttelua, sitä enemmän saatan kääntyä pelkoni sisään ja ajatella, ettei nuo vakuuttelut päde kohdallani. Että vaikka kuinka onkin todennäköislaskennassa epätodennäköistä, että lentokone tippuisi juuri minun lomamatkallani alas – se voi olla, että JUURI se minun matkani onkin poikkeus.
***
Joka tapauksessa tällä hetkellä pelkoni synnytystä kohtaan on laantuneet aika pieniksi. Tiedän selviäväni siitä. Tiedän, että minulla on maailman paras tukihenkilö, oma mieheni mukana. Tiedän, että hoitohenkilökunta on siellä meitä varten. Tiedän, että minun kroppani pystyy siihen.
Kiitos kaikille tsemppaavista kommenteista, viesteistä ja sähköposteista!! <3 Yritän ehtiä vastaamaan jokaiselle teistä pian. <3
13 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Moikka Monna! ?
Ihana kuulla että olosi huojentui ja mielesi on nyt rauhallisempi tulevaa kohtaan. Synnytys on pelottava ja kyseessä pienenkin elämä ja totta kai sitä haluaa minimoida kaiken mahdollisen ikävän. Mutta niin kuin sanoit saat paljon apua ja kaikki ovat siellä sinua varten ja tekevät kuten sinusta parhaalta tuntuu. Onnea tulevaan! ?
Hauska tuo että sinä olet hiljaa ja Tuukka höpöttää ? aivan kuten minä ja mieheni mutta minä olen se loputon tulkuttaja ja mieheni keskittyy olemaan hiljaa. Tsemppiä loppuraskauteen!
Joo huojentui kyllä. <3 Onneksi. 🙂
Ja kiitos!
Joo, meillä menee noin päin. 😀
Meillä oli synnytyksessä mukana doula. En itse asiassa alunperin tiennyt, että doulia käyttää myös ihan tavalliset pariskunnat vaan luulin että doulaa käytetään silloin jos muita tukihenkilöitä ei ole saatavilla. Valitettavasti mun pelkotiloihin oli syynä epäluottamus sairaalaa kohtaan eikä se pelko kyllä mihinkään hävinnyt edelleenkään, mutta ihanaa kun saattoi olla satavarma, että mukana on joku joka pitää mun puolia ja tietää taustoja. Eikä ’ylimääräinen’ henkilö tuntunut yhtään oudolle synnytystilanteessa koska kyseessä oli paljon synnytyksiä hoitanut doula joka osasi olla ’ilmaa’ just oikeilla hetkillä. Ja jos on tottunut pitämään lankoja käsissään niin onhan tuo koko synnytystilanne outo, mutta valmistaa siihen tulevaan äitiyteen 😉
Tsemppiä!
Joo, doulasta olen kuullut ja jutellutkin muutaman doulan kanssa. 🙂 Ja miettinyt myös sitä vaihtoehtona.
Doulat on tosi yleistyvä juttu Suomessakin. Jenkeissä kuulemma tosi monissa synnytyksissä mukana.
Kiitos tsempeistä! 🙂
Sekä sektion, että kaksi piiitkää ja vaikeaa alatiesynnytystä kokeneena täytyy sanoa, että alatiesynnytys kaikesta huolimatta oli mulle parempi ja se johtui juuri tuosta mitä kirjoitat, että siinä synnyttäjä heiluttaa tahtipuikkoa, olet itse siinä ohjaksissa. Sektiossa vain makaat ja joku leikkaa, et voi tehdä itse mitään.
Itselleni juuri tämän takia sektio oli pelottavinta mitä ikinä olen kokenut, siitäkin huolimatta, että kaikki meni ihan hyvin.
Viimeisin alatiesynnytys oli mulla todella pitkä ja otin kaikki mahdolliset kivunlievitykset, mitä tarjolla oli. Oli ns. ranneke kaikkiin laitteisiin 🙂 Vaikka oma alatiesynnytykseni oli fyysisesti tosi rankka (joillekin se on kuulemma tosi helppoa ja kivutonta, se on niin älyttömän yksilöllistä) se on musta henkisesti yksi hienoimmista kokemuksista ollut itselleni.
Tsemppiä ja hienoa kuulla, että pelkopolilla käynti helpotti. Kättärillä on musta ihan mahtava henkilökunta, olen synnyttänyt siellä kaikki kolme poikaa 2000-2016.
Tuo on ihan totta muuten, että sektiossa ei sitten tahtipuikkoa heilutella. 😀 Odotan myös tuota kokemusta ja fiilistä siitä, että kuinka hieno ja voimakas olo on sen jälkeen kun saa sen oman pikkuisen syliinsä. <3
Kiitos! <3
Niin ja komppaan Maikkista tuossa doula -asiassa. Mulla ei ole koskaan ollut mutta sitä kannattaa harkita, heillä on paljon osaamista myös tuohon henkiseen puoleen ja pelon käsittelyyn.
Joo, heistä olen kuullut ja tosiaan jutellutkin parin doulan kanssa. 🙂
Mä olen myös juuri se, jonka mielestä kone tippuu juuri silloin kun minä olen siellä! Koska joskushan koneita tippuu, ei se ole mahdottomuus. Mutta siis haluan vain toivottaa isot tsempit tulevaan! Itsellä oli rankka synnytys, jota kävin purkamassa pelkopolilla ja mielestäni siitä oli suuresti hyötyä. Ja vaikka synnytys oli rankka, koin että synnytyssalissa minusta huolehdittiin äärimmäisen hyvin. Eli juuri niin kuin tässäkin todettiin; kätilöt ovat siellä äitiä ja vauvaa varten. Yritä vain luottaa heihin ja itseesi, niin selviydyt varmasti hienosti!
Hahaa! 😀 Ihanaa, että meitä löytyy muitakin. 😉
Juu, näin yritän!
Ihana Monna! Kiitos että puhut näin rohkeasti tästä tärkeästä asiasta! Auttaa varmasti monia saman asian kanssa kamppailevia. Ja pirusti onnea kaikkeen tulevaan 🙂 <3
Kiitos 🙂 Näin olen itsekin ajatellut ja siksi kirjoittanut omia fiiliksiäni avoimesti. <3
Ymmärrän tuon vakuuttelu asian, itseäni ei helpottanut myöskään yhtään toisten vakuuttelut tai kokemukset, ne eivät myöskään pahentaneet pelkojani. Itselläni suurimmat pelot hälvenivät raskausaikana jotenkin luonnostaan, en käynyt pelkopolilla vaan juttelin neuvolassa asiasta.
Yksi minua helpottava asia oli synnytyksessä mennä vaan hetken mukana, ei ajatella tulevaa edes minuuttien päähän, elää vaan juuri siinä hetkessä jossa on. Se sai synnytyksen tuntumaan nopeammalta tai ajan kuluminen ei tuntunut ainakaan hitaalta tai piinalliselta. Oma synnytykseni meni hyvin, se kesti sairaalan kirjautumisesta syntyneeseen lapseen 12h ja ilokaasulla ja epiduraalilla pärjäsin hyvin. Itse ponnistusvaihe oli se nopein ja ehkä toiminnallisin vaihe 😀 Jos voi sanoa, niin pidän niistä toiminnallisista vaiheista yleensäkin. Tsemppiä loppuraskauteen ja synnytykseen!