*  Kaupallinen yhteistyö Familon

Uni on ehdottomasti yksi tärkeimpiä asioita niin treeneistä palautumiseen, kuin arjessa jaksamiseen. Myös raskausaikana uni on tärkeää.

Moni kokee raskausaikana nukkumisen hankalaksi, mitä pidemmälle raskaus etenee. Mikään asento ei oikein tunnu hyvältä ja on kuuma. Mutta kuitenkin raskauden aikana olisi erittäin tärkeää, että odottava äiti saisi tarpeeksi kunnollista unta.

Kun maha alkoi kasvamaan tuli itselleni öisin mm. pakarat kipeäksi, myös niska oli kovin jumissa aina aamuisin. Monikaan asento ei tuntunut hyvältä ja nukuin pätkissä. Kunnes meille saapui uusi sijauspatja, Breathair. Uskomatonta mutta totta, sijauspatjalla oli suuri vaikutus unenlaatuun. En rehellisesti sanottuna edes itse uskonut sillä olevan niin suurta vaikutusta. Kunnes käytännössä sain sen kokea.

Familonilla on uusi materiaali Breathair®, joka viimeistelee uniergonomian. Familon Ergo Breathair -sijauspatja sopii erittäin hengittävää ja vesipestävää sijauspatjaa kaipaavalle. Mukavan napakalta tuntuva petauspatja soveltuu kaikille vartalotyypeille. Sijauspatjan päällinen on miellyttävän tuntuista tikattua joustavaa neulosta ja siinä on vetoketju neljällä sivulla.

Familon Ergo Breathair on siis aivan uudenlainen sijauspatja, jonka pehmusteen kolmiulotteinen spiraalikuiturakenne tekee sijauspatjasta poikkeuksellisen hengittävän ja elastisen. Jämäkän tuen antava Breathair-petauspatja tuntuu ilmavan rakenteensa ansiosta normaalia sijauspatjaa viileämmältä, mikä helpottaa kuumakallen ja helposti hikoilevan oloa.

Meillä on nyt viikon ajan ollut tuo uusi patja ja voin sanoa, että oikeasti olen nukkunut paremmat yöunet. Myöskään sitä kipua pakaran sivuissa ei ole ollut. Pelkän sijauspatjan uusiminen tuntuu siltä, kuin koko sänky olisi uusi. Tuo materiaali, jota Breathairissa on käytetty on tosiaankin jämäkkä ja tukevan oloinen. Juuri oikealla tapaa.

Familon on merkkinä ollut minulle tuttu jo muutaman vuoden ajan. Heiltä löytyy vuoteen kaikki kerrokset: sängyt, patjat, peitteet, tyynyt ja kodintekstiilit. Myös tämä ”pötkylätyyny”, joksi sitä itse nimitän, on ollut hyvä nyt raskausaikana. Sen itse asiassa olen hankkinut jo ennen raskautta, koska se on tarkoitettu myös esim. selkävaivoista kärsiville.

***

Meillä tunnetusti on koko perhe nukkunut samassa sängyssä jo siitä asti kun ensimmäinen koiramme Gere saapui meille. Nyt kuitenkin kasvavan mahan myötä on sängyssä alkanut tuntumaan vähän ahtaalta. 😉
Päätimmekin nyt uuden sijauspatjan myötä käyttää vanhaa patjaa hyödyksi ja teimme siitä Gerelle oman unipaikan sängyn viereen lattialle. Täällä on nyt sitten nukuttu viikon ajan jo sikeitä unia uudella patjalla ja isommalla tilalla. 😀

Pimu on saanut vielä toistaiseksi nukkua meidän jalkopäässä, kun se on niin pieni. Katsotaan sitten vauvan synnyttyä, tarviiko Pimukin opettaa unipaikalle Geren viereen. <3

***

Hyvä uni on itselleni ollut aina tärkeä asia. Mielestäni makuuhuoneessa pitää olla tarpeeksi viileä, tarpeeksi pimeä ja hyvin vähän mitään ylimääräistä rompetta. Petivaatteet pitää olla samaa paria ja tietysti niitä pitää vaihtaa säännöllisesti. On ihana tunne mennä illalla nukkumaan puhtaisiin petivaatteisiin, viileän rakkaiseen makuuhuoneeseen ja laittaa pimennysverhot vielä kiinni. Lukea muutama sivu hyvää kirjaa ja nukahtaa rauhallisesti. Meillä ei ole ikinä ollut makuuhuoneessa televisiota, eikä tule. 😉

<3

Mitä jos äitiä pelottaa kaikki tuleva? Onko se normaalia? On. Pelkääkö kaikki äidit? Uskon niin. Ainakin me ensikertalaiset. 

