Ajatelkaa sitä intoa, miten pienet lapset innostuu asioista? Niitä naurattaa ihan holtittomasti ja ne meinaa kaatua, kun on niin hauska juttu ettei pysy paikoillaan. Miettikää sitä riemua, mitä koira tuntee kun sen isäntä / emäntä tulee kotiin? Ei meinaa häntä pysyä koirassa kiinni ja ihan tolkuton ilo, vaikka talon väki olis ollut vain tunnin pois kotoa. Miksi me aikuiset unohdetaan se  tapa innostua asioista? Onko niin, että aikuisille se ei ole muka korrektia käytöstä tai ainakaan kovin julkisesti ei haluta näyttää jos innostuu jostain?

Mä ainakin tunnen edelleen monista asioista sellaista kiljuvaa innostusta ja iloa! Sellaista fiilistä, että tekis mieli oikeasti ihan vähän kiljua ja juosta kovaa, kun on niin innoissaan jostain asiasta. 😀 Tiedättekö sen tunteen? Onko teillä sellaisia fiiliksiä ikinä? Näytättekö niitä?

Mun mielestä on ihana riemastua asioista ja nauttia niistä hyvistä jutuista mitä tapahtuu tai on suunnitteilla. Mä muutenkin yritän keskittyä aina niihin positiivisiin juttuihin, kuten tiedätte. 😀 Toki joskus kirjoitan blogiin niistä ei-niin-positiivisista jutuista ja fiiliksistä, tottakai koska niitäkin elämään kuuluu.

Mutta mä oon jotenkin tässä lähiaikoina taas kokenut ahaa-elämystä sen asian parissa, että pitäis vaan keskittyä koko ajan enemmän niihin ihaniin asioihin. Niihin, jotka tuo niitä riemunkiljahduksia ja ilonväreitä! 🙂 Mä oon jopa miettinyt monta kertaa, että en halua kirjoittaa tästä tai tosta asiasta – koska siinä on negatiivinen kaiku. Esim. mun postaus tällä viikolla ”Joskus mua vähän sapettaa..” oli sellainen, minkä kirjoittamista mietin. Tai oikeastaan sitä julkaise-napin painallusta mietin. Yritin kuitenkin tuohon vähän negatiivisen asian parissa olevaan postaukseen sisällyttää sitä positiivisuutta.

Ennen oon tykännyt paasata asioista blogissa ja ottaa kantaa vahvasti moniin juttuihin. Mutta jotenkin mulla on kasvanut se lempeys ja ilo vielä entisestään nyt tässä lähiaikoina. Kirjoitin instagramiin tällä viikolla, että oon siitä niin kiitollinen kun suurin osa viesteistä joita saan, sisältää kiitoksen. Kiitoksen siitä, kun jaan positiivisuutta ja aitoa elämää. Samaistuttavaa arkea ja toisaalta niihin huonoihin päiviin mun kautta energiaa ja iloa.

Sain muutama päivä sitten viestin, jossa eräs seuraaja kiitti mua läheisensä puolesta. Hänelle rakas ihminen on pitkään ollut masentunut ja on päiviä kun ei jaksa nousta sängystä. Mun ja Emman touhut on kuulemma pitäneet häntä osaltaa elämän syrjässä kiinni ja olleet asioita, jotka on saaneet hänet nauramaan. Sain myös viestin, jossa kerrottiin kuinka oma sairaus on saanut välillä negatiiviset ajatukset valtaamaan mielen, mutta mun positiivisuus on saanut ilon pilkahduksia päiviin.

Tällaiset viestit on niin uskomatonta palautetta ja nää tässä on vain muutama esimerkki. Mm. näiden viestien vuoksi oon alkanut miettimään, että mä haluan vaan jakaa lisää sitä iloa ja positiivisuutta. Haluan todellakin olla se, joka tuo aurinkoa pilvisiin päiviin. Keskittyä vielä entistä enemmän positiivisiin asioihin ja jättää niitä negatiivisia asioita entistä vähemmälle. Haluan olla se, joka innostuu asioista kuin pieni lapsi tai karvakuono. 🙂 

***

Siispä ILOISTA JA IHANAA viikonloppua teille kaikille!! 🙂

Istuttiin pari viikkoa sitten alas Alonan kotona ja puhuttiin tunnin verran asiasta kehopositiivisuus. Kenelle termi kuuluu ja kuka sitä saa käyttää?

Alona leikkasi videota niin, että lopulta se on n.30min pituinen. 😉 Tässä alla suora linkki siihen, käykää ihmeessä kuuntelemassa. ❤ Vielä kerran haluttiin avata ja kertoa mikä oli meidän kampanjan tarkoitus. Video siis tässä postauksen lopussa.

Muutamia muiden bloggaajien kirjoittamia postauksia aiheesta ajattelin myös nostaa tähän:

• #munkehomunsäännöt – Hanna’s Steps and Trainings – postaus oli herättävä kirjoitus siitä ettei se oo todellakaan yhdentekevää jos laiha saa huomautuksia pitkin elämäänsä laihuudestaan. Miksi laihat ei saisi puhua kehopositiivisuudesta?
• Body positivity? – Metallisydän – postaus oli super hyvä kirjoitus Jarilta siitä, että hänen mielestään kehopositiivisuus on kovin yksipuolista. Suvaitsevaisuutta peräänkuulutetaan, mutta vain tiettyyn suuntaan, Jari kirjoittaa. Tän postauksen kommenttiboksissa on myös mun mielestä erittäin pätevä kommentti: Body Positivity nimenomaan tarkoittaa kaikkien kehojen yhtälaista hyväksyntää. Henkilö, joka haukkuu esim. fitnessvartaloita tai laihoja vartaloita ei ole aito bodypositivityn kannattaja. Kehorauha kuuluu kaikille ja jokaisella tulee olla samat oikeudet ja ja oikeus kehorauhaan riippumatta ulkomuodosta. 
• Mun keho, mun säännöt – Prime life by Umppu – postaus sisältää super upeita kuvia Umpusta ja niin hienon tekstin. Mää en pidä siitä, että omalla kehonpainolla voidaan haukkua ja lytätä toisen tuntemuksia. Jos hoikka ihminen sanoo, ettei pidä vartalostaan niin pyöreämpi tokaisee, että hyvähän sun on sanoo kun oot tuollainen luuviulu. Siinä missä toinen on kärsinyt koko elämänsä laihuudesta ja toinen ylipainosta… ei sillä asialla ole välttämättä mitään eroa.

Ja tietysti mun ja Alonan postaukset aiheesta:

• Tätä rakastan, tätä en – Monna
• Fitness-personal trainereiden muka-pömpöttävät vatsat – Monna
• Tätä rakastan! Tätä en. – Alona

***

Nyt en (ehkä) palaa tähän asiaan enää vähään aikaan. 😉 Haha! Iloa ja hyvää mieltä kaikkien perjantaihin! ❤