Joskus mä mietin, että oonko mä hyvä ystävä? Mietin, että kun oon oppinut kantapään kautta omat rajani ja kestävyyden, oon joutunut myös opettelemaan sanomaan ei mun ystäville. Se tuntuu joka kerta yhtä pahalta. Jos ystävä kysyy, että koska nähdään ja mä sanon, että mulle sopii kahden viikon päästä – oonko mä huono ystävä jos mulla ei oo aikaa heti huomenna? Mutta sitten mä kuitenkin mietin, että käyhän muutkin ihmiset töissä arkisin 8-16 tai 9-17 tai vuorotöissä, eikä muutkaan ehdi kahvitella tai lounastella työpäivän aikana. Se tuntuu silti joka kerta pahalta ja itsekkäältä, jos sanon etten pysty tulemaan nyt tai että mun kalenterissa olis vapaata vasta kolmen viikon päästä.

Mistä se johtuu, että tuntuu pahalta? Siitä, että vähättelen oman työaikani tärkeyttä? Tai siitä, että haluan olla mieliksi omille ystävilleni ja jättää vaikka sen työnteon vähemmälle, jotta kukaan ei loukkaantuisi? Tai siitä, että mulle on joskus sanottu ”no sulla ei varmaan oo aikaa” ja ”sä elät kalenterin kanssa”..?

Anna ja Sara ❤

Emman kummit, mun rakkaimpia ystäviä. ❤

Nana, Laura ja Emmi ❤

Laura ja Hilla ❤

Kuvissa olevien lisäks vielä muutamia ystäviä, joista en löytänyt kuvia. ❤ Mutta te, jotka ootte tiedätte kyllä vaikken kuvia löytänytkään. 😉 ❤

Jotenkin oon kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kyllä mä oon hyvä ystävä. 🙂 Loppujen lopuks nään aika paljon ystäviä ja ainakin jos ei joka viikko tai kuukausi ehdi kaikkia nähdä, voin laittaa viestiä. Mun mielestä on ihanaa, että on sellaisia ystäviä joita ei välttämättä nää kolmeen kuukauteen, mutta tietää niiden olevan siellä ja ne tietää mun olevan täällä. Nää on sellaisia ystäviä, joille voi soittaa tai laittaa viestiä koska vaan ja ne voi laittaa mulle. Kertoa ilosta, surusta tai jostain siltä väliltä. ❤

Mä monesti mietin mun ystäviä päivien aikana. Saatan esim. blogipostauksiin kuvia etsiessäni selata vanhoja kuvia, joissa on mun hyviä ystäviä ja miettiä kuinka on ikävä ja olis ihana nähdä. Silti mun on pitänyt oppia etten voi laittaa kalenteria täyteen kahvi, lounas, treeni, ym. treffejä, koska työnteolle on pakko jättää aikaa. Oon myös oppinut jättämään sitä ”ei mitään tekemistä” -aikaa tarpeeksi. Sitä aikaa, että saan olla Tuukan ja Emman kanssa. Sitä aikaa mä haluan mun kalenterissa (ja elämässä!) olevan kuitenkin eniten. Vaikken ystäviä haluakaan unohtaa. ❤

Luen parhaillaan kirjaa ”You are a badass – lopeta itsesi vähättely ja elä täysillä”. Se on ensimmäinen tällainen ns. self-help-kirja, jota luen. Sain siihen suosituksen ja jotenkin se kuulosti siltä, että se vois kolahtaa mulle. Oon nyt lukenut sitä vasta ehkä 10%, mutta nyt jo saanut sellaisia ahaa-elämyksiä ja vahvistusta omille ajatuksille monista asioista. Kirjassa mm. sanotaan näin:

Pointti on siinä, että teet itsellesi selväksi, mikä tekee sinut onnelliseksi ja saa sinut tuntemaan olevasi elossa – ja että luot itsellesi sellaisen elämän, etkä vain haikaile sen perään tai kuvittele sen olevan mahdotonta. Tai ettet ansaitse sitä. Tai että olet vain ahne ja itsekeskeinen paskiainen, joka haluaa aina vain enemmän ja enemmän. Tai että sinun pitäis tehdä asioita isäsi tai Mary-tätisi mieliksi.

Se on fakta juttu, että meissä ihmisissä asuu miellyttämisen tarve aika syvällä. Ja siis onneksi asuu! 🙂 Sehän olis kamalaa, jos ihmiset ei haluaisi olla mieliksi esimerkiksi läheisilleen. Mutta osassa meissä asuu se mielyttämisen tarve vähän liiankin syvällä. Kuten mussa. Joskus musta olis ihana elää viikko sellaisen ihmisen kehossa, jolla on rautainen itseluottamus ja joka tekee kaikki asiat tasan just kuin itse haluaa. Ei mieti yhtään, miellyttääkö tää muita – kunhan miellyttää itseään. Tiedättekö? Mun mielestä olis mielenkiintoista tuntea miltä se tuntuu, kun ei joka käänteessä mieti ensin muita ja vasta sitten itseään.

