Hae
Monna Pursiainen

Näin pitkällä jo.

Ajatelkaa, nyt on kolmaskymmeneskuudes raskausviikko käynnissä. Tarkalleen 35+5. Ihan kohta vauva on täysikokoinen ja saa tulla maailmaan koska vain. Jo nyt se on jo niin iso ja kehittynyt, että ei ole enää vaaraa jos synnytys käynnistyisi ajoissa.

img_2048

Muistan hyvin tarkasti vieläkin ne hetket alkukeväästä. Kuinka koko ajan mietin, että vielä voi mennä kesken. En uskaltanut iloita asiasta yhtään, vaikka halusin. Mietin vain, että viikolle 12 kun päästään, niin kaikki on varmempaa. Ne viikot ja päivät siihen asti meni super hitaasti ja vielä pahoinvoiden.

Nyt ollan yhtäkkiä jo näin pitkällä. Että parin päivän päästä on jo ”se” lokakuu, jolloin on laskettu aika. Kuukausi, jota olen odottanut jännityksellä ja innolla jo oikeastaan sieltä helmikuusta lähtien. Että kun lokakuu koittaa, on jo kaikki riskit niin minimaalisia, että vauvan saapuminen meidän maailmaamme on oikeasti totta.

Me puhuimme Tuukan kanssa todella pitkälle, että ”sitten JOS kaikki menee hyvin ja vauva syntyy” jne.. Vielä pitkälle kesään aloitimme JOS-sanalla monet lauseet koskien vauvaa.
Se on todella outoa ja samalla kurjaakin, että sekä omien aiempien kokemusten, että ympärillä tapahtuneiden asioiden / kohtaloiden vuoksi olemme joutuneet jossittelemaan onnea. Vähän kuin pitämään sitä aisoissa.

Vaikka sekä minä, että Tuukka olemme optimisteja – tässä asiassa olemme ehkä tahtomattamme luisuneet ”pessimisti ei pety” -asenteeseen. Jotenkin se sellainen pakahduttava riemu vauvan syntymästä on vieläkin käsijarrulla. Koska edelleen voi tapahtua jotain. Kohtukuolema, synnytyksessä jotain kamalaa jne. Ja ehkä nämä ajatukset, sekä käsijarru päällä kulkeminen kertookin siitä, miten kovasti odotamme sitä hetkeä kun pikkuinen on meidän käsissämme. Sitä hetkeä, kun kohtukuoleman vaara on ohitettu, kun synnytys on ohi ja kaikki ovat selvinneet siitä hengissä.

img_2062

Keskiviikkona kävin neuvolalääkärin vastaanotolla. Odotin käyntiä, koska en tiennyt mitä kaikkea jännää infoa sieltä saan. No, en sitten oikeastaan saanut kovastikaan mitään. Neuvolalääkäri vain toitotti useita kertoja, että ”kun sinä menet sitten vielä ensi viikolla sinne Kättärille”…

Synnytyspelkoisille tarjotaan yhtä ylimääräistä lääkärikäyntiä, jossa annetaan painoarvio ja muutenkin katsotaan kaikki asiat vielä tarkasti läpi. Minulla tällainen aika on ensi viikolla.

Odotin kuitenkin kovasti tätä eilistä neuvolakäyntiä, että minulle kerrottaisiin vaikkapa kohdunkaulan mahdollisesta lyhenemisestä, vauvan asennosta, tarjonnasta ym.
Mutta pettymyksekseni en oikeastaan saanut mitään tietoa neuvolalääkäriltä ilman, että itse lopuksi kysyin.

Lääkäri oli erittäin mukava nainen, mutta hän vain toitotti sitä kuinka sitten Kättärillä nämä asiat saat tietää kun siellä on paremmat ultra-laitteet sun muut. Mutta kun olisin niin kovasti halunnut jo nyt tietää. Siinä penkissä kuitenkin törötin haarat auki ja maha kuorrutettuna geelillä.