Raskauden alussa pelkäsin, että vauvalle tapahtuu jotain. Että tulee keskenmeno. Pelkäsin, että mitä jos vauva on vaikeasti vammainen tai jollain tapaa kehittyy niin hitaasti, että raskaus joudutaan keskeyttämään. Ensimmäisen kolmanneksen aikana pelkäsin kaikenlaista. Myös tulevaa. Nyt toisen kolmannenksen olen oikeastaan leijunut pilvissä, kaikki on tuntunut mukavalta ja helpolta. Olo energiseltä, lukuunottamatta muutamia päiviä. Pahoinvointia ei ole, lukuunottamatta muutamia kertoja.

Tähän asti olen ajatellut, että synnytyksestä selviää – onhan Suomessa niin hyvät synnytyssairaalat ja ammattilaiset siellä koko ajan läsnä. Tähän asti olen ajatellut, että imetyksestä selviää – vaikka se alkuun olisikin hankalaa. Tähän asti olen ajatellut, että vauva tulee kulkemaan elämässä mukana jotenkin ihan tuosta noin vaan – ihan niin kuin luonnollisesti. Tähän asti olen ajatellut, että tulen palautumaan synnytyksestä hyvin ja pääsen taas omien treenien pariin jo alkuvuodesta viimeistään.  Tähän asti olen ajatellut, että vauva on rauhallinen jos mekin olemme.

Mutta entä jos synnytyksessä menee jokin pieleen? Entä jos joko minä tai vauva joudumme hengenvaaraan? Kuinka paljon se synnytys voi sattua? Entä jos minulle joudutaan tekemään sektio? Mitä jos siitä palautumisessa tulee komplikaatioita?

Entä jos vauva ei opi imemään? Tai jos sekin on kamalan kivuliasta? Mitä jos kuljen täällä keitetyt kaalinlehdet tissien päällä 24/7 ja vauva itkee ja minä itken ja kaikki itkee?

Mitä jos sairastun synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Mitä jos en yhtäkkiä pysty huolehtimaan vauvasta? Entä jos vauva itkee koko ajan? Ei syö, ei nuku – itkee vain. Mitä jos saan hermoromahduksen?

Jos en palaudukaan synnytyksestä helposti? Jos synnytys onkin vaikea ja siinä tulee jotain komplikaatioita ja synnytyksestä palautuminen kestää kuukausitolkulla?

***

On hassua kuinka äitiys herättää niin paljon erilaisia tunteita. Ensikertaa äidiksi tulevilla on varmasti tuhansia ajatuksia ja pelkoja. Suurin osa luultavasti turhia. Mutta eihän ajatuksia pois päältäkään voi kääntää. Ainakaan minuun ei vaikuta millään tapaa ”älä mieti turhia, nauti nyt vain” -sanoma. Jos joku asia mietityttää tai pelottaa, se tekee niin. Ja menee ajan kanssa ohi.

On myös hassua tutustua tähän äitiyden maailmaan. Se tuntuu jollain tapaa ristiriitaiselta maailmalta. Kun näen vaikkapa kaupungilla ihan tuntemattoman äidin pikkulapsen kanssa ja meidän katseemme kohtaavat – hymyilemme. Olemme yhtä. Olemme äitejä.
Äidit saavat tukea toisiltaan, vertaistukea ja jakavat kokemuksia. Samaan aikaan äidit arvostelevat toisten äitien valintoja ja tekoja. Kuka miettii liikaa ulkonäköä, kuka taas on unohtanut itsensä kokonaan lapsen tullen. Kuka imettää liian lyhyen ajan ja kenellä roikkuu lapsi tississä liian kauan.

