Hae
Monna Pursiainen

Ei mustavalkoisuudelle!

Nainen Monna treenaa -blogin takana vannoo kaikessa tekemisessä hyvään fiilikseen. Pakottamalla tuloksia ei synny, ilon kautta sitäkin enemmän. Mustavalkoinen joko-tai -ajattelu on ainoa asia, josta hän itse totaalikieltäytyy.

Terhi Kangas / Kunto & Terveys -lehti

Sain joulukuussa puhelun, joka ilahdutti!! Mut pyydettiin Kunto ja Terveys -lehden kansikuvaan ja henkilöhaastatteluun. Oli kunnia päästä lehden kanteen ja varsinkin se syy miksi mua siihen pyydettiin: ”Haluaisimme susta jutun vuoden ensimmäiseen nroon. On hienoa seurata sun aitoa, iloista ja rentoa menoa somessa.”

Viime viikolla tuli myyntiin tää nro ja mun täytyy sanoa, että henkilöhaastattelu, jonka Terhi Kangas musta lehteen kirjoitti on varmaan paras musta tehty juttu! Jutussa on niin hyvin kiteytetty se mitä mä oon.

Tuon haastattelun jälkeen jäin vielä miettimään niitä kysymyksiä mitä Terhi mulle esitti. Ne oli jotenkin tosi hyviä kysymyksiä ja sellaisia osuvia ja avaavia. Yksi oli esimerkiksi se, että julkaisenko aina kaikki postaukset saman tien kun olen kirjoittanut ne, vai ajastanko postauksia etukäteen. Tähän oli nopea ja selkeä vastaus; suurin osa postauksista tulee nopealla temmolla. Kirjoitan ja julkaisen.

Sellainen mä oon ollut kaikessa aina. Jos mulla on joku tunne mielen päällä, haluan sanoa sen heti ulos. En kuitenkaan harkitsemattomasti. Aina mietin (ehkä vähän liikaakin) pahoittaako sanomani jonkun mielen tai pitäisikö vaikkapa postauksissa ottaa huomioon aina kaikki mahdolliset kulmat. Ystävilleni ja perheelleni en oikeastaan ikinä halua sanoa mitään, mikä voisi pahoittaa mielen. Toki Tuukan kanssa nyt tulee varmasti sanottua enemmän asioita, joita ei aina niin harkitse. Silti en koskaan oo ollut sellainen, että oikein yrittäisin sanoillani pahoittaa jonkun toisen mielen.

Postauksiin mulla tulee nyt ja on tullut aina alusta asti teksti suoraan tajunnan virtana. Silloin jos mulla on jotain painavaa sanottavaa, tekstiä tulee ihan älyttömästi ja kun oon saanut tekstin kirjoitettua haluan saman tien sen myös julkaista. Tällaisia tekstejä on ollut vaikkapa postaus imetyksestä, raskausarvista, valmentajan vastuusta… jne. Sellaiset mielipidejutut oikein kuohuttaa mun sydäntä ja adrenaliini rinnassa kirjoitan ja painan julkaisu-nappia. 😀 Joskus ehkä voisi harkita enemmän, mutta toisaalta, sitten se ei olisi niin aitoa mua.

Terhi kysyi multa myös, että onko mulla jotain asiaa, josta totaalikieltäydyn. Siihenkin oli helppo ja nopea vastata; ei mitään. Paitsi mustavalkoinen ajattelutapa. Te, ketkä ootte mua jo vuosia seuranneet ootte varmasti nähneet satoja kertoja postauksissa sanat keskitie ja maalaisjärki.

Vaikka mä toisaalta oonkin räiskyvä ja aika ääripään tyyppi monella tapaa ulospäin, mä kuitenkin mietin todella monessa asiassa sillä maalaisjärjellä. Ääripäät ei mulla oo mustavalkoisen laidoilla mustia tai valkoisia, vaan ne on jotain tosi kirkkaita ja värikkäitä värejä. Eikä ne koskaan pysy kauhean kauaa saman värisenä. 😀 Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 😉

On sitten kyse syömisestä, treenaamisesta, siisteydestä kotona jne.. en mistään ajattele mustavalkoisesti, että joko tai. Siinä välissä on aina niin monta eri vaihtoehtoa! Joillekin sopii tarkat linjaukset ja tiukat kieltolistat, mutta mulle ei. 😀 Mitä enemmän itseltäni kiellän, sen enemmän mä niitä asioita haluan. Mulle omaan hyvinvointiin kuuluu se, että saan välillä syödä sitä karkkia, pääsen treenaamaan säännöllisesti, katson peilistä itseäni hyväksyen ja tunnen kroppani terveeksi. Kaikki ne mahtuu samaan pakkaan! 🙂

Monna 

 

Raudanpuute ilman anemiaa.