No, kyselyni jälkeen sain kuitenkin tietää, että vauva on laskeutunut ja pää kiinnittynyt (johonkin tuonne alas?!). Raivotarjonnassa pikkuinen siis on. Kohdunkaula oli vähän lyhentynyt, mutta mitään senttimääriä ei kerrottu. Muuta en saanutkaan tietää. Eli ensi viikon Kättäri-käyntiä odotellessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA***

Joka tapauksessa nyt on enää tasan kuukausi laskettuun aikaan. <3

Monna

14 kommenttia

  1. Laura kirjoitti:

    Tunnistan niiiiin tuon pessimisti/käsijarru-vaihteen. Itse olen aina ollut optimisti henkeen ja vereen, enkä muuta ajatustapaa olisi koskaan voinut itseeni yhdistettävän, mutta tässä muutamien vuosien saatossa se käsijarru väkisinkin on alkanut laahata maata. Nyt rv 21 ja hyvin toiveikkaana mennään eteenpäin, nautitaan päivä kerrallaan! Oikein nautinnollista loppuraskautta ja tsemppiä!

    • Monna kirjoitti:

      Voih. 🙁 Se ei oo kyllä kiva tunne, jos käsijarru laahaa liiaksi. Mä olen vielä muuten välttänyt sen, mutta tää raskaus on tuonut sitä tullessaan.
      Tsemppiä myös sinne raskauteen! 🙂

  2. A-K kirjoitti:

    Moi! Halusin tulla kertomaan kuinka hurjan ilonen oon teidän puolesta, kohta teillä on oma pieni nyytti sylissä. Tsemppiä loppuraskauteen 🙂

    Oot ollu tietämättäs mulle hirmu iso tuki tässä parin kuukauden aikana. Reilu pari kuukautta sitten sain tietää olevani raskaana, olen vielä päälle parikymppinen ja lapsen isä ei ole kuvioissa. Olin aivan paniikissa, ja harkitsin aborttia vakavissani. Kaikki pelotti vaan niiiiin paljon. Jostain kumminki törmäsin sun blogiin, sua pelotti monetkin asiat ja kerroit niistä niin rehellisesti, ja siltikin olit onnellinen pienestä.

    Enempiä jaarittelematta, täälä ollaan ylitetty nyt maaginen 12viikkoa ja ultrassa kaikki mainiosti. 🙂 Ilman sinun blogia en välttämättä olisi nyt tässä tilanteessa, oon niin pirun onnellinen ja innoissani tästä pienestä! Sinun tekstit sai mut aina niin hyvälle tuulelle ja uskomaan et kyllä mäkin tähän pystyn, ja etten oo pelkojeni kanssa yksin. Meidän tilanteet tietysti on täysin erilaiset, mut jollain tapaa vaa sun tekstit loi uskoa siihen et mä pystyn tähän ja että mun on oikeus olla onnellinen tästä.

    Kiitos sinulle siis siitä, että oot jakanut raskaitakin asioita täälä. Jään innolla seuraamaan mitä teidän tulevaisuus tuo tullessaan <3

  3. Mari kirjoitti:

    Ihanaa lukea sinun raskaudesta ja siitä, että kaikki on mennyt hyvin. Itselle nousee monia muistoja omista raskauksista. Nämä erilaiset pelot eritoten. Muistan niin, miten etenkin ensimmäisen kanssa aina odotti, että ”menis nyt se 12vko ni vois huokasta” ”menis nyt se niskapoimu-ultra, ni vois huokasta” ”ja ” menis nyt se synnytys ni vois huokasta”. Ja aina toki huokasinkin ja helpotus. Mutta aina tuli seuraava etappi ja jännitys ja aattelin, että sitt kun vauva on sylissä niin edes näkee hänet jos jokin on pielessä. Enkä nyt halua sua pelotella, enkä todellakaan masentaa. Raskaus ja vauvahan ovat iloinen asia ☺. Mutta kun vauva syntyi, ei mulla hävinnyt se menettämisen pelko. Vaan tuli sen suuren rakkauden myötä kivuliaan voimakkaana. Mutta sen kanssa oppii elämään! Pikku hiljaa. Ja toivomaan parasta. Joka päivä. On ne sellaisia aarteita nuo pikkuiset. Ja kaipa se huoli ja pieni pelko omiensa puolesta kuuluu vanhemmuuteen. Sen avulla sitä opitaan suojelemaan näitä taimia!
    Ihanaa loppuraskautta, synnytystä ja ensi kohtaamista aarteenne kanssa! Ja kiitos, että olette päästäneet seuraamaan ainutlaatuista matkaanne ihmislapsenne vanhemmiksi (kahden karvaiset vanhempiaan jo olettekin ☺).