Mutta mä opettelen tätä asiaa koko ajan. 🙂 Enää en ihan samalla tavalla mieti koko ajan ja aina ensin muita ja sitten vasta itseäni. Nykyään osaan jo antaa itselleni ykköspaikan joissain asioissa. 😉 Silti mä haluan antaa sen ykköspaikan myös Emmalle ja Tuukalle ja mun perheelle ja ystäville. Ehkä sitä ykköspaikkaa voi jakaa, eikö vaan? 🙂

***

2 viikkoa – 1 v – Melkein 2 v

Parin kuukauden päästä Emma täyttää kaks vuotta!! Se on ihan hullua jotenkin! Miten tää aika on mennyt näin nopeesti!! Emma tuntuu kasvavan silmissä, niin pituutta kuin älyä. 😉 Uusia sanoja ja parisanaisia ”lauseita” tulee melkein päivittäin. Nyt viikonloppuna Emma myös tokaisi ”ittu”. 😀 Kysyttiin, että ”ai kettu”? Emma vaan pyöritteli päätään ja sano uudestaan ”ittu”. Hahaha! …saattoi se tarkoittaa myös istu. Oli kyllä naurussa pitelemistä.

Emma on niin ihana, kun se on jo pitkään halunnut olla aina mukana kaikessa tekemisessä. Kuten vaikka jos mä kokoan jotain huonekalua tai Tuukka laittaa ruokaa tai ollaan koirien kanssa ulkona, haluaa Emma aina tehdä osansa. Nykyään ne hommat ihan oikeesti jo alkaa olla ”apua”, eikä vaan sotkemista. 😀 Me ollaan kuitenkin haluttu antaa Emmalle aina se mahdollisuus, että se pääsee mukaan hommiin jos haluaa.

Nyt lähiaikoina me ollaan Tuukan kanssa mietitty, että miten siitä pienestä pallerosta on kasvanut tällainen pieni neiti niin äkkiä. Nyt se tietää mitä tahtoo, ymmärtää puhetta super hyvin, puhuu itekin jo aika paljon, juoksee, temppuilee, rakastaa eläimiä ja iltaisin luettelee kaikki hänelle tärkeät ihmiset sängyssä. Äiti, isi, mummu, mummi, vaari, Jussi, Gere, Pimu… ja sitten vielä jonain iltoina saattaa tulla tarhakavereiden tai hoitajien nimiä. 🙂 Emmalla on ihan omat juttunsa ja päättäväisen oloisesti niitä tekee.

Asiat, jotka Emmaa ehdottomasti eniten kiinnostaa on eläimet (varsinkin koirat ja hevoset), musiikki (laulaminen ja pianonsoitto) sekä kaikenlainen mahdollinen temppuilu/juokseminen/muu liikunta. 😀 En tiedä pitääkö kaikki tän ikäiset samoista asioista, mutta meillä ne on suurimpia hittejä tällä hetkellä. Mistä Emma ei pidä on telkkarin katsominen tai paikallaan istuminen. Tietokoneelta Emma tykkää katsoa Pingua ja Pipsa Possua, mutta telkkarista esim. PikkuKakkosen katsominen ei kiinnosta.

1-vee synttäreitä vietettiin isolla porukalla kahvila Rootsin alakerrasta löytyvässä yksityistilassa. Oltiin kutsuttu paikalle tietysti koko perhe, mummit ja mummot ja muut rakkaimmat. Kaikki Emman kummit oli myös paikalla ja monia ystäviä, niin lapsi- kuin aikuisystäviäkin. 😉 Meiän mielestä oli ihana juhlia ensimmäistä syntymäpäivää oikein isosti. <3 Nyt kun ollaan vähän mietitty marraskuussa koittavia 2-vee synttäreitä, ollaan kallistumassa enemmän siihen, että vietetään ne kotona ja mukaan kutsutaan vaan perhe ja kummit ja ehkä muutama Emman taaperokaveri.

Kyllä mä oon suunnitellut jo kakkua ja katellut Emmalle synttärimekkoa. 🙂 Mummu on jo ostanut Emmalle synttärilahjankin. Meillä on aina ollut tapana suunnitella asioita ajoissa, se suunnitteluhan on niin kivaa! Jouluakin aina mietitään jo heti kesälomien jälkeen, että missä tänä vuonna istutaan joulupöydän ääreen.

Omasta lapsesta voi olla loputtoman ylpeä, oma lapsi voi olla aina ja ikuisesti se maailman söpöin ja viisain. Omaa lasta voi rakastaa rajattoman paljon ja sen puolesta voi tehdä mitä vain. <3 Eikö vaan? 😉

***