***

Ystäväni sanoi minulle pari päivää sitten, että äitiyden myötä identiteetti muuttuu. Niin se taitaa olla. Minä vannoin kovaan ääneen vielä alkuvuodesta, että äitiys ei tule muuttamaan minua persoonana sitten tippaakaan. Mutta kyllä se taitaa muuttaa. On jo muuttanut.
Olkapäillä tanssii vanha Monna ja äiti Monna. Toisella olkapäällä pyörii ne samat vanhat jutut mitä aina on pyörinyt, ne Monnan jutut. Ja samaan aikaan toisella olkapäällä tanssahtelee jo äiti Monna, joka miettii asioita eri kulmasta.

Myös vartalon muuttuminen raskausaikana ja sen jälkeen on monille meille äideille tiukka juttu. Myös minulle se on ollut tiukempi, kuin uskoinkaan. Ja kun sanon tämän seuraavan lauseen ääneen, tiedän saavani vihaa niskaani. Kun katson nyt itseäni peilistä, on hetkiä kun mietin ettei tuolla peilissä ole enää se vanha Monna. Että siellä on joku turvonnut pallomaha, joka on kömpelö ja hengästyy ylämäisssä. Eikä sitä Monnaa ole joka kerta ihan helppo katsoa peilistä. Samalla kun nämä ajatukset pyörivät vinhaa vauhtia päässäni, se äiti Monna siellä toisella olkapäällä koittaa huudella päälle, että hei sitä se raskaus on.

Kun kehonkuva liittyy niin vahvasti myös omaan työhöni, on tosiaan sen muuttuminen ollut isompi asia itselleni kuin koskaan olisin luullut. Huomaan haluavani näyttää niin muille, kuin itsellenikin ettei raskaus vaikuta siihen kuinka ajattelen itsestäni tai muiden ajatukseen siitä, kuinka kovia treenejä vedän asiakkailleni tai kuinka hyvä pt olen raskaana. Mutta kyllä se vaikuttaa. Huomaan myös pelkääväni, että mitä jos en saakkaan kroppaani taas hyvään kuntoon sitten joskus. Että miten se vaikuttaa minuun, itseluottamukseeni tai työminääni? Tiedän, että niin kovin moni siellä ruudun takana nyt miettii, että voi kuule sitten kun vauva syntyy ei kropan muodoilla tai kertyneillä kiloilla ole yhtään mitään merkitystä. Mutta kun minä vähän luulen, että minulle silti tulee olemaan.

On hassua, että miten sekin asia on jotenkin paheksuttavaa, jos äiti haluaa saada itsensä kuntoon vauvan syntymän jälkeen? Miksi niin moni ajattelee sen olevan itsekästä? Tiedän toki, että todella moni ei myöskään ajattele niin. Vaan kokee, että jos on itse hyvässä kunnossa ja sujut itsensä kanssa, on mieli myös pirteämpi jaksamaan vauvan kanssa.

***

Nostan monille tuntemilleni äidille hattua. Katson heitä ja mietin, että tuossa on pointtia. Tuo kasvatustapa pitää pistää mieleen. Itse asiassa jokainen äiti on hatunnoston arvoinen. Jokainen tamplaa tyylillään myös äitiydessä. Mielestäni kaikkien äitien pitäisi antaa kukkia. <3 Pelkojensa, hassujen ajatustensa, tapojensa ja tekojensa kanssa. Niin kauan kaikki saisivat mielestäni kasvattaa ja olla äiti (tai isä) tavallaan, kunhan ei satuta lasta.

Minun on vielä loppuun näin julkisesti nostettava hattua eräällä äidille. Nimittäin Emmalle.
On ihana lukea hänen kirjoituksiaan äitiydestä. Hän on rohkeasti sellainen äiti kuin juuri itse haluaa. Hänen kirjoituksista huokuu, että hän tekee kaikkensa poikansa hyvinvoinnin eteen. Samalla blogista voi kuitenkin lukea, kuinka hän on edelleen myös Emma, ei vain äiti Emma.
Kiitos siis sinulle Emma, että jaat äitiysjuttuja rohkeasti blogissasi. Kannustat varmasti monia äitejä olemaan rohkeasti omia itsejään ja uskaltamaan olla juuri senkaltaisia äitejä, kuin itse haluavat.