    • Monna kirjoitti:

      Joo, noin minäkin oon ajatellut pitkin raskautta. Aina tulee seuraava asia, jota jännittää.
      Vauvan synnyttyä varmasti tulee uudet pelot ja jännitykset, mutta tosiaan toivottavasti niiden kanssa sitten oppii vain elämään. 🙂

  4. Heidi kirjoitti:

    On ollut ilo lukea näitä päivityksiäsi raskautesi eri vaiheista ja ajatuksistasi matkan varrella! Ihanan avointa ja rehellistä tekstiä ?
    Komppaan Maria siinä, että huolet ja jännitys eivät lopu synnytykseen. Enkä minäkään halua olla pessimisti tai negatiivinen.
    Oma kokemus ensimmäisen kohdalla oli seuraava:
    Kuuntelet tämän tästä hengittääkö nukkuva vauva, pelkäät kätkytkuoleman vaaraa. Syötätkö liikaa vai liian vähän. Tekeekö hyvää kantaa lasta liinassa monta tuntia vai kärsiikö lapsen kroppa. Onko vauvan asento liinassa hyvä vai huono. Käännät mahallaan nukkuvaa vauvaa takaisin selälleen/kyljelleen. Onko vauvalla liian kuuma vai kylmä.
    En osannut etukäteen aavistaa kuinka huolissaan sitä olla voi.

    Ehkä nuo raskaus ajan pelot valmistelevat tulevaan. Vauvan synnyttyä huolet muuttavat muotoaan.

    Hyvää loppuodotusta ja onnea matkaan! ❤

    • Monna kirjoitti:

      Kiitos Heidi 🙂
      Joo, siis tuo kätkykuolemahan on jo ollut mielessä. Että aivan varmasti tulen viettämään montakin yötä vauvan vieressä kuunnellen hengitystä jne.. 😉 <3
      Kiitos <3

  5. Hilla - Hilla's lifestyle blog kirjoitti:

    Ihanaa loppuodotusta Monna ja tsemppiä, vaikka aika tuntuisi joskus matelevan. Täällä on mielessä pyörinyt ihan samanlaisia ajatuksia ajoittain, vieläkin vähän mietityttää, että meneekö kaikki varmasti loppuun saakka hyvin. Mutta positiivisuudella mennään etiäpäin! Mukavaa loppuviikkoa ja erityisesti alkanutta mammalomaa! <3 -Hilla http://hillas.fitfashion.fi/

  6. Mari89 kirjoitti:

    Oihhhh. Tulee niin ikävä omaa vauvamasua! Kiva lukea aina näitä odotukseen ja äitiyteen liittyviä postauksia. Meinaatko julkaista söpöliinistä kuvaa kun syntyy? Täällä odottellaan jo pienokaisen syntymää ? Ps. Oot ihan hirmu kaunis odottaja! Raskaus on vaan korostanut sun kauneutta! ?

    • Monna kirjoitti:

      Hihi 🙂 Tällä hetkellä on sellainen olo, että ei tuu kyllä yhtään ikävä tätä jättiläismasua, jonka kanssa on niin vaikea liikkua. 😀
      Joo, kyllä mä meinaan julkaista. <3
      Ja kiitos kovasti!!

  7. Mrs G kirjoitti:

    Joo sä huolehdit niin kauan kuin olet äiti, vaikka se lapsi ois 34…. Ja samalla lopultakin ymmärrät omia vanhempia; olet osa sukupolvien jatkumoa.

    Mutta kuten aiemmin todettiin niin vanhemmuuteen kasvaa ja se muuttuu normi arjeksi.

Vastaa