Kaupallinen yhteistyö: SYNLAB

Viime syksynä aloin miettimään vähän tarkemmin, että mistä mun jumalaton väsymys, muistin pätkiminen, keskittymiskyvyn puute, ”aivosumu”, pöhöttynyt olo, vatsakivut, lyhyt pinna jne.. johtuu. Varasin ajan lääkäriin, koska halusin selvittää. Lääkäri oli pätevä ja neuvoi, että menisin kunnalliselle puolelle otattamaan kaikenlaiset verikokeet ja muut mahdolliset testit. Hän suositteli kunnallista, koska ajatteli yksityisellä puolella kaikkien kokeiden tulevan kalliiksi.

Varasin ajan, mutta sain kylmää kyytiä. Ei niitä verikokeita nyt tuosta noin vaan oteta jne.. Onneksi olin kuullut paikasta nimeltä SYNLAB. Varasin sinne ajan Terveystarkastuspaketti -labrakokeeseen. Tämän paketin kautta saisin tiedon yleisestä terveydentilasta ja vastauksen kolmeentoista verikokeeseen.

Terveystarkastuspaketti sisältää:

  • Täydellinen verenkuva
  • CRP (herkkä)
  • Paastoplasman glukoosi
  • Glykohemoglobiini (HbA1c)
  • Kokonaiskolesteroli
  • LDL-kolesteroli
  • HDL-kolesteroli
  • Triglyseridit
  • Ferritiini
  • Alaniiniaminotransferaasi (ALAT)
  • Kreatiniini + glomerulusten suodattamisnopeus
  • Tyreotropiini eli kilpirauhasta stimuloiva hormoni (TSH)
  • D-vitamiini (25-OH)

Saatuani tulokset löysin sieltä sen, mitä epäilinkin: Ferritiini (raudan varastoarvo) oli pieni, liian pieni. Kaikki muut lukemat oli viitearvojen sisällä. D-vitamiinin tasot oli viitearvojen sisällä myös, mutta alareunalla, joten aloitin myös D-vitamiinin tankkauksen. Varasin ajan uudestaan lääkäriin, yksityiselle puolelle. Sain jälleen kylmää kyytiä. ”Nämä ferritiini-jutut on sellainen uskon asia ja trendijuttu”.

Lähdin pökertyneenä ja ällämystyneenä lääkärin vastaanotolta pois ja liityin Facebookissa Raudanpuute -ryhmään. Sain sieltä tietoa hyvistä ja asiantuntevista lääkäreistä ja muutenkin infoa mitä voisi tehdä, jotta varastoarvot kohenee. Varasin myös samantien ajan lääkärille, joka tietäisi asiasta. Sain ajan tammikuulle, vaikka varasin sen jo marraskuussa. Asian osaavat lääkärit ovat todella työllistettyjä siis.

Tammikuun alussa koitti uusi aika lääkärille (josta olin saanut suosituksia) ja sieltä tuli diagnoosi: Vakava raudanpuute, ilman anemiaa. Kuten olin arvellut, diagnoosi oli tuo. Seuraavat stepit onkin nyt sitten löytää joko A) sellainen rautavalmiste, joka sopii mun mahalle. Tai B) saada lähete rautainfuusioon. Nyt ainakin tässä kolmea eri valmistetta kokeilleenaani, yksikään ei ole sopinut vielä. 🙁

Parin kuukauden päästä varaan ajan taas SYNLABIIN ja otan uudestaan saman Terveyspaketin. Samalla nään onko ferritiini kohonnut ja onko d-vitamiinin tankkaus auttanut. 🙂 Toivon todella, että saisin oloni kohenemaan ja muistin pelaamaan normaalisti. <3 Oon oikeasti todella iloinen, että on olemassa SYNLAB ja sain verikokeet otettua ja sitä kautta diagnoosin vaivoihini. Tässä välissä nimittäin ehdin jo epäillä aivokasvainta, vatsasyöpää, masennusta jne… Masennustestinkin ehdin tekemään, jonka tulos oli pyöreä nolla.

Jos siis just sinä siellä ruudun takana haluat tutkituttaa sun terveydentilan, oli sitten kyse mistä tahansa oireesta tai oireettomuudesta, niin varaa aika SYNLABIIN! Super helppoa ja super nopeeta! Kaiken lisäksi oikeasti edullista! Tuo Terveyspakettikin maksoi vaan 89€! Kannattaa ehdottomasti tutustua myös muihin laboratoriopaketteihin heiltä.

Kun menin ottamaan tuon Terveyspaketin, olin varannut ajan klo 8.30. Olin varma, että pääsen sisään huoneeseen yhdeksän aikoihin. Jotenkin tottunut siihen, että lääkärissä saa aina odottaa. Mutta SYNLABISSA mut kutsuttiin näytteenottohuoneeseen jo ennen puolta. ? Samana iltana oli tulokset nähtävissä netissä Terveyskansio-palvelun kautta!

Kaikki toimi siis vielä paremmin, mitä osasin edes odottaa! Kuinka kätevää, helppoa ja nopeeta oikeasti!! ?

Aion tosiaan mennä nyt maaliskuussa uudelleen SYNLABIIN ottamaan tuon samaisen Terveyspaketin, kerron sitten teille mitä tulokset näyttää!

Onko  SYNLAB teille jo entuudestaan tuttu juttu?

Monna