Hae
Monna Pursiainen

Tie yrittäjäksi, ala- ja ylämäet

Toivepostaus

…..

Viikonloppuna (5.9.2020) vietettiin Yrittäjän päivää. Itselläni takana on 8 vuotta yrittäjänä. Heinäkuussa 2012 perustin MT Personal Trainingin. Toinen yritykseni Vaikuttajamedia, täyttää pian 2 vuotta. Vaikuttajamediassa olen toinen omistaja, joten se ei tietysti ole kokonaan mun yritykseni. Myös MT Personal Training on meiän yhteisyritys Tuukan kanssa.

Saan monesti viestiä, että minkälainen on ollut mun yrittäjän tie. Miten oon päässyt tähän pisteeseen ja onko kaikki ollut yhtä ruusuilla tanssimista?

”Olispa mullakin tollainen työ!”

Sain jokunen aika sitten viestiä instgramin directiin yhdeltä seuraajaltani, että olispa mullakin tollainen työ. <3 Viesti oli ystävällinen ja tällä nostolla en tarkoita mitään pahaa seuraajaani kohtaan. 🙂 Mutta siitä viestistä tuli ajatus, josta haluankin tässä postauksessa kertoa.

Monilla saattaa olla aika ruusuinen kuva yrittäjyydestä. Ajatellaan, että olis ihanaa, kun vois vaan keskellä päivää istua omassa sängyssä kahvikuppi kädessä ja tehdä läppärillä töitä. Tai käydä salilla keskellä päivää, kun siellä ei ole muita treenaamassa. Tai pitää vapaapäivä silloin, kuin itseä huvittaa.

No, nuo kaikki esimerkihän on täysin totta! <3 Mutta! Yrittäjyys ei ole vain sitä. Kaikki rahaliikenne, minkä haluaa omalle tililleen, on omalla vastuulla. Se, että pitää yhtäkkiä ex tempore vapaapäivän tarkoittaa sitä, että jonain toisena päivänä on tehtävä enemmän töitä.

Tai se, että voi istuskella omassa sängyssä yökkäri päällä tekemässä töitä, on asia, jonka on mahdollistanut monien vuosien työ. En usko, että kukaan voi yrittäjän alkutaipaleella heittäytyä päikkäreille kesken työpäivän tai lähteä treenaamaan muutaman meiliin vastaamisen jälkeen.

Oma alkutaipaleeni, ne alamäet

Kun valmistuin PT:ksi ja perustin oman yrityksen, olin aika lailla starttirahan varassa. Sain starttirahaa 600€/kk. Sillä maksoin asunnosta osani ja laskut. Mulla oli vähän puskuria olemassa (tosi vähän säästöjä, mutta edes vähän). Lisäksi Tuukka maksoi pari ekaa kuukautta esim. ruokakaupassa vähän enemmän. Tuukka oli silloin vielä palkkatöissä ja ryhtyi yrittäjäksi n. vuosi mun jälkeen.

Tein jumppaohjauksia Urheiluhalleilla pari kertaa viikossa, vedin kehonkoostumusmittauksia yhdessä toisessa yrityksessä, olin yhden pienen kuntosalin respassa ”kesätöissä”. Ekat kaksi asiakastani sain aika pian, mutta toinen heistä asui Lahdessa. ajoin siis Lahteen asti joka toinen tapaamiskerta. Tein sen mielelläni, mutta esim. tällä hetkellä jos työmatkani asiakkaan luokse olisi ees-taas 300km, olisi pt-tapaamisten hinta myös hieman korkeampi. 😉

Yritin keksiä kaikenlaisia hyviä ideoita, joilla saisin asiakkaita lisää. Vein erään uimahallin seinään ilmoituksen, jossa oli kuva sauvakävelevästä siilistä. 😀 Ajattelin perustaa pienryhmän eläkkeellä oleville. Yhtään asiakasta ei ilmoittautunut. Tällaisia esimerkkejä oli monia.

Pikku hiljaa tunntettuutta ja uskottavuutta

Pääsin mukaan Fit-lehden treenijuttuihin, joissain muissakin lehdissä tein niitä. Blogini suosio kasvoi. Ne muutamat pt-asiakkaani alkoi kertoa ystävilleen hyviä kokemuksia. Sain ajan mittaan itsevarmuutta valmentajana, tunnettuutta ja uskottavuutta.

Vuonna 2015 oli sellainen tilanne, että en voinut enää ottaa yhtään asiakasta tai mitään muutakaan työjuttua. Kalenterini oli ihan täyteen buukattu.

Silti tähänkin päivään asti ja tästä hamaan tulevaisuuteen, on mietittävä esim. taloutta aina vain puoli vuotta kerralla. Monet työjutut, yhteistyöt, valmennukset jne kestää aina vain tietyn ajan. Tietää, että okei joulukuuhun asti mulla on tuloja about tän verran kuussa ja sitten on taas keksittävä jotain lisää.

plussat ja miinukset

Jos pitäisi listata yrittäjyyden plussat ja miinukset, niin mulla ne menis näin:

  • Plussat:
    • Oma päätäntävalta aikatauluissa
    • Työntekö vaikka siellä omassa sängyssä yökkäri päällä
    • Työn vaihtelevuus
    • Itse itsensä pomo
    • Omien unelmien mahdollistaminen
  • Miinukset:
    • Epäsäännölliset tulot
    • Välillä yksinäinen fiilis töitä tehdessä
    • Kaikki tilitykset, alvit sun muut kirjanpito-asiat
    • Huonot tuet, jos vaikka sairastuu / lapsi sairastuu, ei palkallisia sairaslomia
    • Ei mitään kesälomarahoja / lomaltapaluu rahoja

Vaikka välillä tulee hetkiä, kun mietin olisko helpompaa mennä takaisin palkkatöihin, en ehkä ikinä enää pystyisi kokonaan luopumaan omasta yrittäjyydestäni. Voisin (ja jopa ehkä toivoisin), että tekisin jossain vaiheessa jollekin toiselle töitä esim. 15h / vko ja sitten loput oman yrityksen hommia.

Mulla on syksylle myös yksi uusi työhön / tulevaisuuteen liittyvä juttu alkamassa, josta kerron myöhemmin lisää. Sekä myös uusi oma valmennus tulossa lokakuussa. <3

Ihania yrittäjyyden päiviä kaikille yrittäjille! Ja te, jotka haaveilette yrittäyydestä: lähtekää rohkeasti sille tielle! <3 Mutta muistakaa, että töitä joutuu tekemään!!

– Monna <3

Vastaa